Voi hyvänen aika

asia ei ole noin yksioikoinen, ei pelkällä vilkkaudella tuu ad/hd diagnoosia. ad/hd on erittäin laaja-alainen sairaus ja jokainen on tapaus.

tule meille pariksi viikoksi lasteni kanssa niin tajuat mistä on kyse.

nimim. vaikea asteinen ad/hd

Asia voi just olla noin yksioikoinen. Kun lapsi saa diagnoosin vanhemmat huokaa helpotuksesta ja lapsi kärsii koko elämänsä diagnoosista. Monessa tapauksessa olis ollut parempi jättää asia tutkimatta!

höpö höpö

et tiedä mitään ad/hdstä.

lueppa ensin oikein kattava kirja tai jokin opus ad/hdn oireistosta ja tule tänne sitten vinkkumaan.

mä voin maksaa sulle omaisuuteni jos otat lapsellesi mun lapseni diagnoosin ja sitä myötä myös kyseisen sairauden.

Odotetaan muutama vuosi tai vuosikymmen mitä nämä diagnoosit on saanut aikaan lapsessa. Pahaa pelkään.

eräs näkökulma.

Vaikka lapsella ei ole ad/hd, mutta hän on luonteeltaan vilkas ja tapaturma-altis, pakotetaan koulun kautta lapsi tutkimuksiin -> diagnoosi, jonka koululaitos lapselle haluaa.

Lapsi on vain siis vilkas ja tapaturma-altis, koska on aktiivinen. Nahisee kerhon muiden poikien kanssa joskus, kun tulee erilielisyyksiä (n 1kert/2kk). Tästä syystä kerho/koulu osoitti suoraan neurologille tutkimuksiin. Äitinä kieltäydyin, koska pidän tätä tarpeettomana. Lapseni oppii normaalisti/normaalia paremmin, on toki toiminnallinen, ja menevä, mutta rauhoittuu halutessaan/tarvittaessa, pysyy kyllä paikallaan jne. Tulee toimeen muiden lasten kanssa, mutta isossa (yli 40lasta) kerhossa keskittyminen vähän herpaantuu, eikä pysy kärryillä, ja välillä innostuu riehumaan liikaa. Niinkuin tuon ison ryhmän muutkin lapset.
Niin kun kieltäydyin, teki koulutoimi lastensuojeluilmoituksen, jossa epäiltiin kykyäni hoitaa tätä lasta koska en halua hoitoihin vain yhdessä kerhossa olevien todella satunnaisten ongelmien vuoksi.
Minulle jäi siis vaihtoehto, mennä neurologiselle lapseni kanssa, tai antaa lapseni huostaanotettavaksi.
Tämä kaikki yhden epäpätevän kerho-ohjaajan lausunnon takia, joka muodostuu toiminnasta ihan yli-isossa ryhmässä.

Kirjoutuksesi on samalla sekä hyvä, että surullinen esimerkki siitä miten netti tekee ihmiset entistä tietämättömimmiksi.

ADHD on aika monimutkainen homma eikä sitä diagnoosia anneta / pitäisi antaa tuosta noin vain. Kun itse sain diagnoosin, se tuli monen tutkimuskerran jälkeen eikä mitenkään liukuhihnalta. Kaikki mahdollinen tieto kerättiin ennen diagnoosia, tutkittiin niin psykiatrinen kuin neurologinen puoli. Lapsena minua ei tunnistettu kun en ollut ylivilkas. Silti pääni sisus oli adhd:lle tyypillisessä muodossa.

Sain diagnoosin vasta aikuisena, mutta hyvä että edes silloin. Tukitoimet alkoivat purra ja pääsin jopa työelämään maksamaan niitä kuuluisia veroja.

minusta joskus tuntuu, että ainoat, jotka adhd:sta vouhottaa on kaltaisesti ihmiset, jotka eivät tajua tai joilla ei ole kykyä tajuta mistä tässä on kyse.

Ole onnellinen, että omat kullanmurusi hallitsevat hyvin pyyhkimisen normaali-ihmisten maailmassa.

Kyllä olen todella iloinen, että annoin lasteni olla rauhassa lapsia, kaikkine touhuineen ja kepposineen. Palkan olen saanut vasta näinä päivinä ja suuren sellaisen!

On tajuttava se yksinkertainen tosiasia ensinnäkin, että ei diagnoosia kenellekään turhaan anneta!

Olet aika tietämätön raukka, kun kuvittelevat vanhempien "huokaisevan helpotuksesta" diagnoosin saatuaan :D Miksi he sen tekisivät?

Korkeintaan siksi saattaa olla aihetta helpotukseen, että diagnoosista alkaen lapsella on oikeus oikeaan apuun ja kuntoutukseen. Miksi hänellä ei mielestäsi saisi siihen olla oikeutta? Kuitenkin monet aikuistuneet adhd-ihmiset ovat kertoneet, miten valtava helpotus esim. oikean lääkityksen aloittaminen heille oli, kuin elämä helpottui valtavasti, koulu ja ihmissuhteet alkoivat ensimmäisen kerran sujua mallikkaasti.

On hyvin vaikea ymmärtää tuollaista tietämätöntä lapsivihaa, että lapsille ei sallittaisi apua ongelmiinsa, silloin kun heillä on siihen oikeus ja sen saaminen todella auttaa ja helpottaa heidän elämäänsä. Jos ei asioista riittävästi tiedä ja ymmärrä, niin monesti olisi parempi olla hiljaa kuin levittää tuollaista ymmärtämätöntä propagandaansa.

Voi hyvä pyhä yksinkertaisuus koko juttu. Nyt tää suistui täysin kiskoilta.

Muuten, harvemmin omat vanhemmat aloittavat valituksen lapsensa vilkkaudesta...yleensä koulu on se taho joka ottaa puheeksi...

Oma vanhemmat just tekevätkin aloitteen. Amerikassa tosiaan lääkitään vilkkauden ja uteliaisuuden pohjalta jo pari vuotiaita! Tähänkö on tultu?

Lääketeollisuus ainakin nauraa ja laskee miljardejaan kaiken maailman ADHD-vouhotuksen kanssa...;)

Nythän tuli uutisissa muutama päivä sitten, että adhd lääkkeitä syötetään Suomessakin aivan liikaa! Miksi? Ehkäpä löytyisi lääkkeetönkin vaihtoehto.

On se kiva, että sinun lapsesi ovat selvinneet, joilla ei varmasti ADHD;tä edes oikeasti ollut.

Tässä on minun ihana elämäni. Lapsena olin temperamenttinen ja huono pitämään ystävyyssuhteita kasassa = minulla ei ole lainkaan pitkäaikaisia luottoystäviä, kaikki ovat aina kaikonneet, jättänyt minulle tunteen, ettei kukaan loppujen lopuksi jää vierelleni.

Minulla ei ole tutkintoa, ei mitään elämääm ystäviä, olen sairastanut syömishäiriötä ja masennusta, kaikki siitä johtuen, ettei minulla koskaan hoidettu ADD:täni.

Nyt vasta kun olen 25, laittoivat hoitoon, kun itse tajusin että hei, en olekkaan vain laiska, saamaton, huono ja typerä. Maennusläkkeitä söin 7 vuotta ilman minkäänlaista vaikutusta.

ylidiagnosoitu. Se on oikea häiriö, mutta kaikki diagnoosin saaneet eivät siitä kärsi. Joillain lapsilla on hankala temperamentti ilman, että heissä olisi minkäänlaista häiriötä tai sairautta. Liian moni lapsi saa aivojen välittäjäaineisiin vaikuttavia lääkkeitä.

Ja tässäkin asiassa taitaa olla kaksi koulukuntaa! Kumpi on oikeassa?

tämä adhd on keksitty sairaus ja selitys kun kurinpito on kielletty nykyään.. lapsilla ei ole mitään käsitystä tavoista,säännöistä jne.. pakko keksiä selitys kaikille,ettei asiasta joudu vastaamaan hallitus ja nämä viisaat psykologit..keksitty sairaus..

Minulla 10v ADHD poika, Vilkas ja iloinen touhottaja :) (ADHD todettu ensimmäisellä luokalla kahden vuoden terapian ja tutkimusten jälkeen eli ei mikään liukuhihna hommaa tai vouhotusta)
..Kotona meillä on todella tarkat rytmit ja rutiinit, ei syödä karkkia kun karkkipäivinä ja nukkumaan mennään viimeistään koulu päivinä puoli ysiltä. Itse olin todella lääkkeitä vastaan ja tukitoimilla saatiin koulu päivät sujumaan(1-2lk).

Kolmannelle luokalle mennessä rupesis tulemaan aika paljon pulmia, läksyjä paljon, englannin opiskelu, paljon keskittymistä vaativia juttuja. Kerran taas läksyjä tehdessä (pöydän alla makoilua, itkua läksyjen paljouden takia yms..) Kysyin pojalta että eihän tämä ole iso tehtävä, kirjoitat vain sen vastauksen siihen, niin poika sanoi että ymmärrätkö äiti miten hankala on minun keskittyä kun minusta tuntuu että minulla on miljoona asiaa päässä..

