Itse en usko syntiin taivaaseen enkä helvettiin. Minulle on vaikea ymmärtää miksi jumala luo maan niin monimutkaiseksi jota ihmis aivot eivät voi kunnolla ymmärtää ja lopulta haluaa vain ettei ihmiset tee syntiä ja uskoo jumalaan. Ja jos näitä ohjeita ei noudata joutuu helvettiin. Haluan siis periaatteessa tietää miksi Jumala haluaa näin yksinkertaisen systeemin kaiken tämän äärettömyyden pieneen pilkkuun. Enkä halua vastauksia siitä kuinka myysterinen Jumala on jne. haluan teidän oman mielipiteen.
Mitä Jumala haluaa?
Yeesus
360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jumala ei luonut vain ihmistä, vaan Hän loi kaiken muun ennen ihmistä. Ihmisten paikka oli paratiisi, jossa oli hyvä olla, lämmintä ja ruokaa ja vitamiineja riitti ilman että tarvitsi eläimen lihaa. Ymmärrys eläintenkin kanssa oli parempi kuin tässä maailmassa missä olemme nyt. Kaikista muista puista sai syödä, vain kielletystä ei, ja se kiellettiin. Ihminen kuitenkin meni ja söi ja rikkoi kieltoa. Ihminen tuli enemmän tietoiseksi esim. alastomuudesta kuin mitä oli ollut ihmiselle tarkoitettu, ja koska siellä oli toinenkin puu josta ei saanut syödä, heitettiin ihminen ulos paratiisista koska Jumala ei luottanut ettei ihminen mene ja syö myöskin siitä.
Rangaistukseksi luottamuksen rikkomisesta tulivat naiselle synnytystuskat, ja miehelle raskaan työn raataminen.
Enää ei ollut paikkaa nihin ihminen päätyisi kun kuolisi, oli vain helvetti joka ei ollut tehty ihmistä vaan pahoja ja niskoittelevia henkiä varten, mutta sinne ihminen oli joutumassa.
Sen takia Jumala lähetti oman poikansa, maksamaan meidän syntivelkamme että kelpaisimme taivaaseen, ihminen on liian syntinen muuten vain sinne kelvatakseen. Ja Jeesus maksoi synneistämme verellään, kuoli kahden rikollisen keskellä ristin puulla. Ja sanoi: Se on täytetty! Jumala herätti poikansa kolmantena päivänä kuolleista, ja Jeesus meni takaisin Jumalan luokse mistä oli tänne maailmaan alunperin tullutkin.
Enää ihmisen ei tarvitse kuin uskoa, ja saada kaste, ja hänelle annetaan pelastusvarmuus.
Tämä Raamatusta otettu kertoo siitä kun Jeesus oli juuri noussut kuolleista:
Niin hän riensi pois ja tuli Simon Pietarin luo ja sen toisen opetuslapsen luo, joka oli Jeesukselle rakas, ja sanoi heille: "Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin ovat hänet panneet".
Niin Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät ja menivät haudalle.
Ja he juoksivat molemmat yhdessä; mutta se toinen opetuslapsi juoksi edellä, nopeammin kuin Pietari, ja saapui ensin haudalle.
Ja kun hän kurkisti sisään, näki hän käärinliinat siellä; kuitenkaan hän ei mennyt sisälle.
Niin Simon Pietarikin tuli hänen perässään ja meni sisälle hautaan ja näki käärinliinat siellä
ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan toiseen paikkaan erikseen kokoonkäärittynä.
Silloin toinenkin opetuslapsi, joka ensimmäisenä oli tullut haudalle, meni sisään ja näki ja uskoi.
Sillä he eivät vielä ymmärtäneet Raamattua, että hän oli kuolleista nouseva.
Niin opetuslapset menivät takaisin kotiinsa.
Mutta Maria seisoi haudan edessä ulkopuolella ja itki. Kun hän näin itki, kurkisti hän hautaanja näki kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa istuvan, toisen pääpuolessa ja toisen jalkapuolessa, siinä, missä Jeesuksen ruumis oli maannut.
Nämä sanoivat hänelle: "Vaimo, mitä itket?" Hän sanoi heille: "Ovat ottaneet pois minun Herrani, enkä tiedä, mihin ovat hänet panneet".
Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen siinä seisovan, eikä tiennyt, että se oli Jeesus.
Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, mitä itket? Ketä etsit?" Tämä luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi hänelle: "Herra, jos sinä olet kantanut hänet pois, sano minulle, mihin olet hänet pannut, niin minä otan hänet".
Jeesus sanoi hänelle: "Maria!" Tämä kääntyi ja sanoi hänelle hebreankielellä: "Rabbuuni!" se on: opettaja.
Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö".
Maria Magdaleena meni ja ilmoitti opetuslapsille, että hän oli nähnyt Herran ja että Herra oli hänelle näin sanonut.
Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!"
Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.20.html
En itse tiedä mitä pitäisi uskoa,koska kaikki niin hieman mysteerisesti asioista.Voi olla tuonpuoleisessa valoon olemassa vaikken usko jumalaa.Helvetistä en osaa sanoa,koska olin nähnyt pelkkä hahmot eikä näyttänyt paholaiselta tavattu.He hahmot takuulla vain henkiä liikkeellä.10 v sitten olin saanut päähäni jonkun puhunut "jeesus ei ole olemassa" siksi hämmennyin asiasta.Ajattelin se voi olla totta kun tuntui puhuja aika todelliselta.Valitan,että raamatussa jokin mättää juttuja mikä ei minuun todelliselta eikä vahvistusta mitään.Mitäkö jumala haluaa?En tiedä.Minusta ihminen ei tarvitse ymmärtää aina jos epäröi siitä.Voin sanoa,että kaikki ihmisillä voi toivoa kyllä vaikkei joskus huono.