ihmisten sivistymättömyys

kautta historian kulminoitu jatkuviin etnisiin puhdisksiin. Miten näille idiooteille voidaan tehdä selväksi oman yksinkertaisen mielenlaadun taso?


Tutkimusryhmä: Sudanin väkivaltaisuudet uhkaavat satoja tuhansia
Julkaistu 24.05.2004 01:13 (päivitetty 05:53)


International Crisis Group vaatii YK:lta pikaisia toimia Sudanin tilanteen ratkaisemiseksi.

YK:n on toimittava välittömästi ja käytettävä tarvittaessa voimaa, jotta Sudanissa säästytään valtaisalta humanitaariselta katastrofilta, arvioi kansainvälinen tutkimusryhmä.

International Crisis Groupin mukaan väkivaltaisuudet Darfurin alueella Länsi-Sudanissa uhkaavat jopa satojen tuhansien ihmisten henkeä, sillä julmuudet pahentavat nälänhätää entisestään.

Sudanin hallituksen tukeman janjaweed-arabiryhmän kerrotaan tekevän alueella etnisiä puhdistuksia. Viimeksi varhain aamulla Darfurista saatiin tietoja, joiden mukaan janjaweed oli jälleen tuhonnut yhden kylän tappaen 56 ihmistä.

International Crisis Group patistaa YK:n turvallisuusneuvostoa pikaisiin toimiin, jotta väkivaltaisuudet saadaan loppumaan ja valtava katastrofi voidaan välttää. Ryhmän mukaan aikaa on vielä juuri ja juuri tarpeeksi, mutta se vaatii YK:lta toimia "nyt tai ei koskaan".

(MTV3-STT-Reuters-AFP)
6458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sudanin katastrofia ei ainakaan vähentäne ebola-virus, jonka on havaittu leviävän eräällä seudulla (MTV3).

Äänestä

siksi, että siellä on läntisiä öljy-yhtiöitä sikäläisen hallituksen kanssa yhteistyössä, niistä EU:kin oli hieman huolissaan, näin siis viime vuonna:

"Se pyytää komissiota toimittamaan parlamentille kertomuksen Euroopan öljy-yhtiöiden mahdollisista yhteyksistä väkivallantekoihin öljyntuotantoalueiden väestöä kohtaan."
http://europa.eu.int/abc/doc/off/bull/fi/200211/p102003.htm

Muuta
http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/tou2001/kuaoljy.htm

Myös USA lievensi pakotteitaan Sudanille viikko sitten, huomiona Sudanin hallituksen parantuneesta asenteesta terrorismia kohtaan ja sen torjuntaan, löytyi tuollainen huomio 19:sta päivän uutistulvasta, IS sähkeuutisista.

Äänestä
  • Onko niin, että aina löytyy väkeä, joka ei tässäkään näe mitään muuta taustavaikuttajaa kuin USAn ja öljyn ??

    Kyllä näin on.

    Voi voi sentään. Taitaa elämänsä olla aika yksitoikkoista. Toivoa täytyy, että se jatkuu sellaisena aivan loppuun asti. Olisihan se kamala kohtalo oivaltaa vasta kuolinvuoteellaan, että maailmapa olikin suunnattoman paljon monimuotoisempi paikka kuin mitä oma ohjelmoitu opintopiiri päässä kaiken aikaa piipitti.

    Äänestä

  • Kerettiläinen kirjoitti:

    Onko niin, että aina löytyy väkeä, joka ei tässäkään näe mitään muuta taustavaikuttajaa kuin USAn ja öljyn ??

    Kyllä näin on.

    Voi voi sentään. Taitaa elämänsä olla aika yksitoikkoista. Toivoa täytyy, että se jatkuu sellaisena aivan loppuun asti. Olisihan se kamala kohtalo oivaltaa vasta kuolinvuoteellaan, että maailmapa olikin suunnattoman paljon monimuotoisempi paikka kuin mitä oma ohjelmoitu opintopiiri päässä kaiken aikaa piipitti.

    eihän tuo nyt ollut edes ongelma, kun tietää mitä hakee ja kuka maailmalla huseeraa ja mista syystä.

    Äänestä

tuhansia vuosia sitten. Ei ole ihmiskunta sitten sen jälkeen paljon kehittynyt. Taidetaan olla ikuisesti samanlaisia yksinkertaisia tolvanoita.

Äänestä

joka paikassa. He eivät hyväksy muita kulttuureja ja uskontoja. He haluavat, että kaikkialla vallitsisi heidän kivikautinen ja ihmisoikeuksia polkeva uskontonsa.

Kehtaattekin antaa tukenne tällaisille elukoille ja heidän asiaansa ajaville terroristeille.

Muslimeissa ja Islamissa ei ole niin mitään hyvää, pelkkää pahuutta vain.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


etniset puhdistukset kirjoitti:

kautta historian kulminoitu jatkuviin etnisiin puhdisksiin. Miten näille idiooteille voidaan tehdä selväksi oman yksinkertaisen mielenlaadun taso?


Tutkimusryhmä: Sudanin väkivaltaisuudet uhkaavat satoja tuhansia
Julkaistu 24.05.2004 01:13 (päivitetty 05:53)


International Crisis Group vaatii YK:lta pikaisia toimia Sudanin tilanteen ratkaisemiseksi.

YK:n on toimittava välittömästi ja käytettävä tarvittaessa voimaa, jotta Sudanissa säästytään valtaisalta humanitaariselta katastrofilta, arvioi kansainvälinen tutkimusryhmä.

International Crisis Groupin mukaan väkivaltaisuudet Darfurin alueella Länsi-Sudanissa uhkaavat jopa satojen tuhansien ihmisten henkeä, sillä julmuudet pahentavat nälänhätää entisestään.

Sudanin hallituksen tukeman janjaweed-arabiryhmän kerrotaan tekevän alueella etnisiä puhdistuksia. Viimeksi varhain aamulla Darfurista saatiin tietoja, joiden mukaan janjaweed oli jälleen tuhonnut yhden kylän tappaen 56 ihmistä.

International Crisis Group patistaa YK:n turvallisuusneuvostoa pikaisiin toimiin, jotta väkivaltaisuudet saadaan loppumaan ja valtava katastrofi voidaan välttää. Ryhmän mukaan aikaa on vielä juuri ja juuri tarpeeksi, mutta se vaatii YK:lta toimia "nyt tai ei koskaan".

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu