Kärttyisää ja pikkuasioihin takertuvaa
tämä meidän pienten sielujen keskustelu.
Tärkeintä:
Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi
ja koko sielustasi, koko voimallasi
ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi
niin kuin itseäsi. (Luuk. 10:27).
...tähän suuntaan,
kasvakaamme kaikki.
tämä meidän pienten sielujen keskustelu.
Tärkeintä:
Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi
ja koko sielustasi, koko voimallasi
ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi
niin kuin itseäsi. (Luuk. 10:27).
...tähän suuntaan,
kasvakaamme kaikki.
Vastaukset 121
Vanhimmat
Rakkaus on tärkein- Jumala on Rakkaus
ooooh jees, aamen ja morjens.
Totesimme sen yhdessä vakituisen vastaväittäjäni "Todenkin" kanssa. Se on jopa totuuden löytämisen lähtökohta, jonka hän fiksusti mainitsi. Rakkaus on lähtökohta, mutta se ei ole ainoa mitä tarvitaan, sillä uskonnollinen totuuskin on välttämätöntä. Olemme maan päällä kehittymässä ja tekemässä ratkaisuja totuuden ja hyvän puolesta. Ilman valintojamme emme opi käyttämään vapaata tahtoamme.
...on toki tärkeää, mutta raha on kaikkein tärkein.
Sillä voidaan esimerkiksi rakentaa mormonien ökytemppeleitä slummialueille.
Muut eivät tuosta rahapuolesta niin paljon ole vääntäneetkään. Sinulle se näyttää olevan tärkeintä. - Jaa että slummialueille temppeleitä? Missähän niitä on? Tosi muuten on, että mormonien temppelin tuleminen alueelle kohentaa sen tilaa huomattavasti. Miksihän sinua raha kiinnostaa? Ei se ainakaan sinulta ole pois. Minun kymmenysrahani ovat pois alkoholi-, tupakka- ja kahvifirmoilta. Oletko jonkun sellaisen markkinointihenkilö ja maksetaanko sinulle meidän vastustamisestamme?
You wrote: "Totesimme sen yhdessä vakituisen vastaväittäjäni "Todenkin" kanssa. Se on jopa totuuden löytämisen lähtökohta, jonka hän fiksusti mainitsi"
Rakkaus, totuuden vastakohta?
Looginen johtopäätös kirjoittamastasi siis on Että, totuus ja rakkaus ovat toistensa vastakohtia. Tarkoittaisi niin ollen sitä että a) Jumala on Rakkaus, mutta ei totuus, b) Jumala on totuus mutta ei rakkaus.
Tarkoittaisi myös sitä että jos olet naimisissa , ja rakastat vaimoasi, et ole totuudessa, vaan teeskentelet. Tai jos pysyt totuudessa, et rakasta vaimoasi.
Entä, mitä tarkoittaa kun Jeesus sanoi: "Pysykää totuudessa, mnun sanani on totuus"
ja
"Tämä on minun käskyni, rakastakaa toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut, pysykää minun rakkaudessani"
Mutta, jos tulikntasi on oikea, on mahdotonta samanaikaisesti rakastaa ja pysyä totuudessa. Aikamoinen ristiriita, miten selität sen?
Sielunvihollisesta, saatanasta sanotaan että hän on valheen isä. Jumalasta sanotaan että Jumala on Rakkaus, eikä Hänessä valhetta ole, toisin sanoen Jumala on Rakkaus, ja Totuus.
Tämän ajatuksen mukaan Rakkautta ei voi olla ilman totuutta, eikä totuutta voi olla ilman rakkautta, ne ovat toisiinsa sulautuneet kuin siamilaiset kaksoset. Ei voi erottaa mihin toinen loppuuu, ja mistä toinen alkaa. Jos rakkautta, ei ole , totuus kärsii. jos totuutta ei ole, kärsii puolestaan rakkaus.
Joku on viisas myös joskus sanonut: "Rakkaus ilmaqn totuutta on teeskentelyä ja välinpitämättömyyttä, totuus ilman rakkautta on julmuutta ja väkivaltaa."
Totuuden vastakohta ei ole rakkaudettomuus, vaan valhe. Rakkauden vastakohta ei ole totuuden välttäminen, vaan välinpitämättömyys.
Rakkaus ja totuus ovat siis sama asia, eivätkä toistensa vastakohtia. Eikö se juuri ole rakkautta että puhuu totta, ja on kaikessa totuudellinen? Eikö juuri se ole totuutta että Rakastaa?
Sattuuhan sitä. Emme kirjoittaneet vastakohta vaan lähtökohta.
...kilahtaa niin sielu se taivaaseen vilahtaa.
Puhe on halpaa mutta MAP-kirkon todelliset kasvot sekä arvomaailma paljastuu nimenomaan siitä miten se käyttää rahaa.
Rakennellaanko mieluumin arkkitehtoonisesti upeita monumentteja slummien(kin) kaunistuksiksi vaiko autetaanko niitä slummien asukkaita? Entäpä kuinka paljon rahaa menee esimerkiksi Republikaanisen puolueen vaalikassaan?
Rehellisyyden nimissä on myönnettävä että tämä on pientä kiusantekoa koska sekä veli Tapanilla että muillakaan täällä jutustelevilla arvon veljillä ei ole pienintäkään hajua MAP-kirkon rahankäytöstä koska sitä ei heille kerrota.
Kuitenkin kaikki on 'hyvin', 'oikein' ja 'kunnossa' :-) Erittäin hyvinkoulutettu papukaijaparvi.
Kirkko on täydellinen mutta jäsenet eivät. :-D Kirkko on juuri niin 'hyvä' ja 'täydellinen' kuin sen jäsenet, sillä ei kirkko voi jäävätä itseään jäsenistään. Kaikki hyvä toki on kirkon ansiota mutta vahingon sattuessa syy on jäsenen henkilökohtaisen heikkouden syytä, mihin kirkolla ei ole mitään tekemistä.
Sitäpaitsi on hyvin vaarallista uskoa porukkaa joille jopa suoranainen valehtelu on sallittua mikäli se edistää kirkon pyrkimyksiä. Ei Herra valehtelijoita tarvitse.
Ja mitä itse kirkon perustajaan Joseph Smithiin tulee, niin sellainen tyyppi ei ole mikään 'profeetta' jolta suurin osa profetioista on mennyt pieleen.
Kaikenlaisia humpuukimaakareita on maailma täynnä jotka rahastavat hyväuskoisia ihmisiä.
"Rakennellaanko mieluumin arkkitehtoonisesti upeita monumentteja slummien(kin) kaunistuksiksi vaiko autetaanko niitä slummien asukkaita? "
Voihan sitä esittää sellaisen ajatuksen, että kumpi on tärkeämpää, "slummilaisten auttaminen" vai "järjestäminen taivaaseen kuoleman jälkeen"?
No, minä kyllä kannattaisin sitä auttamista nyt, mutta onhan tuo toinenkin perusteltavissa ;)
Tekeekö MAP-kirkko muuten mitään humanitaarisia lahjoituksia? Minä en tiedä tästä asiasta.
Sinulla muuten tuntuu olevan aika negatiivinen käsitys mormoneista. Mistä johtuu? Onko sinulla jotain kokemuksia, vai onko kyseessä vain putkinäköinen ennakkoluulosi?
Ja kun rakennuksia rakennetaan niin aika moni saa töitä... ELikkä raha on pistetty kirtämään.
MAP-Kirkko tekee humanitaarisia lahjoituksia. Niistä nyt ei paljoa puhuttu aikoinaan, nykyään puhutaan kun kaikki valittivat että kun ei muka Kirkkko lajoita mitään minnekkään muualle... Kohta joku valittaa että Kirkko mainostaa liikaa noista lahjoituksiaan...
Kirjoitit:
Puhe on halpaa mutta MAP-kirkon todelliset kasvot sekä arvomaailma paljastuu nimenomaan siitä miten se käyttää rahaa.
Rakennellaanko mieluumin arkkitehtoonisesti upeita monumentteja slummien(kin) kaunistuksiksi vaiko autetaanko niitä slummien asukkaita? Entäpä kuinka paljon rahaa menee esimerkiksi Republikaanisen puolueen vaalikassaan?
Palojonkos sinne vaalikassaan sitä rahaa on pistetty? Kun kerran tiedät niin kerro nyt samantien tai ole hiljaa. Sinulleko on kerrottu Kirkon rahankäytöstä?
Kun raha pistetään rakennuksiin niin joku tekee työn---> saa palkaa....
Minullapa on ollut jotakin tietoa ainakin Pohjois-Euroopan alueen rahankäytöstä ... joten...
Kirjoitit:
Kuitenkin kaikki on 'hyvin', 'oikein' ja 'kunnossa' :-) Erittäin hyvinkoulutettu papukaijaparvi.
Ainakin osaat provosoida... Hyvää anti-mormoni tavaraa siis olet...:-)
Kirjoitit:
Kirkko on täydellinen mutta jäsenet eivät.
Kirkko ei ole täydellinen, evankeliumi on täydellinen.
ja loput jätänkin sitten komentoimatta, kun selvästi vaan omaa mielipidettäsi jauhat.
...monistakin mormoneista ja eräät heistä ovat parhaita ystäviäni. Normaali mormoni onkin kelpo tyyppi; reipas, raitis ja hyvä ystävä.
Itse kirkko ja sen perusta sensijaan on maho. Kokemuksia asiasta on koska olen ollut jäsen. En demonisoi MAP-kirkkoa mutta pyrin objektiivisuuteen ja rehellisyyteen.
Rehellinen saa olla siihen pisteeseen saakka kun noudattaa 'virallista' linjaa mutta sen jälkeen on 'Pyhä Henki kateissa'.
No, kukin taaplaa tyylillään ja tulee uskollaan autuaaksi. :-)
Sitten toki osaat kertoa paljonko kirkko laittoi Euroja hyväntekeväisyyteen ja paljonko meni temppeleiden rakentamiseen?
Etteikö tämä republikaanikerho muka tue 'omia' miehiään? Älä nyt viitsi naurattaa. MAP-kirkko on alusta asti sotkeutunut Yhdysvaltain politiikkaan! Kirkon nokkamiehet ovat jopa tavoitelleet USA:n presidentin virkaa.
Mitä 'omaan' mielipiteeseeni tulee, niin ollakseen _profeetta_, tulee 'profeetan' osua profetioissaan enemmän nappiin kuin hutiin. Profeetan tunnistaa siitä että hänen profetiansa toteutuvat. Joseph Smithin kohdallahan näin ei ole. *Minusta tullaan puhumaan sekä hyvää että pahaa'. No tähän nyt kykenee vaikka veli Zappa.
Mielestäni veli Tapani on monta kertaa sanonut: "Kirkko on täydellinen, jäsenet eivät" Mikä siis on se _virallinen_ kanta?
Sanoit olleesi aikaisemmin mormonikirkon jäsen. Kertoisitko tarinasi? Se olisi kiinnostavaa luettavaa. Oletko nykyään jossakin muussa kirkossa mukana?
koska siinä on evankeliumin täyteys. Täydellisellä voi tarkoittaa eri asioita. Ajatteleeko Zappa, että kirkon toimintoja voi kehittää, ja siksi se ei ole täydellinen? Siinä mielessä mikään, missä ihmiset toimivat ei ole täydellinen.
elähän sinä nyt siellä laita minun suuhuni mormonioppia.
en ole sanonut fiksusti, että rakkaus on totuuden löytämisen lähtökohta.
Jumalalla se tietenkin sitä on, mutta kuten "upotettu" asian selvästi ilmaisi, Jumala ei edellytä pisaraakaan häneen kohdistuvaa, (puhumattakaan mistään totuuden rakastamisesta)rakkautta häntä etsivältä ihmiseltä.
vasta uudestisynnytettyään ihmisen, Jumala odottaa vastarakkautta ja auttaa/opettaa lastaan sitä antamaan.
Tuossa avauksessa "Uudelleen kastaminen" kohdassa "alku" kirjoitit: "alussa etsitään rakkautta - ja etsivä löytää hänet ja kolkuttavalle avataan..." Tämän totesit, kun kirjoitin, että totuuden rakkaus on alku. Et siis hyväksynyt sitä, että totuus on alku, vaan korostit, että (pelkkä?) rakkaus on alku. Sen minä hyväksyin ja pidin ajatustasi fiksuna, sillä edellyttäähän totuus rakkautta. Kyllä tuo ajatus sisältyy siihenkin, kun sanotaan, että totuuden rakkauden vastaanottaminen on alku.
Tuossa "Uudelleen kastaminen" -kohdassa kirjoitit aika outoja otsikolla "voi hyvänen aika". Näin kirjoitit: "kuinka etsivä löytääkään uskon, jos hänen ensin täytyisi rakastaa totuutta?" Edelleen: "kun Jumalaa etsivä ihminen polvistuu ristin miehen eteen sanoen 'tässä olen, pyyhi pois rikkomukseni', siinä ei tarvita totuuden rakastamista, tutkimista, ei upotuskastetta.. siinä samassa hän synnyttää sinut uudesti..."
Enpä sanoisi ihan noin. Kyllä meidän on rukoiltava hengessä ja totuudessa. Ennen kuin syntinsä tunnustava pystyy rukoilemaan kuvaamallasi tavalla, täytyy hänellä olla totuuden tuntoa ja totuuden rakkautta. Hänen on täytynyt kuulla evankeliumin tarjoamasta pelastuksesta. Kuinka hän muuten voisi edes pyytää sytiensä pois pyyhkimistä. Tuo on vasta alku. Uudestisyntyminen tapahtuu vasta parannusksessa, kasteessa ja Pyhän Hengen vastaanottamisessa. Ilman niitä ei syntejä pyyhitä pois eikä kukaan synny uudesti. Uudesti syntyminen on uuden elämän aloittamista. Kaste on liitto, jossa ihminen lupaa pitää käskyt ja pyrkiä jatkuvasti parempaan.
kun Jeesus puhuu rukoilemisesta "hengessä ja totuudessa", hän tarkoittaa uskovaa, joka rukoilee.
koska Jumala on Henki (joh.4:24), häntä siis täýtyy rukoilla hengessä ja kuinka vielä uskosta ja Jumalan Hengestä osaton voisikaan rukoilla hengessä?
vasta Jumalaa etsivä ja kaipaava ihminen ei useinkaan ymmärrä, kuinka edes tulisi rukoilla. ei Jumala odota häntä etsivältä ihmiseltä täydellisiä rukouksia, eikä edes sitä rakkauttakaan. katsos, kun "Hän on ensin meitä rakastanut"...
täytyy taas(!) laittaa vastalausetta tuohon uudestisyntymis-käsitteeseesi:
kun ihminen syntejään katuen polvistuu ristin juurelle, Jumala armahtaa eli uudestisynnyttää Henkensä kautta hänet siinä hetkessä. kaste ei, eikä myöskään Pyhän Hengen kaste uudestisynnytä ketään.
Joh. 3:3-5:
"Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
Nikodemius kysyi: "Miten joku voisi vanhana mennä takaisin äitinsä kohtuu ja syntyä toisen kerran?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."
Vedestä syntyminen tarkoittaa vesikastetta upottamalla ja hengestä syntyminen Pyhän Hengen lahjaa. Molemmat tarvitaan. Et ole samaa mieltä Kristuksen kanssa, jos sanot, että polvistuminen ristin juurelle uudestisynyttää hänet siinä hetkessä. Kaste ja Pyhän Hengen lahja ovat Kristuksen opetuksen mukaan välttämättömiä. Uskon ja parannuksen tulee tietenkin olla ensin.
...täydellinen koska siinä toimivat sekä sitä johtavat ihmiset. Kirkon johto tekee virheitä siinä missä minä tai veli Tapani.
Mikäli kirkon johto ja jäsenet tekevät virheitä tekee myös kirkko virheitä. Kirkko ei voi virheen sattuessa pestä käsiään johdon virheiltä ja ainoastaan poimia rusinoita pullasta.
Näin ollen mielipiteesi kirkon täydellisyydestä on omasta mielestäni epälooginen.
tapahtuu kyllä vedestä ja hengestä, mutta se EI tapahdu vedessä tai henkikasteessa.
Henki on se, joka uudestisynnyttää. sitä Jeesus tarkoitti sanoessaan "tuuli puhaltaa, missä tahtoo ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä minne se menee; niin on jokaisen, joka on hengestä syntynyt".
Eipä silti, ei sitä ymmärrä moni muukaan. Käsityksiä on todella monia. Luterilasetkin siitä ovat vääntäneet keskuudessaan mielipiteitä. Lisäksi katolinen ja luterilainen käsitys poikeavat toisistaan jo lähtökohdiltaan.
Oikean kristilliisen kirkon määrittelyn lähtökohtana tulee olla se organisaatio, jonka Kristus perusti. Kaikki eivät hyväksy edes tätä kirkon aluksi, vaan väittävät kirkon syntyneen vasta helluntaina. Uusi raamatunkäännös sentään jo sanoo, että Kristus perusti kirkon.
Oikea ja täydellinen kirkko on se, jonka Kristus perusti. Sitä ei tee epätäydelliseksi ihmisten epätäydellisyys. Jo Kristuksen aikana ihmiset luopuivat siitä ja toimivat väärin. Kirkkoa ei Juudas eikä kukaan muukaan tehnyt epätäydelliseksi. Niinpä kirkko, joka on palautettu Kristuksen kirkko, on nytkin täydellinen epätäydellisistä ihmisistä huolimatta. Kirkossamme on evankeliumin täyteys eli kaikki, mikä oli alkukirkossankin. Sitä kirkon täydellisyys tarkoittaa.
Vaan tiedän miten rahaa kulutettiin noin suunnilleen pohjois-euroopassa erillaisiin asioihin.
Suunilleen näin:
- suurin osa kiinteistöjen huoltoon / rakentamiseen. (66%)
-palkat muut normaalit juoksevat erät 34%
- korrupio 0%
Kirjoitit:
Etteikö tämä republikaanikerho muka tue 'omia' miehiään? Älä nyt viitsi naurattaa. MAP-kirkko on alusta asti sotkeutunut Yhdysvaltain politiikkaan!
Sinähän se siinä nauratat, pistä pöytään konkreettisia lukuja jos pystyt (et siis pysty?)...
Kirkoitit:
Kirkon nokkamiehet ovat jopa tavoitelleet USA:n presidentin virkaa.
Ketkä? Olkisit heti alkuperäisessä viestissäsi antanut tämänkin tiedon tai lähteen sille niin ei tarvitsisi sitä tiedustella... Mutta ilmeisesti sinulla ei tähänkään ole mitään todisteita...
Kirjoitit:
niin ollakseen _profeetta_, tulee 'profeetan' osua profetioissaan enemmän nappiin kuin hutiin
Ja profeetoinnistahan minä en sinulle mitään kommentoinut...
Uudestisyntyminen on sitä, kun ihminen alkaa elää toisella tavalla kuin ennen eli hänelle uudella tavalla. Kyllä se on Hengen vaikutuksesta, mutta se ei tapahdu ilman ihmisen omaa aktiivisuutta. Molemmat ovat tarpeen. Kaste on vertauskuva tuosta uudesta alusta ja entisen hautamisesta. Se on Kristuksen osoittama tapa tehdä liitto syntien anteeksisaamiseksi uskon ja parannuksen eli uuden elämän aloittamisen ehdoilla.
Presidentti Heber C. Kimball:
Kirkko ja valtakunta, johon kuulumme, on oleva Jumalan ja hänen Kristuksensa valtakunta, ja veli Brigham Youngista tulee Yhdysvaltain presidentti. Journal of Discourses, Vol. 5, 6.9.1856
...nähty istumassa Salt Lake Cityssä joten MAP-kirkkoa johtavat pelkät ihmiset.
Juu, Kristus perusti kirkon mutta siitä olemme erimielisiä että onko se nykyisin MAP-kirkko. Sinä pidät Joseph Smithiä profeettana ja minä taas huijarina. Missä sitten on oikea kirkko? En tiedä. Veikkaisin että hujan hajan vähän siellä sun täällä.
MAP-kirkkoa en voi pitää palautettuna kirkkona koska sen toiminta rikkoo ainakin "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.." sekä "Älä lausu väärää todistusta.." käskyjä vastaan.
Oikeassa kirkossa ei tarkoitus voi pyhittää keinoja.
...Pohjois-Euroopasta kerättiin kymmenysrahoja? Paljonko tästä summasta käytettiin suoraan köyhien auttamiseen?
Mieti hetki tätä sekä sitä että mikä oikeastaan on tärkeää ja miten se on linjassa MAP-kirkon rahankäytön kanssa.
Tosin et sinä mitään tarkkoja lukuja saa. Eivät Utahin upseerit niitä näytä kaltaisellesi kuhnurille.
Voisit pian ruveta ajattelemaan aivan omilla aivoillasi ja sillähän taas saattaisi olla haitallinen vaikutus motivaatioosi kultin kuuliaisena jäsenenä... :-)
kirjoitit:
Kirkon nokkamiehet ovat jopa tavoitelleet USA:n presidentin virkaa.
ja sitten lainaat:
"...on oleva Jumalan ja hänen Kristuksensa valtakunta, ja..."
Ei tuossa sanota että BY on pyrkinyt USA:n presidentiksi. JS kyllä yritti päästä itse kisaan mukaan mutta yritykseksi se jäi.
Ketkä muut nokkamiehen ovat sitten yrittäneet ... Monikolla tarkoittanet useampaa kun 2:ta????
Kirjoitit:
...Pohjois-Euroopasta kerättiin kymmenysrahoja? Paljonko tästä summasta käytettiin suoraan köyhien auttamiseen?
Kymmennysvaroja ei etupäässä käytetä köyhien auttamiseen vaan paastouhrivaroja.
Kymmennysvaroja kertyy keskimäärin (800 EUR / jäsen / vuosi ... kaikki jäsenet mukaanluettuna siis...)...
Tärkeää on että juoksevat kulut saadaan katettua kymmennysvaroista ja paastouhrivaroista 100% menee köyhien auttamiseen...
Paljonko Kirkko sitten käytti Republikaanien tukemiseen? Mietippä kuinka tärkeatä on valehdella ennekuin vastaat?
Kirjoitit:
Tosin et sinä mitään tarkkoja lukuja saa.
Voisit olla yllättynyt siitä kuinka paljon tiedän, mutta empä kerro lisää... salassapitovelvollisuus on apunani...
Eivät Utahin upseerit niitä näytä kaltaisellesi kuhnurille.
Eivätkä sinulle, mistä siis tiedät kuinka paljon Kirkko on tukenut Republikaanista puoluetta? Lopetetaan leikki ja kerro se...
Kirjoitit:
Voisit pian ruveta ajattelemaan aivan omilla aivoillasi ja sillähän taas saattaisi olla haitallinen vaikutus motivaatioosi kultin kuuliaisena jäsenenä... :-)
Kyllä minä omilla aivoillani ajatten ja koska ole Kirkolle työtä tehnyt niin tiedän jopa aika paljon enemmän kun pelkkä "rivijäsen"... ;-)
Jeesus puhalsi heitä kohti ja sanoi:
"Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut.
Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."
(Joh. 20:22-23)
Hyvää Helluntaita ja Hengen runsaita lahjoja!
