Noo, ainakin keskustan ja kokoomuksen taholta vastattiin, että nelostien (E75) pitäisi olla moottoritie pohjoiseen saakka. Eipä ole montaakaan metriä muutettu motariksi kuluvalla kaudella, eikä ennenkään.
Köröttele siinä sitten turhautuneena "alinopeuteen".
Vaaleja edeltäviä puheita aiemmin
4
60
Vastaukset 4
- ProSDP
Persut taas haluavat että nelostie metsitetään, näin saadaan lisää pensaita mihin päät työntää.
Kokoomus tietenkin haluaisi myydä nelostien halvalla kaveripiirilleen joka sitten antaisi vaalirahaa kokoomuksen "yksityistämishankkeisiin".
Kepu nyt pettää aina, siinä ei mtään uutta ole. - Late Lapista.
RAUTATIETKIN LUVATTIIN KORJATA!
Nyt kun routa vääntelee korjaamattomia kiskoja, VR vain myöhästyttää aikatauluja, ja sanoo matkustajille jotta koittakaa kestää!
Tiet ovat melko hyvässä kunnossa, mutta ainakin tuo Kemin ja Oulun välinen kepulien "moottoritie", on ihan liian kapea noin kovalle liikenteelle, mikä sillä nykyisin on !
Late Lapista. Eduskunta vaihtoon Ry!- j00 pa j00..
Asiasta kolmanteen. Jokos Late olet veneen hankkinut?
Satuinpa matkustamaan junalla Helsingistä Kemiin hiljattain ja kuski kuulutti, että pitää ajaa hitaammin, kun on routavaurioita. Eipä sitä ravintolavaunussa huomannut mitenkään, ei edes oluet läikkyneet. Kannattais käydä Tallinna-Moskova -välisellä radalla katsomassa millaista kyytiä on tarjolla epätasaisella radalla, siellä on välillä vaunutkin ilmassa, mutta putoaa kuitenkin kiskoilleen.
Se tie on liian kapea Jyväskylään saakka ja myös Jyväskylästä Tampereelle on aivan alimitoitettu, se korjattu osuuskin ysitietä on ihan surkea, alamäkiin pitäis jarrutella liittymien kohdille jne...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 63781
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21696Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511686Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 60570
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551