pohjoismainen yhteikuntajärjestelmä nyt, kun siihen näyttäs olevan jonkinlaiset mahdollisuudet. Heittäkää hiiteen ne vanhat kulttuurinne ja ottakaa NORJASTA elämisen mallia, niin olette muutaman vuoden kuluttua maailman rikkaimpien maiden kastissa kaikilla mittareilla mitattuna. Arabimaat ovat vieneet öljyä kohta sata vuotta, mutta kansansojen elinolosuhteissa sitä ei juurikaan huomaa. Voi vain kuvitella mikä olis arabi kansojen varallisuus, jos heillä olis samat arvot kuin meillä pohjoismailla.
Norja on sen sijaan myinyt öljyä vasta 20 vuotta ja se näkyy todellakin kansan elämässä ihan joka osa-alueella rikkautena ja hyvinvointina. Norjalaiset ottavat öljynsä syvältä myrskyävän meren alta todella hankasti, verrattuna arabien öljyn tuotantoon. Olette varmaan laittaneet merkille myös, että pohjoismaiden lipuissa suuri on risti, mikä kuvaa armoa, sovitusta ja anteeksi-antoa, niin Taivaallisen kuin ihmistenkin välisissä suhteissa, jos tämä risti otetaan kansakunnan symboliksi, kuten pohjoismaissa ja Sveitsissä on tehty, niin huomaamme että se on ollut vapauden. demokratian ja siunausten symboli.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Juu öljyrahat on mennyt kankkulan kaivoon ja menevät yhä.