Kiitos Mari

Olit ylivoimainen joka osa-alueella. Myöskin kaunis katsottava. Soini meni miinaan Englannin eu-maksuissa. Urpilainen (tukka kuin uuniluuta) hädissään alkoi vertaamaan kettu-Saulia ja Kataista. Todella mauton temppu mennä kehumaan tuota presidenttipeliä pelaavaa ovelaa Niinistöä. Urpilainen oli hermostunut. Ei meinannut vesilasi osua suuhun, niin tärisivät kädet.

Tässä näin lyhykäisyydessään vaalitentti. Saa nähdä onko tämäkin liika "vahvaa" shefulle?
56368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Kyllä sen näki, että kun asialinja ja populismi kohtaa, niin asialinja lopulta voittaa.

Äänestä

Erityiskiitos Kiviniemelle ettei hän sortunut Kataisen tavoin irvistelemään Soinille, vaan vastasi hänenkin puheisiinsa asiallisesti. Vaati malttia ja ammattimaisuutta , joita molempia pääministeriltämme selvästi löytyy.

Kaikin puolin mallikas esiintyminen. Hyvä Keskusta!

Äänestä
  • Juuri noin. Mari oli illan tähti.

    Äänestä

  • Kataisen irvistely ja virnistely on vastapuolen halveksimista. Hänen naamallaan on usein nähty ivallinen virne, kun hän kommentoi jonkun sanomisia. Ilme kertoo ylimielisyydestä ja samalla henkisestä alivoimasta. Ei ihme, että Kataista sanotaan pojuksi.

    Äänestä

  • §§§§§§§§§§ kirjoitti:

    Juuri noin. Mari oli illan tähti.

    Eilen illalla mari tosiaan sädehti tähden lailla. Kaunis räikeän vihreä
    villatakkikin sillä oli.

    Äänestä

  • Röyhkeä poju kirjoitti:

    Kataisen irvistely ja virnistely on vastapuolen halveksimista. Hänen naamallaan on usein nähty ivallinen virne, kun hän kommentoi jonkun sanomisia. Ilme kertoo ylimielisyydestä ja samalla henkisestä alivoimasta. Ei ihme, että Kataista sanotaan pojuksi.

    mä kyllä luulen että toi kataisen irvistelu on paremmeinkin jonkulaista
    pakkoliikettä vähän niinku sinnemäen naamanvääntelykin.

    sen verta oudoissa tilainteissa sitä esiintyy, muistan kun se oli ekaa
    kertaa tv:ssä mininisterinä, nii se oli yhtä virnistelyä ja irvistelyä
    koko ajan. voi johtua hermostuneisuudesta.

    Äänestä

Mari on vastenmielisimmän näköinen politiikko mitä tiedän, järkyttävän ylimielinen ja itseään täynnä oleva pohjalainen. Mutta niinhän te kaikki kepulaiset olette ylimielisiä, ahneita ja itseään täynnä olevia pellejä.

Äänestä
  • Mitä sieltä näkyi?

    Taitaa johtua itsetuntoongelmista nuo sadat Marin ulkonäköön puuttuvat avauksesi.

    psyk.tri. Hki

    Äänestä

  • Katsoitko peiliin? kirjoitti:

    Mitä sieltä näkyi?

    Taitaa johtua itsetuntoongelmista nuo sadat Marin ulkonäköön puuttuvat avauksesi.

    psyk.tri. Hki

    Pieleen meni "psyk.tri. Hki", se johtuu Marin ulkonäöstä.

    Äänestä

Hyvin analysoitu.

Äänestä

Nimen omaan vasemmiston hymiö:))

