Loukkaa noin 40 pros. Suomen kansasta, ilmoittaen vaalitentissä illalla sekä aamulla radion tentissä että Urpilainen saa mennä totoamaan Soinin kanssa Vermoon. Tuo prosentti on nimittäin SDP,N ja Perussuomalaisten yhteensä tällä hetkellä. Näin ivallisesti käyttäytyvä kohta entinen pääministeri ei tarvitse Kepujen muodossa kannatusta. Myös raviurheilu saa häneltä aliarvostavan lausunnon tällä tapaa, toivottavasti monen silmät avautui, etteivät äänestä kepuja. Kiviniemi tekee tuolla lausunnollaan nämä ihmiset jotenkin alempaan luokkaan kuuluviksi kuin hän itse ja edustamansa puolue kepu.
Mari Kiviniemi
ei koskaan ääntä
15211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kiviniemi on ajanut kuntaliitoksineen kylät köyhyyden ja palvelujen puuttumisen kurjuuteen. Kiviniemen ei itse tartte asua paikassa jossa koulu, linja-auto, terveyskeskus. ym, lopettu.
Kuntaliitosta Kiviniemi ajaa edelleen, huolimatta kuntalaisten menetyksistä palvelujen suhteen. Itsellä raitsikka kulkee 2 min välein ja matka joutuu. Täällä koulukuljetus saapuu 08.15 ja takaisin pääsee 15.30. On pikkuisen eroa todellisuudella maaseudun ja Hesan välillä.
Ehkä Kivineimi joskus tajuaa eron kehä 3 ulkopuolella, tai sitten ei.
Kiviniemen kommentit normaalia Etelä-Pohjanmaalaista sanelupolitiikka
aivan kuin kepu olisi saletissa,niin kuin on monessa taantuvassa Pohjalais kunnassa.Yksi totuus.
Näin oli edellisen laman aikana myös.
Esko Aho hoki kyllästymiseen asti,ei ole vaihtoehtoja.
Luulis että pelottelu politiikan aika olisi jo ohi.
Kiviniemi istui tuppisuuna naama mutrulla, kun toimittaja kysyi, että kuinka Kiviniemellä on pokkaa valehdella kansalle, ettei leikkauslistoja jo suunnitella. Pitääkö Kiviniemi Suomen kansaa niin tyhmänä, ettei kansa tajua hänen valehtelevan päin naamaa kansalle.
Väitti, ettei leikata, mutta toisaalta sanoi, että kuntataloudessa kuntien täytyy ylläpitää tiukkaa menokuria. No silloinhan juuri säästetään heikkojen ja köyhien palveluista.
KEPU:n peli on törkeää kaksinaamaista kusetusta ja Kiviniemi tallustelee miinaan Anneli Jäätteenmäen tavoin.
Kiviniemihän oli se, jonka aikana ja jonka tahdosta kuntaliitokset pantiin melkein pakolla käyntiin. Liitoksista ei ole seurannut mitään myönteistä. Nyt on pääministeri olevinaan kuntaliitoksia jarruttelemassa. Antaa toisten tehdä "likaisen työn"!
Kuuntelin radiosta Kiviniemen haastattelua, kovasti särähti korvaan tuo Vermon totoamisjuttu.
Eli, SDP; persut ja kaikki jotka totoavat sekä hevosurheilu ovat kaikki "pohjasakkaa" jotka eivät tarvitse minkäänlaista arvostusta, kepua meillä on äänestetty mutta nyt menee perheestä 5 ääntä muualle, ja taitaa perusuomalaiset olla vahvoilla.
Kepuniemi esitti kunnille menokattoa.
Silloin vaihdoin äänestysehdokastani ja puoluekantaani.
Ei oikein särrää että pääministeri ja vielä E-P:lta päin esittää tuollaista.
Luulisi että olisi kuntien puolella mutta näköjään jokin liemi noussut kulmakarvojen yläpuolelle.
Ehkä yhden kauden pääministeri tällä menolla.
Kepu Pettää Aina -puolueen, Sekoomuksen, Hampunpössyttelijöiden ja Rasistisen Kansanpuolueen nykyisen hallitusohjelman olennaisin asia:
"Suomi kuuluu jokaiselle asuinpaikasta, elämäntilanteesta, äidinkielestä tai etnisestä taustasta riippumatta." (Hallitusohjelma 15.4.2007)
kiviniemihän on sanonut että juuret on jalasjärvellä mutta ei tule toivottavasti asumaan enään päivääkään kyseisessä paikassa.
Tympöösö koko kepulaisuus, Kiviniemi ym,yhdenkauden ministerit ja edustajat!
Perseestä koko sakki!
Kiviniemellä on ollut koko eduskunnassaoloajan Jalasjärvellä oma jalasmökkinsä.
Se on Jalasjärven keskustassa oleva pieni kerrostalovuokrayksiö jonka
avulla on saanut nostettua täydet kulukorvaukset vaikka käytännössä jo
80-luvulla muutti pysyvästi Helsinkiin.
Pari vuotta sitten tosin siirti kirjansa Jalasjärveltä Helsinkiin puolueen pyynnöstä.
Kiviniemi oli myös surullisenkuuluisan JAKKin hallituksessa silloin kun
katastrofaaliset päätökset tehtiin joiden seurauksena pikkuinen kunta
voi joutua maksamaan laittomasti hankkimiaan avustuksia takaisin
valtiolle jopa 50 MILJOONAA.
Kannattaa pitää jalasmökkiä, koska saa hulppeat matkakorvaukset siitä, varmaan kymmeniätuhansia vuodessa, esim. Katainen repii kuukaudessa yli 1800 euroa kuukaudessa matkarahaa, vaikka käy vain muutaman kerran vuodessa Siilinjärvellä.
Paljonko Kiviniemi tuli maksamaan jokaista jalasjärveläistä kohden ? Viisikymmentä miljoonaa euroa on valtava summa, yhden kunnan asukkaitten maksettavaksi.
Jos tuo akka saa pettää kansaa vielä uudet neljä vuotta, niin samanmoinen lasku on odotettavissa jokaiselle Suomen kansalaiselle !
Huijaeri koko Kiviniemen eukko, sen näki jo naamastakin noissa vaalitenteissä !
Urpilaisesta pääministeri !
Jalasjärvelle verotettavaksi.Jätti toverit maksamaan kupruja.
Kiviniemi ei taatusti kerro kaikkea, mitä on Kataisen nilkin kanssa käyneet sopimassa EU:ssa suomalaisten päänmenoksi.
Ulkomaiset valtiojohtajat vähän kehaisivat tuota Kiviniemeä, niin onhan tuo senverran kouho, että allekirjoitti kaikki paperit mitä eteen kantoivat. Maakunnan kepulit olivat hilkku orkkua vailla, kun "meijän Maria" kehuttiin.
Ne kehut maksavat vielä kansalle hikeä ja kyyneleitä.
Saksalaiset osaavat pyörittää kouhoa Kiviniemeä ja Kataista.
Kuinka onnellisia kokoomusväki on kun rahoja ei anneta Suomen köyhille.ULKOMAISET PANKKIIRIT SYDÄNTÄ LÄHINPÄNÄ!!!