Nyt viikko equasym ollut käytössä ja pojan elämän ilo on tullut takaisin, onnistumisia koulussa ja kavereiden kanssa ilman tappeluita, Vilkkautta on vielä, mutta n.s. terävät reunat on hiotunut ja itku-raivarit on jäänyt pois.

..eli jätän teidät mollaajat ihan omaan arvoon, koska ette tiedä mistä puhutte.. :p

Tarkkaavaisuushäiriöt-palstalle eksyy usein ihmisiä mieliteineen asiasta, josta he eivät oikeasti tiedä mitään. Oikeiden ADHD-lasten vanhemmat ja opettajat tietävät mistä on kysymys. Surullisinta on se, että mahdollisesti joidenkin ADHD:n kieltävien propagandan takia saattaa joku lapsi jäädä ilman tarvitsemaansa hoitoa.

Meidän pojalla on lastenlääkärin tekemä ADHD-diagnoosi. Opetusta normaaliluokalla yritettiin, mutta ei onnistunut. Kolmannella luokalla sitten aloitettiin lääkityskin. Opettajalta olemme saaneet AINA selkeän palautteen, kun lääke (muutaman kerran vain) on unohtunut antaa. Asia on selkeä. Ilman erityistoimia oppiminen ei onnistuisi ollenkaan. En vähättele kaikkia lastenkasvatukseen liittyviä asioita yleensäkään, mutta ilman erityistoimia monen ADHD-lapsen tulevaisuus on heikko.

Tai sitten käy niin ettei apua saa vikka kuinka vinkuu ja rukoilee.
Omalla tytöllä ollut oireet nähtävissä jo ihan pienenä. Ja vaikkei ole adhd, on sen verran paljon tarkkaavaisuus ja hahmotushäiriötä, että elämässä on ponnisteltava.
Käytökseen vaikuttaa aivan hirveästi nuo plus levottomuus jne.

Vasta viisivuotiaana alkoi joku ottaa tosissaan, sitä ennen oli jotain leikkiterapiaa kun kuvittelivat etten vaan osaa kommunikoida muksuni kanssa O.o

Ennen 4-5 vuotta ei adhd diagnoosia anneta varmaan kenellekään, mutta apua voisi tarjota monenkinlaista, ja tutkia sitä lasta ajoissa...

Sitten tulee joka perkeleen suunnasta sitä "sellasia ne lapset on!" soopaa ihmisiltä joilla ei ole mitään käsitystä siitä mitä minä käyn läpi joka päivä sen lapsen kanssa!

Hei, mulla on 3 lasta 10-16 vee ja yksikään ei ole tavallinen ja keskiverto. Jokaisella on todettu jotain erityistä, on isoin jolla on adhd-piirteitä ja aspergerpiirteitä, keskimmäinen joka on perinteinen adhd-tapaus ja nuorin jonka diagnoosi painottuu sinne add-puolelle. Lapset on silti selkeästi jokainen omia persoonallisuuksiaan, ja kaikkine oireineenkin ihania ihmisiä! Eli ei se diagnoosi ole kauhistus ja maailmanloppu. Ja diagnooseista huolimatta, tai juuri niiden vuoksi, meillä on ehkä jopa tarkemmat rajat ja tiukemmat säännöt kuin esim. lasten luokkakavereilla. Meillä ei voi olla esim. vapaata kotiintulo- tai nukkumaanmenoaikaa, ei vielä isoillakaan, ja rahankäyttö ei vaan onnistu valvomatta. On sovittu, että lapset tuo kotiin kuitit kaikista ostoksistaan ja yhdessä tutkitaan, mitä tulikaan ostettua, ja mietitään, miten paljon rahaa voisi käyttää. Myös ulkonaliikkumissääntöjä pohditaan aika ajoin, esim. isojen lasten iltamenoja. kaverikyläilyistäkin meillä on tiukat rajat, meille ei voi tulla tai meiltä mennä kyläilemään, ellei ole aina aikuisilta lupa ja joku huoltajista paikalla sen kaverin luona jonne mennään. Näin vähenee vaara esim. tavaroiden rikkoutumiseen tai muihin tihutöihin, ja vastuu on silloin aikuisilla. Olen sitten tiukkapipo, mutta tämä on keino pärjätä arjessa.