Kim Larsen + Benny Hinn

Tässä on elämäni!
Tässäkö vain?!
Mitä sain aikaiseksi?
Paljon työtä, särkien selkäni!
Mutta........pitää olla tyytyväinen ja onnellinen!
Ei musta ikinä tullut hellareitten idollia,
en tappanut, en raiskannut, en ollut rikollinen, en mielestäni paha!
Vaan väliäpä sillä, siis sillä, etten pahaa tekemällä päässyt hellareitten idolliksi!

Jumalani eteen mennessäni, kuljen sinne puhtain sydämmin, ainakin omasta mielestäni!
En ihmisiltä ole salannut mitään itsestäni, en mitään, mitä Jumalani ei tietäisi!
Saatan ihmisten mielestä olla vihattava ja inhoittava ja suuri paska, mutta olenko sitä Jumalan mielestä? Saa sitten nähdä!

Nelisenkymmentä vuotta olen asunut Suomen ulkopuolella, 80-luvun alkupuolella vaihdoin kansalaisuutenikin, tyhmyyttäni!
Vaan aina olen tuntenut itseni aivan samaksi suomalaiseksi, mitä olin aikoinani Suomesta pois muuttaessani!
Enään en saa kaipaamaani, tyhmyyksissäni pois heittämääni, suomenkansalaisuutta takaisin!
Pitäisi asua ja olla kirjoilla Suomessa kaksi vuotta!
Vaan ei se mitään!
Olen asustellut syntymäkaupunkini (vanhempani tapasivat aikoinaan toisensa tässä lähistössä ja naimisiin mentyään, toi harakka mut niille, tai kai se oli haikara) lähistöllä, ja täältä saan helpolla hautapaikan!
Tai mistäs sen tietää?
Mun suomalainen muijani, asutaan omissa asunnoissamme, ehkä lopultakin saa mut houkuteltua Suomeen, tulevaan perintötaloonsa, vaan.......
viihdyn täällä missä nyt olen, ja rupeisin ehkäpä jo parin kuukauden päästä kaipaamaan tänne takaisin.

Olen täältäkin vuosikymmenien aikana muutellut suuntaan kuin toiseen, vaan aina ikävissäni palannut takaisin omaan kotikaupunkiini, ei kaukana syntymäkaupungistani!

Koulut kävin Suomessa ja kaikista järkyttävin juttu mulla oli siellä, kun joku akka-opettaja, joka kai inhosi mua jo aivan alusta lähtien, ruotsalaista sukunimeäni ehkäpä jo etukäteen inhoten (kerroinko muuten että mun pappani veli oli ison luoka viinatrokari sodan aikana ja liikutteli autokuormallisia janojuomaa. Mun mummini veli taas oli pistooli taskussa kuljeskeleva rosmojohtaja, vaan en kerro että missä. Vaan mun pappani oli aina mitä rehellisin TOSI MIES, huolehtien suurperheestään. Rakastin mun pappaani yli kaiken! Mun pappani/isoisäni oli maailman parhain ihminen! En voi sanoin kuvata, kuinka häntä rakastin! Ja mummiani! Heitä molempia!)
ja vihan kiilto silmissään vaati jo heti ensi minuuteilla luokan eteen, taululle kirjoittamaan syntymäkaupunkini nimen!
Jäi yksi kirjain pois, ja siitäkös se akka sitten innostui! Halus pistää mut jo heti ens minuuteilla matalaks! Vaan onneksi se akka sai loparit, heti muutaman päivän jälkeen, ja tilalle tuli mukava muu ope, vanhapiika, joka tykkäsi musta aivan kauheesti, ja mä siitä!
Se oli vitun ekaluokka siinä vitun yhteiskoulussa, jossa kävin lukuisia vuosia, iskostuttamassa vain päähäni, että mää olen vain niin vitun tyhmä tyyppi
En oppinut siellä mitään.
Parisenkymmentä vuotta sitten jostain syystä mitattiin älykkyyteni, ja se ihme kyllä, oli132 grammaa, vai olisikohan ollut peräti kiloa?!
Mutta.........
Koko ikäni vaivannut huonoudentunne katosi kuin ilmaan!
Olin aina kuvitellut olevani vähintäänkin idiootti, vaan en sitä yht`äkkiä enään ollutkaan!
Voi sitä riemun päivää, kuten Uunon appiukko tapasi sanoa!
Ehämmä ookkaan enään mikään tyhmä poika!

Heijaapa kukkuu hei!