Lapuan torilla on tehty fiksua vaalipolitiikkaa. Siellä on voinut keskustella politiikasta.Mutta tänään,kaksi persujen akkaa huusi kurkku suorana niin että housun persusta näkyi. Tunnelma meni pieleen. Olikohan tullut hommattua lupa sähköiseen äänentoistoon.
lapuan torilla
sivistynyt
8269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Näkyykö leivänruostetta?
Oli siellä myös paikallinen kepunkin ehdokas joka avustajineen jakoi muutaman leivän niinkun tiskin alta muutamalle varmalle äänestäjälle, myöskin ko. ehdokas itse oli perussuomalaisten makkarajonossa , josta kyllä riitti kaikille. Leipää kyllä jaettiin toisenkinh lapualaisen ehdokkaan toimesta ja siitä sai kyllä jokainen halukas omansa, niitä ei jaettu mitenkään salamyhkäisesti.
Että ei kysynyt puoluekirjaa taikka kattonu onko vastaanottaja laittanu parasta päälle?
Ei kysytty. Jokainen sai makkaransa. Miksi toisten puolueiden ehdokkaa eivät saisi olla Perussuomalaisten makkarajonossa? Käsittämätöntä saivartelua.
Itse kävin kaikkien muiden puolueiden pisteessä ja ihan asiallisesti keskusteltiin. Tarjolla oli perunoita, leipää, kahvia nisunkera ym. mukavaa.
Eduskuntavaaliehdokkaat tuntevat toisensa, miksi leikkiä ja pelleillä ettei tunneta.
Ehdokkaat jotka suhtautuvat muihin ehdokkaisiin normaalisti, ovat paikkansa ansainneet eduskunnassa.
Vain ehdokkaat jotka eivät suhtaudu muihin ehdokkaisiin normaalisti eivät paikkaa eduskunnassa ansaitse.
Mitä teemme kansanedustajalla joka ei pysy sopeutumaan muiden ihmisten joukkoon. Emme mitään.
Kansanedustajan on mentävä tilaisuuteen, kuin tilaisuuteen. Ei siinä auta sanoa: En tule, väärän puolueen ihmiset anovat apuani.
Eduskuntaa valitun pitää pystyä ajamaan puolueesta riipumatta, meidän jokaisen Etelä-Pohjanmaan asukkaiden etuuksia.
Rajoja ei saa olla puolueen suhteen, ihmisten suhteen, ei minkään.
Jokainen puolue, jokaisen puolueen kanttaja on oikeitettu saamaan eduskunnassa tasavertaisen kohtelun apua halutessaan.
Valitettavasti näitäkin ehdokkaita on, joille oma etu on paras etu, mutta onneksi heitä on harvassa.
Perussuomalaisten tilaisuudessa vain yksi ehdokas jätti käyttämättä mahdollisuutta kertoa yleisölle, kuka ja mistä olen .
Paikalla oli ensiksi kuusi ehdokasta, vain viisi kertoi kansalaisille itsestään ja ehdokkuutensa tavoitteista eduskunnassa.
Valitettavasti paikalle myöhästyneenä saapui Alahärmän ehdokas, esittely oli jo ohi.
Lapuan torilla paikalle saapuneillle kuntalaisille esittelivät itsensä Perussuomalaisten ehdokkaat:
Sanna Räsänen, Lapua
Maria Tolppanen, Vaasa
Sirkka-Liisa Lamminkoski, Ähtäri
Sami Yli-Rahnasto, Kauhajoki
Erkki Valtamäki, Seinäjoki
Risto Mattila , Alahärmä, myöhästyi pikkuisen esitelystä.
Vimpelin ehdokas ei halunnut edes nimeään sanoa paikalle saapuneille.
Eli, yli puoluerajojen pitää pystyä toimimaan.
Ilman tätä kykyä ei eduskunnassa maakunnan asioita hoideta.
Kiitos SDP väelle hyvästä kahvista.
Samoin Kiitos Kristillisille sekä Keskustalle mukavista juttutuokioista.
Yhteistyö on avainsana. Avainsana jota pitää osata käyttää puolueesta riippumatta.
Olemme kaikki ihmisiä.
Onnea vaaleihin kaikille puolueesta riipumatta, kansa sanoo viimeisen sanan, emme me.
jakaako helenakin leipää?
Jos on niin fiksu kuin täällä suomi 24 kehutaan, olisi pitänyt keksiä ihan oma vaalituote, eikä kopioida paavoa.
jäi huono maku helenan leivästä.
Helenan leivät ja huono maku. Tais olla hampaat unohtunu pesemättä jos leipä maistu pahalta. Oliskohan leivis olla piäni ero, toinen oli siunattua leipää, toinen ei?
Kerrankin positiivinen asenne palstalla! Hyvä Eija.
Mikäs autuuden puuska Eijalle on tullu, kun sen juttuja lukoo niin sehän räksyttää kaikesta ja kaikille?