Äänestä

On se ollut hyvä hallitus. MAASSA LIKI MILJOONA KÖYHYYSRAJAN ALAPUOLELLA KANSALAISTA. Ruokajonot kasvaa päivä päivältä.Eriarvoisuus lisääntyy.Nuorisotyöttömyys räjähtänyt käsiin. Kannatatte hiihtäjä matin jatkoa eläkeiän nostossa.IHME HOMMAA ,NUORET TYÖTTÖMINÄ JA VANHUKSIA PATISTETAAN JATKAMAAN TÖISSÄ kunnes kuolema korjaa.Eu:N KÖYHILLE PANKEILLE JAETTU SATOJA MIJOONIA JA ANNETTU MILJARDIEN RAHA PIIKKI AUKI ILMAN MINKÄÄNLAISIA VAKUUKSIA.Soinilta oli hieno esitys(miksi meidän täytyy tukea kymmenillä miljoonilla rikasta Englantia vuosittain.)Suljitte reumasairaalan koska ei löytynyt 2 miljoonaa reumasairaiden lasten hoitoon.Luoja meitä varjelkoon,ettei tälläinen hallitus saa jatkaa.Niinhän sitä sanotaan,moni kakku päältä kaunis sisältä silti täyttä paskaa.Ja toisekseen onhan jutta paljon nätimpi,vaikka eihän se näteys mitään osaamista takaaRI kuten olemme huomaneet nyky johdosta.Siinä teille kepuleille ASIAA..Mitä minkki marin ja kepun vaaliraha sotkuihin tulee,kaikki on julkisia.Höpö ja vale.

Äänestä
  • toimeentulohakijoiden määrä on VÄHENTYNYT, maamme on vauraampi kuin koskaan ja tämä Keskustan johdolla.

    Äänestä

..sirkustirehtööriä niinku Soinia tarvita.

Siellä joku hyväosainen mölisee vain lisää sirkushuveja ja moittii niitä jotka osaavat hoitaa maan asioita niinkuin pitääkin.

Äänestä

Kevyeksi on Soini havaittu, kun asioista pitää puhua. Näin on näreet???

Äänestä
  • heti katsotaan katsotaan

    Äänestä

kYLLÄ TÄMÄ ,KEPU JOTOISEN HALLITUKSEN TOIMINTA ON TOSIAANKIN OLLUT YHTÄ SIRKUSTA. JA SIRKUSTOIMINTA TULEE JATKUMAAN JOS TÄMÄ HALLITUS SAA JATKAA.Lainarahaa ja vakuutomia lainavakuuksia kun oma kansa seisoo ruokajonoissa.

Äänestä
  • kepu jotoisen vacuumia???? Heccumaa?

    Äänestä

  • esimerkki "sirkuksesta".

    Äänestä

Täällä haja-asutus alueella on nälkä, ei ole varaa pitää autoa ja lähimpään leipäjonoon on 20 km. Julkista liikennettä ei ole kuin 2 vuoroa päivässä.

Onnittelut saavutuksistanne ostohallitus!

Äänestä
  • töihin ???.

    Äänestä

Valehtelee yhtä sujuvasti kuin kaikki cepulianot.

Äänestä

Soinilla meni pupu pöksyyn, perui väittelyn Stubin knssa, kun tiesi ettei pärjää paremmalleen...:)

Äänestä

Notta näihän se meni! Ei tullut Vanhaselle kolmatta kautta, eikä Sirkalla ja Matille vauvaa.

Äänestä
  • Mutta paljon kiitoksia Marille, hyvää työtä!

    Äänestä

Kiitos ja näkemiin Mari!

Äänestä

Kovin on skeebut hiljaisia ja sanattomia, eikö nauru maita? Tai piereskely ja volttien heitto?????

Äänestä

Paloheinän Palleronkin olisi tajuttava, että demaritkin hävisi vaalit, massiivisesta ay-liikkeen tuesta huolimatta.

Äänestä
  • Niinkö?
    Miten tuota 15,8% suhteutetaan?
    Mitenkähän tämän viestiketjun aloituksen tehnyt voi?

    Äänestä

  • Ota huomioon sonnari, että kepu hävisi tuplasti ja se on pääasia! Meikattu ladonovi ei ollut oikein iskussaan! Tiesitkö muuten, että Persut on nyt suurempi puolue eduskunnassa kuin kepuloiset?

    Äänestä

  • kepua pataan kirjoitti:

    Ota huomioon sonnari, että kepu hävisi tuplasti ja se on pääasia! Meikattu ladonovi ei ollut oikein iskussaan! Tiesitkö muuten, että Persut on nyt suurempi puolue eduskunnassa kuin kepuloiset?

    kaikki hävisivät paitsi Persut, myös Kokoomus hävisi.

    Äänestä

ja paljon, valmistautukaa.

Äänestä

Kiitos Mari! Sinun johdollais Maalaisliitto on saavuttanut itsenäisyyden ajan kehnoimman vaalituloksensa. Edellisen kerran kannatusprosentti ja paikkamäärä eduskunnassa oli pienempi vuoden 1917 lokakuussa pidetyissä vaaleissa. Olet auttanut äänestäjiä ymmärtämään, että maanviljelijöiden hyvinvointiin keskittyvä yhden asian liike on nyky-Suomessa luonnoton. Uskon, että tämä terve kehitys jatkuu tulevissa vaaleissa.

Äänestä
  • Toivottavasti ole oikeassa. Suomihan on ollut vuosikymmenet Länsi Euroopan kummajainen - missään muussa EU-maassa ei agraaripuolue ole ollut yhtä vahva kuin Suomen kepu. Ehkä viimeinkin myös Suomi siirtyy nykyaikaan.

    Äänestä

  • Niin juuri!! kirjoitti:

    Toivottavasti ole oikeassa. Suomihan on ollut vuosikymmenet Länsi Euroopan kummajainen - missään muussa EU-maassa ei agraaripuolue ole ollut yhtä vahva kuin Suomen kepu. Ehkä viimeinkin myös Suomi siirtyy nykyaikaan.

    ole agraari puolue

    Äänestä

  • Niin juuri!! kirjoitti:

    Toivottavasti ole oikeassa. Suomihan on ollut vuosikymmenet Länsi Euroopan kummajainen - missään muussa EU-maassa ei agraaripuolue ole ollut yhtä vahva kuin Suomen kepu. Ehkä viimeinkin myös Suomi siirtyy nykyaikaan.

    Demareitten tulos oli historian toiseksi huonoin.

    Äänestä

  • Niin juuri!! kirjoitti:

    Toivottavasti ole oikeassa. Suomihan on ollut vuosikymmenet Länsi Euroopan kummajainen - missään muussa EU-maassa ei agraaripuolue ole ollut yhtä vahva kuin Suomen kepu. Ehkä viimeinkin myös Suomi siirtyy nykyaikaan.

    ulkomailla ihmetellään ja kauhistellaan, että taantuuko suomen kansainvälisyys ja yhteistyökyky.

    Mitä nykyaikaista on nationalistisessä uusnatsiliikkeessä jonka tavoiteohjelmakin on suora kopio -30 luvun lopun saksalaisen puolueen ohjelmasta?

    Äänestä

  • Nythän siellä.. kirjoitti:

    ulkomailla ihmetellään ja kauhistellaan, että taantuuko suomen kansainvälisyys ja yhteistyökyky.

    Mitä nykyaikaista on nationalistisessä uusnatsiliikkeessä jonka tavoiteohjelmakin on suora kopio -30 luvun lopun saksalaisen puolueen ohjelmasta?

    tarkoitat ???

    Äänestä

  • dd kirjoitti:

    Demareitten tulos oli historian toiseksi huonoin.

    Jumalan kiitos että demaritki menetti,nousee kyllä hallitukseen mutta köyhien asialla ei ole tuo puolue,toisin kuten kepu,moia aatteitaan noudattaen

    Äänestä

Jos tulee hellekesä, Maria vielä tarvitaan viilentämään puoluekokousta.

Äänestä
  • miks ne sitten hänen takapuoltaan kuvaa lehteenkin

    Äänestä

  • viilentämään `??? kirjoitti:

    miks ne sitten hänen takapuoltaan kuvaa lehteenkin

    Marihan oli jo kyykyssä hangessa jäädyttelemässä, samalla hoki "pakko sen on olla peura, sen on pakko olla peura". Sitten tuli paha Persu ja hotki! Sen pitunen se!

    Äänestä

  • Ovela jänis kirjoitti:

    Marihan oli jo kyykyssä hangessa jäädyttelemässä, samalla hoki "pakko sen on olla peura, sen on pakko olla peura". Sitten tuli paha Persu ja hotki! Sen pitunen se!

    peli loppuun, taistelu hävittiin mutta ei sotaa.

    Äänestä

Koko Suomen vasemmisto hävisi vaalit.
Onneksi !
Sdp 19 % + vas 7% = 26 %

Onneksi näin.

Äänestä

Uudet vaalit tulevat vähintäänkin kahden vuoden päästä Soinin lammaslaumaa ei voi paimentaa. Kepu tulee sellaisella rytinällä, että siinä lepää sossut, persut ja kaikki punikit oikosenaan. Hoh, hoh, hooooooooo

Äänestä
  • Nautin silmittömästi, kun katsoin sunnuntaina aina niin ylimielisenä esiintynyt Kiviniemi oli kuvaruudussa naama "norsunvitulla". Kertakaikkiaan ikimuistoisempia vaalivalvojaisia mitä olen nähnyt. Keskusta sai sellaiset madonluvut kansalta että luulisi tekevän nöyräksi ja nuolevan perunakuopissaan haavojaan koko sakki.
    TE HÄVISITTE LUUSERIT NÄMÄ VAALIT, PITÄKÄÄ SE MIELESSÄ ENNEKUIN TULETTE TÄNNE PAUKUTTELEMAAN HENKSELEITÄNNE.

    Äänestä

  • Onnellinen mies kirjoitti:

    Nautin silmittömästi, kun katsoin sunnuntaina aina niin ylimielisenä esiintynyt Kiviniemi oli kuvaruudussa naama "norsunvitulla". Kertakaikkiaan ikimuistoisempia vaalivalvojaisia mitä olen nähnyt. Keskusta sai sellaiset madonluvut kansalta että luulisi tekevän nöyräksi ja nuolevan perunakuopissaan haavojaan koko sakki.
    TE HÄVISITTE LUUSERIT NÄMÄ VAALIT, PITÄKÄÄ SE MIELESSÄ ENNEKUIN TULETTE TÄNNE PAUKUTTELEMAAN HENKSELEITÄNNE.

    Skeebut sai mitä tilasivat;-)))) Kiviniemelle ensimmäin sulka hattuun, veronmaksajat kiittää;-))))) Jäättenmäki munasi homman täydellisesti, Vanhanen munaili lisää ja nyt vielä Kiviniemi;-))) Ennen oli K-linja, nyt kepulla on JVK-linja;-)))

    Äänestä

kiitos vain Marille,sääli vaan että edeltäjän synnit paino vaaleissa enemmän kuin asia.Sääli todellakin,nyt tulee sinipuna ja siihen persut mukaan niin ei muutaku leikataan köyhiltä kuten ennen ja syydetään rahat Portugaliin eli petetään vaan vaalilupaukset kuten demareilta odottaa saattaa ja Soiniakaan kiinnosta kuin valta,kun jo vaali-illassa kätteli maahanmuuttotaustaista ihmistä,eli petti rasistisimpien kannattajiensa lupaukset jo hiukan yli kolme tuntia äänestyksen päättymisen jälkeen,että onnea vain anti-keskustalaiset

Äänestä

Marilla on aikaa naulata niin Tyhjänpuhuja-Soini, kuin tyhmeliini-Juttakin seinälle. Tuleva pääministeri / presidentti.

Äänestä

Minkki-Marin poliittinen osaaminen ja mahdollisuudet Kepun nostamiseen uudelleen valtapuolueeksi on niiiiiin nähty ja naurettu. Taidot riittävät vain simapöhnässä inisemään Soinin takin kääntämisestä Laardikaisen kanssa. Ei ole stadilaisesta friidusta maalispuolueen ylösnostajaksi.

Äänestä

Mari rynnii!!

Äänestä

Tätä ei poisteta!!

Äänestä

Kiitoksia viimeisestä herkkupemppu!!

Äänestä

controlman vähempikin aloitus riittänee

Äänestä

Liian hapokasta!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Controlman kirjoitti:

Olit ylivoimainen joka osa-alueella. Myöskin kaunis katsottava. Soini meni miinaan Englannin eu-maksuissa. Urpilainen (tukka kuin uuniluuta) hädissään alkoi vertaamaan kettu-Saulia ja Kataista. Todella mauton temppu mennä kehumaan tuota presidenttipeliä pelaavaa ovelaa Niinistöä. Urpilainen oli hermostunut. Ei meinannut vesilasi osua suuhun, niin tärisivät kädet.

Tässä näin lyhykäisyydessään vaalitentti. Saa nähdä onko tämäkin liika "vahvaa" shefulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu