Meillä jäi eilen harmittavasti Raamattuaiheinen keskustelu kesken. Kirjoitin seuraavaa:
"Raamattua voi miksi tahansa väittää, mutta väitteen todistaminen onkin jo eri juttu. Voisit ylivertaisessa älykkyydessäsi vaikkapa todistaa Raamatun yliluonnollisen alkuperän minulle.
Siihen nähden, ettei Raamattu sanojesi mukaan ole mikään "Kansojen tai kulttuurien kirja", se kertoo laajasti yhden kansan historiasta ja kulttuurista. Ja näkökulma on useimmiten sama.
Voisit myös joutessasi todistaa minulle sen, miksi muut Lähi-Idässä samoihin aikoihin kuin juutalaisuus ja kristinusko kehittyneet uskonnot EIVÄT ole vaikuttaneet kyseisiin uskontoihin, vaikka merkkejä näkyvissä onkin."
Tämän palstan aihe on kreationismi ja kreationismi taas pohjautuu pitkälti Raamattuun.
Laajalti oppinut kun SELVÄSTI olet, odotakin Sinulta nyt perusteellista ja faktapitoista, analyyttista vastausta tähän aiheeseen, kuten lupasit.
Lopetetaan viimeinkin tämä lillukanvarsien parissa askartelu ja siirrytään puhumaan kreationismin ytimestä.
Odotan vastausta mielenkiinnolla.
"Raamattua voi miksi tahansa väittää, mutta väitteen todistaminen onkin jo eri juttu. Voisit ylivertaisessa älykkyydessäsi vaikkapa todistaa Raamatun yliluonnollisen alkuperän minulle.
Siihen nähden, ettei Raamattu sanojesi mukaan ole mikään "Kansojen tai kulttuurien kirja", se kertoo laajasti yhden kansan historiasta ja kulttuurista. Ja näkökulma on useimmiten sama.
Voisit myös joutessasi todistaa minulle sen, miksi muut Lähi-Idässä samoihin aikoihin kuin juutalaisuus ja kristinusko kehittyneet uskonnot EIVÄT ole vaikuttaneet kyseisiin uskontoihin, vaikka merkkejä näkyvissä onkin."
Tämän palstan aihe on kreationismi ja kreationismi taas pohjautuu pitkälti Raamattuun.
Laajalti oppinut kun SELVÄSTI olet, odotakin Sinulta nyt perusteellista ja faktapitoista, analyyttista vastausta tähän aiheeseen, kuten lupasit.
Lopetetaan viimeinkin tämä lillukanvarsien parissa askartelu ja siirrytään puhumaan kreationismin ytimestä.
Odotan vastausta mielenkiinnolla.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jottei pääse avaukseni katoamaan, nostan sen ylös.
Odotan edelleenkin, Möttöskä.
Minhä jaksan odottaa, Möttöskä...
Möttöskä on surkee trolli!!!!!
On johtopäätösten aika.
Tarjosin Möttöskälle tilaisuutta, mutta hän ei siihen tarttunut. Syy on päivänselvä - tyhjän jauhaminen ja epäolennaisuuksiin keskittyminen sopii paremmin ja on helpompaa.
Mitä tästä opimme? Noi sen, ettei täällä mitään todellista keskustelua asioista synny. Tämä on ja pysyy enimmiltä osin sinä samana teiniväittelynä, joka joidenkin nimimerkkien mielestä niin antoisaa on.
Itsestään kreationismista täöällä ei juuri keskustella. Jos aiheeseen yrittää jotenkin siirtyä, keskustelua ei synny. Lapsellinen jankutus on ilmeisesti tyydyttävämpää.
Voisit myös joutessasi todistaa minulle sen, miksi muut Lähi-Idässä samoihin aikoihin kuin juutalaisuus ja kristinusko kehittyneet uskonnot EIVÄT ole vaikuttaneet kyseisiin uskontoihin, vaikka merkkejä näkyvissä onkin."
Kysymyksesi on hieman vaikeaselkoisesti muotoiltu mutta tarkoitatko sitä, että miksi ne muut uskonnot eivät ole vaikuttaneet juutalaisuuteen ja kristinuskoon? Mitä muita samoihin aikoihin kehttyneitä uskontoja tarkoitat, voisitkos nimetä niin on hieman helpompaa mieltää mitä tarkoitat.
Islamkin on kehittynyt jälkeenpäin jne...
Tarkoitan niitä uskontoja, jotka vaikuttivat Lähi-Idän alueella jo ennen kristinuskon syntymistä ja tarkoitan niitä uskontoja, joilta juutalaisuuskin esim. tarun Vedenpaisumuksesta kopioi.
Avaa:
http://www.argumentti.fi/kristinuskon_kehitys/kristinuskon_kehitys.php?id=74
ja ota kohta
"Raamattu, juutalaisuus ja kristinusko osana Välimeren alueen kulttuurivirtauksia"
Kommentoi sitten.
Kerros mitä haluaisit asiasta tietää. Trollaatko vain?
En ole teologin enkä ala kommentoimaan. Lisäksi kun et osaa tarkentaa, että mitä pitäisi kommentoida. Eihän tuollaiseen haparointiin kukaa osaisi kommentoida mitään. Eli taidat tosiaankin vain trollata.
Mutta on Uskonto-osiossa varmaan sinulle jokin sopivakin keskustelu, kyselepäs sieltä.
Juuri tämän kaltaisista vastauksista selviää se, miten hataralla pohjalla olet liikkeessä. Kirjoitat toistuvasti kreationismin puolesta, muttet kuitenkaan siis tunne omaa uskoasi riittävästi?
Millä perustelet kristinuskon erikoisaseman muihin nähden? Mikä tekee siitä ainutlaatuisen?
Millä todistat esim. sen, että taru Vedenpaisumuksesta EI ole muilta kopiotu?
Millä todistat jotenkiin evankeliumien aitouden? Miten takaat sen, ettei virheitä ole tapahtunut tiedon kulkiessa suullisesti?
Millä todistat sen, että Luomiskertomus on kirjaimellinen totuus?
Lainaan Sinulle pienen palan tuosta linkistä, joka oli "haparointia". Koeta kommentoida...
"Egyptin kertoma- ja viisausperinteen vaikutus israelilaisiin ja Vanhaan
testamenttiin
Egyptiläinen viisaus- ja kertomaperinne kiinnosti muitakin kuin helleenejä: nimittäin israelilaisia.Genesiksen tarina Potifarin vaimosta on alun perin vain egyptiläinen kansansatu, jonka israelilaiset lainasivat. Egyptissä asuneet heprealaiset heimot saivat Egyptissä kuulla ja oppia paljon egyptiläistä
viisauskirjallisuutta, satuja, kertomuksia ja jumalauskomuksia. Israelilaiset omaksuivat niitä ja muokkasivat niistä omaan monolatriseen jumalauskoonsa soveltuvia kertomuksia ja viisauksia (eli
vain yhtä jumalaa pitää palvella, mutta muiden olemassaoloa ei periaatteessa kielletä. Vasta Babylonian pakkosiirtolaisuuden vaiheilla kehitettiin monoteismi). Tarinan Potifarin (Padipera
egyptin kielellä) vaimosta israelilaiset sovittivat hurskaaseen Joosefiin.
Mitä Pentateukissa (1-5 Moos.) mainittuihin "kantaisiin" tulee, niin on jo pitkään tiedetty
tutkimuksessa, että Benjamin ei ollut mikään yksilöihminen, vaan se oli vain erään kanaanilaisen
heimon nimi. Benjaminin heimo vaelsi vuoden 1700 eaa. tienoolla paimentolaiselämää eläen
Pohjois-Mesopotamiassa ja noin vuonna 1600 eaa. heimo kulki Kanaaniin. Muutkin Jaakobin
"pojat" ovat hyvin todennäköisesti vain heimojen nimiä. Benjamin-heimo ja Joosef-heimo
matkasivat Egyptiin nälänhätää pakoon (Holthoer, emt. s.89). Tuollaiset kansanryhmien vaeltelut
Afrikan ja Aasian välillä olivat normaaleita tapahtumia.
Osa Salomon nimissä (virheellisesti) kulkevista Raamatun sananlaskuista juontaa juurensa
Egyptiin. Egyptiläiset pitivät viisaiden miesten opetuksia kirjallisuutensa helminä ja heidän viisaita
lauselmiaan lainattiin muualla maailmassa ja pidettiin "todella viisaina" (Holthoer, s.101). Moni
egyptiläisten viisaiden sanonnoista kulkeutui myös israelilaisten Vanhaan testamenttiin "Salomon"
nimissä joko täysin sellaisenaan tai muunneltuina ja sen tähden jälkimaailma on virheellisesti
antanut niistä kunnian israelilaisten tarunhohtoiselle kuninkaalle Salomolle."
Millaisen rautalankamallin tarvitset?
Koko kreationismissa on kyse ensisijaisesti Raamatun luotettavuudesta, vai mitä?
"""ja noin vuonna 1600 eaa. heimo kulki Kanaaniin.""""
Sirola opistossa luetuissa tieteellisen ateismin oppikirjoissa, joista sinäkin olet tekstisi kopsannut, luki alunperin että "....heimo kulki Kajaaniin".
Kristinusko ei ole saanut mitään vaikutteita muista uskonnoista! Piste.
Minkäs vanhemman uskonnon pyhä kirja Vanha Testamentti onkaan?
Juutalaisuus ei ole koskaan olut Raamatun opetusten mukaisuutta!
Ja se onkin yksi asia joka todistaa Raamatun puolesta.
Mutta vasta yksi!
Kristinusko ei ole uskontona UTn mukaista uskoa, ja sekin todistaa apostolien välittämän kristinuskon puolesta ihan samasta syystä!
Esille ottamani asian voit tarkistaa itse Raamatustakin!
Jeesus oli muuten juutalainen. ;-)
Heh heh todellakin.
Kristinuskoa ei olisi syntynyt ilman juutalaisuutta.
Juutalaisten erikoisasema on yhä edelleen kova hitti äärikristittyjen keskuudessa.
Tulipahan tämäkin asia kerralla todistettua.
Valtavat Kiitokset Sinulle, Möttöskä. Jatka provoilua.