Ap.t. 8:14-22 mukaan Pyhä Henki annettiin kätten päällepanon kautta. Samasta kertoo Ap.t. 19:2-6. Epäilen vahvasti, että tuossa puhaltamalla antamisessa on joku väärinkäsitys. Syntien anteeksiantamisenkin arvelen tarkoittavan kirkkokuria ja esim. kirkon jäsenyyteen liittyviä ratkaisuja.
pljonko USA:n tiedustelupalvelu CIA tukee nykyisin MAP kirkon toimintaa tai maksaa kulukorvauksia?
Minä voin ilmoittaa etten tiedä mitään koko asiasta.
Jeesus oman henkensä puhalsi!
"syntien anteeksisaamisenkin arvelen tarkoittavan kirkkokuria ja esim. kirkon jäsenyyteen liittyviä ratkaisuja."
selvennähän vähän...
mutta näin ymmärrän:
Kristuksen kirkko oli hyvin järjestetty. Puutteenalaisista huolehdittiin, evankeliumia opetettiin ja seurakunta kokoontui usein nauttimaan sakramettia Kristuksen muistoksi. Jos joku teki väärin, häntä ohjattiin ja varotettiin. Oppi koetettiin pitää puhtaana. Jo silloin esiintyi myös luopumusta ja erilaisia oppeja. Kirkko koetettiin pitää sellaisena kuin Kristus tarkoitti. Se onnistui edes joten kuten niin kauan, kun apostolit olivat johdossa.
Tuohon johtamiseen kuului myös kuri. Ketä tahansa ei otettu kirkkoon. Usko ja parannus vaadittiin. Apostoleila oli tuomiovaltaa kirkon sisällä. He saattoivat ottaa kirkkoon ja erottaa siitä. Mm. sitä tuo tuo sitominen ja päästäminen tarkoitti
eksyksissä tässä henki ja Pyhä Henki asiassa. Yrittäkää edes painaa mieleenne seuraava opetus:
Pneumatologia = oppi Pyhästä Hengestä
Pyhä Henki on kolminaisuuden kolmas persoona, joka uskontunnustuksen mukaan lähtee Isästä ja Pojasta.
(Ortodoksisen kirkon tunnustuksen mukaan Pyhä Henki lähtee vain Isästä.)
Pyhä Henki Vanhassa Testamentissa
- Jumalan henki, joka oli läsnä jo luomisessa
- elämää antava ja sitä ylläpitävä Henki
- puhui profeettojen kautta
Pyhä Henki Uudessa Testamentissa
- annettiin opetuslapsille Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen 1. Helluntaina
- Jumalan toimiva ja läsnäoleva henki
USKO
Uskon syntyminen on Pyhän Hengen toiminnan tulos. Henki herättää ihmisen ja osoittaa hänelle että hän tarvitsee pelastajaa, Jeesusta.
"Minä uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa minun Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä tulla hänen tykönsä, vaan että Pyhä Henki on minut kutsunut evankeliumillaan, minut valistanut lahjoillaan ja varjellut oikeassa uskossa..."
(Lutherin 3. uskonnonkappaleen selitys)
KIRKKO
Pyhä Henki synnytti seurakunnan ja kirkon 1. Helluntaina.
Sana "kirkko" voi merkitä eri asioita:
kirkkorakennusta (esim. Tuomiokirkko, Johanneksen kirkko)
hallinnollista kokonaisuutta (esim. Suomen ev. lut. kirkko)
kristillistä kirkkokuntaa, tunnustuskuntaa (esim. ortodoksinen kirkko)
maailmanlaajuista kristittyjen yhteyttä, josta käytetään myös seuraavia nimikkeitä:
Jumalan kansa
Kristuksen ruumis
Äiti
Kirkon ominaisuudet:
YKSI
Kirkon ykseys perustuu siihen, että sen Herra on yksi. Ulkoisista, näkyvistä kirkkokuntarajoista huolimatta maailmassa on vain yksi näkymätön uskon kirkko (jota Pyhän Hengen yhteys yhdistää)
PYHÄ
Kirkko on pyhä, koska sen Herra on pyhä ja koska se on Jumalan tahtoma. Kirkon pyhyys ei tarkoita sitä, että sen jäsenet olisivat pyhiä. Pyhä tarkoittaa "Jumalalle erotettua".
YHTEINEN
Kirkko on maailmanlaajuinen ja koskee kaikkia ihmisiä.
"Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille." (Mark. 16:15)
APOSTOLINEN
Kirkon opetus perustuu Raamatussa oleviin apostolien opetuksiin.
Edellä mainitut perus teesit on jokaisen kristilliseen yhteisöön kuuluvan omalle kohdalleen sisäistettävä. Samalla ne ovat myös keskeisiä Raamatun tulkinnassa. Ilman näiden peruskäsitteiden sisäistämistä ei ole mahdollista ymmärtää edes Raamatun ensimmäistä lausetta.
Pyhä Henki annettiin ihmiselle (opetuslapsille) vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.
Jumalan henki oli läsnä jo luomistapahtumassa. Jumalan henki on elämää antava ja ylläpitävä.
"apostoleilla oli tuomiovalta kirkon sisällä. he saattoivat ottaa kirkkoon ja erottaa siitä."
tuon selityksesi perusteella voisi uskoakin, että kristinusko katosi maan päältä apostolien jälkeen.
näin ei kuitenkaan asianlaita ole: apostolit "sitoivat ja päästivät" Jeesuksen nimessä, ei omassa nimessään, eikä vallassaan.
tuo sama ripittäjänä olemisen mahdollisuus on jokaisella uskovalla. ei siihen pappia tarvita, että voi "julistaa syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä"!
"jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt..."
Yllätyin kyllä kun en löytänyt kun muutaman korvasienen. Isoja kyllä olivat. Yhden hyvän kastikkeen saimme. Kovasti olen kiitollinen siitäkin. Keväisen luonnon ensimmäinen HERKKU. Kyllä minusta se on mieltä herkistävä melkein liikuttava toukokuinen perinne.
Näin jo vähän vahempana tuollaisia asioita on alkanut arvostaa kovasti.
Lopeta sinäkin ystäväni huokailu. Kyllä me olemme hyvässä Herran kukkarossa joka runsain määrin jakaa meille monenlaista hyväänsä. Suuri onnemme on myös, että voimme rakkaudella "kiistellä" miten parhaiten voimme palvella ja olla kiitollisia Jumalallemme.
minä olen myös ollut tänään korvasieniä etsimässä ja löysin vain 2 pientä kyrttänää. ajattelin ilahduttaa huomenna työtovereita korvasienimuhennoksella, mutta eipä onnistanutkaan! katsotaan ensi vk uudelleen, jahka sää jo lämpenisi...
joskus on pakko huokaista ja syvään, ei mahda mitään.
Noinhan on tulkittu, mutta mikä takaa, että se on totta? Mormonien käsitykset perustuvat myöhempiin ilmoituksiin, joiden kautta moni ihmisten tulkinta on osoittautunut erehdyksesksi. Olemme saaneet aitoja uusia ilmoituksia, koska Herra on jälleen kutsunut profeettoja.
Kristus antoi ne Pietarille, koska hänellä oli Hengen todistus siitä, että Kristus on elävän Jumalan Poika. Avaimet tarkoittavat valtuutta johtaa, johon kuului myös kirkkokurin ylläpito. Myös muilla apostoleilla oli valtuus, mutta Pietarilla oli johtamisvaltuus.
Erehdyt siinä, jos luulet, että nuo valtuudet kuuluisivat kaikille kristityille ilman muuta. Ei noin ole. Kristuksen kirkko on myös järjestyksen kirkko. Tuosta järjestyksestä luovuttiin.
Kristinusko on kyllä säilynyt, mutta Kristuksen kirkosta tapahtui luopumus jo toisella vuosisadalla jKr.
...salaus mikäli kaikki on OK?
Kukaan ei salaa kirkon tapaisen instituution varojenkäyttöä ilman pätevää syytä. Salaus herättää aina epäilyksiä ja tämäntapaisia spekulaatiomahdollisuuksia. Mikä siis on se pätevä syy MAP-kirkon tapauksessa?
Edelleen pidän mahdollisena, jopa todennäköisenä sitä että esimerkiksi Suomesta kerättyjä kymmenysrahoja käytetään rapakon takana mm. poliittiseen lobbaukseen. Tuetaan tietyn puolueen ehdokkaita, vastustetaan aborttia yms...
Ai eikö?!?! No miksi sitten kirkon rahankäyttö salataan jopa kirkon omilta "rivijäseniltä" kuten asian niin hienosti ilmaisit?
...ja kirkon presidentti siis keksi aivan itse - ilman minkäänlaista suunnittelua - heittää hatustaan moista? :-)
Minä väitin MAP-kirkon pyrkineen sekaantumaan USA:n politiikkaan jo perustajastaan lähtien ja tämä väite pitää täysin paikkansa.
Sehän maksaa päivärahaa lähkäreille... Senhäntakia kaikki lähkärien saamat rahat tulevat "lähetystoimiston" kautta ...ettei CIA:n nimi vaan näy missään ;-)
Ja enhän minä sitä saa kertoa... Muuten "katoan" jonnekin...
koskee ihan minkä tahansa yrityksen työntekijöitä...
Kirjoitit:
...salaus mikäli kaikki on OK?
Kukaan ei salaa kirkon tapaisen instituution varojenkäyttöä ilman pätevää syytä.
Oletuksesi on (mielestäni) väärä.
Kirjotit:
Salaus herättää aina epäilyksiä ja tämäntapaisia spekulaatiomahdollisuuksia.
Totta.
Kirjoitit:
Mikä siis on se pätevä syy MAP-kirkon tapauksessa?
"Its none of your bussiness" ... ? :-)
Kirjoitit:
Edelleen pidän mahdollisena, jopa todennäköisenä sitä että esimerkiksi Suomesta kerättyjä kymmenysrahoja käytetään rapakon takana mm. poliittiseen lobbaukseen. Tuetaan tietyn puolueen ehdokkaita, vastustetaan aborttia yms...
"...pidän mahdollisena..". Hyvä että myönnät tämän. Et siis tiedä. Mutta kuten totesit ja myönsin niin salailu kyllä edesauttaa tässä asiassa väärien tietojen levittämistä.
Kirjoitit vielä:
Ai eikö?!?! No miksi sitten kirkon rahankäyttö salataan jopa kirkon omilta "rivijäseniltä" kuten asian niin hienosti ilmaisit?
No "rivijäsen" on parempi ilmaisu mielestäni kun mainitsemasi "...kaltaisellesi kuhnurille."..:-) Ennnäkin voidaan kysyä että pitääkö lain mukaan tuosta rahan käytöstä kertoa? Jos pitää niin sitten voidaan ihan rehellisesti puhua salailusta. Muuten ei.
Sitten voidaan myöskin pohtia että mikäli Kirkko maksaa lahjuksia tms. rahaa mm. politiikkaan niin eikös tuo olisi jo summineen tullut ilmi, saihan Shupe kirjaansa varten sisäpiirin tietoa (nimettönä pysyvältä läheteeltä tietysti), muistakin asioista niin miksi ei tälläisestä josta Kirkko irtisanoutuu vahvasti... Elikkä siis politiikaan puuttumisesta Kirkon tasolla, mutta kehottaa jäseniaan ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin? Tietysti voidaan ajatella että ne jotka asioista vastaavat ja tietävät, ovat niin sokeita että ... Mutta kokemukseni Kirkon työstä on kyllä toinen ...
Elikkä tehdään näin: Liityt kirkkoon ja haet töihin vaikka ensin Frankfurtiin Saksaan tai Solihulliin Englantiin. Sitten ujuttaudut kirjanpito (tai ehkä peremminkin reskontaosastolle) ja haet jossakin vaiheessa Utahiin pääkallopaikalle samoihin töihin. Nyt sitten pääset käsiksi kaikkeen haluamaasi tietoon. Tämä tietysti olettaen että tiedät jotakin / olet saanut koulutusta kirjanpidosta, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Jos olet hyvä tutustumaan ihmisiin ja hyvä puhuja (ja vielä sinkku...) niin eiku vaan yrittämään jonkin muun osaston kautta ... Huonona puolena tässä voidaan tietysti pitää sitä että joudut olemaan kirkon jäsen ja jopa menemään temppeliin...
on siis roomassa kilpailija!
aivan omasta kokemuksestakin kumpuaa minun yleisen pappeuden ajatukseni, jonka pohjaan kyllä vahvasti raamattuun.
tuollaiset johtamisvaltuus-jutut ovat autoritäärisen johtamisen malleja ja jo ajatuksenakin erittäin vaarallisia.
olisi helpompaa, jos uusin ilmoituksenne osoittaisi raamatun kokonaan paikkansapitämättömäksi? loppuisivat turhat kiistelyt mormonismin raamatullisuudesta ja ilmoitusten paikkansapitävyyksistä...toisekseen oppinnehan poikkeaa joka tapauksessa raamatun ilmoituksesta siinä kun uutta "pätevämpää" ilmoitusta tulee koko ajan, kuin liukuhihnalta.
Voinet esittää pitävät todisteet... Esim. Quinnin tapaisen henkilön kirjottaman kirjan muodossa tms... Internetistä löytyvää en hyväksy todisteeksi ;-), vaika jos nyt kuiten sinulla on tiedossa jokin mormnien poliittisen sekaantumisen "fakta"sivu niin mielelläni sitä luen (en siis kuitenkaan jos se on www.mormonismi.net - sivuilla...).
Kirjoitit:
Minä väitin MAP-kirkon pyrkineen sekaantumaan USA:n politiikkaan jo perustajastaan lähtien ja tämä väite pitää täysin paikkansa.
Oli oppitunti erään MAP-kirkon seurakunnan luokkahuoneessa ja vieraana oli Suomen lähetysjohtaja - mukava, hymyilevä amerikkalainen herrasmies vaimonsa kanssa.
Esitin kysymyksen koskien kymmenysten maksua: Mikäli minulla on x Euroa rahaa jolla voisin joko maksaa kymmenykseni TAI auttaa pahassa pulassa olevaa sukulaistani niin mitä minun tulisi tehdä?
Tiukka vastaus oli, että minun tulee ENSISIJAISESTI hoitaa velvollisuuteni KIRKKOA kohtaan ja RUKOILLA apua sukulaiselleni. Tämä ohje sai vieläpä aplodeerauksia seurakuntalaisilta(!)
Sanomattakin oli selvä että jäsenyyteni loppui siihen paikkaan ja oli myös suuri kiusaus vääntää tämän teeskentelevän cowboyn - joka niiin paljon rakasti kaikkia - nenä niskaan...
Seurakunnan piispa - muuten järkimies ja vieläpä erittäin mukava ihminen - tuli sitten iltasella meillä käymään rauhaa rakentamaan. Ei ole piispan eikä sen puoleen muidenkaan seurakuntalaisten kanssa riitaa mutta MAP-kirkon kanssa menivät välit pysyvästi poikki.
Näinollen nimenomaan rahasta puhuminen MAP-kirkon yhteydessä on erityisen mielenkiintoista, etenkin kun rahat ovat niin "pyhiä" ettei niiden käytöstä "rivijäsenet" saa käytännössä mitään tietoja. Kuitenkin kymmenysten maksu on niin tärkeää että se ohittaa kuvailemassani tapauksessa inhimilliset syyt.
"Vaitiolovelvollisuus
koskee ihan minkä tahansa yrityksen työntekijöitä... "
Näin on sillä MAP-kirkko nimenomaan on YRITYS.
:-)
1. Kirkko on säilynyt. Silloin ainoa oikea kirkko on Roomalaiskatolinen kirkko, jonka paavilla on samat avaimet kuin Pietarilla. Näin he uskovatkin.
2. Kirkosta luovuttiin. Avaimet olivat poissa kunnes ne palautettiin. Ainoa oikea kirkko on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Näin me uskommekin hyvin perustein.
Oliko alkukirkko vaarallinen, koska se oli ainoa oikea? Kenelle se olisi ollut vaarallinen? Se ei pyrkinyt saamaan maallista valtaa ja kunnioitti ihmisten vapaata tahtoa. Palautettu kirkkokaan ei ole vaarallinen kenellekään.
tuossa oilisi pitänyt sanoa että mitä tahansa järjestöä tai yritystä .....
;-)
Raamattu on ja pysyy Jumalan sanana sikäli kuin se on oikein käännetty. Tuo kääntäminen on muuten monimutkainen asia. Tulee osata kääntää muutakin kuin pelkkiä sanoja.
Oppimme ei poikkea missään Raamatun opetuksista, mutta monet epäsevät kohdat ovat saanet selvennyksen uusien ilmoitusten ansiosta. Eräs tällainen on tuo kaste kuolleiden puolesta puhumattakaan siitä, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kolme erillistä peroonaa ja olentoa.
Sellaisen järjestön rahankäyttö voi aivan hyvin olla julkista joka ei tee jäsenten maksamilla rahoilla tuhmuuksia niin että sitä pitäisi järjestön maksavilta jäseniltä pimittää... ;-D
itselleni opettaa. Usa:n hallitus jakelee stipendejä jotka on käytettävä tietojen keräys tarkoitukseen. Suuri määrä näistä tiedoista ympäri mailmaa on luettavissa MAP kirkon netti sivuilta, tuskin kuitenkaan kaikki.
Samat tiedot löytyvät myös CIA:n julkisilta sivulta yllättävän suuressa laajuudessa. Tiedot sinänsä löytyvät pääosin kunkin maan julkisista lähteistä, niiden keräys ja päivitys vaan on suunnattoman suuri työ.
Suomessa, tuskin europassakaan on henkilöitä jotka tarkasti tuntevat MAP kirkon varojenkäytön, tai eri rahoituslähteet. Minä en kyllä sellaisia tietoja mihinkään tarvitsekkaan. Kaikella on kuitenkin tarkoituksensa.
Näinhän se voisi ollakkin.
ellei mahdotonta ottaa minkäänlaisia ilmoituksia vastaan tai lukea edes Raamattua, ellei ensin omaksu esittämiäni perusasioita.
Aplodeeraamisia ei kokouksissamme ole. Jätä seuraavalla kerralla tuo pois, niin joku voisi erehtyä uskomaankin juttuasi.
Jos niitä pitää lähtökohtana ja faktoina, niin pieleen menee yhä enemmän.
eurooppalaisen kristinopin historiaa. Siitä löytyy kyllä varsin selkeä tarve sekä motiivi JS saamille ilmoituksille. Nimittäin niinkin myöhään kuin 1820 luvulla Espanjassa toimeenpantiin inkivisitioon perustuvia kerettiläisiksi katsottujen roviotuomioita. Tämä selittää pitkälle tuolloisen tarpeeen palautetulle kirkolle.
Kristinuskoa läheskään oikeassa muodossa ei todellakaan ollut noina vaikeina aikoina. Tämä on asia joka helposti jätetään sivuun tai yritetään kokonaan unohtaa. On paikallaan muistaa myös protestannttien olleen mukana noissa hirvittävissä vainoissa.
Minä kyllä näkisin palautumista tapahtuneen myös muissa perinteisissä kirkkokunnissa. Ortodoksi kirkko on läpi historiansa säilynyt suhteelisen puhtaana.
Mikäli vähääkään kyetään huomioimaan historialliset olosuhteet 1500 luvun puolivälissä, pidän Lutheruksen kyllä eräänä merkittavimmistä teologeista. Tässä on ensisijaiseti muistettava Raamatun olleen kansalta kielletty.
Vasta Lutheruksen Raamatun saksanoksen jälkeen käännettiin Raamattu englanniksi ja JS lle oli yleensä mahdollista saada käsiinsä King Jamesin Raamatun käännös.
Tämä on eräs tärkeä näkökohta joka uskovien tulee pitää kirkkaana mielessään.
Joten tuo lähtökohtani ei ehkä ole niinkään väärä.
Hei, kiitos selostuksesta. Minusta tuntuu kuitenkin vähän hassulta, että tuo olisi pääsyy kirkosta eroamiseen tai pois jäämiseen. Olen itse aktiivinen, temppelissä käyvä mormoni, ja kyllä minä ainakin vastaavassa tilanteessa jättäisin sen kuun kymmenykset seuraavalle kuulle, jos kerran kaveri on suuressa hädässä. Tuskin hän kuitenkaan montaa kuukautta minun rahoja tarvitsee.
Olen käynyt MAP-kirkon tilaisuuksissa. Ihmiset ovat siististi pukeutuneita ja ystävällisiä. Se ei kuitenkaan riitä minulle. Pyhä Henki ei ole läsnä. Sama lakihenkisyys ja pikkumaisuusko sen sieltä karkottaa, joka tälla palstallakin keskusteluissa vallitsee?
Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Sen ohessa muukin annetaan.
Rukoilen kaikkien MAP-kirkon jäsenten puolesta, että he löytäisivät elävän yhteyden toisiinsa ja Jumalaan.
eli sen, että palautukseen oli aihetta. Kirkot olivat syyllistyneet hirvittäviin vääryyksiin. Mutta noita kaikkia kristinopin kohtia, joita esittelit, en voi pitää lähtökohtina.
Me ihmiset olemme epätäydellisiä. Jos mittaat ihmisillä totuutta, niin et sitä löydä. Jos sen sijaan etsit totuutta, niin ihmiset on pantava hetkeksi syrjään ja tutkittava Jumalan antamia ilmoituksia.
Kirkkomme jäsenille on ominaista henkilökohtainen varmuus ja vakaumus mm. Mormonin kirjasta ja kirkon palautuksesta. Lapsilla ja nuorilla se on useinkin vielä vanhempien opetusten varassa, mutta tulee sitten henkilökohtaiseksi varmuudeksi, kun ja jos nuori tutkii vakavasti.
Varmuudestamme huolimatta me jäsenet emme ole täydellisiä. Kirkko on meille juuri siksi tärkeä, että saamme opetusta ja voimme kehittyä. Eivät ihmisen asenteet hetkessä muutu. Olemme persoonia uskossammekin, mutta yhteinen pohja yhdistää ja luo edellytykset keskinäiselle rakkaudelle. Siihen ei tulisi sisältyä toisten väheksymistä ja kielteistä arvostelua saatikka tuomitsemista.
keskenämme väittelemään. Mitä muuten arvelet miten Raamatun olisi käynyt ellei Lutherus olisi sitä alkanut kääntämään ja kirjapainotaito keksittiin ja yleistyi heti sen jälkeen.
Tuo ensimmäinen käännös oli mailmoja kaatava toimenpide paavinkirkolle. Olisi ollut mahdollista tuolloin hävittää koko lukumäärältään vähäinen Raamattu. Sehän tuli kielletyksi kirjaksi monessa maassa. Sopivasti ajoittunut tekniikka vaan esti tuon katolisen kirkon oppineiden skenaarion lopullisen toteutumisen.
Hän muuten pyrki vain puhdistamaan katolista kirkkoa eikä perustamaan uutta. Sitten kai lähinnä poliittisista syistä syntyi uusi kirkko.
Luterilainen kirkkokin johtaa pappeuden seuraannon katolisesta kirkosta. Se on siten tuon kirkon lahko. Hus ja Wyclif olivat muita palautuksen edelläkävijöitä. Kukaan heistä ei nähtävästi tullut ajatelleeksi, että luopumus oli tapahtunut ja ettei tuon luopumuksen ajan kirkon pohjalle voitu rakentaa palautusta. Tarvittiin taivaallisten sanansaattajien käynnit.
...sama kuin Jumalan palveleminen. Näin ollen on ihan sama annatko rahasi kirkolle vai lähimmäiselle.
Mikään tässä maailmassa ei ole täydellistä: ei mormonikirkko, jäsenet, kuin et sinä, en minä!
