Sid Roth tänään Helsingissä.

Sid Roth, joka on tutkinut ihmeitä yli 35 vuoden ajan saapuu tänään Helsinkiin Pikku Huopalahden seurakuntakeskukseen paneelikeskusteluun klo 18:00 arkkipiispa Kari Mäkisen kutsumana. Paneelikeskusteluun aiheena on ”Vain yliluonnollinen ihmekö voi pelasta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sen luopumuksestaan?”

Paneelikeskustelua isännöi ja puheenjohtajana toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen, ja muina keskustelijoina ovat kutsuvieras Sid Roth, Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola, Suomen Helluntaikirkon puheenjohtaja Vesa Pylvänäinen, Suomen helluntaikansan puheenjohtaja Heikki Ahonen ja seurakuntaneuvos Valtter Luoto. Paneelikeskusteluun toivotaan runsasta yleisöä, ja paneelikeskusteluun myös yleisö voi osallistua.

Sid Roth on tavattavissa vierailunsa aikana myös Helsingin kristillisessä kirjakaupassa Sörnaisten rantatie 5:ssä klo 14-15, jossa hän signeeraa kirjaansa ”Yliluonnollinen parantuminen”.
4279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kohtuullisen hyvä aprillipila!

Sid Roth lienee niitä viimeisiä henkilöitä, joita arkkipiispa Mäkinen suostuisi kutsumaan vieraakseen.

Suomen ev.lut.kirkkoa ei pelasta Sid Rothin yliluonnolliset kyvyt eikä mikään muukaan.

Valtter Luoto voisi ehkä em. kuvitteellisessa paneelissa terapoida ja valaa ekumeenista toivoa Mäkisen ja Askolan edustamaan puulaakiin.

Äänestä

Tämä "herrasmies" "ihmeidentekijä" sopii oikein hyvin helluntailaiseen pakanauskontoon, yksi sairas, sairaiden joukossa.

Äänestä

Joo, aprillipila on, ei hän tänne joidenkin muumioiden ja homo/lesbo mummeleiden kanssa tulisi keskustelemaan. Hahahahaaa.

Äänestä

Satoja ihmisiä kävi Helsingin kristillisessä kirjakaupassa Sörnaisten rantatie 5:ssä klo 14-15 ja Sid Rothin kirja ”Yliluonnollinen parantuminen” myytiin signeerauksen kera loppuun 15 minuutissa. Paneelikeskusteluun odotetaan yleisöryntäystä, joten saavuthan paikalle ajoissa saadaksesi paikan arkkipiispa Kari Mäkisen isännöimään tilaisuuteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskova kirjoitti:

Sid Roth, joka on tutkinut ihmeitä yli 35 vuoden ajan saapuu tänään Helsinkiin Pikku Huopalahden seurakuntakeskukseen paneelikeskusteluun klo 18:00 arkkipiispa Kari Mäkisen kutsumana. Paneelikeskusteluun aiheena on ”Vain yliluonnollinen ihmekö voi pelasta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sen luopumuksestaan?”

Paneelikeskustelua isännöi ja puheenjohtajana toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen, ja muina keskustelijoina ovat kutsuvieras Sid Roth, Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola, Suomen Helluntaikirkon puheenjohtaja Vesa Pylvänäinen, Suomen helluntaikansan puheenjohtaja Heikki Ahonen ja seurakuntaneuvos Valtter Luoto. Paneelikeskusteluun toivotaan runsasta yleisöä, ja paneelikeskusteluun myös yleisö voi osallistua.

Sid Roth on tavattavissa vierailunsa aikana myös Helsingin kristillisessä kirjakaupassa Sörnaisten rantatie 5:ssä klo 14-15, jossa hän signeeraa kirjaansa ”Yliluonnollinen parantuminen”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu