Mitä laki sanoo oppilaan psykologisiin testeihin pakottamisesta? Voiko oppilaan laittaa näihin testeihin ilman vanhempien suostumusta?
Opettaja soittelee viikoittain, että lapsemme (5. lk) on masentunut ja pitäisi laittaa psykologisiin testeihin. Tätä on jatkunut viime syksystä asti. Olipa opettaja kysynyt tytöltäkin, että oletko masentunut ja kun tyttö tuli kotiin, niin netti auki ja sieltä lukemaan merkitystä masentuneisuudelle. Itsekin kysyi, että onko hän masentunut. Voin vakuuttaa, että olemme normaali perhe ja lapsi on melko vilkas ja näin saattaa joskun myös olla väsynyt. Onko opettajalla itsellään jotain vialla, kun terveydenhoitaja kuiten pitää tyttöä normaalina. Opettaja on mielestäni syyllistynyt uhkailuun, sillä hän kertoo ensi vuonna tulevan voimaan lain, joka oikeuttaa koulun viemään lapsen pakolla testeihin. Eikö kuitenkin kaikissa olosuhteissa vanhemmalla ole oikeus päättää lapsensa puolesta?
testeihin pakottaminen
31
3142
Vastaukset
- Ammattikasvattaja
Olettaisin lapsen tilanteen kiinnostavan Sinua itseäsikin. Oletko keskustellut asiasta opettajan kanssa? Miksi hän epäilee masennusta? Oletko jutellut erityisopettajan tai muiden opettajien kanssa? Oletko ollut asiassa aktiivinen?
Uusi erityisopetusta koskeva laki on moniulotteinen kokonaisuus. Opettajilla on yhä enenevässä määrin myös VELVOLLISUUS puuttua asioihin ja Sinun itsesikin olisi syytä perehtyä asiaan huolella.
Selvittele tilanne perinpohjaisesti. Juttele opettajan kanssa tilanteesta ja yrittäkää selvitellä se, mikä tilanne oikeasti on.- alkuper.
Yhteydessä on oltu ja se kummastuttaakin, että sanoma ei mene opettajalle perille. Jos olisimme itse huolestuneita, niin ryhtyisimme heti toimeen. Meidän mielestämme kuitenkin opettajan suhtautuminen on jotenkin liioiteltua ja sanoisinpa vääristynyttä.
Ymmärrän myös, että et nyt pysty parempaan, mutta miksi vastata, jos ei vastaa kysymykseen. Eikä kysymys ole erityisopetuksesta.
Olet hyvin aktiivinen paitsi opettajana myös palstalla kirjoittelijana ja tunnen ajatuksenkulkusi ja asenteesi kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön hyvinkin. Toistan kuitenkin vielä kysymykseni:
Mitä laki sanoo oppilaan psykologisiin testeihin pakottamisesta? Voiko oppilaan laittaa näihin testeihin ilman vanhempien suostumusta? Onko todella ensi vuonna tulossa laki, joka oikeuttaa koulun pakottaa lapsi tutkimuksiin vastoin vanhempien tahtoa?
Luulenpa, että ei voi pakottaa. Tässä mielestämme opettaja iski näppinsä paskaan.
Ja sitten vielä, että viinaa ei perheeessä käytetä eikä elämöidä myöskään Jumalla.
Ja muuten vielä on ihan eri asia puhua koulun velvollisuudesta ja oikeudesta lapseen. Enkä sano tätä "open pomona", joka on ollut palstan loisena jo vuosikausia.
- opet testiin ja heti
No ei saa, ensin pitää se opettaja tukia ja testata. Monesti jos lapsen naama ei miellytä niin hänet laitetaan heti testeihin, tai jätetään luokalle, jotta ope pääsee eroon hänestä.
Monet opet utovat kotiongelmat kotuluun ja purkaa ne heikompiin lapsiin.
Toiset taas kun ovat epäpäteviä tai eivät osaa opettajan työtä, kostavat lapsiin, että on lapsen vika ettei opi, vaikka syy on aina opettajassa.
Tee valitus koulutoimenjohtajalle, ja vaadi ensin opettajan psykologiset testit ja pätevyys seuranta. Vika on opettajassa, ei oppilaassa.
Siksi kouluun mennään jotta opitaan, se ei ole silloin lapsen vika, ellei opi. - KysynVaan-76
No olisiko sitten niin kauheaa jos lapsi testattaisiin? Vai pelkäätkö kuitenkin että jotain löytyisi?
- opet syyllisiä
Opettajat ei uskalla testeihin koska tietävät että heillä usein heittää! Siksi laitavat syyttömät lapset, ja opet saa näin huonon maineen. Kyllä noist akoko koulut tietää, kun vanhemmat tiedottaa muita vanhempia, että se opettaja laittaa lapset testeihin, kun itse ei osaa oepttaa ja olla opettaja, jotta syy löytyy lapseta ei hänestä... näin se vaan on.
- friidu,
opet syyllisiä kirjoitti:
Opettajat ei uskalla testeihin koska tietävät että heillä usein heittää! Siksi laitavat syyttömät lapset, ja opet saa näin huonon maineen. Kyllä noist akoko koulut tietää, kun vanhemmat tiedottaa muita vanhempia, että se opettaja laittaa lapset testeihin, kun itse ei osaa oepttaa ja olla opettaja, jotta syy löytyy lapseta ei hänestä... näin se vaan on.
Joo, tuossa oli todellakin totta toinen puoli. Tämä Suomen maan on pullollaan näitä kyvyttömiä opettajia, jotka pitäisi olla jossain muualla, kuin opettamassa lapsia.
Joskus tuleekin ajatelleekisi, että onko nämä testit todellakin tehty opettajille eikä lapsille. Nimittäin testeillä saa helposti lapsesta oppimishäiriöisen ja kyvytön opettaja synnin päästön opettamis vaikeudelleen.
- alkuper.
En pelkää, mutta testeihin täytyy olla hyvin painava syy. Opettajahan voi yhteistyössä kouluterveydenhoitajan ja koulupsykologin kanssa ohjata oppilaan testeihin. Opettaja ei ole hoitotieteilijä ja hän voi ainoastaan esittää vanhemmille lapsen tutkimista. Tässä kuitenkin ihmetyttää opettajan suoranainen painostaminen. Kouluterveydenhoitaja ei kuitenkaan näe tarpeelliseksi testejä. Miksiköhän? Siksikö, että testeillä voi olla myös lapsen (11 v.) psyykeeseen negatiivisesti vaikuttavia seuraamuksia ja eityisesti juuri murrosiän ollessa alkamassa. Jos lapsi laitetaan sitten testeihin ja todetaan "terveeksi", niin lapsi on silloin häviäjä, sillä se voi leimata lapsen loppuelämäksi. Vain siinä tapauksessa, että testit johtavat toimenpiteisiin, siitä on hyötyä. Tässähän on vastakkain terveydenhoitajan ja opettajan käsitys lapsen mielentilasta. Opettajan käytös kummastuttaa, sillä oikeita perusteluja hän ei ole esittänyt eikä oikein osaa kohdentaa asian ongelmaa. Opettajan mielestä lapsi vaan on masentunut, mutta ei muuta. Lapsi on kuitenkin iloinen, tekee tehtävät tunnollisesti ja menee mielellään kouluun ja myös menestyy hyvin koulussa. Asian toinen puoli on tunnollisuus ja se jopa meidän vanhempien kesken sanottuna jossain määrin saa perfektionistisia piirteitä. Tehtävien on oltava kaikessa suhteessa täsmällisesti tehtyjä. Jos lapsi ei koulussa aina onnistukaan kuten on toivonut, niin sitä on seurannut pettymys ja tämän opettaja tulkitsee masentuneisuudeksi. Outoa tässä on se, että opettaja puhuu vain masentuneisuudesta ja on lapselta tätä kysynytkin. Opettajan tulee olla erityisen varovainen ja myös harkitseva, kun oppilaalta kysyykin tuollaista. Opettajan ei kuulu tehdä diagnooseja, vaan se kuuluu alan ammattilaisille. Kuten tuolla avauksessa kerroinkin, niin opettaja on kysynyt lapselta (11 v. !), että oletko sinä masentunut. Miksi hän ei ole kiinniittänyt huomiota oppilaan perfektionistiseen taipumukseen tai jos on, niin miksi hän ei sitä ota huomioon.
Tästä olemme käyneet keskusteluja myös muiden lapsen lähellä olevien vanhempien kanssa, eikä heidänkään näkemyksen mukaan opettajan havaitsemaa masennusta ole havaittavissa.
Onko ehkä sittenkin kysymys vain lapsen ja opettajan erilaista kemioista, joka sekin on inhimillistä. Mehän voidaan sama asia nähdä niin monella eri tavalla.
Toivottavasti kirjoituksistani on kuitenkin käynyt ilmi, että en syytä koulua tästä vaan yritän hakea täydellistä ratkaisua tähän. Koulun vaihto ei tule kysymykseen, sillä siten ei lasta kasvateta tulevaan vaan ongelma itsessään on ratkaistava. - Ammattikasvattaja
Laki on hieman monimutkainen ja ongelmallinen. En ainakaan itse kävelisi vanhempien yli tuon kaltaisessa asiassa. Tuntuu hieman oudolta, jos opettaja niin kokee tarpeelliseksi tehdä. Yleensä useampi opettaja kokee testit tarpeelliseksi. Ainakin itse teen asian suhteen yhteistyötä erityisopettajan kanssa. En ole myöskään juuri kokenut sitä tilannetta, että vanhempi testeistä kieltäytyisi. Tosin enemmistö minun kokemistani tapauksista on liittynyt oppimisen ongelmiin.
Lakimuutos taas on mutkikas. Periaatteessa opettaja käsittääkseni voi joissakin asioissa kävellä vanhempien tahdon yli, mutta syiden on oltava painavat. Tästä tapauksesta en ole varma.
Et oikeastaan millään tavoin selittänyt sitä, MIKSI opettaja on huolestunut. Mikä oire hänen huomionsa on kiinnittänyt? Onko lapsellasi oppimisongelmia? Käytöshäiriöitä? Sosiaalisia ongelmia? Jokin syy opettajan ajatuksille on oltava.
Testit eivät millään tavoin ketään "leimaa". Esim. oppimisongelmista kärsiviä lapsia tutkitaan useinkin ilman sen kummempaa kohua. Ulkopuoliset eivät tiedä sitä, mitä asioita kenestäkin tutkitaan. Kenenkään psyykeen testit eivät vaikuta.
Jätät aika paljon kertomatta. Kerro enemmän tilanteesta. Sen jälkeen on paljon helpompi kommentoida asiaa.
Oletan, ettet heittänyt piikkiä kommentoidessani minun ajatuksiani kodin ja koulun yhteistyöstä. Uskon nimittäin hoitavani asian melkoisen terävästi useimpiin muihin verrattuna. Olen pitänyt vanhempainvartit syksyllä ja keväällä. Olen yhteydessä vanhempiin aina tarvittaessa ja homma on toiminut hyvin. - alkuper.
En heittänyt piikkiä vaan olen sitä mieltä, että kaltaisesi opettajan kanssa yhteistyö sujuu niin hyvin, että yhteistyöhön ei ole tarvetta. Niin silloin kun opettajaan voi luottaa. Eikö niin?
Todellakin olen seurannut palstaa melko pitkään ja muistelenpa sinun pitäneen välillä vähän paussiakin, kun keskusteluissa alkoi heilua ilmassa käsiä ja jalkoja.
Vieläkö käyt punttisalilla vai oliko se lenkillä?
Tämähän on keskustelupalsta ja on selvää, että ongelmat selvitetään muualla eikä "tuleen pidä jäädä makaamaan", mutta kysymys onkin koulun menettelytavasta. Siinä koulun on oltava ehdottoman johdonmukainen. Ja näin keskustelun ydin onkin tässä.
Kysyt tuolla noista sosiaalisista ongelmista. Nämä nyt ovat sitä mitä ne voivat olla 2-opettajaisella maalaiskoululla, jossa lisäksi käy kiertävä englannin opettaja. Niinpä tuo asiantuntemus keskittyy lasta opettavalle opettajalle eli yhdelle silmäparille. Mutta ongelmana eivät ole kaverit tai oppiminen tai tähän liittyvät testit, jotka herraparatkoon olisivat ihan OK. Kysymys on vain siitä, että opettajan mielestä lapsi on masentunut. Tästä kirjoitinkin edellä.
Jätän tietysti paljon kertomatta, mutta se liittyy enemmäkin ns. vuorovaikutukseen oppilaan ja opettajan välillä eikä kaikki ole kovinkaan relevanttia tässä keskustelussa. Näistä on keskusteltu ja edelleen tullaan keskustelemaan siellä, minne se kuuluukin.
Hyvin usein erimielisyydet johtavat siihen, että valitetaan jonnekin vaikka rehtorille (meillä 2-opett.), lautakunnalle, kaupungin sivistystoimenjohtajalle tai mille tahansa korkealle taholle. Mielestäni se ei johda ongelman oikeaan ratkaisuun, sillä opettaja kutsutaan silloin kuultavaksi ja ehkä huomautetaan menettelystä, jolla ilmaistaan, että "asiakas" on oikeassa. Mutta eihän se ole ratkaisu.Tiedän sen hyvin, sillä olen itsekin ollut mukana ratkomassa muiden riitatilanteita. Enkä lähde siitäkään, että opettaja kostaisi. Se ei kuulu minun ajattelutapaani.
Asian ydin on tuo erimielisyys kouluterveydenhoitajan ja opettajan näkemysten välillä. Terveydenhoitajalle on myös tehty selväksi, että hänen on oltava rehellinen lasta koskevassa asiassa ja että on kerrottava, jos tarvetta psykologisiin testeihin on. Edellytämme myös häneltä asiaankuuluvaa rehellisyyttä. Pääasia on tuo painostaminen, jollaiseksi nuo yhteydenotot tulkitsen. Lisäksi se, että opettajan ei kuulu käydä asenteellista keskustelua lapsen kanssa ilman huoltajan läsnäoloa hänen näkemistään psyykkisistä ongelmista.
Arvostelen opettajan menettelytapoja niiltä osin kuin olen kertonut.
Tätä ei pitäisi kysyä, mutta kysynpä nyt kuitenkin. Mikä mahtaa olla opettajan sukupuoli? - Ammattikasvattaja
Minä olen miesopettaja, mikäli minua hieman epäselvällä loppukysymyksellä tarkoitit. Sali on elämäntapa. Ei sitä niin vain lopeteta.
Sinun tapauksesi kuulostaa hieman hämärältä. Opettajan touhuilu kuulostaa ainakin näin kuultuna jotenkin... siltä, että hänen kanssaan kannattaa keskustella. Itse ainakin pyrkisin erittäin tarkasti selvittämään asian vanhempien kanssa. Se on opettajan velvollisuus.
Jos asia oikein vaivaa Sinua, vaadi oppilashuoltoryhmää kokoon. Viimeistään silloin asia käydään perusteellisesti läpi. Ryhmäänhän voit kuulua Sinäkin.
Jos opettaja ei suostu keskustelemaan kanssasi perusteellisesti, hänen toimintansa ei kohdallaan ole. Keskustele asiasta tarvittaessa hänen esimiehensä kanssa. Sellainen löytynee kunnastanne?
Ohjeeni ovat VARMASTI aika ylimalkaisia. Parempaan en pysty, valitan. - alkuper.
En haekaan keskustelulla täältä ratkaisua, en ymmärrystä enkä rehellisesti sanottuna edes toimintaohjeita. Tunnen kyllä käsittelyportaat ja myös tavat, joilla ongelma ratkaistaan. Tuntuu ehkä siltä, että mitä minä sitten haen. No sitä, että nyt foorumina on keskustelupalsta eikä mikään tuomioistuin, jonka tehtävänä on päättää, mikä on oikein ja mikä väärin.
Haluan tuoda esille sen miten helposti pienissä kouluissa voidaan ajautua ongelmiin, joita suurissa kouluissa ei ehkä syntyisi. Pienistä kouluista voi puuttua asiantuntemus, kun opettaja ja/tai terveydenhoitaja joutuu selvittämään ja päättämään asioista, joihin ei löydy kollegiaalista apua. Koulumme on 2-opettajainen kyläkoulu, joka kuntaliitoksessa on liitetty kuitenkin melko suureen kaupunkiin. Koulun ylimpänä virkamiehenä on kaupungin sivistystoimenjohtaja.
Oppilashuoltoryhmä ei kuitenkaan mielestäni ole oikea elin selvittämään tätä tilannetta. Siellähän on yleensä se taho, joka on oppilaan kanssa muutenkin päivät toisensa jälkeen eli oikeastaan rehtori, opettaja sekä sossutäti ja koululääkäri, joka ei sitten kuitenkaan ole paikalla. so vot?
En halua tuoda esille sellaisia yksityiskohtia, joista saattaisi ilmetä asianomainen opettaja ja siksi esille tuomani yksityiskohdat ovat harkittuja.
">>>Opettajan touhuilu kuulostaa ainakin näin kuultuna jotenkin... siltä, että hänen kanssaan kannattaa keskustella. >>>"
Ymmärrän, että et.....
">>>>>Keskustele asiasta tarvittaessa hänen esimiehensä kanssa. Sellainen löytynee kunnastanne?>>>>>"
Juovat samasta pannusta kahvia ja kai niillä on "viinereitäkin".
">>>>>Ohjeeni ovat VARMASTI aika ylimalkaisia. Parempaan en pysty, valitan.>>>>>"
Anteeksi, jos tuolla aiemmin loukkasin sinua.
Mutta se sukupuolikysymys? Tarkoitan koulumme opettajaa, josta olen kertonut.- Amnmattikasvattaja
Jos haluat jotenkin ratkaista tilanteen, toimit sen mukaisesti. Täällä kirjoittelu ei loppujen lopuksi paljoa auta.
Vajavaisten tietojen perusteella on vaikeaaa kommentoida ja edelleenkin olettaisin, että aikuiset ihmiset pystyvät keskustelemaan asiasta kuin asiasta, varsinkin tuollaisessa tapauksessa.
Onko opettaja itse koulunjohtaja? Jos ei, mitä mieltä hän on tilanteesta? Toimiiko hän asiallisesti?
Oppilashuoltoryhmä kokoontuu siinä kokoonpanossa, jonka te määrittelette. Jos yksi päivä ei sovi, etsikää toinen. Kutsukaa mukaan tarvittaessa vaikka sellaisiakin ihmisiä, jotka omaavat asiantuntemusta.
Mitä mieltä erityisopettaja on? Onko hän keskustellut lapsesi kanssa? Jos ei, miksi ei?
Onko koulusi opettaja kenties naisopettaja? Miksi minulta asiaa kyselet? Haluatko, että arvailen? Sukupuolikysymys ei liene olennainen. Ainakin toivon niin...
- voi yhrenk erran
Ne on sellasia opettajat jotka haluu ns hitaammat oppilaat pois, kun heillä ei ole kykyä neuvoa ja opettaa.
Laittamalla lapsi hulluksi ope säätyy itse siltä maineelta.
Siksi olisi tärkeetä, että opettajat testattaisiin joka toinen kuukausi ammattiauttajien luona ja kovat psukologiset testit.
Siellä kyllä huomaa kuka on hausta ope ja kuka vaan kiusaajana koulussa.
Yleensä ne opettajat ovat naisia. - ystävällisyydellä
Ei voi pakottaa "testeihin". Jää epäselväksi tarkoitetaanko arviota mielialasta vai oppimiskykytutkimuksia. Ilmeisesti lapsesi olemus/aineet/käytös/laskevat arvosanat tms viestittävät opettajille että lapsi kärsii ahdistuksesta ja nämä pyrkisivät lähtemään sitä selvittämään. Ei kuitenkaan ilmeisesti ole kyse lastensuojeluasiasta.
Olet ilmeisesti jo keskustellut asiasta kouluterveydenhoitajan kanssa joten olet ollut aktiivinen ja seuraatte lapsesi vointia. Vanhemmat päättävät ja vastaavat. Psykologi ei halua tehdä turhia tutkimuksia vaan pitää olla perusteita. Hän joka tapauksessa keskustelisi kanssasi ensin muodostaakseen käsityksensä tarpeesta. Voisitte mennä yhdessä koulupsykologin juttusille.
Jos asiaa ei ole sinulle ilmoitettu käsiteltäväksi koulun oppilashuoltoryhmässä psykologi tuskin tietää asiasta. Hän saa sieltä ja vanhemmilta tehtäviä mutta käyttää omaa harkintakykyään. Opettaja ei noin vain voi lähettää. Diagnosoinnin hoitaa muuten lääkäri.- alkuper.
Lainaan aiempaa tekstiäni:
" Tässä kuitenkin ihmetyttää opettajan suoranainen painostaminen. Kouluterveydenhoitaja ei kuitenkaan näe tarpeelliseksi testejä............Tässähän on vastakkain terveydenhoitajan ja opettajan käsitys lapsen mielentilasta. Opettajan käytös kummastuttaa, sillä oikeita perusteluja hän ei ole esittänyt eikä oikein osaa kohdentaa asian ongelmaa. Opettajan mielestä lapsi vaan on masentunut, mutta ei muuta. Lapsi on kuitenkin iloinen, tekee tehtävät tunnollisesti ja menee mielellään kouluun ja myös menestyy hyvin koulussa. ................."
Mielenkiintoista on se, että lähes kaikki ja ainakin opettajien kommentit olettavat opettajan olevan oikeassa ja vanhemmat väärässä. Osa ei ole edes lukenut ketjussa olevia kirjoituksiani. Tosiasiassa jos opettaja haluaa leimata lapsen, niin se onnistuu näin kuten tässä tapauksessa. Kehotetaan oppilasta menemään tutkimuksiin. Sehän tarkoittaa, että oppilas on silloin diagnosoitu.
Tässä ei ole kyse oppimishäiriöistä vaan opettajan väittämästä, että lapsi on masentunut. - Ammattikasvattaja
alkuper. kirjoitti:
Lainaan aiempaa tekstiäni:
" Tässä kuitenkin ihmetyttää opettajan suoranainen painostaminen. Kouluterveydenhoitaja ei kuitenkaan näe tarpeelliseksi testejä............Tässähän on vastakkain terveydenhoitajan ja opettajan käsitys lapsen mielentilasta. Opettajan käytös kummastuttaa, sillä oikeita perusteluja hän ei ole esittänyt eikä oikein osaa kohdentaa asian ongelmaa. Opettajan mielestä lapsi vaan on masentunut, mutta ei muuta. Lapsi on kuitenkin iloinen, tekee tehtävät tunnollisesti ja menee mielellään kouluun ja myös menestyy hyvin koulussa. ................."
Mielenkiintoista on se, että lähes kaikki ja ainakin opettajien kommentit olettavat opettajan olevan oikeassa ja vanhemmat väärässä. Osa ei ole edes lukenut ketjussa olevia kirjoituksiani. Tosiasiassa jos opettaja haluaa leimata lapsen, niin se onnistuu näin kuten tässä tapauksessa. Kehotetaan oppilasta menemään tutkimuksiin. Sehän tarkoittaa, että oppilas on silloin diagnosoitu.
Tässä ei ole kyse oppimishäiriöistä vaan opettajan väittämästä, että lapsi on masentunut.Olet oikeassa. Luin kirjoituksesi luvattoman huonosti. Nöyrin anteeksipyyntöni.
Opettajan toiminta vaikuttaa hieman huterilta pohjilta päätetyksi. On opettajan ammattitaitoa tuntea oppilaansa niin, ettei aiheettomia epäilyksiä ala varsinkaan oppilaalle ääneen sanoa.
- alkup.
Niin oikeastaan tuon esille pienten koulujen asiantuntijuuden puutteen. Opettaja on Asiantuntija lähes joka asiassa. Toki havaintoja pystyy kuka tahansa tekemään, sillä se on ihmisen perusominaisuus, mutta mihin tulkintaan havainto johtaa, onkin jo toinen juttu. Ammattitaito ei kehity tai kehittyy huonosti, jos työyhteisössä ei ole kollegiaalista apua tarjolla. Kaksi- ja kolmiopettajaisilla kouluilla kuitenkin juuri sen lapsen opettajan sana painaa eniten. Jos hänen mielestä lapsi tarvitsee tutkimusta, niin se on fakta. Opettajalla on suuri valta ja kun totuus on se, että opetusalallakin on täysiä mätämunia ja kelvottomia työntekijöitä, niin tällaisen kohteeksi joutuminen johtaa usein juuri siihen, mihin kenenkään ei toivoisi joutuvan. Opettajakin peilaa oppilaitaan omiin normeihinsa ja elämänsä varrella muodostuneisiin kokemuksiinsa.
- ...........
Ei kenenkään lapsesta haluta "hullua" tehdä, mitä ilmeisesti pelkäät. Jos opettaja viikottain soittelee, niin eikö sinulla vanhempana yhtään herää huoli lapsestasi? Masennus, ahdistus ym. ei ole mitenkään epätavallista lapsilla. Jopa päiväkoti-ikäinen lapsi voi olla masentunut, mistä minulla on valitettavasti kokemusta.
Opettaja viettää lasten kanssa monta tuntia pävässä, joten hän voi huomata lapsen muuttuvan käytöksen. Kotona lapsi voi tietoisesti tai tiedostamattaan käyttäytyä eri tavalla esimerkiksi suojellakseen perhettään pahalta mieleltään. Vanhemmat taas voivat reagoida siten, että kieltävät häpeän takia koko ongelman, mikä taas ei ole lapselle hyväksi.
Masennukseen ei tarvita "ongelmaperhettä", masentua voi ihan kuka tahansa, ihan normaalin perheen lapsi.
Olet ymmärrettävästi vihainen, koska koet tilanteen uhkaavana. Silloin käyttäytyy uhkaavasti ja vihaisesti. Ei kukaan halua uskoa, että oma lapsi olisi masentunut. On ihan luonnollinen reaktio kieltää koko asia. En sano, että lapsesi olisi masentunut, mutta ehkä kannattaisi edes vähän huolestua, jos opettaja on havainnut koulussa lapsen mielialan muuttuneen. Ei tässä kukaan sinua syyllistä tai moiti kasvattajana, jos sitä pelkäät. Kuten sanottua, hyvinvoivankin perheen lapsi voi sairastua.
Psyykkisiä sairauksia ei pitäisi nykyaikana hävetä. Ei nykyaikana kukaan ole "hullu", "mielipuolinen" tai joudu "hullujenhuoneelle". Ei masentunut ole myöskään "mielisairas". Masennuksesta puhutaan paljon lehdissä, eikä niissä pitäisi nykyaikana olla mitään hävettävää. - jsfpaihä'öl
Äkkisiltään sanoisin neuvoksi, että pyydä opettajaa kirjaamaan ylös niitä asioita, jotka saavat hänet epäilemään masennusta lapsellasi. Me toimimme ainakin niin, että kun epäilys jotain oireyhtymästä/sairaudesta yms.. ilmenee, alamme tarkkailla oppilaan käytöstä ja kirjaamme konkreettisia esimerkkejä ylös (esim. oppilas kaivelee kynällä haavoja käsiinsä päivittäin, oppilas menee pulpetin päälle kyykkyyn ja toistelee tiettyä tavua useita kertoja viikossa, oppilas on jatkuvasti silminnähden väsynyt ja kertoo nukkuvansa vain pari tuntia yössä, oppilas ei jaksa tehdä läksyjään jne....). Terveydenhoitaja tekee näiden havaintojen perusteella lähetteen lääkärille, jos vanhemmat siihen suostuvat ja lääkäri sitten tekee omien havaintojensa, vanhempien havaintojen ja opettajan havaintojen sekä lääketieteellisten tutkimusten pohjalta diagnoosin, jos tekee.
Olen toiminut erityisopettajana kohta 20 vuotta eikä koskaan ole kohdalleni tullut tilannetta, jossa vanhemmat olisivat kieltäytyneet hoidosta, jos heille on hoidon tarve argumentoitu tarpeeksi hyvin. "Minusta tuntuu" ei ole mikään argumentti ja ammattitaitoisen opettajan pitäisi se tietää. Olen tehnyt sen huomion, että erityisesti luokanopettajilla on monesti kauhea "tarve" saada lääketieteellinen selitys jokaiseen asiaan - ongelma saattaa johtua siitä, että koulutuksessa painotetaan niin paljon sitä, että on tärkeää tehdä huomioita ja lapsen edun kannalta tärkeää, että diagnosoidaan, jos on ongelmaa. Ehkä lo:t näkevät sitten näitä diagnoosintarpeita sielläkin, missä niitä ei ole.
Mutta siis vastauksena kysymykseesi: Oppilasta ei voida käytännössä pakottaa psykologisiin testeihin, jos vanhemmat vastustavat - ellei katsota, että nämä testit olisivat lapsen kannalta hänen terveyttään suojelevia ja muihinkin lastensuojelullisiin toimenpiteisiin olisi tällöin tarvetta. Eli jos katsotaan, että te laiminlyötte lapsenne terveyttä kieltäytymällä testeistä.
Kehotan teitä tarkkailemaan tilannetta - ihan lapsenne vuoksi ja tosiaan pyytämään opettajalta näitä konkreettisia esimerkkejä siitä, miksi hän masennusta epäilee. Minun on kauhean vaikea uskoa, että koulutettu opettaja kiusallaan haluaisi kenenkään lasta psykologisiin testeihin laittaa ja toisaalta opettajahan ei sellaista lähetettä tee vaan terveydenhoitaja. Ehkä opettaja on vaan liian "virkaintoinen" ja näkee mörköjä siellä, missä niitä ei ole... - Pyhä Sylvi
Psykologit eivät "testeillä" masennusta arvioi. Testeillä tarkoitetaan yleensä kykytestejä.
- tee valitus vaan
Ei voi, alle 18 v pitää aina olla vanhempien suostumus asioihin, joita lapsi ei itse saa allekirjoittaa.
- yksi puolivalmis ope
jos lapsesi on sinulle tärkeä, ja oikeasti tahdot vain hänen parastaan, anna tehdä kaikki testit mitä ikinä keksivät ehdottaa. he ovat ammattilaisia ja mikään nykysuomessa tehty testi ei lasta millään tavalla satuta. jos jotain löytyy - oli hyvä että löytyi koska sitten lapsi saa tarvitsemaansa apua. jos taas mitään ei löydy, lapsi ja te sekä opettaja saa näyttöä siitä että kaikki on kunnossa. en voi ymmärtää miksi sinun ylipäätään tarvitsisi tietää testien laillisuudesta kun kyseessä on kuitenkin LAPSESI PARAS ei sinun maineesi....
- aape e
>>>>>anna tehdä kaikki testit mitä ikinä keksivät ehdottaa. he ovat ammattilaisia ja mikään nykysuomessa tehty testi ei lasta millään tavalla satuta.>>>>>>>
Niinhän sen luulisi olevan, mutta että anna tehdä kaikki testit mitä ikinä keksivät ehdottaa! Ei ikinä, ei ikinä! En halua loukata sinua, mutta olet väärässä. Opetusalallakin on kieroutuneita ihmisiä ja jos opettaja sattuu olemaan häiriintynyt, niin se voi nähdä oman persoonansa oppilaassaan.
Kylläpä edelleenkin jatkuu tuo opettajan hyvyys ja hyväntekemisen halu sinunkin sinisissä silmissäsi.
Etkö todellakaan voi ajatella opettajan olevan väärässä, sillä terveydenhoitaja on eri mieltä opettajan kanssa. Kumpaa pitää uskoa? - aivan hullua
aape e kirjoitti:
>>>>>anna tehdä kaikki testit mitä ikinä keksivät ehdottaa. he ovat ammattilaisia ja mikään nykysuomessa tehty testi ei lasta millään tavalla satuta.>>>>>>>
Niinhän sen luulisi olevan, mutta että anna tehdä kaikki testit mitä ikinä keksivät ehdottaa! Ei ikinä, ei ikinä! En halua loukata sinua, mutta olet väärässä. Opetusalallakin on kieroutuneita ihmisiä ja jos opettaja sattuu olemaan häiriintynyt, niin se voi nähdä oman persoonansa oppilaassaan.
Kylläpä edelleenkin jatkuu tuo opettajan hyvyys ja hyväntekemisen halu sinunkin sinisissä silmissäsi.
Etkö todellakaan voi ajatella opettajan olevan väärässä, sillä terveydenhoitaja on eri mieltä opettajan kanssa. Kumpaa pitää uskoa?Jos lapsi on vanhemmille tärkeä, niin ei hitossa kukaan anna mileivaltaisten opettajien käskystä pitää testejä tehdä!! Herranen aika, opet itse ensin tehsteihin, ja katsomaan ,ostä kaikki johtuu!!
Helppo syyttää aina lasta, muta syy voi olla opettajissakin. He jos ketkä ovat mielivaltaisia ja tekevät kenstä vaan häirikön. Nyt varsinkin suuremman palkan toivossa,
Ihan hölmö mielipide...
Jos lapset on vanhemmille rakkaita, niin tottavie ei se rakkaus ole sitä että lapsi laitetaan vieraan ihmisen tahdosta testeihin... hehheeeeeeeeeee Tuo viesti voi olla provo, viittaan kirjoitusvirheisiin: Virkkeen pitäisi alkaa isolla alkukirjaimella.
On toki mahdollista että kirjoitus ei ole provo. Tunnen erään entisen sosiaalialalle pyrkineen joka oli ihan yhtä hyväuskoinen viranomaisia kohtaan, Kuttula-kohu kuitenkin avasi hänen silmänsä, ainakin jossain määrin.
Kirjoittaja on kai uransa hurmosvaiheessa eli kaikki vähänkin sosiaalihössötykseen vivahtava on kritiikin ylä- ja ulkopuolella. Tuossa vaiheessa hänelle syötetään ne valheet ja selittelyt jotka koskevat seuraavaa vaihetta eli työharjoittelua, silloin hän näkee sen karun totuuden mutta osaa jo selitellä mustan valkoiseksi.
Nuori ja idealistinen opettajaoppilas tosiaankin voi uskoa että sosiaalihössötystä lisäämällä voidaan mikä tahansa ongelma ratkaista ja että näin ollaan juuri parhaillaan kaikki ongelmat ratkeamassa. Hän näkee itsensä tekemässä historiaa.
Jossain vaiheessa silmät avautuvat mutta silloin on jo myöhäistä, kun on perhe elätettävänä ja talovelka niskassa niin ei ole varaa ajautua riitoihin työpaikalla. Siinä sitä ollaan ja pysytään, pikkuhiljaa systeemin lakeijaksi paatuen. Kun paatuminen ("kypsyys") on tietyssä vaiheessa on hänen vuoro alkaa kasvattaa seuraavaa opettajapolvea.
