Palkkoja alennettava

Kunta ja julkisen alan palkkoja alennettava aluksi 30 %.
Kunta ja julkisen alan korkeat palkat ovat viemässä Suomen velkakonkurssiin.
EU:n liittymisestä johtuen Suomen palkkojen verotulot ovat laskeneet lähes 40 %. Suomessa työskentelee jo 50.000 tuhatta ulkomaalaista jotka eivät maksa veroja Suomeen.

Suomi joutuu maksamaan kalliin hinnan EU sooloilustaan
Toimenpide on kipeä.
Suomen on toimittava ennenkuin on myöhäista
1173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tai tehdäänkö enemmistön päätöksellä näin että hyvätuloisten palkkoja lasketaan 10% niin saadaan sama säästö aikaan ja kukaan ei jää ilman asuntoa esimerkiksi. Kuntatyöntekijältä kun otat 30% pois palkasta niin sanoa sulle että moni on silloin asunnoton!

Äänestä

Tehdään niin että ei makseta työttömille mitää korvauksia niin ihmiset hakeutuvat töihin. Vaihtoehtoisesti työttömät laiskurit voisivat ottaa lainaa jonka maksaisivat takaisin töitä saadessaan.

Äänestä

"Öky Duunarii"

Työttömät ottaisi lainaa työssäolevilta. Näin valtio ei työttömien takia velkaantuisi.
Työsssä olevat patistaisi laiskureita työhön.

Äänestä

Kunta ja julkisen alan palkat alas 30% ja yksityisen alan palkat ylös 30% niin Suomestakin alkaa kehkeytyä oikea länsimaa.

Äänestä

Suunta on oikea!

Äänestä

Työttömien tulisi elää velaksi ja työllistyessään vastata veloistaan.

Äänestä

Julkisella suktorilla työssä liikaa väkeä.

Äänestä

Palkkoja on vara maksaa sen mukaan mitä yritykselle maksetaan.
Kyllä vartijoitten palkkoja korotettaisiin mutta yrityksen saamat vartiointitaksat ovat niin alhaisia ettei vartijoille korkeampaa palkkaa ole vara maksaa. Yksityisellä puolen Suomen valtio ei takaa lainoja palkanmaksua varten. Suomen valtio ja kunnat maksaa velkarahalla virkamiestensä palkkoja, siksi kunnat ja valtio velkaantuu.Vartiointiliikkeen on mahdotonta maksaa velkarahalla korkeita palkkoja. Vartiointiliike maksaa mitä pystyy.Tässä palkkausasiassa AY-liike jää toiseksi.AY-liikkeen pitäis neuvotella palkoistaan todellisen yrityksen kanssa.Vartijan palkanmaksaja on yrittäjä ja yrittäjälle maksaa suuryritys. Asia ei ole niin yksinkertainen.Suomessa joka alalla työehtosopimuksen mukaiset palkat ovat mennyttä aikaa, koska talouden kokonaisrahamäärä kokoajan pienenee.Vaadittaessa työehtosopimusten mikaisia palkkoja Suomi on kohta veloissaan kuin Portugal.Portugalissa joka kolmas virkamies on johtaja.Tänäpäivänä Suomessa jokainen työntekijä tahtoo johtajan palkkaa.Demarit, Kepu ja Kokoomus ovat hävittäneet Suomen työpaikat.Suomessa kaikille ei voi maksaa johtajan palkkaa.Rosvomaissa velkarahalla lähes kaikille maksetaan johtajan palkkaa, siksi maat ovat velkaantuneet.

Sentään vartijoille ei ole varaa maksaa johtajien palkkaa koska palkkaa ei makseta velanotolla, tai yrittäjä henkilökohtaisesti vastaa ottamastaan velasta. Kunnan ja valtion virkamiehille maksetaan johtajien palkkaa ja palkat maksetaan velaksi, velanotolla., tällöin kunnat ja valtio velkaantuu,

Äänestä

Kaikkeen tottuu. Niukkuuteen tottuu, Palkkojen alentamiseenkin tottuu.

Äänestä

Kustannusten nousuun ei totu!

Äänestä

Onko kunnalla hyvät palkat? Olen ollut kunnalla töissä ja palkka huomattavasti huonompi kuin yksityisellä. Susta 1600€ kuukaudessa tienaavalta pitäs ottaa 30% palkasta pois??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Irti EU:sta kirjoitti:

Kunta ja julkisen alan palkkoja alennettava aluksi 30 %.
Kunta ja julkisen alan korkeat palkat ovat viemässä Suomen velkakonkurssiin.
EU:n liittymisestä johtuen Suomen palkkojen verotulot ovat laskeneet lähes 40 %. Suomessa työskentelee jo 50.000 tuhatta ulkomaalaista jotka eivät maksa veroja Suomeen.

Suomi joutuu maksamaan kalliin hinnan EU sooloilustaan
Toimenpide on kipeä.
Suomen on toimittava ennenkuin on myöhäista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu