KANNUSTAVAA

Olla kaupungin puolesta lasten kanssa kotona. Lapset oli hoidossa laskutusaikana alle kymmenen päivää, loput kotona flunssan kourissa tai kun vanhemmilla oli vuosilomaa. Lasku kuitenkin koko kuukaudesta. Reilua?? Kenenkään kuntapoliitikon on ihan turha missään jauhaa että kaupunki kannustaa olemaan lasten kanssa kotona. Turha ihmetellä enää miksi jotkut laittavat lapsiaan hoitoon vaikka itsellä olisi mahdollisuus olla loman yms. takia lasten kanssa. Laskutus vain toteutuneiden päivien mukaan.
2107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja tarhatädillekin palkkaus hoidossa sinä päivänä olevan pääluvun mukaan, vai?

Äänestä

Heikoilla menee jos päivähoidon talous kaatuu arkivapailla kotona olevista lapsista saamatta jääneistä hoitomaksuista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laskun maksaja kirjoitti:

Olla kaupungin puolesta lasten kanssa kotona. Lapset oli hoidossa laskutusaikana alle kymmenen päivää, loput kotona flunssan kourissa tai kun vanhemmilla oli vuosilomaa. Lasku kuitenkin koko kuukaudesta. Reilua?? Kenenkään kuntapoliitikon on ihan turha missään jauhaa että kaupunki kannustaa olemaan lasten kanssa kotona. Turha ihmetellä enää miksi jotkut laittavat lapsiaan hoitoon vaikka itsellä olisi mahdollisuus olla loman yms. takia lasten kanssa. Laskutus vain toteutuneiden päivien mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu