Liityin SYT kassaan ,kun aloin yrittäjäksi tmi . Vakuutustason laitoin arvion mukaan paljonko itselleni jää verotettavaa tuloa. Se on ollut kokolailla kohdallaan viimeiset 3 vuotta. Mutta nyt vasta katsoin tarkemmin, millä perusteella on oikeutettu sitten saamaan ansiosidonnaista päivärahaa. Olisi 4 kuukautta ennen päivärahaan oikeutusta keskeytettävä yritystoiminta todistettavasti, tai lopetettava kokonaan toiminta. Jos menisi todellakin niin huonosti , että pitäisi lyödä hanskat tiskiin lopullisesti, tai sitten olla ihan varma että 4 kuukautta pyöritellään peukkuja eikä ole mitään laskutettavaa hommaa. Silloinhan jos joutuisi lopettamaan , olisi todennäköisesti sen viimeisen vuoden verotettava tulokin niin alhainen , että se ja vakuutustaso ei menisi yhteen tulojen kanssa. Eihän kukaan yrittäjäksi alkanut mitään työttömyyspäivärahoja mene silloin aneleen , jos omillansa toimeen tulee. Tässä sitten käytin SYTin laskuria , ja jos menisin kortistoon heidän sääntojensä mukaan, en saisi paljoakaan enempää mitä kelasta saisi peruspäivärahaa. Sytin jäsenmaksuja tässä maksellaan, mutta heikosti ansaitsevana yksityisenä elinkeinonharjoittajana näyttää siltä että hukkaan se raha menee , ja organisaation pyöritystueksi. Kausiluonteisen kysynnän takia olen nytkin ollut yhtäjaksoisesti rokulissa 2 kuukautta , mutta on vain sinniteltävä kun ei yrittäjänä voi itseään edes lomauttaa.
Yrittäjien työttömyyskassa
63
13387
Vastaukset
- yrittäjää
Ite ollu kohta 30v yrittäjä on kans kauppailtu joskus puhelimessa yritäjien työttömyys kassaa, oon aatellu niin kun on ollaan yrittäjänä riskillä jos kaadutaan kaadutaan saappaat jalassa!
Mielestäni tollaset kassat on jonkun bisnes aivan kuten vakuutus yhtiö!
Tuskin sieltä mitään saapi kyllä aina löyyty joku porsaanreikä josta luikahtavat.- yritystätuota
YTK:n kassa on paljon halvempi yrittäjälle kuin Suomen yrittäjien kassa. SYT:in jäsenmaksu on ollut 2,65 %, YTK:n taas 119 €/vuosi. YTK vaikuttaisi olevan yrittäjälle selvästi halvin kassa, etenkin jos tienaa yhtään sellaisia summia, joista ansiosidonnaista kertyisi.
- YrittäjäksiSiirtynyt
yritystätuota kirjoitti:

YTK:n kautta ei saa yrittäjän työttymuusturvaa. Se on palkansaajakassa. Yrittäjille on kaksi vaihtoehtoa SYT ja AYT. SYT:n jäsenmaksu on 2,65% YEL-työtulon 5800 € ylittävästä osasta. AYT:n jäsenmaksu on hiukan suurempi.
- Anonyymi

Eihän yrittäjä voi olla YTK-kassassa. Se on palkkakassa!
- Anonyymi
Yrittäjäkassat on voittoa tavoittelemattomia organisaatioita. Varat käytetään yritäjien turvaamiseen. Mitä yrittäjäkassaan tulee se on yrittäjien perustama virallinen työttömyyskassa eli keskinäisen vastuun perusteella toimiva yhteisö. Auttoi pitämään yritystoiminnan kun tuli katkos töihin. Suosittelen ottamaan selvää tarkemmin. nimim. kokemusta on
- Anonyymi
YrittäjäksiSiirtynyt kirjoitti:
YTK:n kautta ei saa yrittäjän työttymuusturvaa. Se on palkansaajakassa. Yrittäjille on kaksi vaihtoehtoa SYT ja AYT. SYT:n jäsenmaksu on 2,65% YEL-työtulon 5800 € ylittävästä osasta. AYT:n jäsenmaksu on hiukan suurempi.
Nykyisin on vain yksi yrittäjäkassa ja maksutkin alenivat alkuvuodesta.
- Anonyymi
YrittäjäksiSiirtynyt kirjoitti:
YTK:n kautta ei saa yrittäjän työttymuusturvaa. Se on palkansaajakassa. Yrittäjille on kaksi vaihtoehtoa SYT ja AYT. SYT:n jäsenmaksu on 2,65% YEL-työtulon 5800 € ylittävästä osasta. AYT:n jäsenmaksu on hiukan suurempi.
Yksi yrittäjäkassa ja maksu alkaen 9.11€ /kk
- Yelli vain meinaa
>Silloinhan jos joutuisi lopettamaan , olisi todennäköisesti sen viimeisen
> vuoden verotettava tulokin niin alhainen , että se ja vakuutustaso ei menisi
>yhteen tulojen kanssa.
Eihän sun oikeesti itsellesi maksamalla palkalla ja YEL-vakuuutuksen työtulolla, ja sitä kautta YEL-vakuutusmaksuna maksettavalla vakuutussummalla ole mitään tekemistä keskenään.
Olet saattanut sinnitellä 1.500=18.000 €/vuosi bruttopalkalla vaikka muutamat viimeiset vuodet. Mutta YEL-työtuloksi olet voinut vapaasti ja laillisesti ilmoittaa vaikka 60.000€/v.
Tosin tuolla tuöötulolla olet 21,2% YEL-prosentin mukaan 12.720€/v mukaisen YEL-vakuutusmaksunkin sitten joutunut maksamaan.
MUTTA, jos siis työttömyys iskee, ja firman lopetat olemattomiin, ja työttömyyskassasta haet apuja, niin tuon YEL-työtulon, eli 60.000€/v mukaan sinulle sitä päivärahaa aletaan maksella, enintään 500 päivän ajalta.
Vain siis YEL-työtulo katsotaan tässä, todellisuudessa yrittäjäaikaisella maksetulla palkallasi ei ole mitään tekemistä asian kanssa. - Raha kelpaa kaikille
Yrittäjien työttömyyskassaan ei ole mitään järkeä kuulua, ellei ole halua ja suunnitelmissa hallitusti "työttömäksi" jääminen. Yrittäjän joutumisesta työttömäksi, siis työttömyysturvaksi siitä ei ole. Työttömyyskassa, kuten maksulliset yrittäjäliitot, yms. ovat bisnestä, johon hyväuskoinen yrittäjä saattaa haksahtaa. Jos pienyrittäjä haluaa kaikki mahdolliset vakuutukset ja maksulliset turvat ottaa, ei itselle sitten paljon mitään jää.
- Anonyymi
Yrittäjäkassa on voittoa tavoittelematon organisaatio. Yrittäjien perustama. Auttoi jatkamaan yritystoimintaa, un selvittiin yllättävästä tilanteesta. Kokemuksen perusteella suosittelen ottamaan selvää tarkemmin.
- liittoooo
Jos haluaa nauttia säännöllisistä ansisidonnais tuloista suosittelen
elementtisaumaajan ammattia! Tunnen kavereita ovat säännöllisesti
talvet ansisidonnaisilla pitävät kesällä täyden kesälomankin!! Vuosi ansio
on sitä luokkaa että siihen harva pienyrittäjä pääsee!
Olisko KIRVEELLÄ töitä!!!???? - ytk
Voi liittyä YTK:hon. Satku koko vuosi. Ainoastaan ei ole lakko-oikeutta. Minä sain tietää siitä vasta ku olin lopettanut yrityksen ja en saa mistään mitään.
- terveppäterve
"Yleinen työttömyyskassa YTK on palkansaajien työttömyyskassa. Yrittäjät voivat vakuuttaa itsensä työttömyyden varalta yrittäjäkassassa. Työttömyysturvassa henkilö katsotaan yrittäjäksi, jos hän on YEL- tai MYEL vakuutusvelvollinen."
Eli päätoiminen yrittäjä ei voi liittyä YTK:hon. Suomessa toimii kaksi yrittäjille tarkoitettua työttömyyskassaa, joihin ei minusta ei ole kumpaakaan järkevää liittyä: suuret vuosimaksut ja muistaakseni 4 kk karenssi jos yritystoiminta loppuu kokonaan 2 vuoden jäsenyyden jälkeen. Eli esim. omalla kohdallani on melko mahdoton tilanne että yritystulot loppuisivat lähellekään kokonaan, joten ei ole mitään järkeä myöskään näin ollen liittyä johonkin kalliiseen työttömyyskassaan, johon lisäksi kuuluu jokin älytön 4 kuukauden jakso konkurssin jälkeen jona aikana ei saa senttiäkään kassasta rahaa eikä mistään muualtakaan. - tyytyväinen syt:iin
terveppäterve kirjoitti:
"Yleinen työttömyyskassa YTK on palkansaajien työttömyyskassa. Yrittäjät voivat vakuuttaa itsensä työttömyyden varalta yrittäjäkassassa. Työttömyysturvassa henkilö katsotaan yrittäjäksi, jos hän on YEL- tai MYEL vakuutusvelvollinen."
Eli päätoiminen yrittäjä ei voi liittyä YTK:hon. Suomessa toimii kaksi yrittäjille tarkoitettua työttömyyskassaa, joihin ei minusta ei ole kumpaakaan järkevää liittyä: suuret vuosimaksut ja muistaakseni 4 kk karenssi jos yritystoiminta loppuu kokonaan 2 vuoden jäsenyyden jälkeen. Eli esim. omalla kohdallani on melko mahdoton tilanne että yritystulot loppuisivat lähellekään kokonaan, joten ei ole mitään järkeä myöskään näin ollen liittyä johonkin kalliiseen työttömyyskassaan, johon lisäksi kuuluu jokin älytön 4 kuukauden jakso konkurssin jälkeen jona aikana ei saa senttiäkään kassasta rahaa eikä mistään muualtakaan.Ihme sontaa täällä "totena kirjoitetaan"!
Itse myin toukokuussa 2010 yritykseni ja jäin työttömäksi. Olin reilun 2 v kuulunut SYT: iin ja ekan vuoden YEL tuloksi ja siis SYT: lle ilmoittamani tulo oli 20 000 € ja toisen vuoden 30 000 €.
Eipä TIETENKÄÄN tullut karenssia, tms viivytyksiä, päinvastoin: homma toimii siellä tosi sujuvasti ja rahat on tilillä jo seuraavana päivänä siitä, kun olen ilmoituksen netissä eteenpäin laittanut.
Nyt olen 2,5 vuotta opiskelemassa uutta ammattia ja SYT: ltä saan tältäkin ajalta rahaa; hiukan yli 92€ /pv ( josta VEROTONTA kulukorvausta on 9 €) ja veroprosenttini (jonka tarkastutin verotoimistossa ja entisellä kirjanpitäjälläni) on 15%, pärjään oikein hyvin ja olen tyytyväinen SYT: iin :)! - terveppäterve
tyytyväinen syt:iin kirjoitti:
Ihme sontaa täällä "totena kirjoitetaan"!
Itse myin toukokuussa 2010 yritykseni ja jäin työttömäksi. Olin reilun 2 v kuulunut SYT: iin ja ekan vuoden YEL tuloksi ja siis SYT: lle ilmoittamani tulo oli 20 000 € ja toisen vuoden 30 000 €.
Eipä TIETENKÄÄN tullut karenssia, tms viivytyksiä, päinvastoin: homma toimii siellä tosi sujuvasti ja rahat on tilillä jo seuraavana päivänä siitä, kun olen ilmoituksen netissä eteenpäin laittanut.
Nyt olen 2,5 vuotta opiskelemassa uutta ammattia ja SYT: ltä saan tältäkin ajalta rahaa; hiukan yli 92€ /pv ( josta VEROTONTA kulukorvausta on 9 €) ja veroprosenttini (jonka tarkastutin verotoimistossa ja entisellä kirjanpitäjälläni) on 15%, pärjään oikein hyvin ja olen tyytyväinen SYT: iin :)!http://www.syt.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=49&Itemid=43&lang=fi
"Yritystoiminnan tulee pääsääntöisesti olla yhtäjaksoisesti keskeytyneenä vähintään 4 kuukautta ennen kuin voi saada päivärahaa."
"Yritystoiminnan lopettamisena pidetään: * konkurssi menettelyn alkamista
* yrityksen myyntiä tai oman osuuden myyntiä
* yrityksen vapaaehtoista purkua"
Tuosta saa kyllä sellaisen kuvan että sitä päivärahaa saa tosiaankin vasta sitten 4 kk jälkeen. - Kaikki huiliin vaa
tyytyväinen syt:iin kirjoitti:
Ihme sontaa täällä "totena kirjoitetaan"!
Itse myin toukokuussa 2010 yritykseni ja jäin työttömäksi. Olin reilun 2 v kuulunut SYT: iin ja ekan vuoden YEL tuloksi ja siis SYT: lle ilmoittamani tulo oli 20 000 € ja toisen vuoden 30 000 €.
Eipä TIETENKÄÄN tullut karenssia, tms viivytyksiä, päinvastoin: homma toimii siellä tosi sujuvasti ja rahat on tilillä jo seuraavana päivänä siitä, kun olen ilmoituksen netissä eteenpäin laittanut.
Nyt olen 2,5 vuotta opiskelemassa uutta ammattia ja SYT: ltä saan tältäkin ajalta rahaa; hiukan yli 92€ /pv ( josta VEROTONTA kulukorvausta on 9 €) ja veroprosenttini (jonka tarkastutin verotoimistossa ja entisellä kirjanpitäjälläni) on 15%, pärjään oikein hyvin ja olen tyytyväinen SYT: iin :)!>Nyt olen 2,5 vuotta opiskelemassa uutta ammattia ja SYT: ltä saan tältäkin
>ajalta rahaa; hiukan yli 92€ /pv ( josta VEROTONTA kulukorvausta on 9 €)
Tuon mukaan saisit siis SYT-kassasta päivärahaa 83€/pv. Lukema kuulostaa aika korkealta, jos vertaa mitä SYT-kassan laskuri ilmoittaa 30.000 työtulon mukaan laskemalla.
http://www.syt.fi/index.php?option=com_wrapper&view=wrapper&Itemid=122&lang=fi
Tämän laskurin mukaan päivärahaa tulisi ilman alaikäisiä lapsia laskien vain 66 €/pv verran (1.429 €/kk), ja 2:lla lapsellakin laskien vain 73 euroa (1.583 €/kk). Mistähän ero mahtanee johtua?
Toki mukavia lukemia nuo on siltikin. Jos vaikka vertaa Kaupan alan palkkoihin, niin Pääkaupunkiseudun kalleusluokassa PAM-ammattijärjestön palkat lähtevät 1.451 €/kk lukemasta ylöspäin.
Pienellä kikkailulla yrittäjäkin voi siis laittaa firman naulaan, ja päästä työttömyyskortistoon, ja voi nostaa tuloa, ei kovin hienoa mutta tuloa jolla tulee toimeen, ja saa rauhassa huilia.