Koko uskonto lienee ihmisen keksimää terapiaa!
Lahkot eli luste ovat antikristuksen hengen valtaamia hurmoshenkisiä yhteisöjä, jotka pyrkivät heti estämään maailmaan syntyneiden ihmisolentojen liittämisen kasteessa Kristuksen Jeesuksen ylösnousemusruumiin yhteyteen ja näin viettelevät ihmisiä ja pyrkivät estämään Pyhän Hengen lahjan saamisen viattomaan ihmissieluun. Raamatun mukaan pikkulahkoja on monta ja niitä pitää varoa (Gal.5:20, Matt.7:22-23).
antavat täydellistä tietoa. Mikään maailmallinen ei ole täydellistä, mutta kaiken tarkoitus on, että tulisimme yhtä täydellisiksi kuin Jumala. Se ei taas onnistu ellemme opi valitsemaan oikein.
Hänen palauttamansa kirkko on täydellinen, mutta kirkon jäsenet eivät sitä ole. Kirkkoa ei voi moittia jäsenten epätäydellisyydestä eikä se tee kirkkoa epätäydelliseksi.
...ei anna lahkolaisille mitään muita ilmoituksia ja merkkejä, mitä Raamatussa on mainittu.
aloitti työnsä ukkosmyrskyssä saamastaan taivaan merkistä. Luterilaiseen dogmiin ei kuulu korostaa kenenkään Raamatun ulkopuolisten henkilökohtaisia ansioita. Useimmissa muissa kirkoissa tuosta tapahtumasta olisi tehty suuri legenda.
Ajan vaikeuden huomioiden hän pääsi varsin pitkälle ja kehoitti jälkeensä jäävien jatkavan työtään.
Hänen työllään on vaikeista lähtökohdista huolimatta ollut suuri siunaus.
Aivan käsittämätön asia kun huomioidaan hänen edelleen olevan paavinkirkon, paitsi erottama, myös sen kirouksen alainen. Siis Lutherilaiset eivät eronneet vaan erotettiin katolisesta kirkosta vastoin Lutheruksen tahtoa. Tietysti kysymyksessä oli valtapoliitinen tilanne. Lutherus ei hyväksynyt paavia Jeesuksen vikaariksi. Hän vastusti ihmisen, kuten myös kirkon ylenmääräistä palvontaa.
Muuten tuo aikaisemmin mainitsemani King James ei ollut ensimmäinen englanniksi käännetty Raamattu vaan se oli? en nyt kykene muistamaan.
Totta; luterilaisuus on katolilaisuudesta erotettu lahko, josta on sittenmin siinnyt mm. helluntailaisuus. Liekkö JS:kin saanut Lutheruksesta osan innoitustaan. Ainakin Raamatun säilyminen varmistui juuri Lutheruksen kautta. Katolinen kirkkohan vastusti jyrkästi sen kääntämistä ja saattamista kansan käsiin.
Töksäyttelet perustelemattomia. Ymmärrätkö, mikä on lahko? Kristus johtaa ilmoituksin omaa kirkkoaan.
On kaksi mahdollisuutta:
1. Kirkko on säilynyt, jolloin se on roomalaiskatolinen kirkko. Paavin väitetään olevan erehtymätön silloin, kun hän toimii virkansa puolesta eli se vastaa Jumalan ilmoituksia. Muuten he sanovat ilmoituksen loppuneen. Luterilainen ja muut kirkot ovat katolisen kirkon lahkona, koska ne ovat eronneet siitä.
2. Kirkko on palautettu, jolloin sen täytyy perustua uusiin ilmoituksiin. Se ei ole lahko, koska se ei ole ole eronnut mistään.
John Wycliff (1320 - 1384) oli englantilainen teologi ja merkittävä uskonpuhdistuksen edelläkävijä. Hänen toimestaan ryhdyttiin vuodesta 1830 lähtien kääntämään latinankielistä Vulgataa enlanniksi. Siitä tuli englannin kirjakielen perusta.
En tiedä, että tuolla käännöksellä olisi mitään erityistä nimeä. Jan Hus opiskeli Oxfordissa, jossa Wycliff opetti sen ohella, että hän oli katolinen pappi. Wycliff (kuten myös Hus) saarnasi kansan kielellä ja sai aikaan huomattavaa kääntymystä ja uskonnollisen liikkeen. Häneen liityneitä ylioppilaita alettiin kutsua lollardeiksi. He veivät sanomaa maaseudullekin. Paavi tuomitsi v. 1377 hänen mielipiteensä.
hierarkian takia naputtelen sinulle tähän!
wycliff-raamatunkääntäjät tekevät nykyisin erittäin arvokasta työtä kaikkialla maailmassa ja nimenomaan juuri siellä, missä sana ei vielä ole luettavissa onmalla kielellä.
tunnen henkilökohtaisesti pari nuorta, jotka ovat yliopisto-opintojen jälkeen suuntautuneet Jumalan palvelemiseen juuri wicliffin kautta.
Saan joka päivä ilmoituksia Jumalalta. Jumala ilmoittaa minulle joka päivä itsensä luomakunnassa. Koko tämä olemassaolo on yhtä suurta ilmoitusta ja ylistystä.
Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.
Jumala tekee mitä tahtoo.
Kysyin kerran eräältä helluntailaissaarnaajalta, pystyyko Jumala luomaan niin suuren kiven, että hän ei itse jaksa nostaa sitä. Jos hän pystyy, hän ei ole kaikkivaltias, jos hän ei pysty, hän ei ole kaikkivaltias.
Hetken mietittyään saarnaaja vastasi: Kyllä Jumala voi, mutta hän ei tahdo.
Luulen, että MAP-kirkon kohdalla on samoin.
Jumala voisi antaa ilmoituksia, mutta ei tahdo.
Löysin nyt tuon esimmäisen täydellisen englannin kielisen Raamatun kääntäjän. Kirjaa nimitetään Coverdalen Raamatuksi. Kännöksen aikaansamisessa oli runsaasti monenlaisia vaikeuksia.
Tyndalen kääntämän Uuden Testamentin ensimmäiset kopiot salakuljetettiin Englantiin viljan ja verkakankaan seassa. Brysselin viranomaiset teloittivat Tyndalen myöhemmin, mutta hänen työstään tuli perustus jokaiselle englanninkieliselle Raamatunkäännökselle näistä ajoista lähtien.
Sitten Coverdale ryhtyi työhön ja ensimmäinen painettu englanninkielinen Raamattu oli valmis vuonna 1535. Se oli tämä Jumalan Sanan saatavuus sekä tämän syvälliset seuraukset ihmisten sydämissä joka johti puritanismin nousuun Englannissa. Tämä puritaaninen liike perustui kolmeen prinsiippiin: Raamatun ylemmyyteen ihmisten auktoriteettiin nähden; kirkon vapauteen valtiosta; sekä seurakunnan hallinnon asianmukaiseen luonteeseen.
Tässä viellä kopio Osmo Pöystin keräämästä aineistosta varhaisimmista Raamatun käännöksistä. Laitan sen tähän sellaisena mitekään sitä muokkaamatta.
*******
Raamatun käännöksiä sen tärkeimmistä alkukielistä hebreasta ja kreikasta muihin kieliin laadittiin innokkaasti aina siihen saakka, kun kirkko lännessä ja islam idässä estivät sen. Tässä tekstissä tarkastellaan kristillisen seurakunnan ensimmäisen vuosituhannen aikana syntyneitä käännöksiä.
Osmo Pöysti: VANHIMMAT RAAMATUNKÄÄNNÖKSET
Copyright: Osmo Pöysti
2003
Päivitetty 2003-08-29
VANHAN TESTAMENTIN KÄÄNNÖKSIÄ
Hebrealaisen Vanhan Testamentin kirjoja ryhdyttiin kääntämään vieraisiin kieliin jo ennen Jeesuksen syntymää. Muutamassa vuosisadassa oli syntynyt neljä meidän aikaamme säilynyttä käännöstä ja niistä vielä lukuisa määrä käännöksiä seitsemään eri kieleen.
Babylonian vankeuden jälkeen hebrealaisen Vanhan Testamentin kirjoja kopioitiin aramealaisia kirjainmerkkejä käyttäen, mutta samarialaiset käyttivät edelleen vanhaa hebrealaista kirjainmerkistöä. Mooseksen kirjat ovat säilyneet myös samarialaisena versiona.
Suoraan hebreasta tehtiin käännöksiä kreikkaan, Syyrian arameaan ja 300-luvun lopulla myös latinaan. Lisäksi oli arameankielisiä targumeita, vapaamuotoisia esityksiä Vanhan Testamentin teksteistä.
Käännökset vanhaan latinaan, koptin kielen eri murteille, Etiopian pääkielelle, gootin kieleen, armeniaan, georgiaan ja arabiaan tehtiin kreikankielisestä käännöksestä nimeltä Septuaginta. Armenianlaisen ja georgialaisen Vanhan Testamentin käännöksiä tehtäessä käytettiin apuna myös syyrialaista käännöstä ja mahdollisesti myös arameankielisiä targumeita.
Kreikkalaiset VT käännökset
Septuaginta käännettiin parisataa vuotta ennen Kristuksen syntymää niiden juutalaisten tarpeisiin, jotka eivät osanneet hebreaa. Septuagintan vanhimmat säilyneet versiot sisältyvät myös Uuden Testamentin sisältäviin 300-luvun käsikirjoituksiin Codex Sinaiticus ja Codex Vaticanus.
Seuraavalta vuosisadalta on säilynyt laitos Codex Alexandrinus. Katkelmia ja yksittäisiä Vanhan Testamentin kirjoja sisältäviä papyrukselle kirjoitettuja tekstejä on jo varhaisemmaltakin ajalta. Läheltä Jerikoa Qumranin luolista löydettyjen Septuaginta-käsikirjoitukset on ajoitettu Jeesuksen syntymän aikoihin.
Kristityt käyttivät niin ahkerasti Septuagintaa, että juutalaiset hylkäsivät sen ja tekivät uusia käännöksiä hebreasta kreikkaan. Näistä käännöksistä merkittävin on proselyyttijuutalaisen Aquilan käännös noin vuodelta 140.
Vuoden 180 tuntumissa syntyi ainakin kaksi uutta kreikkalaista versiota, joiden tekijät Teodotion ja Symmachus mahdollisesti olivat Babylonian baptisteja, ebioniittejä tai mahdollisesti juutalaisia käännynnäisiä. Myös kirkkoisänä tunnettu Origenes teki oman versionsa, joka sisältyi hänen vertailevaan VT tekstien esitykseen "Hexapla". Seuraavalla vuosisadalla syntyneet Hesychiuksen ja Lukian Samosatalaisen versiot ovat jo vähemmän kiinnostavia.
Aramealaiset targumit
Babylonian vankeudessa juutalaiset olivat oppineet arameaa samalla kun hebrea jäi enemmän tai vähemmän uskonnon kieleksi. Vaikka hebrea on aramean lähisukulaiskieli, jouduttiin hebrealaisia kirjoituksia selittämään ja kääntämään myös Israelin maalla asuvia juutalaisia varten. Näitä vapaamuotoisia ja selityksillä varustettuja käännöksiä nimitetään targumeiksi. Kuolleen meren käsikirjoituslöydöistä ilmenee, että targumeja kirjoitettiin muistiin ainakin jo Jeesuksen syntymän aikoihin.
Targumeista kolme sisältää Mooseksen kirjat:
1. Babylonian Targum eli Onkeloksen Targum;
2. Jerusalemin Targum I;
3. Jerusalemin Targum II eli Vanha Palestiinalainen Targum.
Jerusalemin Targum II tunnettiin vain osittain, kunnes Diez Macho 1949 löysi sen Vatikaanin kirjastosta, jossa se oli levännyt nimellä Codex Neofiti I.
Profeettojen kirjojen Targum-versioista tärkein on apostolien ajoilta; sen tekijäksi mainitaan Jonathan ben Uzziel.
