Kun täällä olen nyt jonkun verran juttuja lukenut. En voi olla ihmettelemättä miten joku joka uskoo - näkymättömään vailla muotoa, vailla loogista järkevään todistusaineistoon perustuva olennon "Jumalan" olemassaolon muka olevan 100% totta. Kerta ei ole mitään millä näyttää että tämä olento olisi olemassa..
Osa sanoo sitä tuntemukseksi, osa kokemukseksi ja osa ties miksi. Ja silti perustelut pohjautuvat samaan perusteluun kirjasta. Joka sanoo että se on totta, koska se on jumalan sanaa ja koska se on Jumalan sanaa - se on siis totta.
Ja tätä ajatusta tuetaan "pyhällä hengellä" mikä se sitten ikinä lieneekään.
Raamatussa puhutaan myös todistuksista. - Luin sen kuukausi sitten. toissapäivänä luin Koraanin.
Ja nyt olen aloittnaut Mormoni kirjan - ja se sanoo että Joseph Smith on nähnyt enkelin- onko se siis totta koska kirja sanoo niin. En millä tasolla uskoa että on. Koska ainoa todiste enkelistä on vain kirja ja muutama nimi kirjassa jotka todistavat näyn aidoksi.
Ei se että uskooko joku noihin vai ei. Mutta kuinka moni näistä uskiksista oikeasti uskaltaa kyseenalaistaa näiden ja vastaavien kirjojen ja auktoriteettien antamat totuudet..
Olen ateisti ja se ei silti tarkoita ettenkö voisi olla väärässä.-
“Sometimes questions are more important than answers.”
Nancy Willard
Kyseenalaistaminen
12
103
Vastaukset
- Ei saa kritisoida
Tämä selittää ainakin osan:
"Kristinuskolla on sisäänrakennettu puolustusjärjestelmä; mikä tahansa joka kyseenalaistaa jonkun uskomuksen, kuinka looginen väite tahansa, on Saatanan työtä siitä yksinkertaisesta syystä, että se saa sinut kyseenalaistamaan uskosi."
- Bill Hicks- better.
Kannattaisi lukea mieluummin Tommy Hicksin kirjoja.
- Rahat pois tyhmiltä
better. kirjoitti:
Kannattaisi lukea mieluummin Tommy Hicksin kirjoja.
Tommy Hicks kuuluu menestysteologeihin ja on siis samaa porukkaa kuin uskonveljensä ja tunnetut huijarisaarnaajat Benny Hinn ja Reinhard Bonnke.
Rahat pois idiooteilta, jepjep. Merenrantakartano, kymmen loistoautoa tallissa,
oma yksityislentokone, timantein koristeltu kultainen Rolex ranteessa, jepjep.
Ja sitten ollaan muka niin jumalan asialla, vaikka itse asiassa mikään muu ei
ole koskaan kiinnostanut kuin oma pankkitili ja se, kuinka paljon mammonaa kritiikittömät idiootit eli uskovat sinne jatkuvasti suoltavat.
- Ei saa ajatella
Ja tämä selittää loputkin:
Uskova mieli on ulkoisesti läpäisemätön järjellisille todisteille. Se mitä tällaiselle mielelle enemmillään saa aikaan on heikentää sitä korvaamalla illuusio toisella, toinen toisensa jälkeen. Se kieltä kaikki suorat todisteet kieroina.
- H. L. Mencken
Tietämättömyydelle alistuminen ja kutsua tätä jumalaksi, on aina ollut keskenkasvuista, ja se säilyy keskenkasvuisena tänäkin päivänä.
- Isaac Asimov
Niin pitkälle kuin minä voin muistaa, evankeliumissa ei ole ainuttakaan sanaa joka ylistäisi järjen käyttöä.
- Bertrand Russell
Jos me aiomme opettaa kreationismia vaihtoehtona evoluutiolla, silloin meidän pitäisi myös opettaa haikarateoriaa vaihtoehtona biologiselle lisääntymiselle.
- Judith Hayes
Suurin osa ihmisistä tappaisi Totuuden, mikäli totuus tappaisi heidän uskontonsa.
- Lemuel K. Washburn
Jumalat ovat helposti särkyviä; ne voivat kuolla yhdestä tieteen pyyhkäisystä tai annoksesta tervettä järkeä.
- Chapman Cohen
Se mitä tämän päivän uskontoihin tulee, se on kaikki pelkkää huijausta... Uskonto on pelkkää roskaa.
- Thomas Edison
Useimmat ihmiset ovat vaivaantuneita niistä Raamatun osista, joita he eivät ymmärrä - mutta mitä minuun tulee, olen aina vaivaantunut eniten niistä Raamatun osista jotka ymmärrän.
- Mark Twain - olen uskovainen ja
No ei sinun ole pakko uskoa. Mitä tuosm sinua sitten rassaa, jos joku tai monet usovatkin Jumalaan.
Ole sitten epäsuskossas onnellinen!Ei minua todellakaan haittaa, jos joku haluaa uskoa vaikka Joulupukkiin. Mutta se mikä minua ja monia muita täällä haittaa on uskisten omien uskomusten mainostus.
