Kristillinen herääminen - totta vai tarua

HENGELLINEN VALVEUTUNEISUUS KOSKEE KAIKKIA ELÄMÄN ALUEITA

Vuonna 1848 avattu Pinella ruokaravintola on vuosien tauon jälkeen kunnostettu. Hyvä kulttuuripääkaupunki Turku! Kulttuurihistoriaa ei pidä hylätä.
Turusta Turkkiin - Istanbulin 15 miljoonaisen väestön köyhälistö
on saanut äänensä kuuluviin Turkin ulkopuolellakin. Mutta kukapa köyhää auttaisi, kun köyhä
ei ole tuottava eläin. Pyhä lehmäkin sentään tuottaaa omistajalleen, köyhä ei mitään, ei Suomessa Suomen liike-elämälle, eikä Turkissa Turkin valtiolle.

Tiesitkö, että Suomessa on paljon afrikkalaisia jalkapalloilijoita. Heidän orjapalkkansa on noin 600-700 euroa kuukaudessa. No, varmaankin saavat toimeentulotukea sen lisäksi, sillä eihän
kukaan raskasta ruummillista työtä tuloksellisesti kykene tekemään niin pienellä palkalla.
Olisi syytä tutkia, ovatko täysin omasta tahdostaan tänne tulleet, vai onko heidät myyty / ostettu. No, ostettupa tietenkin! Kaikki vieraspelaajat ovat ostettuja. Joku seura tms. siellä
Afrikassa on saanut tukun rahaa, kun nämä tulevat tänne pelaamaan melkein nälkäpalkalla.
En minä niiden pelaajien puolesta puhu, joista maksetaan miljoonia ja jotka tienaavat hyvin.

40 000 ihmistä erosi kirkosta homoteeman vuoksi ja nyt 4000 erosi Älä Alistu -kampanjan vuoksi. Surkuhupaisaa on se, että kirkko oli selkeästi syrjittävänä olevien homojen puolella,
mutta nämä ja heidän puolustajansa saivat käsityksen, että vaino tuli nimenomaan kirkon
taholta, vaikkei tullut. Toivoisin, että homot eivät eroaisi, vaan nämä homoja vastaan provokaatiota harrastavat itse eroaisivat, kun ovat kuitenkin kirkkoa vastaan.
Kirkko olisi hieman ymmärtäväisempi sen jälkeen, kun fundamentalistit ottaisivat ja lähtisivät.

KUKA ANTAA VELKAMME ANTEEKSI ?

Tulee ikävä oppositioasemaan omassa puolueessaan jahdatun Niinistön talousaikoja.
Vaikka elettiin huonohkoja aikoja, valtionvelkaa lyhennettiin. Vakka rahakirstun vartija on
tänään samaisesta puolueesta ja vaikka olemme Niinistön kauden ansiosta kohonneet
hyvinvoivimmaksi kansaksi, valtionvelkaa senkun lisätään ja mennään takuuseen niistä
eurooppalaisista naista, joilla ei ole tahtoa hoitaa talousasioitaan rehellisesti. On selvää,
että lainat kaatuvat ennen pitkää takuumaan päälle ja lisää pyydetään.

Ei vaiskaan. Mikä minä olen mitään sanomaan tuohon velkaantuneen maan menemiseen
takaamaan vielä velkaantuneempia maita, kun itselläni on velkaa enemmän kuin omaisuutta.
Olen ylpeä siitä, että polvia myöten suossa oleva maamme tarjoaa apuaan ukomaisille
pankkiireille, jotka ovat kaulaa myöten suossa. Upotaan yhdessä, jos Kiina ei meitä pelasta.
Japanillakin on velkaa 2 kertaa bruttokansantuotteensa ja USA on superveloissa. Joten kohta
Kiina ja Etelä-Korea johtavat maailman taloutta ja alkavat jakaa leipäkortteja tai käteen kätkettävää sirua, jonka avulla voipi ostaa, mitä tarvitsee? Vai tekeekö sen islam öljyn turvin?
Länsimainen talousmahti joka tapauksessa on romuttumassa velkaantuneisuuden vuoksi.

Talouselämässä näet ei voi käydä silleen raamatullisesti, että paljon anteeksi saanut, antaa
muille anteeksi ja sitten ovat kaikki sujut`? Sillä kukas sen ison velan anteeksi pystyisi antamaan. Tosin Kiina tai islam voisi sen tehdä, jos saisi vastapainoksi talouselämän ohjakset. Sirusysteemin. Saahan näitä asioita funtsia, pelätä pahinta ja toivoa parasta.

Matt. 18:Vertaus armottomasta palvelijasta:


23 "Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset.

24 Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia*. [Talentti oli tuon ajan suurin rahayksikkö. Se vastasi][18:24-27: Luuk. 7:41,42]
25 Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava.
26 Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.'

27 Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.
28 "Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria*. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!'
29 Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.'

30 Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.
31 "Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken.
32 Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit.

33 Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?'
34 Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. [Matt. 5:25,26]
35 "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."

3

63

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VALTAKUNNASSA KAIKK IHYVIN !?

      Par'aikaa 4 suurinta, kok, sdp, kesk, perusS, kiistelevät TV

    • minä olen puhunnu

      Jatka jorinaassi vaan!
      Alla on tilaa.
      Ei sinun toilailuasi
      kukaan jaksa lukea.
      Itse olen ylpeä siitä että erosin,
      ja kirkon lepsuilun vuoksi päinvastaisesta
      syystä kuin homojen kannattat!
      Arkkipiispan kanssa en enää saman kirkkokunnan ovea avaa.
      Enkä sellaista, jossa naispappeja löytyy.

    • Jassoo - homoja rakastavat sekä homoja vihaavat ulos kirkosta ja kirkko kiinni?

      En ole havainnut arkkipiispassa mitään lepsuilua, päin vastoin. Mutta sinä
      lienet homo ja koetat peittää sen tekeytymällä fundamentalistiksi. Kaikki
      salahomot ovat mitä jyrkimpiä homouden vastustajia, peittääkseen oman
      alastomuutensa. Homoudessa sinänsä ei ole mitään puolustettavaa, mutta
      homoilla on yhtäläinen oikeus heterojen kanssa olla uskossa Kristukseen.
      Mutta jos maan laki tuomitsisi homouden, niin sitten homojen tilanne olisi
      oikeasti hankala, sillä lainkuuliainen pitää olla. Esivalta edustaa lakia.

      Room. 13:4
      Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2280
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      903
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      563
      816
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      718
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      571
    Aihe