Syyrian aramealaiset VT käännökset
Syyrialaisessa maailmassa juutalaisten ideologinen ja poliittinen vaikutus oli suuri. Jeesuksen syntymän aikoihin Adiabenen syyrialaisessa kaupunkivaltiossa juutalaisuudella oli lähes valtionuskonnon asema. Myös syyrialainen kristikunta syntyi välittömästi heti juutalaisen kristikunnan syntymisen jälkeen.
Juutalaiskristittyjen oli helppo siirtyä Syyriaan, sillä Israelissa puhuttu aramea erosi vain vähän Syyrian arameasta. Ei siis ihme, että syyrialainen raamattu Peshitta sisältää Vanhan Testamentin. Oliko käännös juutalaisten, vai kristittyjen työtä, on jäänyt arvoitukseksi.
Merkittävimpiä syyrialaisia raamatun käsikirjoituksia ovat Milanossa säilytettävä Codex Amrosianus 500-luvulta ja Meryem Deiparan luostarista Egyptistä löytynyt, neljä mooseksenkirjaa sisältävä käsikirjoitus vuodelta 464. Origeneen Hexaplan syyrialainen versio 600-luvun alusta on arvokas siksi, että siinä Origeneen alkuperäiset huomautukset ovat vielä mukana.
Latinalaiset VT käännökset
Vanhan Testamentin käännöksiä latinaan oli olemassa jo 200-luvun alussa, sillä sekä Tertullianus ja Kyprianus Karthagolainen lainaavat ahkerasti VT tekstejä. Vaikka vain osia tästä käännöksestä on säilynyt käsikirjoituksina, on Pohjois-Afrikan kristikunnan keskuudessa käytetty vanha käännös varsin hyvin tunnettu kristillisten kirjoittajien siitä lainaamien tekstien perusteella.
Koska VT vanha käännös latinaan on niinkin vanha, kannattaa kysyä, kuka sen teki. Vaihtoehtoja on oikeastaan vain kaksi: jos ei joku juutalainen, niin joku kristitty. Olisi uskaliasta sanoa asiasta enempää.
Vuonna 382 Rooman patriarkka Damasus antoi Hieronymukselle (347-437) tehtäväksi uuden latinankielisen raamatunkäännöksen laatimisen. Hieronymus käytti tietysti hyväkseen jo olemassa olevia käännöksiä, ja osan vanhoista latinalaisista Vanhan Testamentin apokryfojen käännöksistä Hieronymus kelpuutti omaan käännökseensä Vulgataan sellaisenaan.
Goottien raamattu
Wulfila (Ulfila; 311-382) käänsi koko Raamatun goottien kielelle aikana, jolloin Gootit vielä asuivat nykyisen Ukrainan seuduilla. Wulfila oli areiolaiseksi luokiteltu lähetyssaarnaaja, joka oli saanut kasvatuksensa Kappadokian uskovien keskuudessa nykyisen Turkin keskiosan seuduilla. Hänen äitinsä oli goottilainen orja, joten Wulfilalla oli muutakin goottilaista perintöä kuin nimi.
Wulfilan lähetystyöllä oli uskomaton menestys. Gootit omaksuivat Wulfilan saarnaamat opit, ja kun gootit sata vuotta myöhemmin hunnien ajamina syöksyivät länteen, he pitivät itseään kristittyinä. Rooman vaikutus gootteihin ei kuitenkaan ollut hyvä. He antautuivat Rooman patriarkaatin palvelukseen.
Georgialainen raamattu
Georgialainen Vanha Testamentti käännettiin todennäköisesti samaan aikaan Uuden Testamentin kanssa 400-luvulla. Georgialaisen raamatun käsikirjoitus on säilynyt Athos-vuoren Iberialaisessa (Iberia, Georgian vanha nimi) luostarissa.
Arabialaiset VT käännökset
Juutalaisten vaikutus arabialaisessa maailmassa oli ollut merkittävä aina Jerusalemin hävityksestä lähtien. Osa arabiheimoista oli jopa kääntynyt juutalaisuuteen, näin etenkin Jemenissä. Vanhaa Testamenttia ei kuitenkaan käännetty arabiaksi ennen 900-lukua, päätellen siitä, että Muhammedin käsitykset Vanhasta Testamentista perustuivat enemmän farisealaiseen juutalaisuuteen, kuin Raamatun juutalaisuuteen.
Olisi voinut odottaa, että ainakin kristityt arabit kääntävät Vanhan Testamentin, mutta muslimit ehtivät sekoittaa pelin ennen kuin kristityt heräsivät - ja liian myöhään. Vasta Saadia ben Gaon (892-942), pakolaisjuutalaisuuden johtaja Babyloniasta, käänsi Mooseksen kirjat eli Tooran arabiaksi. Hän käytti luonnollisesti lähdetekstinä hebrealaista tekstiä. Muita tekstejä käännettiin sekä syyrialaisesta Peshittasta, että kreikkalaisesta Septuagintasta.
Slaavien raamattu
Kyrillos (826-869) ja Metodius (k. 885) panivat alulle tapahtumain vyöryn, jonka tuloksena syntyi slaavilainen raamattu. Tarinoiden mukaan Metodius sai valmiiksi koko raamatun käännöksen, mutta mitään varmuutta ei asiasta ole. Mahdollisesti työn saattoi päätökseen samaan tiimiin kuulunut Kliment (838-916), joka Metodiuksen kuoltua asettui kotikaupunkinsa Thessalonikin lähistölle Ohridiin, Makedoniaan.
Slaavilaisen raamatun säilyneet käsikirjoitukset ovat jo seuraavan vuosituhannen alun tuotteita. Noin vuonna 1500 käsikirjoituksia täydennettiin Novgorodissa, Venäjällä ja 1580 slaavilainen raamattu vihdoin painettiin Volynian maakunnan Ostrogissa, silloisessa Liettuassa.
UUDEN TESTAMENTIN KÄÄNNÖKSET
Uuden Testamentin tekstit ovat säilyneet meille kreikankielisinä käsikirjoituksina. Vanhimmat säilyneet käsikirjoitukset ovat pieniä, papyrukselle tai käsitellylle nahalle, pergamentille kirjoitettuja katkelmia. Pergamentteja säilytettiin rullille kerittynä kirjakääröinä, mutta noin 300-luvulla alkoi yksittäisten sivujen sitominen kirjan tapaisiksi "koodekseiksi". Kaikkiaan nykyaikaan asti säilyneiden kreikkalaisten käsikirjoituksien lukumäärä on kymmenen tuhannen luokkaa.
Juutalainen alkuseurakunta puhui arameaa. Hebreaa toki osattiin, mutta kreikkalainen vaikutus oli tuntuva myös uskonnollisessa maailmassa. Kun juutalainen kristikunta lähti maailmalle, se käytti Vanhan Testamentin kreikankielistä käännöstä Septuagintaa, samalla kun Uuden Testamentin kirjoja vasta kirjoitettiin. Kreikkalaiselle maailmalle osoitetut kirjat, sellaiset kuin Paavalin kirjeet, kirjoitettiin luonnollisesti saajan kielellä, kreikaksi. Evankeliumitekstien osalta asia ei ole näin selvä. On täysin mahdollista, että esimerkiksi Matteuksen evankeliumi oli alkujaan aramean kielinen.
Kun kristikunta kasvoi juutalaisen maailman rajojen yli, oli kristikunnan tärkeimmät teokset käännettävä uusille kielille. Käännöksiä tehtiin paljon, eivätkä kaikki käännökset ole säilyneet. Tiedot täydentyvät kuitenkin jatkuvasti. Hämmästyttäviä löytöjä on tapahtunut tutkittaessa esimerkiksi Vatikaanin kirjaston varastoja. Mutta kysymyksiä on jäänyt riittävästi: Mitä on jäljellä irlantilaisten tekemistä käännöksistä kelttien ja gallialaisten kielille? Tai valdolaisten käännökset keskiajan latinaan? Luettelotietojen mukaan säilyneiden joukossa on myös kolme sellaista käsikirjoitusta Sogdianan kielelle ja kaksi persianlaista, joista tarkempia tietoja en tähän esitykseen löytänyt.
Uuden Testamentin käännöstyö alkoi valtavalla voimalla, mutta kirkon syntyminen 300-luvulla hankaloitti kristittyjen elämää siinä määrin, että raamattujen kääntäminen käytännöllisesti katsoen tyrehtyi. Kirkon valtakaudella syntyi vain muutama uusi käännös; näistä suuri merkitys oli slaavinkielisellä käännöksellä sekä valdolaisten ja kataarien tekemillä käännöksillä romancen kieleen, vaikka juuri näistä käännöksistä ei varhaisia käsikirjoituksia ole säilynyt.
Syyrialaiset UT käännökset
Syyrian oma kieli on arameaa. Arabivalloituksen jälkeen se on jäänyt kristillisen vähemmistön kieleksi, mutta kokonaan kuollut kieli Syyrian aramea ei toki ole. Paitsi Syyriassa, sitä puhutaan Turkin itäosissa ja Irakin pohjoisosissa.
Syyrialaisella kristikunnalla oli kotikenttäetu, sillä Jeesus puhui Galilean arameaa, syyrian eteläistä murretta. Tämän perusteella on jopa väitetty, että evankeliumien lähdeteksteinä on ollut galilealainen versio, joka mahdollisesti oli sama kuin Matteuksen evankeliumi. Galilean aramealaista Matteusta ei kuitenkaan ole säilynyt. Ne Palestiinan aramealaiset käsikirjoitukset, jotka tunnetaan, ovat paljon myöhemmältä ajalta ja todennäköisiä pelkkiä käännöksiä kreikkalaisesta tekstistä. Mutta ei hätää. Syyrian aramealaisia tekstejä on säilynyt varsin varhaiselta ajalta. Aramean kielen tästä kehitysvaiheesta käytetään nimitystä "vanha syyria". Vanhaa syyria kirjoitettiin estrangeloksi kutsutulla kirjainkirjoituksella, jossa vokaaleja ei merkitty.
Vanhalla syyrialla kirjoitetusta käsikirjoituksista tärkeimmät ovat Lewisin ja Gibsonin Pyhän Katerinin luostarista Siinailta vuonna 1892 löytämä käsikirjoitus 300-luvulta ja Meryem Deiparan luostarissa Egyptissä säilynyt käsikirjoitus 400-luvulta, joka tunnetaan sen vuonna 1842 julkaisseen William Curetonin nimellä. Molemmat sisältävät valtaosan kaikkien neljän evankelistojen teksteistä, mutta kumpikaan versioista ei ole täydellinen. Vanhan syyrian tekstilöydöt eivät sisällä paimenkirjeitä, mutta niistä on säilynyt lainauksia ajan kirjallisuudessa.
Syyrialainen Tatianos (110-180) yhdisteli neljä evankeliumia yhdeksi "evankeliumiharmoniaksi", joka tuli tunnetuksi nimellä Diatessaron. Syyrialaisissa seurakunnissa sitä käytettiin laajalti; siitä tehtiin myös käännöksiä muihin kieliin.
Syyrialaista Diatessaronin käsikirjoitusta ei ole säilynyt, mutta arabiankielinen on, samoin pätkä sen kreikankielistä käännöstä Dura Europuksesta Eufratin rannalta.
Syyriankielinen koko Raamattu tunnetaan nimellä Peshitta. Peshittasta puuttuvat Johanneksen Ilmestys sekä Pietarin toinen kirje, Johanneksen toinen ja kolmas kirje ja Juudaan kirje. Varhaisimmat maininnat Peshittasta ovat 300-luvulta, mutta mahdollisesti käännöstyö oli valmistunut jo aiemmin. Säilyneitä Peshittan käsikirjoituksia on runsaasti aina 400-luvulta alkaen. Ne on kirjoitettu estrangelo-kirjainkirjoituksella, eikä niitä pidä sekoittaa sellaisiin, myös Peshittaksi mainittuihin syyrialaisiin raamattuihin, jotka paljon myöhemmin syntyivät, kun läntiset lähetystyöntekijät käänsivät raamattua kreikasta arameaan. Myös siirtyminen vokaalit näyttävään kirjainkirjoitukseen toi mukanaan virheitä, joita myöhemmissä käsikirjoituksissa on runsaasti.
