Libyan sotatoimet ovat sinällään oikein perusteltua, koska niiden taustalla on YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma, joka antaa valtuutuksen käyttää kaikkia tarvittavia toimia siviilien suojelemiseksi iskemällä Gaddafin joukkoja vastaan. Päätöslauselman ei anna mandaattia Libyan laajamittaisen maajoukkojen käyttöön.
Päätöslauselman puolesta äänesti kymmenen maata. Kiina, Venäjä ja Saksa jättivät odotetusti äänestämättä. Koomista asiassa on se, että Arabiliitto, joka toimi asiassa aloitteen tekijänä, ei myöhemmin enää ollut ainakaan yksimielinen siitä, miten päätöslauselma Libyan lentokiellosta tulisi toimeenpanna.
Ranskaa voi kiittää siitä, että siviileihin kohdistuva väkivalta saatiin rajattua vähään. Oli kysymys korkeintaan tunneista, kun Benghaz olisi joutunut Gaddafin joukkojen valtaamaksi ja voi arvata, että teloitusryhmät olivat valmiina toimintaan. Maailma voi siis huokaista helpotuksesta - ainakin hetkellisesti. Silti on selvää, että Libyan öljyrikkaudet ovat niin suunnattomat, että mitään pysyvää ratkaisua ei voida alueelle ennakoida.
Demokraattiset instituutiot on helppo romuttaa hetkessä mutta niiden rakentaminen sukupolvessa on vaikeaa. Neuvostoihminen (Homo sovieticus) on sarkastinen termi, jota käytetään kuvaamaan Neuvostoliiton valtapiirin vaikutuksia ihmisiin. Nämä vaikutukset ovat edelleen vahvoja, vaikka Neuvostojärjestelmän romahduksesta on kulunut jo liki sukupolvi siis yli 20 vuotta. Kuinka pitkään arabimaiden yksivaltiaiden lamauttava vaikutus näkyy, on vaikea edes ennakoida?
Libya on matkalla jonnekin – emme tiedä minne. Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle, joka tuntee totalitarismin vaarat, ehti jo varoittaa liittoutumaa toteamalla, että sotatoimiin Libyassa liittyy "huomattavia riskejä ja vaaroja". Siksi saksalaisjoukot eivät osallistu sotatoimiin Libyassa. Myös Venäjän YK-lähettiläs Vitali Churkin kehotti välttämään liiallista voimankäyttöä Libyassa.
Suomen linja tuskin voi olla muu kuin korostaa siviilikriisihallinnan näkökulmaa, jonka aika tulee kohta kun aseet vaikenevat. Ruotsi osallistuu sotilaalliseen toimintaan, mikä ei ole ihan normaalia, kun ajattelee Ruotsin pitkää roolia toimia rauhanturvaajana ja sovittelijana vastaavissa konflikteissa.
Ilmeisesti Libya on nähtävä ilmasodankäynnin näyttelynä. Sitten Irakin vastaavan näytöksen jälkeen aseet ovat kehittyneet huimasti ja joka tapauksessa niitä on vain vähän testattu tositilanteessa. Libyan sotatoimiin ovat kaiketi tarjolla innokkaasti ne maat, jotka kehittävät ja vievät ilmasodankäynnin aseistusta – Ruotsi mukaan lukien.
Päätöslauselman puolesta äänesti kymmenen maata. Kiina, Venäjä ja Saksa jättivät odotetusti äänestämättä. Koomista asiassa on se, että Arabiliitto, joka toimi asiassa aloitteen tekijänä, ei myöhemmin enää ollut ainakaan yksimielinen siitä, miten päätöslauselma Libyan lentokiellosta tulisi toimeenpanna.
Ranskaa voi kiittää siitä, että siviileihin kohdistuva väkivalta saatiin rajattua vähään. Oli kysymys korkeintaan tunneista, kun Benghaz olisi joutunut Gaddafin joukkojen valtaamaksi ja voi arvata, että teloitusryhmät olivat valmiina toimintaan. Maailma voi siis huokaista helpotuksesta - ainakin hetkellisesti. Silti on selvää, että Libyan öljyrikkaudet ovat niin suunnattomat, että mitään pysyvää ratkaisua ei voida alueelle ennakoida.
Demokraattiset instituutiot on helppo romuttaa hetkessä mutta niiden rakentaminen sukupolvessa on vaikeaa. Neuvostoihminen (Homo sovieticus) on sarkastinen termi, jota käytetään kuvaamaan Neuvostoliiton valtapiirin vaikutuksia ihmisiin. Nämä vaikutukset ovat edelleen vahvoja, vaikka Neuvostojärjestelmän romahduksesta on kulunut jo liki sukupolvi siis yli 20 vuotta. Kuinka pitkään arabimaiden yksivaltiaiden lamauttava vaikutus näkyy, on vaikea edes ennakoida?
Libya on matkalla jonnekin – emme tiedä minne. Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle, joka tuntee totalitarismin vaarat, ehti jo varoittaa liittoutumaa toteamalla, että sotatoimiin Libyassa liittyy "huomattavia riskejä ja vaaroja". Siksi saksalaisjoukot eivät osallistu sotatoimiin Libyassa. Myös Venäjän YK-lähettiläs Vitali Churkin kehotti välttämään liiallista voimankäyttöä Libyassa.
Suomen linja tuskin voi olla muu kuin korostaa siviilikriisihallinnan näkökulmaa, jonka aika tulee kohta kun aseet vaikenevat. Ruotsi osallistuu sotilaalliseen toimintaan, mikä ei ole ihan normaalia, kun ajattelee Ruotsin pitkää roolia toimia rauhanturvaajana ja sovittelijana vastaavissa konflikteissa.
Ilmeisesti Libya on nähtävä ilmasodankäynnin näyttelynä. Sitten Irakin vastaavan näytöksen jälkeen aseet ovat kehittyneet huimasti ja joka tapauksessa niitä on vain vähän testattu tositilanteessa. Libyan sotatoimiin ovat kaiketi tarjolla innokkaasti ne maat, jotka kehittävät ja vievät ilmasodankäynnin aseistusta – Ruotsi mukaan lukien.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Että aletaanko opettamaan Ruotsia kuinka hoitavat asioitaan taikka ulkopolitiik-
kaansa?
Olisiko Ruotsin pitänyt kieltäytyä auttamasta Suomea viimesodassa ja kieltäytyä
ottamasta vastaan sotalapsia?
Ollaan ylpeitä koulujärjestelmästä,mutta unohdetaan mallin tulleen Ruotsista.
Ruotsi ei paljoa sodassa auttanut ja tuo lastenkin lähettäminen oli vaan huono asia.
Siitä seurasi vaan ikuisia traumoja lapsille ja vanhemmille. Kyllä nuo lapset olisi voinut suomessakin hoitaa. Ruotsilla oli itsekäs tarkoitus asiassa, eli saada lapsettomille perheille lapsia.
YK osoitti oman kaksinaamaisuutensa. Kiinan ja Venäjän oli pakko hyväksyä lentokielto, koska muutoin heitä olisi syytetty siiviilien teurastuksesta Libyassa.
Mutta samalla Venäjä ja Kiina osoittivat olevansa tosiasiassa Libyan operaatiota vastaan. Syy on ymmärrettävä: molemmat pelkäävät Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän netti-kansannousujen kaltaista toimintaa omalta kansaltaan.
Kiina on jo ryhtynyt vangitsemaan tunnetuimpia ihmisoikeusaktivisteja.
Ilman selkeitä toimia Gaddafin nopeaan kaatamiseen, oon edessä pahimmillaan jopa vuosien sisällissota. YK ja EU teeskentelee tekevänsä kaikkensa libyalaisten auttamiseksi, muta kukaan ei suostu ottamaan vastuunkantajan roolia.
Kapinallisten aseistaminen ja johtojärjestelmän luominen jättäisi vastuun libyalaisille, mutta saattaisi viedä konfliktin loppuun nopeasti. Ja näin säästyttäisiin turhilta siiviilien kärsimyksiltä.
Jatkossa on syytä pohtia onko sivilien suojeleminen todella luvanvarasiata; YKn velvollisuus on puuttua ongelmiin; mekanismi joka estää puuttumisen on kylmänsodan jäänne: se ei enää kuulu 2000-luvun maailmaan.
Ja myös Venäjän ja Kiinan on hyväksyttävä, ettei esimerkiksi Taivaallisen Aukion verilöylyn kaltaista voida enää hyväksyä.
NINEL