Naputtelen gradua Open Office Writerilla, joka alkaa olla viimeisiä silauksia vailla. Ongelma on sellainen, että siistin tuon tekstin asialliseksi, siirtelin pääotsikot uusille sivuille sivun vaihto toiminnolla, samoin kuvaajat siirtelin niin, että niiden otsikko ja kuvaaja mahtuvat samalle sivulle. Loin asiakirjalle myös sisällysluettelon automaattisella toiminnolla. Sain asiakirjan näyttämään mieleiseltäni ja tein siitä ensiksi PDF:n, jonka jälkeen tallensin sen.
Ongelma on siinä, että nyt kun avasin tallennetun tiedoston, niin asiakirjaan, lukuunottamatta kansilehteä on tullut tekstirajat, joita en missään vaiheessa ole käyttänyt. Rajat alkavat toiselta sivulta sisällysluettelosta ja jatkuvat loppuun saakka. Rajoja en saa millään keinolla poistettua. Rajat eivät kuitenkaan ole suurin ongelma, koska eiväthän ne tulostu paperille. Varsinainen ongelma on, että samalla koko asiakirja oli muotoutunut uudelleen, koska jotkin kuvaajat olivat pompanneet seuraavalle sivulle edellisen sivun lopusta, tämä tietysti sekoitti sitten aika pitkälti koko asiakirjan.
Onko ohjelman vastikään tulleessa päivityksessa joku bugi? vai onko ongelma ollut ennenkin, se tuntuu kuitenkin liittyvän joko automaattisen sisällysluettelon lisäämiseen, tai sivunvaihdon käyttöön.
Asiakirja sekoaa
1
211
Vastaukset
Haluaisin tietää minäkin. Joskus tuohon olen törmännyt.
Meillä on kaksi konetta, joissa molemmissa on samalta rompulta asennettu oo-oo 2.0, joiden toiminnot on viritetty täysin samanlaisiksi. Silti sattuu joskus, kun yhdessä koneessa tehty teksti avataan toisessa, rivitys saattaa mennä sekaisin. Molemmissa on identtinen oletus.odt muotoilun perussivuna. Voisiko sekautuminen johtua erilaisista näytöistä - ja miten?
Välillä kaipaa oo-oohon sitä automaattisen muotoilun estämistä joka säilyi WordStarissa viimeiseen versioon 7 asti: kun teksti kerran on asemoitu, se ei muutu ellei sitä nimenomaan käske muuttumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001743- 571146
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4401107- 1701033
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän128793- 84743
- 51708
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä43706- 57671