Vaadimme Onnin takaisin ja Kostin pois.....
takaisin
Lopetamme katsomisen
11341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä vaan, Onni, mutta myöskin Anja ja Ilona takaisin. Onnikin riittäisi.
Se Kosti on kyllä masentavinta, mitä kottarissa on tapahtunut miesmuistiin.
Vaikka masentavaa se on ollut jo pitkään...
Kosti piti saada mukaan, jotta voitiin toteuttaa raiskausjuoni. Eiväthän varsinaisia puhdasotsaisia vakihahmoja voisi laittaa tekemään niin nuorelle herkälle naiselle, eli tarvittiin sijaiskärsiä. Eiköhän herra Valo jää kevätkauden ihmeeksi eli kun asia lopulta selviää esim. Pertille, saa Kosti niskaan sellaisen halveksunnan, ettei yhteistyö lakitoimistossa ole mahdollista. Tokihan juoneen voidaan vielä rakentaa mutkia esim. Pertti ei usko tapahtunutta tai Kosti yrittää saada mustan valkoiseksi.
Ehdottomasti myös suloinen Ilona ja iloinen Anja takaisin!
Ei ikinä Anjaa, kukaan jaksa sen säksätystä kuunnella.
Ilonalle iso puherooli, kuin oli Nerolla aikoinaan.
Ihan totta se Anjan karjalanmurre oli jo vanhanaikaista, mutta Ilonna on ihana.
Siis Onni ja Ilona pitää saada Kotikadulle, että sitä viitsii vielä katsoa.
Ehdottomasti Partaset takaisin Kotikadulle.
Toivottavasti Kotikadun käsikirjoittajat eivät sorru Salkkareitten tapaisiin hölmöyksiin.
Ovat sortuneet jo, ja pahasti. Pilalla koko sarja.
ja susannan roolihahmo ulos jos ei entistä näyttelijää saada takaisin,sillähän muuttu luonnekkin sen uuden näyttelijän myötä,en tykkää
En halua Onnia taksisin, kuka nyt jaksaa katsella tai kuunnella pohojalaasta tosikko jössykkää. Hyvä kun lähti pois.
Anja mieluummin takaisin!