Itse en millään halunnut tulla uskoon, koska minulla oli tosi nukkavieru kuva kristityistä. Luulin että joudun heittään indie musan roskiin ja vetämään päälleni säkin, vaikka opiskelin visuaalista alaa. SIlti mussa oli tyhjyys.
Sanoin Jumalalle, Jeesus, jos sä oot olemassa niin johdata mun elämään sellainen ihminen, joka ei edusta mun surkeeta kuvaa kristityistä. Sellainen, joka elää sun sanassasi, mutta on luova. Et kai sä kiellä ihmistä olemasta luova? Jumala on kaikkein luovin. jos sen teet niin seuraan sua ja tahdon tehdä parannusta käytöksessäni ja elämässäni, mutta jos kaikki kaunis ja visuaalinen otetaan multa pois, niin otetaan myös lahja jonka annoit."
Sitten tapasin sellaisen ihmisen, jonka olemus oli ihan eri kuin muilla, itsevarma ja kiltti, ei itsekäs ja perhe oli hänelle tärkein. Hän oli vaatesuunnittelija ja hänen perheensä aivan mahtava. Ajattelin että haluan tuollaisen perheen, voiko noin hyviä miehiä olla kuin hänellä oli?
Niillä oli kotona "seurakunta" eli perheenä kokoonnuttiin ja luettiiin raamattua ja rukoiltiin, tämä siksi kun kyseisellä paikkakunnalla ei ollut muuta kuin katolinen kirkko(ulkomaat) Mut kutsuttiin sinne ja tuntui hyvältä tehdä uskon päätös. En tuntenut mitään kummaa, mutta sen jälkeen mun käytös muuttui täysin ja olin niin janoinen raamatun suhteen että luin sen alle puolessa vuodessa. Aattelin että Jeesus oli siisti tyyppi, haluan tuntea sen paremmin.
Jumala vastasi pyyntööni ja myöhemmin osoitti olevansa olemassa ihan oikeasti. Lopetin hetkessä baarissa notkumisen ja seksisuhteet siihen ekaan rukoukseen,mutta olen toteuttanut itseäni luovasti ja pitäytynyt suhteista ja hokenut Jumalalle että johdata mulle se mulle oikea ihminen. Tähän meni 3v, olin yksin, mutta en yksinäinen. Sain rauhassa kasvaa ja eheytyä, tiesin mitä halusin ja vähempään en tyytynyt. Sain ihanan liiton.
Jumala on hyvä kun kuuntelee häntä. Jos olen tehnyt väärin ja langennut, tulee tosi huono omatunto. se on vahvistunut uskossa. Silloin osaa pyytää anteeksi ja
pyrkiä parempaan. Baarissa olo oli minulle joka viikonloppuista. Baarit itsessään ei ole musta paha asia, mutta jos sillä on yliote tai se saa tekemään huonoja asioita niin sit se on. Nykyisin käyn siisteissä baareissa juomassa alkoholittomista drinkeistä ja nauttimassa hienosta sisustuksesta.
Musta tuntuu aina tosi oudolta kun ihmiset pitää kristittyjä niin vammasen tyylittöminä, vanhan aikasen aj sellasena et kaikki on syntiä. Mun ystäväpiirissä ei ole yhtään sellaista tyyppiä. Onko niitä jossain itäsuomen tuppukylissä?
Sellainen kartkottaa ihmiset seurakunnista. Meillä sanotaan ,että toteuta ittees, käytä Jumalan lahjoja oikein ja hyvään.

Vastaukset 11
Vanhimmat
taitaa olla vähän väärä palsta?
Kiitos, ei palstasta väliä. Uudestisyntymisestä on aina ihan lukea!! Laita vaikka joka palstalle tuo kirjoitus. Moni huomaa sitten tuon kirkon nuivan asenteen ja epäraamatullisen opetuksen, ja sitten huomaavat itse lähteä harhaopista eroon kuten Raamattu kehoittaakin. Snänsä tämä näennäiskristillisyys liittyy vahvasti tähän valtionkirkkoon ja samoin siitä eroamiseen.
Siunausta kirjoittajalle
Voi miten hyvä todistus uskoon tulosta. Laita se kaikille mahdollisille palstoille.
Tarjoa myös kristittyjen sivuille. Voit yrittää esim. tänne:
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Tuttu tarina. Ryyppäsin, nain ja örvelsin. Oli tyhjä olo.
Suosittelen kaikille tyhjää oloa kokeville ryyppääville, naiville ja örveltäville näiden asioiden lopettamista, tai ainakin tauon pitämistä.
Et välttämättä tarvitse mielikuvitusystävää tyhjän olon karkoittamiseen. Oikeat ystävät toimivat myös erittäin hyvin!
Terveisin absolutisti ateisti
juu ehkä, mutta ei ole niin holposti sanottu kuin tehty. Sitä paitsi en ollut juoppo. Kuinka moni helpolla luopuu yksinäisyyttään ja himojaan tyydyttävistä epäterveistä suhteista? Ja vaikka kaiken tuon lopetat ei tyhjä olo lopu, voit ehkä koettaa täyttää sitä sitten vaikka bigbrotherin katselulla.
Niin hyvää aviomiestäkään ei helpolla olisi löytynyt ellen olisi vaihatnut intressejäni.
Onhna niitä sellaisiakin tarinoita, että "synnyin uskovaan perheeseen 15v tulin uskoon, nyt olen 35 ja uskossa" kiva juttu, mutta BOORING.
Mitä tarkoittaa "tulla uskoon" ..... mennä uskoon
Toinen omituinen sanonta on "kuulun kirkkoon" ..... kuulun kellotapuliin.... kuulun krematorioon
Saatana haluaa antaa uskovan elämästä täysinirvikuvan kuvan: jos tulet uskoon, elämäsi on vanhanaikaista, synkkää, ilotonta, harmaata ...
Krstitty saa olla ja on suotavaakin olla siisti, fiksu, tyylikään huoliteltu. Toki vapaus suotakoon, mutta rumuuden,. synkkyyden ja elämälle kiletäeisyyden tavoittelu ja askeettisuus on saatanan petollinen juoni. Yleensä elämä Jeesuksen kanssa on niin riaksta että se ulkonainen tiptop voi jopa unohtua.
Tosi vapaata, kun saatana koko ajan tarkkailee pukeutumista
eiköhän tällä juuri sitä taroitettu kun vanhoillislestadiot, jehovalaiset ym lahkot ovat hyvin tarkkoja kaikkien kanssaihmisten vaatteista, ei saa erottua mitenkään.
Kyllä uskiksilla on ihan samat säännöt kuin kaikilla muillakin. Asu vapaa, mutta pakollinen, yleisillä paikoilla.
Mua kyllä henk.koht. hieman häiritsee, kun joskus saa jännittää pulpahtaako kanssamatkaajan tissit paidan kaula-aukosta ulos vai pysyykö sisäpuolella.
Ymmärtäkää kuitenkin, olen syntynyt 50-luvulla...ajattelen, että siveellinen pukeutuminen on toisia kunnioittavaa.
juu, rajansa kaikella, sekä ahdasmielisyydellä että vapaamielisyydellä.
jos valita tarvii niin joku körtti on kyllä parempi kuin prostituoitu.