Olen tyypillinen yksinhuoltaja eli laiska ja osaamaton, joka on kännissä tehnyt kakaroita kenen kanssa sattuu. En kelpaa pantavaksi kuin pummeille, joten isiltä ei tule elatusapua. Nyt haluaisinkin lapsilisiin korotusta, koska kaljan hinta on kallistunut lähiöpupissa. Haluan myös lisää toimeentulotukea, jotta joskus voisi käydä juomassa vaikka laivalla. Siellä joku kännipäinen voisi pannakin minua vielä ja saisin yhden lapsilisän lisää.
Lapsilisistä vielä
Yksinhuoltajaäiti
5122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Surullista mutta totta. Kuvauksesi kaltaisia naisia löytyy todellisessa elämässä paljon. Tein nuoruudessa¨ni opsikelujen ohella vuosia töitä eräässä firmassa jossa oli myös nuorí nainen töissä. Kun hän täytti 18 vuotta niin hän rupesi ottamaan kulutusluottoja joka lähtöön ja oli pian ulosotossa. Pieni palkka kun ei rittänyt jokailtaiseen kännäämiseen ja kaikkiin ostoksiin minkä hän teki osamaksuilla. Totesi että työttömänä hänelle jäisi enemmän rahaa kun ulosotto ei pääse käsiksi ja jäi sitten jossain vaiheessa työttömäksi. Tosin kännäilyn ja rokulipäivien takia saaduista potkuista. Käytännössä hän lopetti työelämänsä ollessaan 24-25 vuotias vuonna 1993. Pidimme sen jälkeen yhteyttä puhelimitse 1-2 kertaa vuodessa. Aika pian hän totesi että hänen elintasonsa paranisi mikäli hän hankkisi lapsen kuten pari hänen kaltaisensa kaverinsakin oli tehnyt. Muutama vuosia myöhemmin toisen saadakseen taas enemmän lapsilisiä ja elatustukea jonka hän pääsääntöisesti käytti kännäämiseen. Varoittelin kyllä muutaman kerran että mikäli hän ei tyhdistäydy niin saattaa viranomaiset puuttua asioihin. Sen jälkeen en muutamaan vuoteen kuullut hänestä mitään kunnes tuli soitto kyseisen naisen äidiltä. Oli löytänyt numeroni jostain kännykästä. Sain tietää että kyseinen nainen oli tehnyt itsemurhan lääkkeillä ja viinalla jouluaattona. Edellisenä kesänä oli sosiaaliviranomaiset useamman varoituksen jälkeen huostaanottaneet hänen lapsensa.
jaa ja kerrot sitten tarinan jatkosi omalle aloituksellesi.
KATKERA ELATUSVELVOLLINEN.
Pummivanhempien kasvava joukko pitää laittaa pakkohoitoon.
Onneks isät on virheettömiä!! Muistakaa et kaikki ongelmat on NAISTEN vikoja.
Jos miehellä menee kurjasti, niin vaimoa voi syyttää.