Tulee sillä elättirahalla usein paremmin toimeen kuin huonolla ja stressaavalla yrittämisen nyhjäämisellä. - tyytyväinen SYT: iin
Kaikki huiliin vaa kirjoitti:
>Nyt olen 2,5 vuotta opiskelemassa uutta ammattia ja SYT: ltä saan tältäkin
>ajalta rahaa; hiukan yli 92€ /pv ( josta VEROTONTA kulukorvausta on 9 €)
Tuon mukaan saisit siis SYT-kassasta päivärahaa 83€/pv. Lukema kuulostaa aika korkealta, jos vertaa mitä SYT-kassan laskuri ilmoittaa 30.000 työtulon mukaan laskemalla.
http://www.syt.fi/index.php?option=com_wrapper&view=wrapper&Itemid=122&lang=fi
Tämän laskurin mukaan päivärahaa tulisi ilman alaikäisiä lapsia laskien vain 66 €/pv verran (1.429 €/kk), ja 2:lla lapsellakin laskien vain 73 euroa (1.583 €/kk). Mistähän ero mahtanee johtua?
Toki mukavia lukemia nuo on siltikin. Jos vaikka vertaa Kaupan alan palkkoihin, niin Pääkaupunkiseudun kalleusluokassa PAM-ammattijärjestön palkat lähtevät 1.451 €/kk lukemasta ylöspäin.
Pienellä kikkailulla yrittäjäkin voi siis laittaa firman naulaan, ja päästä työttömyyskortistoon, ja voi nostaa tuloa, ei kovin hienoa mutta tuloa jolla tulee toimeen, ja saa rauhassa huilia.
Tulee sillä elättirahalla usein paremmin toimeen kuin huonolla ja stressaavalla yrittämisen nyhjäämisellä.Lapsia minulla on, päivärahaan lasketaan opiskelujen ajalta muitakin "lisiä" kuin tuo kulukorvaus 9€..
Eikä tuo mitään elättirahaa ole, vaan olen etuuden maksamalla ansainnut :)! - Lillukan eläkkeet
tyytyväinen SYT: iin kirjoitti:
Lapsia minulla on, päivärahaan lasketaan opiskelujen ajalta muitakin "lisiä" kuin tuo kulukorvaus 9€..
Eikä tuo mitään elättirahaa ole, vaan olen etuuden maksamalla ansainnut :)!> Eikä tuo mitään elättirahaa ole, vaan olen etuuden maksamalla ansainnut :)!
Vaiko oikein itse maksamalla ansainnut??!. Parin yrittäjävuotesi aikana ehdit maksaa YEL-eläkemaksuja noin 11.000 euron verran. Nyt työttömänä nostat 24.000 €/vuosi bruttona, usean vuoden ajan.
No, tietenkin selityksesi on uskottavuudessa kuitenkin samalla tasolla kuin että Lilius ja Fortuminkin. Että Lillun työssäoloaikanaan ne ehtivät maksella eläkemaksuja mukamas niin paljon että siitä riittää Liliukselle 62 ikävuodesta hautaan saakka 40.000€/kk eläkettä maksettavaksi.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Liliukselle eläkettä yli 40 000 euroa kuukaudessa/1135244908799
Kyllä noikin Liliuksen eläkkeet tulee niistä rahoista joita me tällä hetkellä työelämässä olevat kannamme Varman, Ilmarisen ym. eläkeyhtiöiden kassaan. - tyytyväinen SYT: iin
Lillukan eläkkeet kirjoitti:
> Eikä tuo mitään elättirahaa ole, vaan olen etuuden maksamalla ansainnut :)!
Vaiko oikein itse maksamalla ansainnut??!. Parin yrittäjävuotesi aikana ehdit maksaa YEL-eläkemaksuja noin 11.000 euron verran. Nyt työttömänä nostat 24.000 €/vuosi bruttona, usean vuoden ajan.
No, tietenkin selityksesi on uskottavuudessa kuitenkin samalla tasolla kuin että Lilius ja Fortuminkin. Että Lillun työssäoloaikanaan ne ehtivät maksella eläkemaksuja mukamas niin paljon että siitä riittää Liliukselle 62 ikävuodesta hautaan saakka 40.000€/kk eläkettä maksettavaksi.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Liliukselle eläkettä yli 40 000 euroa kuukaudessa/1135244908799
Kyllä noikin Liliuksen eläkkeet tulee niistä rahoista joita me tällä hetkellä työelämässä olevat kannamme Varman, Ilmarisen ym. eläkeyhtiöiden kassaan.Sinua näköjään kovasti vituttaa, kun olen osannut ostaa ja myydä oikeaan aikaa, ollut fiksu ja hoitanut selustani hyvin jne :D
Jokainen on oman onnensa seppä :D! - Lillukan eläkkeet
tyytyväinen SYT: iin kirjoitti:
Sinua näköjään kovasti vituttaa, kun olen osannut ostaa ja myydä oikeaan aikaa, ollut fiksu ja hoitanut selustani hyvin jne :D
Jokainen on oman onnensa seppä :D!>Sinua näköjään kovasti vituttaa, kun olen osannut ostaa ja myydä oikeaan
>aikaa, ollut fiksu ja hoitanut selustani hyvin jne :D
Ainakaan minä itse en tulisi tollasella 2000€ bruttotuloilla millään toimeen. Sen verran on perhettä ja velkoja ja ajoneuvoja muuta omaisuutta hoidettavana
Siinä mielessä en millään voi olla *kateellinen* ainakaan omasta puolestani, en millään vaihtaisi asemia sinun kanssasi. Ei sitten millään!
Mutta aika moni pieni kioskinpitäjä ja elinkeinonharjoittaja saattaa pitää 2.000 tuloja ihan kohtuullisena. Jos sitä vertaa vaikka omaan nykyiseen 1500€ bruttokuukausipalkkaan, jolla on kitkutellut jo useita vuosia. Heitä nämä täällä esitetyt laskelmat saattavat alkaa kiinnostaa.
> Jokainen on oman onnensa seppä :D!
Kyllä! Sinunlaisiasi työttömiä on aina väkisin mukana. Täytyy toivoa että on vastaavasti riittävä määrä muita työnhaluisempia, jotka jaksavat edelleen pitää oravanpyörää pylrimässä.
Ja sekin vielä toivottavaa että tulotasosi säilyisi vastakin. Nyt otetaan jo uutta velkaa Suomelle 8 miljardia euroa joka vuosi. Ja jostakin suunnalta alkaa kirves väistämättä heliua vielä tänä vuonna. - liugh
Lillukan eläkkeet kirjoitti:
>Sinua näköjään kovasti vituttaa, kun olen osannut ostaa ja myydä oikeaan
>aikaa, ollut fiksu ja hoitanut selustani hyvin jne :D
Ainakaan minä itse en tulisi tollasella 2000€ bruttotuloilla millään toimeen. Sen verran on perhettä ja velkoja ja ajoneuvoja muuta omaisuutta hoidettavana
Siinä mielessä en millään voi olla *kateellinen* ainakaan omasta puolestani, en millään vaihtaisi asemia sinun kanssasi. Ei sitten millään!
Mutta aika moni pieni kioskinpitäjä ja elinkeinonharjoittaja saattaa pitää 2.000 tuloja ihan kohtuullisena. Jos sitä vertaa vaikka omaan nykyiseen 1500€ bruttokuukausipalkkaan, jolla on kitkutellut jo useita vuosia. Heitä nämä täällä esitetyt laskelmat saattavat alkaa kiinnostaa.
> Jokainen on oman onnensa seppä :D!
Kyllä! Sinunlaisiasi työttömiä on aina väkisin mukana. Täytyy toivoa että on vastaavasti riittävä määrä muita työnhaluisempia, jotka jaksavat edelleen pitää oravanpyörää pylrimässä.
Ja sekin vielä toivottavaa että tulotasosi säilyisi vastakin. Nyt otetaan jo uutta velkaa Suomelle 8 miljardia euroa joka vuosi. Ja jostakin suunnalta alkaa kirves väistämättä heliua vielä tänä vuonna.Jos yrittäjä ilmottaa tulokseen 30000/ vuosi, (esim. tonne kassaan), niin sehän tarkottaa että 30000on netto, eikö?
Ja minä en tuomitse yrittäjää joka opiskelee uutta ammattia kassan päivärahoilla. Sitävartehan sitä kassaan on liitytty! - oikj
liugh kirjoitti:
Jos yrittäjä ilmottaa tulokseen 30000/ vuosi, (esim. tonne kassaan), niin sehän tarkottaa että 30000on netto, eikö?
Ja minä en tuomitse yrittäjää joka opiskelee uutta ammattia kassan päivärahoilla. Sitävartehan sitä kassaan on liitytty!nii että kyllä mullekin tulee nyt se olo että tässä eräs on eräälle aikas "kade"...
- Totta on .
oikj kirjoitti:
nii että kyllä mullekin tulee nyt se olo että tässä eräs on eräälle aikas "kade"...
Jep, myis vaan oman firmansa pois ja tekis itekin saman homman perässä jos osaa, niin ei tarvisi kateilua jatkaa.
- toinen yrittaja
Lillukan eläkkeet kirjoitti:
>Sinua näköjään kovasti vituttaa, kun olen osannut ostaa ja myydä oikeaan
>aikaa, ollut fiksu ja hoitanut selustani hyvin jne :D
Ainakaan minä itse en tulisi tollasella 2000€ bruttotuloilla millään toimeen. Sen verran on perhettä ja velkoja ja ajoneuvoja muuta omaisuutta hoidettavana
Siinä mielessä en millään voi olla *kateellinen* ainakaan omasta puolestani, en millään vaihtaisi asemia sinun kanssasi. Ei sitten millään!
Mutta aika moni pieni kioskinpitäjä ja elinkeinonharjoittaja saattaa pitää 2.000 tuloja ihan kohtuullisena. Jos sitä vertaa vaikka omaan nykyiseen 1500€ bruttokuukausipalkkaan, jolla on kitkutellut jo useita vuosia. Heitä nämä täällä esitetyt laskelmat saattavat alkaa kiinnostaa.
> Jokainen on oman onnensa seppä :D!
Kyllä! Sinunlaisiasi työttömiä on aina väkisin mukana. Täytyy toivoa että on vastaavasti riittävä määrä muita työnhaluisempia, jotka jaksavat edelleen pitää oravanpyörää pylrimässä.
Ja sekin vielä toivottavaa että tulotasosi säilyisi vastakin. Nyt otetaan jo uutta velkaa Suomelle 8 miljardia euroa joka vuosi. Ja jostakin suunnalta alkaa kirves väistämättä heliua vielä tänä vuonna.-Kyllä! Sinunlaisiasi työttömiä on aina väkisin mukana. Täytyy toivoa että on vastaavasti riittävä määrä muita työnhaluisempia, jotka jaksavat edelleen pitää oravanpyörää pylrimässä.-
No johan on katkeraa kalkkia niellyt tää kirjoittaja, kiukuttelee tuollai! Eihän tuo SYTtiin tyytyväinen ex yrittäjä ole ensinnäkään TYÖTÖN, hänhän kertoo opiskelevansa uutta ammattia ja siksi toisekseen tuon "työhaluttomuudenkin" keksit kyllä ihan itse; eihän tuo tyytyväinen edelleenkään mitenkään ilmaissut olevansa työhaluton tms.
Olisi vaan tuokin kiukkupylly liittynyt ajoissa kassaan, niin tienaisi sitten paremmin, jos/ kun näköjään katkerana pienellä tulolla kitkuttaa/ oman yrityksen myynnistä haaveilee (vai liekkö jo esim. konkan tehnyt "kassaton" ja siksi niin kateellinen???), lainoineen päivineen. Tänne tullaan toisia mollaamaan, jotka uskaltaa muuttaa elämäänsä, saavat firmansa myytyä ja fiksuina ovat (kuten "tyytyväinen" kirjoitti) IHAN LAILLISESTI turvanneet selustansa...
Elikkäs onnea vaan "tyytyväisen" opiskeluille! Ja jos et opintojen jälkeen enää yrittäjäksi ryhdy, niin ymmärrän sen oikein hyvin! Yrittäminen tässä maailmantilanteessa on pirun kovaa hommaa, ja harva yrittäjä nykyään pääsee edes kunnon ansioille, tuntipalkan muodostuessa jopa alle viiden euron! Ei oo fiksun ihmisen hommaa tämä ja ilmankos jotkut sitten toisia kadehtiikin ;). - Anonyymi
Lillukan eläkkeet kirjoitti:
> Eikä tuo mitään elättirahaa ole, vaan olen etuuden maksamalla ansainnut :)!
Vaiko oikein itse maksamalla ansainnut??!. Parin yrittäjävuotesi aikana ehdit maksaa YEL-eläkemaksuja noin 11.000 euron verran. Nyt työttömänä nostat 24.000 €/vuosi bruttona, usean vuoden ajan.
No, tietenkin selityksesi on uskottavuudessa kuitenkin samalla tasolla kuin että Lilius ja Fortuminkin. Että Lillun työssäoloaikanaan ne ehtivät maksella eläkemaksuja mukamas niin paljon että siitä riittää Liliukselle 62 ikävuodesta hautaan saakka 40.000€/kk eläkettä maksettavaksi.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Liliukselle eläkettä yli 40 000 euroa kuukaudessa/1135244908799
Kyllä noikin Liliuksen eläkkeet tulee niistä rahoista joita me tällä hetkellä työelämässä olevat kannamme Varman, Ilmarisen ym. eläkeyhtiöiden kassaan.Liliuksen huippuvuoden ansiotulot ovat olleet 11,3miljoonaa ja miljoonaluokassa aika monta vuotta. Eläkemaksuja maksettu n. 24% summasta, kun työntekijän ja työnantajan osuus lasketaan. Niistä hänen eläkemaksuista jää aika monelle jaettavaa, vaikka hän nostaisi eläkettä 25vuotta.
- Anonyymi
YTK on palkkakassa. ei yrittäjien kassa. Yrittäjille vain yksi kassa.
- tyytyväinen SYT:iin
Nyt luetaan tietoja SYT: nsivuilta kuin piru raamattua ;)... Eli lukekaas ajatuksella ko. kohta:
TE-toimisto selvittää työvoimapoliittiset edellytykset päivärahan saannille. Työvoimapoliittista lausuntoa varten yrittäjä antaa selvityksen joko yritystoiminnan todisteellisesta A) lopettamisesta tai B) keskeyttämisestä työ- ja elinkeinotoimistolle.
A) Yritystoiminnan lopettamisena pidetään
•konkurssi menettelyn alkamista
•yrityksen myyntiä tai oman osuuden myyntiä
•yrityksen vapaaehtoista purkua
Yritystoiminnan lopettaminen edellyttää lisäksi, että käyttö- ja vaihto-omaisuudesta luovutaan. Mikäli em. omaisuudesta ei ole luovuttu, katsotaan yritystoiminta ainoastaan keskeytyneeksi (katso kohta B)
B) Yritystoiminnan tulee pääsääntöisesti olla yhtäjaksoisesti keskeytyneenä vähintään 4 kuukautta ennen kuin voi saada päivärahaa. Keskeytyksen aikana yrityksen puolesta ei voi tehdä sopimuksia, ottaa tilauksia, luovuttaa tavaraa varastosta tai lähettää laskuja.
ELI tuo 4 kk kuuluu tilanteeseen, jossa yritystoiminnasta EI OLE LUOVUTTU kokonaan. Mutta siis jos esim. myyt yrityksesi, ajaudut konkurssiin tai YLPÄÄTÄÄN LOPETAT YRITYSTOIMINNAN KOKONAAN, saat SAMANTIEN TYÖTTÖMYYSPVRAHAA :).- terveppäterve
No hyvä että selvitit asian. Minusta on vaan todella outoa ettei näin tärkeää asiaa selitetä ymmärrettävästi noilla SYT:n sivuilla.
- tyytyväinen SYT: iin
Eipä kestä :). Kannattaa aina lukea "kapulakieliset" tekstit ajatuksella ja vielä vaikka soittaa ko taholle, jotta asia varmasti tulee ymmärretyksi oikein.
Eli liittykää ihmeessä, viimeistään sitten kun alatte suunnitella yrityksenne myyntiä (kunhan liitytte ajoissa!).
Ja se vielä, että SYT: llä ei varmaan ole montaakaan yrittäjää työttömänä, sillä kaikki maksatukset ym hoidetaan siellä aina oikein ennätysvauhtia :)! Ei tarvitse rahojaan odotella päivätolkulla, ei todellakaan. - Tosi pettynyt
Toi SYT on ihan huijausta koko lafka. Menin halpaan, kun sieltä joku puhelinmyyjä pakotti jäseneksi. Ihan uskomatonta myyntityötä. Lupasi lähettää papereita ja sitten kävikin ilmi, että olivat puolestani erottaneet nykyisestä kassasta ja tällä saaneet pakkoraon eli oli liityttävä tai muuten olisi loppunut työttömyysturva.¨'
Aivan käsittämätöntä - Kassat!
>>Lupasi lähettää papereita ja sitten kävikin ilmi, että olivat puolestani erottaneet nykyisestä kassasta ja tällä saaneet pakkoraon eli oli liityttävä tai muuten olisi loppunut työttömyysturva.¨'>>
Ei ne itsekseen tollasia tee, ellei puhelimessa sellaisesta jollakin tavalla sovita. Ja olisit vaan riitauttanut asian, ottanut vanhaan kassaasi yhteyttä ja sanonut että sinut on erotettu kassasta virheellisin perustein.
Kyllä näitä asioita korjata voi, jos erehdyksiä sattuu.
Mutta aika ihme sinällään on, että niillä on oikeudet muuttaa kassan jäsenyydestä toiseen yhtä helpolla kuin operaattori muuttaa kännykän Soneran verkosta Saunalahdelle. Ehkä on olemassa joku sääntö, että jos hakee toisen kassan jäsenyyttä niin ensimmäinen jäsenyys väistämättä purkautuu. Ei voi olla kahdessa kassassa jäsenenä samaan aikaan.
Minkään tyättömyyspäivärahojen tms. takia ei kannata yrittäjän SYT-kassaan eikä muihinkaan kassoihin liittyä. Vain jos meinaa lopettaa firman täysin, laittaa pillit pussiin, niin silloin kannattaa etukäteen olla liittyneenä johonkin kassaan.
Saa edes 500 päivän ajalta jotakin rahakorvausta sitten. - Taisto46
Nimimerkille "tosi pettynyt". Työttömyyskassassa aiemmin työskennelleenä voin sanoa että mikään kassa ei pakota eroamaan mistään toisesta kassasta. Jos olit yrittäjänä palkansaajakassassa (=väärässä kassassa) niin et olisi työttömyyden sattuessa ollut oikeutettu työttömyyspäivärahaan. Olisit joka tapauksessa helposti yhdellä puhelinsoitolla tai sähköpostilla niin halutessasi saanut vanha kassajäsenyytesi takaisin voimaan tällaisessa tilanteessa.
Nimierkki "kassat" on myös oikeassa. On olemassa sääntö jonka mukaan henkilö voi olla ainoastaan yhden työttömyskassan jäsenenä kerrallaan. Viimeisin kassa johon on liittynyt on se joka on lain mukaan voimassa. Liittyminen uuteen kassaan tapahtuu kuitenkin vasta kun on maksanut ensimmäisen jäsenmaksun uuteen kassaan. Eroilmoitus edelliseen kassaan ei olisi edes astunut voimaan ennen tätä! Joten turhaan nimimerkki "tosi pettynyt" täällä itkee jos on niin uusavuton ettei ole edes yrittänyt korjata tilanteen. - Anonyymi
Itse olen tyytyväinen järjestelmään, 2018 liityin kassaan, ja sitten tuli tämä Pandemia ym. Myin yritykseni, 2020/9 ja jäin työttömäksi, tosin olin maksanut aikas isoa yelliä, >50k, syt. n maksu ei ollut järin iso maksoin reilut 2v ja syyskuussa saamani maksu syt.stä oli jo lähes sinne maksettu summa yli 2000e, ja vielä täytän huhtikuussa - 21, 63 v arvaatteko menenkö töihin enään, nautin työttömänä olosta ja odotan eläkeikää 4/22
- Anonyymi
Täysiä vedätyksiä nämä kassat. Pienituloisen yrittäjän ei kannata maksaa muuta kuin minimi yelli mikä on pakollinen. Ei edes pysty maksamaan. Ja vaikka maksaisit tonnin kuussa sinne niin yrittäjäeläkettä saisit sitten 200 euroa.
Ei ole epäselvää kannattaisiko ostaa vaikka sijoitusasunto jos muutamia satasia voi syrjään laittaa pienestä tulostaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysiä vedätyksiä nämä kassat. Pienituloisen yrittäjän ei kannata maksaa muuta kuin minimi yelli mikä on pakollinen. Ei edes pysty maksamaan. Ja vaikka maksaisit tonnin kuussa sinne niin yrittäjäeläkettä saisit sitten 200 euroa.
Ei ole epäselvää kannattaisiko ostaa vaikka sijoitusasunto jos muutamia satasia voi syrjään laittaa pienestä tulostaan.Mielestäni jos ei tiedä mistä puhuu niin ei kannattaisi kirjoitella faktatietona.
1000€/kk tekee 12000€/v.
Vuositulona 50000€
Itse olen maksanut 30v n30 000€ vuositulon mukaan ja eläkkeeni on n. 2000€/kk.
Huomioitavaa se että tuo on työkyvyttömyyseläke.
Laskin eläkelaskurilla että jos nuori kaveri maksaa tuon tonnin kuukaudessa koko työhistorian ajan eläkemaksuja niin tuleva eläke on 4469 €/kk
En tiedä mistä noita muutaman satasen eläkeväitteitä tupsahtaa.
Tietenkin jos luulee että vuoden yrittäjänä ja maksaa tonnin kuukaudessa eläkettä niin eihän siitä tosiaankaan kerry juuri mitään, ei kyllä vuoden töissäololla työntekijäkään saa täyttä eläkettä.
Mitä tulee noihin omiin säästöihin niin valitettavasti erittäin harvalla on selkärakaa saada niitä omia säästöjä kasaan ja nilläkin jotka onnistuvat on aina se mahdollisuus että loppusuoralla menettävät kaiken.
- Anonyymi
Kaikkien suomalaisen keskimääräinen kokonaiseläke oli 1 762 €/kk.
Eläkeyhtiöiden eläkelaskureilla on helppoa laskeskella erilaisia yrittäjän eläkkeen vaihtoehtoja, erilaisilla lähtöarvoilla. Laskuriin vaikka 1996 syntynyt henkilö, joka on tällä hetkellä 25-vuotias, ja alkaa yrittäjäksi. Vanhuuseläkkeelle hän pääsee 67-vuoden ikäisenä vuonna 2063.
YEL-tulo 25.000 €/v YEL-vak.maksu 502 €/kk --> Vanhuuseläke : 1.983 €/kk
YEL-tulo 40.000 €/v YEL-vak.maksu 803 €/kk --> Vanhuuseläke : 3.173 €/kk
YEL-tulo 50.000 €/v YEL-vak.maksu 1.004 €/kk --> Vanhuuseläke : 3.967 €/kk
Esimerkiksi yksinyrittäjien bruttotulot ovat keskimäärin alle 2000 €/kk, ja yksinyrittäjiä on Suomessa 182.000 kpl.
https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/59f86c38-a445-4ccc-8d34-133d0789b156
Tuollaisesta palkasta on vaikeaa kuukausittain maksaa edes tuon listan alinta, 502 €/kk suuruista YEL-eläkemaksua. Tässä on se simppeli syy siihen miksi yrittäjien eläkemaksut ovat alimitoitettuja, ei vain pysty maksamaan enempää.-- Anonyymi
Mutta miksi ne on niin pienet? Laiska/ osaamaton tekijä? Tyytyy vähään? Syitä varmasti monia, mutta kaikki jossain määrin omia valintoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta miksi ne on niin pienet? Laiska/ osaamaton tekijä? Tyytyy vähään? Syitä varmasti monia, mutta kaikki jossain määrin omia valintoja.
Juu komppaan kommenttiasi.
Olen myös ihmetellyt niitä "yrittäjiä" jotka polkevat hintoja.
Esim. Oma toimintani, sain paikkakunnalla nostettua hinnat sellaisiksi että niillä pärjää hyvin.
Sitten tulee alalle kaveri jonka ajatus oli alkaa vuolemaan kultaa.
No eihän hänellä ollut samaa ammattitaitoa ja osaamista kuin mulla niin lähti sitten polkemaan hintoja.
Sitten alkoi kuulua kommentteja ettei tienaa tarpeeksi ja ei ole vara maksaa kaikkia maksuja.
Eikös siinä olisi pitänyt hommata se osaaminen ensin ja tehdä enemmän töitä.
No onneksi tuo häirikkö ei vaikuttanut minun hintoihin ja pystyn edelleen maksamaan kaikki maksut.
Kun lasketaan yrityksen kulupuolta niin sinne on ihan oikeasti laitettava ne vakuutusmaksut mukaan, myös yel.
Näiden jälkeen jää tulos.
Itse olen toiminut yrittäjänä reilu 30v ja tiedän nämä asiat.
Olen mös tyytyväinen yelliin ja olenhan saanut maksaa sen verottomalla rahalla.
- Anonyymi
> YEL-tulo 25.000 €/v YEL-vak.maksu 502 €/kk --> Vanhuuseläke : 1.983 €/kk
Suoralta kädeltä sanon, että noissa YEL-eläkefirmojen laskureissa on pahasti, pahasti jotakin pielessä. Tuommoisella 25k vuosiansioilla ei voi saada 1983 euron tasoista eläkettä itselleen.
Karkeasti vanhuuseläke tulee olemaan 55%....60% työajan palkkatulosta. Eli tuo kaveri saisi noin 1145... 1250 €/kk suuruisen bruttoeläkkeen itsellensä, ei mitään lähes parin tonnin eläkkeitä.
Takuueläke on 837 €/kk Vähintään sen saa jokainen, vaikkei olisi päivääkään tehnyt töitä.
Kun maksaa 40 yrittäjyysvuoden aikana 502 €/kk YEL-kassaan, se tekee yhteensä noin 240.000 euroa. Sillä rahalla tulee 67-vuotiaana sitten saamaan bruttona 308 €/kk...413 €/kk enemmän kuin tuo 837 euron Takuueläkkeen saaja.
Nää on jotenkin niin lohduttomia nää pienien eläkkeiden säästämiset. Alkaa tuntua ettei ole mitään järkeä tuossakaan.- Anonyymi
Varman laskuri antaa 1996 syntyneelle 25000 työtulolla 68-vuotiaana 1153 €/kk.
Joissain muissa laskureissa taitaa olla leivottuna oletus indeksikorotuksista eli lopputulos ei ole nykyrahassa. - Anonyymi
Ilmarisen eläkelaskuri antaa tällaiset vanhuuseläkkeen (68v.) vaihtoehtoiset arvot 1996 syntyneelle 25k vuosituloilla.
”Arvio sisältää ansiotason reaalikasvun 1,5% vuodessa” ... 1983 €/kk
”Arvio nykytasossa” .......................................................................... 1191 €/kk
https://www.ilmarinen.fi/yrittaja/yel-vakuutus/yel-laskuri/
En oikein ymmärrä noita lukemia. Arvioidaanko tuossa että vuonna 2064, eli rahan silloisessa arvossa laskien, silloinen 1983 euron eläke vastaa nykyhetken 1191 euron eläkettä?
Eihän tuollaisella, noin pitkälle ennustetulla muunnostaulukolla ole mitään arvoa. Kyllä tuo bruttona saatava 1191€/kk eläke antaa sen oikeamman ja realistisemman mielikuvan ja arvion omasta tulevan eläkkeen tasosta.
Yrittääkö Ilmarinen tässä tieten tahtoen antaa paljon todellisuutta ruusuisemman kuvan tulevan eläkkeen arvosta?- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmarisen eläkelaskuri antaa tällaiset vanhuuseläkkeen (68v.) vaihtoehtoiset arvot 1996 syntyneelle 25k vuosituloilla.
”Arvio sisältää ansiotason reaalikasvun 1,5% vuodessa” ... 1983 €/kk
”Arvio nykytasossa” .......................................................................... 1191 €/kk
https://www.ilmarinen.fi/yrittaja/yel-vakuutus/yel-laskuri/
En oikein ymmärrä noita lukemia. Arvioidaanko tuossa että vuonna 2064, eli rahan silloisessa arvossa laskien, silloinen 1983 euron eläke vastaa nykyhetken 1191 euron eläkettä?
Eihän tuollaisella, noin pitkälle ennustetulla muunnostaulukolla ole mitään arvoa. Kyllä tuo bruttona saatava 1191€/kk eläke antaa sen oikeamman ja realistisemman mielikuvan ja arvion omasta tulevan eläkkeen tasosta.
Yrittääkö Ilmarinen tässä tieten tahtoen antaa paljon todellisuutta ruusuisemman kuvan tulevan eläkkeen arvosta?-Lähtökohtasi on ettei 25v ole yhtään karttunutta eläkettä pohjalla.
Pakkohan tuohon laskelmaan on lisätä tuo arvio tulevasta, ainakin itsellä osa-aikainen työkyvyttömyyseläke nousee joka vuosi.
- Anonyymi
> Lähtökohtasi on ettei 25v ole yhtään karttunutta eläkettä pohjalla.
Tällaisia yleistasoisia laskelmia varten kun vertailuija tehdään, niin jotain yksinkertaistavia oletuksia siinä joutuu valitsemaan.
Tässä on valittu että olisi kyseessä 25-vuotias henkilö. Tuossa iässä aletaan armeijoiden ym. jälkeen valmistua keskiasteen ja korkea-asteenkin oppilaitoksista. Jos siellä jotakin opiskeluaiakisia tienestejä on pohjalla, niin tietenkin sinne vertailevaan laskelmaan voisi jonkin alkuolettaman näistä opiskeluajan eläkekertymistä laittaa.
Minkä summan sinä ehdotat laitettavaksi tuonne kertyneen eläkkeen ruutuun? Että se silloin sinun mielestäsi paremmn vastaisi vallitsevaa, keskimääräistä reaalimaailman tilannetta? - Anonyymi
"Pakkohan tuohon laskelmaan on lisätä tuo arvio tulevasta, ainakin
itsellä osa-aikainen työkyvyttömyyseläke nousee joka vuosi."
Totta kai kaikkien eläkkeet sen rosentin tai kahden vauhdilla vuosittain nousee. Mutta sen pienen, muutaman kympin nousun osaa mielessään heti suhteuttaa ympärillä olevien elinkustannusten nousuun.
Mutta kuinka osaat arvottaa ja ajatella vuoden 2064 kustannustasossa asioita? ja Että millainen raha ostovoimaltaan silloin on tuo Ilmarisen laskurin antama 1983 €/kk suuruiseksi arvioima eläke tuolloin. Eli runsaan 40 vuoden kuluttua?
Yhtä hankalaa on ajatella taaksekin päin, paljonko oma, vaikka 290 €/kk eläke olisi ollut -40 v. takaperin, 1978 vuoden rahan arvon aikoihin.- Anonyymi
Ilmarisen laskurissa oli myös vaihtoehto ettei ota indeksiä huomioon. en ymmärrä mikä tuossa kiikastaa.
Sitten edelliselle ihmettelijälle.
Kymmenet ihmettelijät paasaavat etteä yellistä ei saa muutamassa vuodessa tuhansien eurojen eläkettä. yksinkertaisesti unohdetaan nuo aiemmat karttumat jotka ovat oleellinen osa koko eläkekertymää.
Jos lähtee nollilta niin sitten lähtee.
Hyvin monella on jo eläkekarttumaa 25 vuotiaana ja sen näkee eläkeotteesta.
- Anonyymi
> Ilmarisen laskurissa oli myös vaihtoehto ettei ota indeksiä huomioon.
> en ymmärrä mikä tuossa kiikastaa.
Edellä on jo esitelty molemmillla tavoilla Ilmarisen laskukoneella lasketut vaihtoehdot, eli 1191 €/kk 1983 €/kk. Tuota 1983 € lukemaa Ilmarinen tarjoaa ykköäsvaihtoehtona laskurin käyttäjälle.
Annetaan siis ymmärtää että 1983 euron eläke on tulossa. Todellisuudessa tulossa on tehollisesti ja ostovoimaltaan vain 1191 € pikkueläke, silloin 43 vuoden kuluttua.
>>Jos lähtee nollilta niin sitten lähtee. Hyvin monella on jo eläkekarttumaa
25 vuotiaana ja sen näkee eläkeotteesta.>>
Kova olet kritisoimaan, mutta ohutta on se oma kontriubuutiosi tähän asiaan.
Kysehän tässä on kuitenkin noiden eläkelaskelmien tekemisistä, ja vertailemisista eri YEL-maksujen määrillä.
Edellä jo sinulta kohteliaasti tiedusteltiin, että minkä summan sinä ehdotat laitettavaksi tuonne 25-vuotiaalle jo kertyneen eläkkeen ruutuun, tällaisia laskurilla tehtäviä vertailulaskelmia varten?
Niin että se sillä alkuarvolla silloin sinun mielestäsi paremmn vastaisi vallitsevaa, keskimääräistä reaalimaailman tilannetta, ja auttaisi Ilmarisen laskurin käyttelijää?- Anonyymi
Tietenkin alkuarvoksi laitetaan se oma oikea arvo, ei keksitty arvo.
Jos ei ole karttunut eläkettä niin sitten ei ole.
Toin esille sitä pointtia että joku 50v laskee laskurilla tulevaa eläkettä ja jättää alkuarvoksi nolla.
Sitten kritisoi ettei kartu juuri mitään eläkeikään mennessä.
Eläke karttuu koko työelämän ajalta jos maksaa eläkemaksuja (koskee myös pimeitä töitä, niistä ei eläke kerry)
- Anonyymi
> Toin esille sitä pointtia että joku 50v laskee laskurilla tulevaa eläkettä
> ja jättää alkuarvoksi nolla. Sitten kritisoi ettei kartu juuri mitään
> eläkeikään mennessä.
Ihan oikeasti, en ymmärrä noin suurta huoltasi noista nuoruusiän pätkätöiden eläketuotoista. Useimmat keskiastetta tai sitä korkeampia opintoja suorittaneet ovat ennen 25 ikävuotta yleensä olleet vain kesäharjoitettelun paikoissa 2...4 kk ajanjanksoja.
Katsoin juuri erään viime vuonna vanhuuseläkkeelle henkilön opiskeluaikaisten tienestien tuomia eläkekarttuman rahoja.
1980 .............. 11,20 €/kk
1981 .............. 11,40 €/kk
1982 .............. 12,10 €/kk
1984 ............... 9,60 €/kk
YHTEENSÄ ....44,30 €/kk
Tuon henkilö sai vanhuuseläkettä noin 2.400€/kk. Ennen 25 ikävuotta opiskeluaikana tienatuista kesätöistä tuohon eläkkeeseen oli karttunut 44,30 euron verran. Eli vain alle 2% lopullisen vanhuuseläkkeen määrästä.
Ne opiskeluaikaiset tienestit ovat tosiaan aika mitättömiä. Verrattuna 40 vuotisen työelämän aikaan ja silloin saatuihin parempiin palkkoihin.
Siksi en ymmärrä miksi haluat lässyttää tuollaisen alle 2% osuuden kovastakin merkityksestä näillä eläkeyhtiöiden laskureilla laskeskeltaessa.-- Anonyymi
Tunnut takertuvan opiskelijan eläkekarttumiin.
On olemassa sellasia jotka aloittavat työelämän jo 18 vuotiaina, jotkut jo ennen sitä.
Kun otetaan tavaksi jättää pois noita tietoja niin jätetään niitä myös myöhemminkin pois.
Kun kerta laskekelt niitä lukuja niin paljonko kertyy eläkettä 18v - 25v 40 000€ vuositulolla?
Hait vain pienintä mahdollista karttumaa, näytä myös se maksimi karttuma.
Esim. veljen poika alkoi ajamaan tukkirekkaa alle 18v (ajokortti poikkeusluvalla, en tiedä miten tuon rekan ajo onnistuu mutta ajaa kuitenkin).
Väitätkö ettei hänen karttuma ole isompi kuin 11€?
Lässyttele sitten lisää aiheesta.
- Anonyymi
>> Esim. veljen poika alkoi ajamaan tukkirekkaa alle 18v (ajokortti poikkeusluvalla, en tiedä miten tuon rekan ajo onnistuu mutta ajaa kuitenkin).
Väitätkö ettei hänen karttuma ole isompi kuin 11€?>>
Sinä puhut nyt jostakin menneen ajan tukkirekan aikakauden ajoista. Minä puhun nykyhetkestä, jolloin 83% suomalaisista suorittaa korkea-asteen tai keskiasteen tutkinnon.
https://www.stat.fi/til/vkour/2019/vkour_2019_2020-11-05_tie_001_fi.html
Silloin koulusta valmistutaan noin 25-vuotiaina. Ennen sitä työkokemus, ja ne eläkekertymät rajoittuvat etupäässä vain sinne kesätöihin.- Anonyymi
Veljenpoikani täyttää 19v huhtikuussa 2022.