- uso uso epäsuskos
No sinä olet selvästikin vähän "onnellinen" sen lisäksi, että et osaa edes kirjoittaa suomen kieltä. Miksi muuten hihhulit eivät koskaan osaa kirjoittaa? Mitä se kertoo meille uskovien älykkyydestä ja sivistystasosta, että nuo säälittävät räpeltäjät, joiden epätoivoiset mongerrukset muistuttavat vain etäisesti suomea, ovat aina uskovia?
uso uso epäsuskos kirjoitti:
No sinä olet selvästikin vähän "onnellinen" sen lisäksi, että et osaa edes kirjoittaa suomen kieltä. Miksi muuten hihhulit eivät koskaan osaa kirjoittaa? Mitä se kertoo meille uskovien älykkyydestä ja sivistystasosta, että nuo säälittävät räpeltäjät, joiden epätoivoiset mongerrukset muistuttavat vain etäisesti suomea, ovat aina uskovia?
Kysymyksesi mongerrus on vieläkin oudompaa kuin omani :d
- Eikö ole pakko
"No ei sinun ole pakko uskoa"
Ai eikö ole? No miksi te sitten väkipakolla jatkuvasti tuputatte sairasta vihauskontoanne kaikkialla? Aina olette väkipakolla tuputtaneet, koko minun elämäni ajan kaikkialla ja kaikin mahdollisin tavoin, äärimmäisen aggressiivisesti.
Jos minä annan teidän uskoa mihin te haluatte, niin miksi te ette koskaan anna minun uskoa mihin haluan ettekä koskaan, siis KOSKAAN 50v. elämäni aikana ole jättäneet minua rauhaan pakkotuputukseltanne? Edes kadulla ei voi kävellä ilman että joku roikkuu hihassa ja haluaa "keskustella vakavasti" elämän tarkoituksesta tai tyrkyttää väkisin lappujaan ja oven takana on vähän väliä joku huijarisaarnaaja ja kiihkomielinen sananlevittäjä, jonka sanavarastoon ei koskaan kuulu sana EI ja jos ei avaa ovea, niin postilaatikko tungetaan täyteen kaikkea mahdolista taikauskoista sontaa. Joku raja se pitää olla häirinnälläkin ja minulla pitää olla oikeus elää elämäni kuten itse haluan, rauhassa.
- scanneripää
Kehottaisin humanoidin vastaanotolle, sieltä suunnalta asia selkenee ja on digitaalista kuvamateriaalia toisesta ulottuvuudesta ja lisäksi lääkärinpalkkio
on halvempi. Luin toissapäivänä otavan 1-10 tietosanakirjat, skannasin ne päähäni - herttainenhertta
Niin, mitäs siihen voi sanoa, kun jonkun henkilökohtainen, herkässä elämäntilanteessa saatu sisimmäinen kokemus ja lämpimänä läikähtelevä tunne sisällä, Pyhä Henki, kertoo, että evoluutio on valhetta, homot ovat kauhistus, Israel on aina oikeassa, kihdin paransi Jeesus, muut joutuvat helvettiin ja lopun ajat ovat käsillä.
atac
1.4.2011 14:26
Mielipiteeni
Ihmisessä on evoluution muokkaama ominaisuus selittää sekunnissa kaksi toisiinsa kuulumatonta asiaa.
Jos esim nouset tuolista ja jokin sähkölaite hyrähtää käyntiin, niin ihmettelet.
Jos sama tapahtuu toisen kerran lyhyen ajan sisään, niin alat ajatella, että tuolista nouseminen liittyy tuohon ääneen, vaiika se ei liity.
Tällainen on ihminen, sinä, minä, me, te, he.
Tämä sama mekanismi, äärimmäisen epärationaalinen tapa reagoida, selittää, miksi ihminen uskoo. Se on suurimmalle osalle ihmisistä (n 90%) aivan luonnollista. Kyse ei ole järjen, tiedon tai kokemuksen puutteesta, vaan siitä, että ihmisen perusvaistoihin kuuluu selittää äkkiä tuntematon ja Uskoa sitten sen seurauksena lähes mitä vaan. Vaikka sitten raamattuun, tooraan, koraaniin, puuhun tai vuoreen. It's normal.
Evoluutio on jättänyt henkiin vain ne, jotka osaavat reagoida vaaraan nopeimmin. Pohdiskelijat ovat kuolleet ensimmäisinä, ennen.
Hitaat ovat todennäköisemmin jääneet naapureidensa tappamiksi / susien syömiksi.
Meidän kaikkien esi-isät on menneet monien seulojen läpi ja henkiin ovat jääneet vain ja ainoastaan ne, jotka ovat parhaiten pärjänneet, vallitsevissa olosuhteissa. Evoluutio ja kaikkinainen karsinta on ollut raakaa ja tiukkaa.
Olemme siis valioiden perillisiä, kaikki.
Jos esim 1500-luvulla eläneet esi-isämme/äitimme olisi olleet laiskoja, niin eihän meitä edes olisi. Se sukuhaara olisi kuollut sukupuuttoon samantien. Yksi korjaamaton vilja ja that's it. Nälkäkuolema.
Tämä ja paljon muuta aukeni/selveni itselleni, kun luin sen jutun ihmisen ajattelusta (tiede 1/2011).
>>>Tieteellinen menetelmä menee yli useimpien ymmärryksen, eivätkä rationaalisen ajattelun päätyökalut, loogisuus ja kriittisyys, kuulu kovin monen työkalupakkiin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1257789
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t414471törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/434008Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4102085Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi781757- 321497
- 351488
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1981294Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121158Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt321117