Peshittan jälkeen syntyi vielä muutamia syyrialaisia versioita, mutta tekijöiden käytettävissä ei enää ollut uutta tietoa asioista, joten käännökset olivat vain vanhan lämmittelyä. Näistä 500- ja 600-luvuilla syntyneistä versioista on säilynyt käsikirjoituskopioita. Arabivalloituksen jälkeen uusia käännöksiä ei enää syntynyt.
Koptinkieliset UT käännökset
Egyptin kielen viimeisen kehitysvaiheen aikana egyptiä kirjoitettiin kreikkalaisen kirjaimiston pohjalta laadittua kansallista kirjainkirjoitusjärjestelmää käyttäen. Sitä edeltäneet Egyptin omat kirjoitusjärjestelmät olivat olleet kuva- ja tavukirjoitusta, joista viimeisintä, demoottista kirjoitusta käytettiin vielä rinnan kirjainkirjoituksen kanssa.
Egyptiläisen yhteiskunnan rappeuduttua kieli oli jakautunut useisiin murteisiin, ja kun kristityt tulivat, he käänsivät Uuden Testamentin kaikille merkittäville murteille. Käsin kirjoitettuja Uuden Testamentin tekstejä on säilynyt Akmimin, Boheiran (Niilin Deltan), Fajjumin, Keski-Egyptin ja es-Saidin (Ylä-Egyptin) kielisinä versioina.
Vanhimmat säilyneet egyptin eli koptinkieliset Uuden Liiton kirjoituksien käsikirjoitukset ovat Ylä-Egyptistä. Pietarin 1. kirjeestä on olemassa 200-luvun lopulla kopioitu versio es-Saidin murteella.
Boheiran murteella kirjoitettu Johanneksen evankeliumi sisältyy 400-luvulla kopioituun käsikirjoitukseen nimeltä Papyrus Bodmer III. Egyptin kirkon nykyisin käyttämä koptin kieli pohjautuu Boheiran murteeseen.
Akmimin murteella kirjoitettuja UT käsikirjoituksia on säilynyt vain pieniä kappaleita muutamista evankeliumeista.
Fajjumin murteella kirjoitettuja UT osia on säilynyt koko joukko, varhaisimmat niistä 300-luvulta. Säilyneet osat eivät kuitenkaan ole laajoja.
Keski-Egyptin murteella kirjoitettuja käsikirjoituksia on säilynyt muutama; niistä tärkeimmät Matteuksen evankeliumi 400- tai 500-luvulta; Apostolien tekojen 1:1-15:3 300-luvulta ja noin 50 sivua Paavalin kirjeitä samalta kaudelta.
Etiopialaiset ja jemeniläiset UT käännökset
Etiopian virallisen kielen Amharin kirjoitusjärjestelmä on luultavasti kehittynyt vanhasta hebreasta jo ennen apostolien aikaa. Amharin kirjoitusjärjestelmässä merkitään myös vokaalit.
Etiopian kristikunnasta tiedetään, että seurakunnan taloudenhoitaja Filippus kastoi etiopialaisen juutalaisuuteen kääntyneen hoviherran, mutta sitten etiopialainen kristillisyys palaa kirjoitetun historian lehdille vasta Jemenin historian yhteydessä 500-luvulla. Vanhimmat säilyneet etiopialaiset Raamatun osat ovat 1000-luvulta; niiden teksti näyttää kuitenkin pohjautuvan paljon vanhimpiin egyptiläisiin käännöksiin.
Etiopian ja Jemenin kristikunnan omaleimaisuuden vuoksi vanhimpaan etiopialaiseen raamattuun kuuluu useita sellaisia kirjoja, joita muu kristikunta ei käytä.
Goottilainen raamattu
Goottilaisen raamatun käänsi areiolaiseksi luokiteltu Wulfila (Ulfila; 311-382) joka omisti koko elämäntyönsä Tonavan takana asuvien goottilaisten evankelioimiseen. Sivutuotteena syntyi myös goottien käyttämän riimukirjoituksen parannettu versio, goottilaiset aakkoset.
Goottilaiset siirtyivät Ukrainan aroilta Italiaan, Ranskaan, Espanjaan ja Pohjois-Afrikkaan. Gootin kieli sai niin paljon vaikutteita latinasta ja muista alueen kielistä, että se kuoli. Useimmat gootit vaihtoivat areiolaisen kirkon paavin kirkon meininkiin, jopa niin tykkänään, että paavin valtakuntaa ei ilman goottien apua koskaan olisi syntynyt.
Pohjois-Italian Alpit saivat kauan toimittaa goottilaisen kulttuurin kotimaan virkaa. Italian Alpeilla Bobbion luostarissa myös säilyivät goottilaiset aarteet aina siihen asti, kun katoliset 1600-luvulla veivät ne mennessään. Nykyisin goottilaisesta raamatusta ei ole paljon jäljellä. Tärkein käsikirjoitus on Ruotsin Upsalassa säilytettävä Codex Argenteus, eli hopeakirja. (Silver Codex).
Latinankieliset raamatut
Varhaisemmat latinankieliset Uuden Testamentin tai sen osien käännökset tehtiin Pohjois-Afrikassa ja niitä tehtiin paljon. Eri seuduilla tehdyt käännökset tehtiin luonnollisesti paikallisen murteen edellyttämiä sanakäänteitä käyttäen. Käännöksiä tehtiin myös Euroopassa, aina Irlantia myöten. Käännöksien tarkkuudessa oli usein paljon toivomisen varaa. Näitä vanhalla latinalla laadittujen käännöksien määrä lienee ylittänyt sadan, koskapa eri versioiden käsikirjoituksiakin on säilynyt noin 90.
Keskushallinnot eivät yleensä pidä kirjavasta moniarvoisuudesta, eikä kirkko ollut mikään poikkeus. Vuonna 382 Rooman piispa Damasus (366-384) antoi Hieronymuksen (Sophronius Eusebius Hieronymus; 347-419) tehtäväksi laatia uusi latinankielinen raamatunkäännös. Hieronymus laatikin käännöksen, joka sai nimekseen Vulgata, mutta Damasuksen toive ei vain toteutunut, sillä Hieronymys teki työnsä huonosti. Uuden Testamentin tekstin hän kopioi jo olemassa olevista latinankielisistä käännöksistä, sillä kreikkalaisen tekstin tarkempi työstö olisi ollut vaivalloista. Ja sitten Hieronymys eläytyi Vanhan Testamentin hebrealaisen tekstin maailmoihin.
Koska Vulgata oli tehty hutiloiden, paikalliset raamatuntuntijat alkoivat korjailla Vulgatan tekstejä. Tämä johti satojen erilaisten Vulgata-versioiden syntymiseen. Huonoimman paikallisen Vulgatan maineessa oli gallialainen Vulgata. Kaarle "Suuren" aikana alkoi taas Vulgatan standardisointi, mutta mikään versio ei saanut virallista hyväksyntää.
Trenton kirkolliskokouksessa 1546 Vulgatan arvo haluttiin palauttaa. Vuonna 1590 virallisen Vulgatan asemaan nostettiin paavi Sixtus V:n Vulgata ja 1592 tämä arvo siirrettiin paavi Klemens VIII:n Vulgatalle. Tulos oli kaamea. Klemensin Vulgatassa eri versioiden virheitä ei kumottu, vaan ne kerättiin yhteen. Parempaan tulokseen olisi päästy julistamalla esimerkiksi vieläkin olemassa oleva Amiatinuksen käsikirjoitus 700-luvulta viralliseksi Vulgataksi. Mutta ehkä kirkossa perinne määrää tämänkin asian siten, että virheet kumuloidaan, vaan ei korjata.
Vulgatan säilyneitä käsikirjoituksia tai sen osia eri aikakausilta on noin 8000 kappaletta. Kun kirjapainotaito tuli Euroopassa tunnetuksi 1450-luvulla, Vulgata painettiin.
Armenialaiset UT käännökset
Armenian Uusi Testamentti käännettiin todennäköisesti vanhasta syyrialaisesta tekstistä, tai - kuten osa asiantuntijoista arvelee - Kesarean aramealaisesta tekstistä noin vuonna 406. Käännös on erittäin hyvä, sekä tarkkuuden, että tyylin osalta. Käännöksen tekijöiksi mainitaan armenialaiset kristityt Sahak Partev (354-439) ja Mesrop Mashtots (361-440). He myös kehittivät tarvittavan kirjoitusjärjestelmän. Tosin armenialaisissa kertomuksissa mainitaan, että Mesrop ja Sahak tekivät vain uuden version aiemmasta armenialaisesta raamatunkäännöksestä.
Vanhimmat säilyneet armenialaisen UT tekstit ovat vuodelta 887; lähes kaksisataa vuotta vanhemmaksi väitettykin käsikirjoitus on olemassa, mutta sen ikää ei ole pystytty varmuudella osoittamaan.
Georgia
Georgialaiset ovat pieni kaukasialainen kansa, jonka kieli on kartvelilaisen kieliryhmän suurin edustaja. Kun kansan keskuuteen syntyi oma kristikunta ja maa joskus 300- tai 400-luvulla sai oman raamattunsa, oli kansan tulevaisuus turvattu.
Georgialainen kirjoitusjärjestelmä on ainutlaatuinen. Syntyikö tämä Mkhedrulin kirjainkirjoitus Raamatun kääntämisen sivutuotteena tai jo ennen sitä, on selvittämättä.
Varhaisimmat säilyneet georgialaiset käsikirjoitukset, ns. "han-met'i" katkelmat lienevät 400-luvulta. Ajoituksen perusteluna mainitaan seikka, että 400-luvulla eläneen Shushanikin pyhimystarinassa Raamatun teksteihin on useita viittauksia. Yhdeksänsataaluvulta säilyneitä käsinkirjoitettuja evankeliumitekstejä on jo koko joukko. Pian tämän jälkeen käännöksiä uusittiin kielen muuttumisen takia.
Arabialaiset UT käännökset
Uuden testamentin kääntäminen arabiaksi alkoi varsin myöhään, mutta sitten ilmestyikin useita käännöksiä. Käännöksiä tekivät etiopialaiset, syyrialaiset ja egyptiläiset lähetystyöntekijät, jotka käyttivät lähdeteksteinä teksteinä omia kansallisia Uuden Testamentin laitoksiaan. Muutamien käännöksien lähdeteksteinä on ollut kreikankielinen teksti.
Vanhin säilynyt arabiankielinen UT osa "Sinai arab 151" on valmistettu kopiona vuonna 867 reilut sata vuotta aiemmin tehdystä käännöksestä.
Syyrialaisen Tatianoksen noin vuonna 175 tekemästä evankeliumiharmoniasta "Diatessaron" on säilynyt useita arabiankielisiä kopioita, kaksi armeniankielistä kopiota ja latinankielinen käännös osana Codex Fuldensis-nimistä Vulgataa. Diatessaron lienee ollut ensimmäisten arabikristittyjen seurakuntien peruslukemistoa.
Anglosaksiset UT käännökset
Anglit ja saksit valloittivat saaret Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen. Alueelle syntyi seitsemän brittivaltiota, Northumbria, Mercia, Wessex, Essex, Sussex, Kent, and East Anglia. Kieli oli kuitenkin yhteinen kaikille anglosaksisille valtioille, vaikkakin murre-eroja esiintyi.
