Onko väkivaltainen käyttäytyminen periytyvää?

Haluaisin kysyä kun en itse oikein löytänyt netistä juuta enkä jaata asiaa koskien. Tilanne on se että biologinen isäni oli väkivaltaisesti käyttäytyvä, erityisesti humalassa. hän hakkasi äitiäni ja lopulta äitini otti eron, olin tuolloin vielä ihan pieni, noin 0,5-1v -ikäinen.

Olen itsekin miespuolinen ja en käyttäydy väkivaltaisesti, edes humalassa. Tosin eipä se mun biologinen isäkään kuulemma nuoruudessaan mitään tehnyt, oli kunnolla kunnes jossain vaiheessa alkoi sitten enemmän ja enemmän väkivaltaiseksi.

En ole nähnyt isääni vuosiin enkä kyllä haluakkaan kaiken hänen tekemänsä jälkeen, mutta kiinnostaisi tietää että onko mahdollisuus että itsellänikin "naksahtaa päässä" jossain kohtaa perinnöllisistä syistä? En usko että muuten alkaisin sekoilemaan. Niin ja anteeksi jos tuli väärälle palstalle, mutta tuntui sopivimmalta paikalta.
3100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

yleensä taustalla on skitsofrenia

Äänestä

Väkivaltaisuuden ns. periytyminen johtuu siitä, että lapsi saa vanhemmaltaan käyttäytymismallin, miten vihaa/ahdistusta ilmaistaan, eli jos vanhempi purkaa pahaa oloaan esim. puhumisen sijasta väkivallalla, voi tämä ilmaisumalli "tarttua" lapseenkin. Jos isäsi ei kuitenkaan sinua ole kasvattanut, niin tämä tuskin on vaarana kohdallasi.

Nythän löydettiin joiltakin suomalaisilta geeni, joka laukaisee agressiivista käyttäytymistä nimenomaan rajussa humalassa, juuri näitä "päässä naksahti" - tilanteita. Tämä geenihän tietysti voi periytyä (jos isälläsi sattui olemaan sellainen), mutta välttämällä voimakasta ryypiskelyä, välttyy myös tämän geenin haitallisilta vaikutuksilta. Tässä yksi linkki aiheeseen: http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/alkoholi-laukaisee-perinnollisen-taipumuksen-impulsiiviseen-vakivaltaa

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta!

    Joo aika paljon se mun isä joi sillon aikoinaan, on kuulemma raitistunut niiltä ajoilta mutta tiedä sitten..

    Harvemmin itsellä tulee vedettyä mitään rajuja humalatiloja mutta tiedänpähän nyt varoa sitten jos geeni on mahdollisesti voinut perityä, en halua ottaa mitään riskejä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivottavasti ei kirjoitti:

Haluaisin kysyä kun en itse oikein löytänyt netistä juuta enkä jaata asiaa koskien. Tilanne on se että biologinen isäni oli väkivaltaisesti käyttäytyvä, erityisesti humalassa. hän hakkasi äitiäni ja lopulta äitini otti eron, olin tuolloin vielä ihan pieni, noin 0,5-1v -ikäinen.

Olen itsekin miespuolinen ja en käyttäydy väkivaltaisesti, edes humalassa. Tosin eipä se mun biologinen isäkään kuulemma nuoruudessaan mitään tehnyt, oli kunnolla kunnes jossain vaiheessa alkoi sitten enemmän ja enemmän väkivaltaiseksi.

En ole nähnyt isääni vuosiin enkä kyllä haluakkaan kaiken hänen tekemänsä jälkeen, mutta kiinnostaisi tietää että onko mahdollisuus että itsellänikin "naksahtaa päässä" jossain kohtaa perinnöllisistä syistä? En usko että muuten alkaisin sekoilemaan. Niin ja anteeksi jos tuli väärälle palstalle, mutta tuntui sopivimmalta paikalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu