Asia josta haluaisin kuulla mielipiteitä teiltä on seuraavanlainen. Olen sairastanut paniikkihäiriötä ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa jo yli 30 vuotta ja syönyt siihen lääkkeitä. Minulla on Helluntailainen sisko ja hänen poikansa joka on ollut hengellisessä työssä pitkään. Eilen tämä poika sitten rukoili puhelimessa puolestani ja sanoi että parannun tästä sairaudestani ihan varmasti että hän on saanut siitä vision. No olen hämilläni sillä mitään ei ole ainakaan vielä tapahtunut päin vastoin olen ollut ahdistuneempi. Tiedän että jotkut sanovat etten haluakkaan parantua mutta tuo ei ole totta ei se ole hyvää elämää ettei uskalla mennä mihinkään tilaisuuteen ja ihmisten kanssa tekemisissä olemaan ilman että on lääkitys päällä. Tiedän kuinka nämä sukulaiseni suhtautuvat jos en parannukkaan ja kuinka nopeasti yleensä näin pitkään jatkuneesta sairaudesta vie aikaa parantua?
Olen itsekkin uskossa ollut jo jonkin aikaa mutta en ole vielä liittynyt mihinkään seurakuntaan. Tarkoitukseni on etsiä itselleni kotiseurakunta nyt olen evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Minua vaan pelottaa tuo sukulaisteni suhtautuminen tuohon parantumiseen koska ei Jeesuskaan parantanut kaikkia ihmisiä ja eihän täällä sairaita kai olisikaan jos parantaminen auttaisi kaikkia ihmisiä. Entä jollen parannukkaan silloin saan kuulla etten ole uskonut tarpeeksi. kun tämä rukoilija sanoi tuon tapahtuvan varmasti.
Kun olen lääkitystä käyttänyt näinkin monta kymmentä vuotta sen purkaminen ei ole helppoa vieroitus oireiden vuoksi vai voiko nekin lähteä saman tien jos tuo parantuminen tapahtuu? Kertoisiko joku jos on omakohtaista kokemusta taikka muuten tietoa näistä parantumis asioista. Kiitos vastaajille etukäteen.
Olen itsekkin uskossa ollut jo jonkin aikaa mutta en ole vielä liittynyt mihinkään seurakuntaan. Tarkoitukseni on etsiä itselleni kotiseurakunta nyt olen evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Minua vaan pelottaa tuo sukulaisteni suhtautuminen tuohon parantumiseen koska ei Jeesuskaan parantanut kaikkia ihmisiä ja eihän täällä sairaita kai olisikaan jos parantaminen auttaisi kaikkia ihmisiä. Entä jollen parannukkaan silloin saan kuulla etten ole uskonut tarpeeksi. kun tämä rukoilija sanoi tuon tapahtuvan varmasti.
Kun olen lääkitystä käyttänyt näinkin monta kymmentä vuotta sen purkaminen ei ole helppoa vieroitus oireiden vuoksi vai voiko nekin lähteä saman tien jos tuo parantuminen tapahtuu? Kertoisiko joku jos on omakohtaista kokemusta taikka muuten tietoa näistä parantumis asioista. Kiitos vastaajille etukäteen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
>>>Entä jollen parannukkaan silloin saan kuulla etten ole uskonut tarpeeksi. kun tämä rukoilija sanoi tuon tapahtuvan varmasti.
Kun Jumala parantaa jonkun sairaan, sairas tietää että hän on parantunut. Silloin voi lääkkeet jättää pois eikä siitä koidu mitään ongelmia. Mutta lääkkeitä ei pidä jättää pois jos on vähänkin epävarma parantumisestaan. Odota kunnes olet varma parantumisestasi.
Mikäli epäilet parantuneesi, käy lääkärin vastaanotolla tarkistuttamassa asia. Jätä lääkkeet vasta lääkärin annettua lupa siihen.
Hei Jaikal. Kirjoitit
>>Kun Jumala parantaa jonkun sairaan, sairas tietää että hän on parantunut
"Sitten vuonna 1991 sydämeni tutkittiin Marian sairaalassa Helsingissä. Olin sisällä sairaalassa kolme päivää. Sydämeni todettiin terveeksi. Sairaudestani kertoivat vain aikaisemmat epikriisit ennen vuotta 1988 ja sen alkupuolelta".
Ihan sivullisena kiinnostaa. Mikä perinnöllinen sydänsairaus sinulla oli? Sinun sydänsairautesihan on tutkittu ja määritelty, josta myhemmin kertomasi mukaan olet parantunut.
Se oli äidin puolelta peritty. Lainaan tähän Wikipediasta otteen, joka kertoo suunnilleen potemastani sairaudesta. Se tosin on hyvin pintapuolinen selvitys sairaudestani.
Kammiotakykardia
Kammiotakykardia on sydämen kammioista lähtöisin oleva nopea rytmi, yleensä 160-240 lyöntiä minuutissa. Sydämen syke nousee liian korkeaksi, jotta tehokas pumppaustoiminta olisi mahdollista. Kammiotakykardia voi mennä itsestään ohi tai jäädä pysyväksi; jälkimmäisessä tapauksessa se johtaa hoitamattomana yleensä kammiovärinään ja kuolemaan.
Kohtauksissa sydämeni lyöntitiheys oli toisinaan 280 ja kammiovärinän vaara suuri. Nämä kohtaukset lisääntyivät ja pahenivat vuoteen 1988 asti.
Nirmaalisti kyllä ihminen itse muistaa vakat sairaudet ilman Vikipedian apua. Täälä päin vanhat mummelit muistavat lähjes sanasta sanaan lääkärien määritteet sairauksistaan.
Niin, olen tästa sairauksestasi epäuskoinen.
Kuten kirjoitin "Lainaan tähän Wikipediasta otteen, joka kertoo suunnilleen potemastani sairaudesta. Se tosin on hyvin pintapuolinen selvitys sairaudestani".
Sinä kirjoitat
>>Täälä päin vanhat mummelit muistavat lähjes sanasta sanaan lääkärien määritteet sairauksistaan
" Olen sairastanut paniikkihäiriötä ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa jo yli 30 vuotta ja syönyt siihen lääkkeitä."
"Tiedän että jotkut sanovat etten haluakkaan parantua mutta tuo ei ole totta ei se ole hyvää elämää ettei uskalla mennä mihinkään tilaisuuteen ja ihmisten kanssa tekemisissä olemaan ilman että on lääkitys päällä".
Niin, haluan sinun tiedostavan erään tärkeän asian,- joka liittyy parantumiseen. Jos ajattelisit itsesi terveeksi, niin,- niin huomaappa miten noiden pelkotiloihin liittyvät ajatukset ja mielikuvat tulisi muuttua. Siis terveenä ollessasi ajattelisit toisin kuin sairaana ollessasi.
Niin, ihmisen mieli ja alitajunta on siitä kummallista,- ettei ne ole tahdosta riippuvaisia eli ihminen ei mahdollistu käyttämään tahtoaan pelkääkö hän jossain tilanteessa vai ei. Kuten tiedätkin, niin vaikka kuinka yrittäisi olla pelkäämättä tai jännittämättä, niin asialle ei voi mitään. Lääkityksellähän pyritää'n vaikuttamaan juuri tuohon tilaan ei ihminen ei reagoisi/reagoi pelosta tulevaan tunteeseen. Tavallaan ihminen turrututeen ettei hän tuntisi pelkoa ja reagoisi.
Niin, kaikkein tärkeintä olisi käydä läpi noita mielikuvia eri tilanteista, jotka aktivoivat sen pelon ja sitä kautta löytää totuus/todellisuus. Toisaalta harmillista on, miten nohin asioihin liittyy geneettisyys/kin eli ihminen tavallaan yliregoi tai on oppinut ylireagoimaan ja tämä on vahvistanut pelkotilaa,- jopa paniikkihäiriön asteelle.
Terapiat on siinä mielessä hyvä asia, että taitava terapeutti voi ohjata sinut näkemään/kohtaamaan asioita,- joita ennen et ole hoksannut tai tiedostanut. Ei millään pahalla, mutta monasti pelon taustana voi olla vihantunne eli jos ihminen ei jostain syystä voi purkaa/toteuttaa ja näyttää vihastumistaan (siis menneisyydessään), niin tämä tila voi näkyä pelkotilana.
Niin, jos ihmisellä ei kertakaikkiaan ole tarvetta vihata, niin tämä ihminen ei myöskään koe pelkotiloja.Pelkotilathan aktivoivat vielä epävarmuutta.
Olisi hyvä tietää minkälaista hoitoa olet saanut tähän asti. Onko se ollut pelkkää lääkehoitoa ja vain sillointällöin tapahtuvaa terapiaa. Joskus hoito jumittuu paikallensa ja auttajakin jotenkin jämähtää siihen tilanteeseen. Jos voimat riittävät niin siitä olisi hyvä irtautua ja vaihtaa hoitajaa ja lääkkeitäkin päivittää.
Kukaan ei halua olla sairas mutta lähiomaiset vain uupuvat myös tilanteeseen ja luovuttavat ja silloin voi tulla mukaan syyttelyä; et haluakkaan parantua.
Siinä ei ole mitään henkilökohtaista, näin vain saattaa käydä.
Kirjoitappa tarkemmin miten tuon sinun hoitosi kanssa on niin siitä on mahdollista sitten päästä eteenpäin. Ei sinun tuohon tilaan tarvitse loppuiäksesi jäädä. Tiedän tapauksia joissa on parannuttu kymmenien vuosien sairastamisen jälkeen kun on saatu oikeaa hoitoa.
Olethan tosissasi? Toit rehellisesti ongelmasi esille?
Sosiaalisten tapahtumien pelko on tunnettu tosasia. Se voi johtua monista seikoista.
Trauma lapsuudessa ja josta ei ole päässyt irti. Se voi olla pelkästään psyykkinen. Se voi johtua hermosolujen välittäaineiden häiriöistä. Se voi olla yhdessä sekä psyykkinen että fyysinen "vamma".
Jos kroppa ei tuota tarpeeksi välittäjäaineita, lääkitys auttaa. Helpottaa ainakin ja niiden avulla ei ajaudu erakoksi.
Terapia yleensä olisi välttämätön. Se käy esim. vertaisryhmässä ja jossa kuulee toisten ongelmia sekä uskaltaa itse avautua. Tai sitten terapeutilla.
Mikäli trauma johtuu lapsuuden tapahtumasta, terapeutti voi auttaa ymmärtämään sen. Siitä seuraa vapauttava tunnekuohu ja itsetunto palaa. Muutaman kuukauden kuluttua huomaa olevansa yhtä hyvä ihminen kuin muutkin ja paranemisprosessi on käynnissä. Ehkä hyvässä lykyssä lääkityksen voi lopettaa tai ainakin pienentää. Vapautuminen merkitsee suuria asioita, mutta ei katkeruutta. Vapautuminen tuo näkemyksen, että voi elää loppuelämänsä pelkäämättä muita ja itseään.
Missään nimessä älä mene uskonnollisten puoskarien hoidettavaksi. Homo ei parannu rukouksella. Mielen ongelmat eivät parannu rukouksella.
Paranemisen alun keskiössä olet sinä itse ja jokin ymmärtäväinen ulkopuolinen ihminen, joka ei sinua syyllistä mutta toisaalta osaa hiillostaa sinua itseäsi vapautumaan.
Onko rukouksella parantamisessa olemassa raja että tuo ja tuo ei sillä parane, sellaista rajaa ei ole, missä ja mistä tuollaista oppia levitetään. kaikki eivät parane ja he voivat saada muulla tavalla apua , lääkärikin on tarpeellinen. mutta missään ei ole rajaa rukouksen voiman suhteen, jos muuta väitetään se on puppua.
"Onko rukouksella parantamisessa olemassa raja että tuo ja tuo ei sillä parane, sellaista rajaa ei ole, missä ja mistä tuollaista oppia levitetään."
Ei kai kukaan rajaa asioita, joiden puolesta rukoilla ja toisten ei. Jumalan jophdatustahan on jo sekin, että ihminen ohjaantuu sellaisen ihmisen luo, joka avaa parantumiseen johtavan tien.
Tärkeintähän on havaita miten ihminen on parantunut ja tiedostaa se. Ymmärrän ja uskon, miten ihmiselle voi olla todella kohtalokasta kuvitella parantuneensa,- vaikka todellisesti näin ei ole tapahtunut. Tai olla välinpitämätön ja uskotella miten Jumala kyllä parantaa.
Niin, tiedän tapauksen, jossa ihminen kuvitteli miten Jumala parantaa ja hän kieltäytyi kaikesta Diapetes/Sokeritaudin hoidosta ja menehtyi.
Erikoisesti pidän tärkeänä nähdä ja ymmärtää, miten tähän aikaamme Jumala on siunannut tutkijoita, jotka ovat tiedostaneet erilaisia hoitomuotoja turmeluksesta/geneettisyydestä johtuviin sairauksiin. Ihmisen kaikki sairaudethan tulevat turmelukseen liittyen ja esiintyvät vain turmeltuneeessa/lihallisessa ihmisessä.
No hei suopursukka!Siehän puhut ihan oikeata asiaa.
Kukaan puoskari eikä uskovaisen kautta paraneminen ole hyväksi.
Yhdyn edelliseen puhujaan.
Täytyy muistaa, että diabeteslääkitys vaikuttaa monin vahingollisinkin tavoin ja siksi ihmiset koettavat parantua ensin kevyemmin keinoin. Länsimainen lääkitys luo myös monia lisäsairauksia ja jopa lääkäritkin pitävät diabeteksen alkusyynä lääkitystä, rokotteita. Meillä ovat hyvin vaikeat ajat edessä, mitä terveydenhoitoon tulee.
Tapaturmissa kirurgian kautta autetaan merkittävästi, samoin elimiä poistetaan ja siirretään yhä enemmän henkiinjäämiseksi. Mistä sairaudet johtuvat ja miten sairastunut saadaan takaisin ennalleen, jää yhä enemmän hämärän peittoon. Niinpä ihmiset panevat toivonsa Jumalaan, kun materialistinen tiede ei kykene ratkaisemaan heidän terveydellisiä ongelmiaan ja pyrkiessään tauteja ennaltaehkäisemään, itse asiassa niitä synnyttää. Manipuloinnista on syytetty uskonnollisia piirejä, mutta vasta nyt on herätty tutkimaan sitä, miten voimakkaasti meitä pelotellaan ja uhkaillaan terveydenhoidon nimissä.
Pelko on avainsana. Pelolla hallitaan ja manipuloidaan. Liiketoiminta ei pyöri terveillä, sairauksien avulla kauppa taas käy. Siispä ennustetaan tuhoa ja veronmaksajien kustannuksella miljoonilla ja taas miljoonilla lääkitään massat, laumaideologian mukaisesti. Kunnon materialisti tietää tulevaisuuden ja mikrobien salat. Mitä enemmän tulevaisuutta kerrotaan hallittavan, sitä oudommiksi sairaudet käyvät. Ja selitykset löytyvät, yhä merkillisemmät.
Tietoa tuskassa vaeltajalle.
Eräs tuttavani normaali nuori nainen eli maallista elämää aivan normaalisti (sairasti tuota paniikkihäiriö-sairautta). Sitten hän sai äkkiherätyksen Ylhäältä ja hän sanoi, että paniikki hävisi heti.
Paniikkihäiriöisillä on aivoissa sellaiset alhaiset serotoniinitasot, niin että ovat herkkiä irrationaalisille peloille. Se on biologinen asia. Sinä olet jo lääkekoukussa, jos sitä siksi tahtoo sanoa, mielestäni se on vain keino hallita paniikkia, että voisi toimia normaalisti: käydä kaupassa, töissä, koulussa, kylässä jne kaikissa sosiaalisissa jutuissa. Mutta lääkeitä joutuu syömään moni muukin koko elämän esim. diabeetikot.
Älä siitä välitä, jos se uskonkaveri ei saa sun aivorihmoja kuntoon rukoilemalla, sillä on monia asioita/sairauksia/tai ei sairauksia, jotka ovat joidenkin mielestä psyykkisistä syistä tulleita, mutta ovatkin biologisia.
Vaan enpä tuota ihmettelisi lainkaan, jos uskonnollinen kasvatus on saanut sinut pelkäämään asioita, jotka toisille ihmisille ovat arkipäivää, sillä lapsuudessasi olet saattanut menettää perusturvallisuuden tunteen eikä sinua ole ymmärretty oikein. Uskovat vanhemmat yleensä yrittävät vääntää lapsen ajatusmaailman samaan muottiin kuin heilläkin on.
paniikkihäiriö on periytyvää.
Parantuminen vaatii suurta tahdonvoimaa, mutta heitäpäs itsellesi kysymys -mistä parantua-? ja tuleeko paniikki takaisin, jos jostain syystä pääsetkin lääkkeistä eroon----sanoisin, että tulee, koska se on biologinen ominaisuus.
Tsemppiä:)
Muuhun en ota kantaa kuin tuohon että paniikkihäiriö ei todellakaan ole perinnöllistä.
Kyllä osa tutkijoista on toista mieltä ja jo ihan maalikokin voi päätellä, että jossain suvuissa se kulkee pojasta poikaan, kyökkilääkärinä voisin oletella, että se olisi myös opittu käytöstapa, mutta tutkimukset puhuvat toista.
>>Periytyvyys
Paniikkihäiriötä esiintyy usein suvuittain ja niissä perheissä, joissa on ahdistuneisuushäiriöitä. Kaksostutkimuksissa paniikkihäiriön perinnöllisyydeksi on arvioitu 30-40 % ja viimeaikaiset tutkimukset ovat selkeästi tukeneet käsitystä, että paniikkihäiriölle tai yleisemmin kohtauksittain esiintyvälle ahdistuneisuudelle on olemassa perinnöllinen tausta.
hei, olen itsekin kärsinyt paniikkihäiriöistä noin 40 vuoden ajan, tosin lähes ilman lääkkeitä,sillä itsellä ei paniikkikohtaukset tulleet niin usein ,ettenkö kyennyt olemaan ihmisten ilmoilla. Olen ihan lutelilainen,mutta oli aikoja jolloin kuljimme mieheni kassa muuallakin ,karisma,-helluntaipiireissä ym. mutta ei sieltä sanon "varovasti"aina apua saanu ,tuli tunne että ihmisessä itsessään pitäs olla jotain että tehoais. Nyt on menny vuosia , eikä paniikkikohtauksia ole enää ollut. Olen ruvennut tutkimaan vain Jeesuksen sovitustyötä, sillä vain Hän teki ja suoritti kaiken minun ja meidän puolesta,enkä anna minkään asian, enkä ihmisen sitoa ,pelastusta, mihinkään touhuun ja tekemiseen ,on ainoastaan yksi opetus ohjelma jota kuuntelen ja koen saavani paljon apua on Norvannon Jukan raamattuluennot.Ei paatosta vaan kylmän rauhallista tietoa hengellisistä asioista. Toki lueskelen epäsäännöllisen säännölisesti raamattua joskus tietosanakirjankin kanssa.On todella hyvä vältää hurjia hengellisiä pippaloita ,ei siellä aina jumalan Henki vaikuta,voi olla muutakin,sen tähden on hyvä rukoilla jeesuksen veren suojaa,menipä minne hyvänsä.Siunausta todella toivon elämääsi
Apua saanut nim. merk.
Muuten ympäristöllä, jossa paniikihäiriöinen ihminen on, niin sillä on erikoisen suuri merkitys häiriön molempiin päihin.Erikoisesti ympäristön .........a-v-o-i-m-u-u-s.... ja positiivinen sanaton viestintä ihmisissä, niin helpottaa,- jopåa terapoi tätä ihmistä.
Paniikkihäiriöstä kärsivä ihminmenhän ei voi sietää/kestä kovaa ja arvostelevaa ja vaativaa ympäristöä.
Niin, todellisella Jumalan seurakunnalla,- jonka jäsenet ovat Kristuksessa/=omaavat Kristuksen mielisyyden, niin heille olisi käyttöä ajatellen terapoivaa käyttäytymistä.
Ympäristössä olevat ihmiset ja vuorovaikutus, niin se ongelmoittaa tai parantaa ihmisen. On erittäin harvinaista, miten ihmisen geneettisyys olisi niin voimakasta, että se ongelmoittaisi ihmisen mielen,- vaikka tämä ihminen olisi saanut kasvaa suht koht hyvässä ympäristössä.
niin, lapsuuteenhan emme voi enää palata,missä olemme kenties ns,traumamme saaneet, eihän vanhempamme ja esivanhempamme ole nyt tahallaan meitä "vahingoittaneet".No toki heidän ongelmansa oli etteivät he itse niin raamattua lukeneet ,oli kiertäviä saarnamiehiä,jne jotka lukivat "lakia",tuli tunne että pitää olla hyvä että kelpaisi jumalalle, sitä aina pelkäsi ,että milloin se kuumakivi putoaa päähän, kun kerrottiin ,että taivaan isä pudottaa kuuman kiven päähän jos ei ole kilttinä.Mutta elämässä on mentävä eteenpäin ja todella vain RAKKAUDEN ilmapiiri, se mihin Jeesus meidät todella vapautti elämään tätä elämäämme on myös sitä positiivisuuta,jne On myös hyvin tärkeää ,että arvostelisimme reilusti aina sitä sanomaa mitä meille sanotaan ja kerrotaan, että onko se oppi nyt ollenkaan Jumalasta ,tai sanoma jonka saamme , kehoittihan siihen Jeesuskin niin monen monta kertaa. Kyllähän se on tosi tärkeää miten lähimmäisiä kohdellaan ,niitä lakihenkisiä on joka kulmalla, mitkä eivät usko niin rukouksen voimaan,vaan "suu vaahdoten "mennään ,ja kerrotaan ihmisille ,ns.lakihenkisestä jumalasta. Myös itselläni on kuva jumalasta täysin muuttunu siitä mikä se oli lapsuudessa. Muistan hyvin kun kerran nyt jo edesmennyt Erik Ewalds, selitti eräälle, että kuule sinun jumalasi on minun saatana, tämän jälkeen ,tämä hoidettava parani täydellisesti ja selittämätön kuume laski heti. Olen itse saanut niin valtavasti kokea miten Jumala on johdettanu erilaisissa tilanteissa ja koko 7-henkisen perheemme elämässä. Eihän se aina ole helppoa ollut mutta juuri ne koettelemukset ovat olleet elämän kovinta korkeakoulua ,ja suurinta kasvua ,missä Jumala on näyttäny apunsa ja voimansa.Siunausta edelleenkin kaikille runsaasti.
"niin, lapsuuteenhan emme voi enää palata,missä olemme kenties ns,traumamme saaneet, eihän vanhempamme ja esivanhempamme ole nyt tahallaan meitä "vahingoittaneet".
Jos pohditaan mikä on hyvä tai huono ympäristö lapsen kehitykselle, niin tämän asian pohtimisessa tulisimme ymmärtämään miten vanhemmat ovat voimattomia antamaan lapselleen parhaan mahdollisen ympäristön. Monastihan huonoksi lapsuudeksi miellämme kun perheessä on puntaria ja kirvestä käytetty muuhun tarkoitukseen kuin alkuperäiseen.
Mutta,- jo vanhempien persoonallisuuteen liittyvät asiat voivat hankaloittaa lapsen kehitystä. Ei millään pahalla, mutta arittäin arka asia on puhua äidin persoonallisuudesta ja sen vaikutuksesta lapseen. Jos äiti on voimakkaasti tempperamentinen ja taas lapsi herkkä ja helposti ylireagoiva ,- jopa arka, niin "satasesta vetoa", että tämä yhdistelmä ongelmoittaa lapsen aikuisuuden.
Siis lapsi on jo vauvana saanut kokea tilanteita,- joihin hän ei mahdollistu soputumaan eli kokee äidin reagoimisen ja koko käyttäytymisen kovaksi. Äitihän käyttäytyy aivan luonnollisella/luontaisella tavalla, mutta tämä on liian "kovaa" käyttäytymistä lapsen sisältä katsoen.Monastihan tempperamenttinen äiti käyttää tätä tempperamenttiään väärin eli äänensävyyn ja,- jopa tietämättään alistamiseen.
