Vanhanen on hypännyt jälleen otsikoihinja valittaa sitä, ettei Suomi ole lähtenyt sotimaan Libyaan.
Vanhanen on saanut synninpäästön ja on päässyt jatkamaan taas elämäänsä puhtaalta pyödältä. Hän ei kuitenkaan malta olla tunkeutumatta aina johonkin sellaiseen asiaan, josta kansalaiset ovat jyrkästi hänen kanssaan erimieltä.
Haluaako hän vielä entisen auktoriteetin voimalla vaikuttaa maamme päättäjiin tässäkin asiassa, siltä se ainakin vaikuttaa.
Afganissa ja Somaliassa on Suomelle jo aivan liikaakin tekemistä, kun ottaa huomioon, että ko. maista tunkee lisäksi Suomen sosiaaliavun varaan ihmisiä, jotka vaarantavat jo kantasuomalaisten verorahoillaan luomaa omaa sosiaalitukea.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.