Populismi (lat. populus, kansa) tarkoittaa kansansuosioon varsinkin kansankiihotuksellisin keinoin tähtäävää poliittista toimintaa. [1]
Timo Soikkanen on todennut populismin yhdistelevän asioita oikealta ja vasemmalta ilman omaa selkeää ideologiaa. Kuvaavaa asetelmalle oli Suomessa esimerkiksi SMP:n istumapaikka eduskunnassa oikeiston ja vasemmiston välissä.[2]
Filosofi Tuomas Nevanlinnan mukaan populistit esittävät hyvältä kuulostavia mutta vastuuttomia vaatimuksia usein toivoen, että niillä saa suosiota mutta niitä ei toteuteta, "karjuvat katsomossa sen joukkueen puolesta, jonka häviöstä ovat lyöneet vetoa".[3] Samassa yhteydessä Nevanlinna totesi populistin olevan poliitikko, joka laskee sen varaan, etteivät hänen vaatimuksensa mene läpi.[2]
Populismin juuria on jäljitetty tsaarinajan Venäjälle, jossa ennen lokakuun vallankumousta vaikuttivat narodnikit, jotka esittivät Venäjän kansan romantisoidussa valossa. Sittemmin on mitä erilaisimpia poliittisia liikkeitä ilmaantunut ja nyttemmin käsitettä on ryöstöviljelty yrittäen sovittaa sitä mitä erilaisimpiin yhteyksiin.[2]
Politiikan tutkija Laura Parkkinen arvioi vuonna 2010 populismia olevan kolmenlaista. Ensin on jotain vastaan suuntautuva protestipopulismi. Identiteettipopulismi puolestaan tuli 1980-luvulla ja nyttemmin voidaan puhua niin sanotusta uudesta populismista, joka on vähän jäsentymätön ideologia. Tunnusomaista tälle on ainakin tunteisiin vetoaminen, mutta aivan keskeistä on uuden median kuten television ja internetin käyttötaito.[2]
Populismi SuomessaSuomessa populismia edusti vennamolainen liike.[4] Vennamolaisuuden aatteellisena seuraajana nähtyjen Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on tunnustautunut populistiksi. Hän pitää populismia aatteena, joka korostaa demokratiaa ja ihmisarvoa. Soinin mukaan populismia halveksitaan, koska se on poliittisesti epäkorrektia ja haastaa valtaapitävät.[5]
Timo Soikkanen on todennut populismin yhdistelevän asioita oikealta ja vasemmalta ilman omaa selkeää ideologiaa. Kuvaavaa asetelmalle oli Suomessa esimerkiksi SMP:n istumapaikka eduskunnassa oikeiston ja vasemmiston välissä.[2]
Filosofi Tuomas Nevanlinnan mukaan populistit esittävät hyvältä kuulostavia mutta vastuuttomia vaatimuksia usein toivoen, että niillä saa suosiota mutta niitä ei toteuteta, "karjuvat katsomossa sen joukkueen puolesta, jonka häviöstä ovat lyöneet vetoa".[3] Samassa yhteydessä Nevanlinna totesi populistin olevan poliitikko, joka laskee sen varaan, etteivät hänen vaatimuksensa mene läpi.[2]
Populismin juuria on jäljitetty tsaarinajan Venäjälle, jossa ennen lokakuun vallankumousta vaikuttivat narodnikit, jotka esittivät Venäjän kansan romantisoidussa valossa. Sittemmin on mitä erilaisimpia poliittisia liikkeitä ilmaantunut ja nyttemmin käsitettä on ryöstöviljelty yrittäen sovittaa sitä mitä erilaisimpiin yhteyksiin.[2]
Politiikan tutkija Laura Parkkinen arvioi vuonna 2010 populismia olevan kolmenlaista. Ensin on jotain vastaan suuntautuva protestipopulismi. Identiteettipopulismi puolestaan tuli 1980-luvulla ja nyttemmin voidaan puhua niin sanotusta uudesta populismista, joka on vähän jäsentymätön ideologia. Tunnusomaista tälle on ainakin tunteisiin vetoaminen, mutta aivan keskeistä on uuden median kuten television ja internetin käyttötaito.[2]
Populismi SuomessaSuomessa populismia edusti vennamolainen liike.[4] Vennamolaisuuden aatteellisena seuraajana nähtyjen Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on tunnustautunut populistiksi. Hän pitää populismia aatteena, joka korostaa demokratiaa ja ihmisarvoa. Soinin mukaan populismia halveksitaan, koska se on poliittisesti epäkorrektia ja haastaa valtaapitävät.[5]
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan hyvä yhteenveto, ei siinä mitään, mutta minun kannaltani sillä ei ole mitään merkitystä, luinko tämän ennen vai jälkeen äänestyksen sillä minä äänestän demareita.
DEMAREITA ÄÄNESTÄN MINÄKIN TYÖVÄEN PUOLUETTA. PERSUT TÄHTÄÄ KEPUJEN APUPUOLUEEKSI, JA KEPUT TYKKÄÄ, KUN SAAVAT SYNTIPUKIN OMIEN TEKOSIENSA NAAMIOKSI. JÄLKEENPÄIN TAAS SYYTTÄVÄT. NYT ON PERSUJEN VUORO OLLA SYNTISÄKKI.