- testin puolustaja
en jaksanu lukee koko keskustelua,joten jos tää mun viesti on jotenki ristiriidassa jonku varman tiedon kanssa tms nii skippaa..
mutta testi on oletettavasti ilmanen, eikä opettaja sitä tee/tulkitse, vaan tulkinta tehdään tiettyjen mittareiden&tulosten perusteella (jotka on kehittänyt oikeesti asiasta tietävä henkilö(t)), ja kun vaikutat olevan niiin varma että lapsesi ei ole masentunut,joten jos/kun hän saa testistä "hyvän tuloksen",myös opettaja jättää asian. jos taas lapsellasi todetaan masennus,luulisi jokaisen vanhemman välittävän lapsestaan sen verran että hakee tälle apua ajoissa..
tuskin ketään masennuksen takia luokalle jätetään, kun taas masennuksesta johtuvista asioista voi (=liialliset poissaolot kun ei vaan jaksa)
järki käteen ja käyttöön. - ei voi eikä saa
Ei voi allei 18 v ilman vanhempien suostumusta ja tietämistä! Monet opet ylittää valtuutensa leimaamalla oppilaat hulluiksi, sillälailla pääsee joistakin oppilaista eroon.
Mutta niin voi tehdä sitten oppilaan vanhemmatkin opeetajat testeihin niitä kyllä riittää - cgvb,nj.Ä_
Psykologi ei testaa masennusta vaan lähinnä oppimisvaikeuksia kouluissa. Jos masennus diagnosoidaan, tekee diagnoosin lääkäri. Eli psykologin testeihin ei ole aihetta, ellei opettaja epäile oppimisvaikeuksia ja sitä, että lapsi on allapäin, koska koulu sujuu huonosti eikä hän "pysy kärryillä".
Opettaja ei voi kirjoittaa lähetettä lääkärille (siis tuon masennusepäilyn vuoksi) vaan lähetteen kirjoittaa terveydenhoitaja masennusseulan perusteella. Opettaja voi tietysti ohjata oppilaan terveydenhoitajalle.
Kysykää nyt hyvänen aika, että miksi opettaja epäilee masennusta! Miten teidän lapsenne opettajan mielestä koulussa oirehtii? Onko hän väsynyt, alakuloinen, välinpitämätön tms... ? Ja sitten voitte kotona miettiä, mistä nämä asiat voisivat johtua. Esim, jos lapsi on väsynyt, pitäisikö hänen nukkumaanmenoonsa kiinnittää enemmän huomiota ja huolehtia riittävästä levon määrästä.
Ei lasta voida mihinkään testeihin pakottaa. Mutta jos lapsella on väsymystä, kannattaa se ottaa vakavasti ja selvittää, mistä se johtuu (raudan puute, liian vähäinen uni, näkövaikeudet, sairaus tms..) ja toimia kotona niin, että väsymys selätettäisiin. - kauheita opettejia
Erittäin epätoivoinen opettaja, jos laittaa lapset psykologisiin tehsteihin siksi että itse on sairas.
Seillä tavoin hän voi piilottaa oman epäonnistumisen ja oman sairautden kun syyttää ettei lapset opi tai ovat häiriköitä. Hän ohjaa omat ongelmat lasten ongelmiksi, että lapsissa on vika ei hänessä.
Hirmuinen opettaja joka syyttää lapsia omista ongelmista.
Lasten syyksi kaikki... tässä on o,tava vanhemopien valppaina, ja vaadittava että opettaja tutkitaan, ei lapset. Usein se on opettajan vika ei lapsen. Mutta laspille vieritetty syy on helppo, sillä itse säästyy hoidolta. - Vemppu
Taitaa olla vaan fantasiaa tällä opella taskussa sinusta, kun kokoajan soittelee, haluaa kuulla ihanan äänesi:) Mutta joo, nykyaika mennyt siihen että koulussa ei tarvi kuria, lapsi saa lain mukaan kasvaa ilman entisajan kasvatustaitoja, taputetaan päähän kun ryöstää kioskin ja sylkee mummon päälle, lapsilla on kaikki oikeudet vanhempiaan vastaan tänä päivänä ja se paistaa koulussa ja kodin ulkopuolella, että kiitos kun suomi kannattaa näitä lässytysarvoja. Ei oo enään isän pelkoa penskoilla.Opettajat turvautuu psykiatreihin ja muihin tyyppeihin, jotta penskalle saadaan joku dg että voidaan siirtää muualle
- öaldkölk
Folkhälsan teettää tällä hetkellä tutkimusta, joka on esittelyn mukaan eettisesti arveluttava. Silti opettajat "pakottavat" lasten vanhemmat vastaamaan useisiin yksityisyyttä loukkaaviin kysymyksiin (https://www.finhit.fi/index.php/fi/ - top-tutkimus - vaikka vanhemmat rastittavat joka kohdasta kohdan "lastani ei saa testata"...
Hiukan keitti, mutta täytin kaavakkeen kuitenkin... koska en itse testistäkään olisi omalta kohdaltamme huolissamme.
Geeninäytteenkin kielsimme, koska menneinä vuosian niitä/niiden tuloksia on surutta myyty eteenkinpäin eli voivat osottautua aikanaan lapselle taakaksi jossain missä sitä ei voisi kuvitellakaan.
"Ei"ruksit panin kuitenkin jokaiseen paikkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161648
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361386Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1601223- 1411193
- 521125
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1061081- 571071
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.116966Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46949