Politiikan itseriittoisuus

Kun seuraa ehdokkaiden vaalijulistuksia ja lupauksia, niin samanlaisia ovat. Jokainen lupaa paljon hyvää ja kaunista ja kuinka muuten voisi ollakkaan. Kukapa nyt lähtisi lupaamaan valitsijoille pelkkää tuskaa ja kärsimystä? Näin ollen todellisia eroja puolueiden ja ehdokkaiden välillä saadaan edelleen odotella. Valitse sitten noista. Tietenkin ehdokkaita sitoo myös poliittisen eliitin asettamat rajat.

Tilannetta ei helpota sekään, että poliittinen eliitti ja itse kansa ovat täysin eri mieltä monista keskeisitä kysymyksistä. Erimielisiä ollaan esimerkiksi eduskuntalaitoksen uudistamisesta. Monet kansalaiset haluaisivat edustajien määrää vähennettävän, samoinkuin heidän paisunutta taustajoukkoaankin. Sama koskee myös virkamieskuntaa. Kansa siis haluaisi selvästi vähentää turhaa ja kallista paperinpyöritystä ja byrokratiaa. Myös puoluetuet yms. ovat olleet pohdinnan aiheina. Poliittinen eliitti tietenkin vastustaa jyrkästi omiin intresseihinsä kajoamista, mikä tietenkin näkyy myös vaalilupauksissa ja ohjelmissa. Näin ollen saamme odotella myös noihin asioihin liittyviä aloitteita.

Miksi sitten kansalaisten on ylipäänsä niin vaikeaa vaikuttaa poliittisiin asioihin? Tämä johtuu siitä, että vain ja ainoastaan poliittisella eliitillä on mahdollisuus asettaa vaihtoehtoja ja niin he myös tekevät. Tietenkin omien mieltymystensä mukaisesti. Heillä on siis yksinvalta päättää, mitkä asiat otetaan milloinkin agendalle. Lienee selvää, että heille vähänkin epämiellyttävät asiat eivät nouse tuolle listalle.

Poliittisista puolueista ja organisaatioista on kasvanut itseriittoisia itseään ruokkivia järjestelmiä, joita ylläpidetään poliittisen retoriikan ja propagandan avulla. Propakanda kehottaa kansalaisia osallistumaan ja äänestämään, mutta sen on tapahduttava poliittisen eliitin ehdoilla. Tavallinen kansalainen on oudon tilanteen edessä. Jos hän äänestää, hän tuntee olevansa idiootti. Jos hän pidättäytyy äänestämästä, hän tuntee olevansa vastuuton. Tilanteen odotetaan kärjistyvän edelleen. Suomalaiset ovat harvinaisen pitkämielisiä. Mutta jos ja kun tuo pitkämielisyys aikanaan loppuu, seuraukset ovat tramaattiset. Eikö historia edelleenkään opeta?

Politiikan samankaltaistumista on lisännyt myös poliittinen kartelloituminen. Eräs politiikan kärkinimi kertoi heidän kolmen suurimman puolueen edustajien kesken sovitun mm. että ns. taitettua indeksiä ei oteta vaaliteemaksi. Nimittäin jos tuo ehdotus taitetun indeksin poistamisesta menisi läpi, se kuulemma tulisi ainakin pitkässä juoksussa hyvin kalliiksi. Mutta moniin muihin poliittisen eliitin ajamiin asioihin näyttää rahaa riittävän.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Epätieteilijä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu