Miinalaiva Pohjanmaa on ensi kertaa pysäyttänyt merirosvoiksi epäillyn joukon.
Pysäytetty ryhmä vaikuttaa samanlaiselta kuin ne, jotka viime aikoina ovat yrittäneet kaapata kauppa-aluksia Omanin edustalla.
Merirosvoiksi epäillyt yrittivät paeta Pohjanmaata, ja suomalaiset näkivät heidän heittävän laivastaan tavaraa mereen. Merivoimien mukaan Pohjanmaa varoitti alusta ampumalla tykillä turvallisen matkan päähän aluksen eteen. Tämän jälkeen aluksen miehistö totteli suomalaisten komentoja.
Alukselta löytyneet tavarat viittaavat siihen, että kyse on merirosvojoukosta. Epäiltyjä merirosvoja oli aluksella 18.
Komentaja Pasi Staff Merivoimista kertoo, että epäillyt ovat tällä hetkellä miinalaivalla alustavasti kiinni otettuina ja kuultavana.
Venäläiset osaavat tehdä tämän homman oikein. Kaikki tarvikkeet pois ja jätetään paskasakki lillumaan ulapalle. tai sitten käytetään harjoitusmaalina.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikäli maksavat ammukset.
kyllä minä voisin osan maksaa , edellyttäen että se osuu.
käynnissä ? http://i40.tinypic.com/xf4oy.gif
ruokaa