En ymmärrä miten tuo on menneisyyttä.
Fakta on että moni nykyäänkin alkaa töihin jo 18 vuotiaina.
Jos ei ole karttumaa niin silloin nolla, jos on niin laitetaan se karttuma.
Eikö ole simppeliä?
Ja tiedoksi, minun sukupolvelta varastettiin kaikki eläkekarttumat joita nuorempana kerättiin.
Joten sitä "vanhaa" aikaa on turha tuoda tähän keskusteluun.
- Anonyymi
>>Ja tiedoksi, minun sukupolvelta varastettiin kaikki eläkekarttumat
joita nuorempana kerättiin.>>
No ei ole varastettu kaikkia eläkekertymiä. Vanhan lain aikaan oli muistaakseni, että alle 21-vuotiaana tienatuista rahoista ei tullut eläkekarttumaa. Joku enemmän tarpeessa ollut sai nautiskella ne eläkerahat.
Kaikkia ei ole viety, mutta 18, 19 ja 20-vuotiaan eläkerahat kyllä vietiin. Tiedän, kun olin paikan päällä.- Anonyymi
Ennen vuotta 2005 eläkettä alkoi karttua vasta 23-vuotiaana. Sen jälkeen 18-vuotiaana ja nykyään 17-vuotiaana. Nykyään eläkemaksut ja -kertymä alkaa yhtäaikaa?
Maksettiinko ennen eläkemaksuja myös alle 23-vuotiaana? Ainakaan työntekijän osuutta ei edes ollut ennen 90-lukua.
- Anonyymi
Oman pettyneen kokemuksen jälkeen voi siis kokemuksesta todeta, Yrittäjä kassaan ei ole mitään mieltä liittyä ja maksaa maksuja, jos yrityksellä on pääomaa ja tehnyt tulosta. Toiminnan pysähdyttyä sieltä ei makseta mitään, vaan ilmoittavat laskelmalla miten pitää alkaa purkaan yrityksen pääomia, vaikka kassan maksuja ei saa yritys maksaa. Eli erittäin huono vaihtoehto varautumiseen on SYT.
- Anonyymi
Se oma yritys on myytävä pois alta kokonaan. Ennen ei ala mistään SYT-kassasta rahoja tulla.
- Anonyymi
Mediassa pyörii parhaillaankin SYT-kassan mainos.
Siinä mainostetaan, että työttömyystapauksia vastaan yrittäjä saa SYT:istä vakuutuksen, eli ansiosidonnaisen päivärahan maksun, vain 9,95€/kk kassamaksulla.
Mainoksessa ilostuneet kaverukset päättävät heti ostaa itselleen ja firmalleen tuollaisen. noin edillisen kassajäsenyyden ja vakuutuksen.
Ikävä realiteetti vaan on, että niitä päivärahoja ei työttömäksi jääneistä yrittäjistä noin 90 % tule näkemään koskaan.
- Anonyymi
Yrittäjäkassa kylläkin toimii. Korvaus nopeesti ja isompi kuin Kelan maksama päiväraha.
Kannattaisi ottaa selvää missä kaikessa auttaa, kun ei koskaan tiedä mitä elämässä tapahtuu. Kaikki ei ole aina itsestä kiinni.
Mitä tulee YTK kassaan sehän on palkkakassa. Itse siirryin sieltä aikanaan yrittäjäkassaan siirryin ja pysyi ansiosidonnainenkin jälkisuojan avulla.
Kannattaisi ehkä teidänkin kuunnella mitä niillä kassa ihmisillä kerrottavaa, niin olisitte hajulla missä oikeesti mennään.
Täällä puhutaan mitä sylki suuhun tuo.- Anonyymi
Itse olen ajanut yritystoiminnan alas.
Firmalla on omaisuutta, esim. aika uusi 2000kg kaivuri (25 000€), paku (10 000€), materiaaleja (15 000€), koneita (10 000€).
Miten lopetan osakeyhtiön siten että saan työttömyyskorvausta?
Nyt olen tehnyt pikku keikkoja joilla olen saanut juoksevia kuluja peitettyä.
Paska puhetta että saisin mitään työtömyysvakuutuksesta, toisaalta en niitä rahoja tarvitsekkaan kun on omia sijoituksia, vapaaehtoisia eläkevakuutuksia ja osatyökyvyttömyyseläke.
Työttönyyteen voi varautua muutenkin kuin maksamalla jotakin kassan maksua.
- Anonyymi
> Yrittäjäkassa kylläkin toimii. Korvaus nopeesti ja
> isompi kuin Kelan maksama päiväraha.
Näyttäisi koko Yrittäjäkassan TV-mainos otsikkoa myöten olevan harhaanjohtava, kun siinä luvataan:
"Yrittäjän työttömyysturva alk. 9,10 €/kk"
https://yrittajakassa.fi/
Siis jos yritykselläsi menee niin huonosti, että et pysty maksamaan edes itsellesikään enää palkkaa, niin Yrittäjäkassa ilman muuta heti maksaa ansiosidonnaisen palkan sinulle ainakin 400 päivän ajan. - Anonyymi
kannattaa olla yhteydessä yrittäjäkassaan henk koht ja tarkistaa mihin turvaan mahdollisuus ja miten, minulla on erilaisia kokemuksia. Turva pelasi hyvin.
- Anonyymi
Voisitko, tietenkin täysin anonyymisti, kertoa hiukan tarkemmin omasta tapauksestasi. Minkä tyyppinen yritys sinulla oli/on, ja miten paljon yrityksen myynnit ja tulot laski, että pääsit työtömyyspäivärahalle.
Ensimmäinen steppihän näissä päivärahahakemuksissa aina on, että pitää ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi ELY-keskukselle. Usein ne eivät yrittäjää sinne kelpuuta työnhakijaksi, ennen kuin on monenlaisia kirjallisia todisteita esittää, että yritystoiminta on tosiaan pysyvästi loppunut.
> Turva pelasi hyvin.
Tässä mielessä olisi tosiaan mukavaa, jos voisit hiukan kertoa tapauksestasi, että miten todistit sen yritystoiminnan loppumisen ja täyden työttömyytesi. Ja miten nopeasti päivärahoja alkoi sinulle tulla jne.
Moni miettii näiden asioiden kanssa, ja moni haluaa kuulla sinun kokemuksistasi, - Anonyymi
Tässä ketjussa kaikki kehumiset ja YTK-kassan ylistykset vaikuttavat aika selvästi olevan kyseisen putiikin väen omia kirjoitelmia.
Mukamas joku asiakaskin tyytyväisenä mukana. Ilmoittaa siinä, että "Turva pelasi hyvin". Mutta ei suostu sanallakaan kertomaan, että mitä hän käytännössä sai.
Nuo ovat aika sitkeän tulpan ja tapin takana yrittäjälle nuo työttömyyspäivärahan saamiset. Niin kauan kuin firma on missään muodossa olemassa, sinua pidetään yrittäjänä, eikä työttömyysrahaa tule latyiakaan.
- Anonyymi
YTK-kassa on palkansaajakassa. Älkää kuunnelko kaveria ja maksako turhasta, vaan ottakaa selvää itse. Yrittäjille on oma kassa - Yrittäjäkassa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2033097- 1202043
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill611682Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1861611- 1721529
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1831440- 521278
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751241- 591218
- 1191131