Mutta,- jos äiti tiedostaisi kokonaisuuden ja ohjaisi "energiansa" halimiseen ja hoivaamiseen,- mutyta ei lapsen paapomiseen, niin sama äiti ja sama lapsi mahdollistuisivat toimimaan vuorovaikutuksellaan siten,- joka lapsen kehityksen huomioiden olisi paras mahdollinen tila. Arka,- ylireagoiva lapsi saisi hoivaa yullin kyllin,- joka näivettäisi hänen pelkotilojaan ja sityen arkuuttaan.
Toisaalta nykyään on huomattu ja alettu tiedostaa, miten .........l-ä-s-n-ä-o-l-e-v-a.......... aika on lapselle merkityksellinen. Vielä kun tiedostettaisiin laajemmin mikä käyttäytyuminen tässä läsnäolevassa ajassa on hyväksi ja mikä pahaksi.
"Muuhun en ota kantaa kuin tuohon että paniikkihäiriö ei todellakaan ole perinnöllistä".
Tuo on totta, mutta on huomioitava, miten toisessa suvussa/perheessä on enemmän mielenongelmia kuin toisessa ja tähän liittyy miten geneettisyys/aivorakenne periytyy.
Tuhon tekijään liittyen, niin erikoisesti niissä suvuissa, joissa esiintyy mielen ongelmia tms psykosomaattisia sairauksia, niin lapset tulisi kasvattaa erikoisesti tämä huomioiden. Siis avoimiksi ja erikoisesti vihastumisen/vihan tunteen hallitsiviksi.
No, tietenkin kaikille lapsille on hyväksi kasvaa tässä ympäristössä, mutta erikoisesti perheissä/suvuissa, joissa on mielenongelmia. Monasti juuri varhaislapsuuden kokemuksilla voidaan vaikuttaa jonkun kielteisen geneettisyyden kasvun vaikutukseen.
Kuvitelkaapa, jos lapsi omaa geneettisyyden, joka ilmenee yliherkkyytenä ja mielikuviltaan helposti pelkoon aktivoituvana. Jos tätä lasta vielä ympäristö aktivoi epävarmuuteen ja pelkoon eri tilanteiden .....k-a-u-t-t-a........, niin voi vaijn kuvitella hänen aikuisuuttaan mielenongelmineen.
No, toisaalta helppo sanoa, mutta vaikea toteuttaa kun huomioi miten monasti perheen arki ei ole hallittavissa.
hei,tervehdys jälleen, ymmärrän hyvin sinun tilanteesi, ja mietin ja jälleen mietin,miten sanani asettaisin , sillä niitä neuvoja on vaikka millaisia ja mistä suunnasta , ja ihan hyviäkin. Sanot olleesi uskossa jo jonkin aikaa, ...elikä nyt toivon ,että anna sen sovitustyön , minkä Jeesus on suorittanut sinun puolestasi, saat elää armahdettuna, vaikka lankeaisit saat mennä Jeesuksen ristin juurelle. Mutta olisi hyvin tärkeää , ettet antaisi sukulaistesi ja muiden riistää sitä heikkoa uskoasi,, joillakin vaatimuksilla ja teoilla , esim ellet maksa kymmenyksiä ,et ole uskovainen, ,ellet puhu kielillä et ole mitään ,jne,, sillä silloinhan Jeesuksen sovitustyö ei olisikaan armoa, vaan myös sinun ansiota Älä kiirehdi myöskään seurakunnan suhteen ,vaan lepää ja anna myöskin sen tunne elämän levätä, ansiottomassa armossa. Seurakunnissahan voi käydä vaikka ei olisi missään kirjoilla. Lääkityksen suhteen älä myöskään kiirehdi , on tärkeää , että olet lääkärin valvonnan alaisena ja hänen kanssaan neuvottelet,mitä milloinkin teet. Toivottavasti sinulta on myös kilpirauhasarvot mitattuna? väsyttää,paleltaa, itselläni tuli joskus outo olo, ollessani esim jossain kauppaliikkeessä, niin ne äänet mitkä siellä kuuluivat,jotenkin ihan yhtäkkiä muuttuivat, niinkuin olisivat eri aaltokorkeudelta kuuluneet, kauan ravistelin päätäni ja tietysti sitä pelkäs ,mitä nyt ,mutta kilpparilääkitysken myötä, tämä vaiva hävisi.