Brittein saarten kelttiläinen kristikunta teki lähetystyötä Manner-Euroopassa ja vähäisemmässä määrin myös anglosaksisten valloittajien keskuudessa. Irlantilaisen Caedmonin 600-luvulla tekemä raamatun kertomuksien käännös anglosaksiin oli kenties ensimmäinen kirjallinen hanke tälle kielelle. Myöhemmin käännettiin vielä psalmit, Johanneksen evankeliumi ja neljä evankeliumia. Vanhimmat säilyneet anglosaksiset tekstit ovat 900-luvulta. Kuningas Arthurin aikana käytettiin vanhaa latinankielistä Raamattua. Vulgata ei ollut suosittu.
Anglosaksisen kielen aika päättyi vuonna 1066 normannivalloitukseen. Väestömuutokset muuttivat kieltä, ja uusista aineksista vähitellen muodostunut kieli tunnetaan jo englannin kielen nimellä. Englanninkielisiä raamatunkäännöksiä alkoi syntyä 1300-luvulta alkaen, mutta ne olivat käännöksiä latinalaisista versioista ja vasta myöhemmmin käännöksiä alettiin taas tehdä kreikasta ja hebreasta.
Slaavinkielinen käännös
Kansainvaelluksen päätyttyä Karpaattien slaavit olivat muodostumassa kansakunnaksi. Slaavien ensimmäinen kuningas Moraviasta kutsui Bysantista lähetyssaarnaajia ja sai palvelukseensa Kyrilloksen ja Metodioksen, kaksi Makedonian slaavia, jotka laativat slaavin kielelle jonkinlaisen kirjoitusjärjestelmän. Roomalaiskatoliset kirkonmiehet kuitenkin estivät toiminnan, Kyrillos kuoli Roomassa oudoissa olosuhteissa ja Metodios joutui frankkien vangiksi. Moravian slaavit vapauttivat Metodioksen, joka kumppaneineen pääsi taas jatkamaan kirjallista toimintaansa.
Metodioksen kuoleman jälkeen slaavilaisen käännöstyön keskukseksi tuli Ohridin kaupunki Makedonian ja Kreikan rajalla. Työ jatkui Kyrilloksen ja Metodioksen alkuperäisen tiimin voimin. Nyt johtajana toimi Kliment. Ohridin kaudella kirjoitusjärjestelmä kehittyi, ja Klimentiä pidetään kyrillisen aakkoskirjoituksen luojana. Aiempaa, Kyrilloksen käyttämää tai luomaa kirjoitusta kutsutaan nykyisin glagolitsaksi.
Glagolitsassa kirjaimien virkaa toimittavat geometriset merkit, mutta kyrillitsassa kirjaimet ovat muunnoksia kreikkalaisista ja muutamista hebrealaisista kirjaimista. Glagolitsa jäi käyttöön vain Bosnian ja Kroatian slaavien keskuuteen - seuduille, joissa bogomilien vaikutus oli suurin.
Ohridin lähetyskeskuksen toiminnan aikana slaavin kieli oli vielä niin yhtenäinen, että kaikki slaavit ymmärsivät sitä. Nykyisin tätä slaavin kieltä kutsutaan vanhaksi kirkkoslaaviksi. Sitä mukaa kun slaavilaiset kielet kehittyivät, muodostui uusia paikallisia murteita, joiden vaikutuksesta kirjurit korjailivat Ohridin kauden tekstejä joskus varsin mielivaltaisestikin.
Vanhimmat säilyneet kirjoitusnäytteet ovat 900-luvulta ja niissä teksti on vielä glagolitsaa. Kyrillitsaa alkaa esiintyä heti ensimmäisissä kansallisissa raamatun kirjojen kopioissa. Kokonaisia Raamattuja tai edes yksittäisiä Raamatun kirjoja tältä kaudelta ei ole säilynyt. Säilyneiden tekstien vähäisyyden vuoksi tiedot kirkkoslaavista ovat puutteellisia ja usein kansallispoliittisesti väritettyjä. Varmuudella tiedetään kuitenkin, että Bosnian bogomilien rukouskokouksien varustuksiin kaudella 1200-1450 kuului "Nastolna Jevangelie", eli pöydälle esiinpantu Uusi Testamentti.
Bosnian bogomiilien yhteisöt hävitettiin 1400-luvulla, mutta naapurissa tsekit ja moraavit olivat ottaneet kristinuskon asian omakseen. Tsekkiläinen Huss ja englantilaisen Wycliffen luut poltettiin rovioilla vuonna 1415, mutta nyt näitä kahta tapausta voidaan pitää kristinuskon uuden nousun merkkeinä.
********************
Kovin selkokielinen ja sinänsä mielenkiintoinen tämä Pöystin esitys on. Varauksin voin pitää sitä "ainoana" totuutena. Minulla on eräistä kohdista ollut hieman erilainen käsitys, joka toki voi johtua myös siitä, että olen huomannut itsessäni asuvan "luupää luterilaisen" vaikka ennakkoluulottomasti yritänkin harrastuksenani tutkia eri uskontoja ja niiden syntyhistoriaa.
Olisipa mielenkiintoista kuulla mitä esimerkiksi nimimerkki "Jarilla" olisi tähän sanottavaa.
Olet oikeassa. Tuota sanotaan yleiseksi ilmoitukseksi. Kun sen huomaa, saa uskon Jumalaan.
Tarvitaan kuitenkin myös erityistä ilmoitusta. Sitä saamme profeettojen kautta. Yleinen ilmoitus ei vielä näytä tietä.
tuo kiven luominen. Ateistipiireissä sitä on viljelty pilkkamielessä ja muka älyllisenä kikkailuna kumoamaan Jumalan kaikkivaltaisuutta.
Luulosi MAP-kirkkoon nähden on kai yritys olla vitsikäs. Rinnastus ontuu pahoin. Jumala on nimenomaan halunnut antaa tietää itsestään jälleen. Sen sai aikaan 14-vuotiaan pojan vilpitön rukous saada tietää, mikä kirkko on oikea.
Totuus on ilmoitettu Raamatussa.
Rikas mies pyysi tuonelassa vaivoissa ollessaan uutta ilmoitusta veljilleen, mutta sitä ei annettu. Ihmisille oli jo annettu laki ja profeetat, joka riitti pelastukseen. Uusia profeettoja ei tarvittu, eikä sellaisia ole ollut.
Jeesus Kristus on Herra!
Jos on niin miksi on syntynyt tuhansia eri kirkkoja ja suuntia? Erään laskelman mukaan 33800 v. 2000. Kuitenkin Kristus perusti vain yhden kirkon (Matt. 16:18). Siitä luovuttiin eli apostolinen johto hävisi. Kirkosta tuli vainojen loputtua Rooman valtakunnnan osasto, johon keisari nimitti piispoja. Oliko se enää Kristuksen tarkoittama kirkko!
Uutta ilmoitusta on tarvittu, jotta uskonnollinen selkeys, totuus, olisi taas löydettävissä. Kristus on Herra, se on totta, mutta siksi meidän tuleekin kuunnella, mitä hän palauttamallaan kirkolla on annetavana: evankeliumin täyteys.
Miten luulet niille käyvän, jotka eivät ole eläessään edes kuulleet evankeliumista? Palautetulla kirkolla on siihenkin vastaus.
Kristityille.
mutta kristittyjä on liian monta lajia. Siksi Raamattu ei riitä. Kristus tarkoitti, että kaikki olisivat yhtä kuten hän ja Isä ovat yhtä eli yksimielisiä. Vain lisäselvitykset eli uudet ilmoitukset voivat saada aikaan totuudenumukaisen uskon sisällön.
...EIVÄT tarkoita tässä tapauksessa mitään kättentaputusta vaan kommentteja malliin: "Oikein", "Hienoa", "Juu, niin minäkin tekisin / tein."
Jos sinulla on asiasta jotakin epäselvää, minulla on aika monta MAP-kirkon JÄSENTÄ jotka voivat todistaa asian.
Sinänsä minulle on täysin samantekevää mitä sinä kuvittelet tapahtuneen, sillä fundamentalisti osaa omassa päässään muuttaa mustankin valkoiseksi ja vieläpä selittää muille miten he ovat väärässä luullessaan mustaa mustaksi.
Tämä juttu onkin tarkoitettu varoitukseksi muille. Jotkut ihmiset ovat helpommin johdateltavissa tai painostettavissa kuin minä. Minun suhteeni tällaisilla yrityksillä on aina täysin päinvastainen vaikutus.. :-)
Missä se sinun Jeff Lindsaysi on nyt? Oliko jotakin hyviä linkkejä tästä aiheesta? Aina et voi juosta Jeffin selän taa piiloon. :-D
Kirkko tietää AINA sinua itseäsi paremmin kuinka rahasi tulee käyttää vaikka sanookin ettei SE sinänsä rahojasi tarvitse vaan se on tarpeen omalle hengelliselle kehityksellesi. :-D
Kun vielä kirkon varainkäyttö on näinkin salaista niin heh heh hee... Kaikki on kuitenkin kunnossa mitä tahansa tapahtuukin. :-)
...asiaa periaatteelliselta kannalta.
MITÄ tämä varsin korkeassa asemassa oleva Utahin upseeri oikeastaan KÄSKI minun tekemään?!?! Kehoitus rikkoi suoraan Herran SUURINTA käskyä vastaan.
Mieti tätä tarkkaan.
Itse skenaario oli myös täysin tosi mutta aika lailla monimutkaisempi kuin ehkä luulet.
Hauskaa kesän alkua sinulle!
Nyt ei tarvitse niin usein viitata Jeffiin, koska hyvät suomenkieliset oikaisuartikkelit on sivuilla
www.mormoni.net Niissä on sinunkaltaisiasi vastustajia oikaistu tosi pätevästi.
Kirjoita nyt kuitenkin seuraavan kerran tarkemmin noista aploreeraamisista. Todistajiin viittaaminen ei todista mitään, koska niitä et ole nimennyt.
...että alan täällä julkisesti antamaan nimiä?
Jos teitä huvittaa aihetta puida enemmän niin annan kyllä nimiä. Ei minulla ole mitään hävettävää, salattavaa tai pelättävää asian suhteen.
...se sitten ole julkista?!?!
Kymmennyksiä käytetään Kirkon juoksevien menojen kattamiseen ja paastouhrivaroja 100% ihmisten auttamiseen.
Jos et maksa "täysiä" kymmennyksiä ja kuitenkin käy esim. kirkossa niin silloinhan ratsastat muiden rahoilla koska kappelin ylläpitoon mm. menee rahaa, samointemppelien ym. + palkat...
Kirjoitit:
Tiukka vastaus oli, että minun tulee ENSISIJAISESTI hoitaa velvollisuuteni KIRKKOA kohtaan ja RUKOILLA apua sukulaiselleni. Tämä ohje sai vieläpä aplodeerauksia seurakuntalaisilta(!)
No se oli siis ko. lähetystyöjohtajan mielipide. Minun puolestani olisi saanut kyllä rukoilun lisäksi kyllä lähettää rahoja sukulaisillesi. Ja tota kai muut jäsenet olivat samaa mieltä ko. lähetystyöjohtajan kanssa koska kymmennysten laki on mikä on ... Oletko varma että he myös ajatetelivat samoin siitä rukoilusta (että vain rukoilisit?).
Kirjoitit:
Sanomattakin oli selvä että jäsenyyteni loppui siihen paikkaan ja oli myös suuri kiusaus vääntää tämän teeskentelevän cowboyn - joka niiin paljon rakasti kaikkia - nenä niskaan...
Siis yhden henkilön takia luovuit kaikesta? Elikkä annoit toisen ihmisen mielipiteen vaikuttaa omaasi noin vahvasti?
Kirjoitit:
Seurakunnan piispa - muuten järkimies ja vieläpä erittäin mukava ihminen - tuli sitten iltasella meillä käymään rauhaa rakentamaan. Ei ole piispan eikä sen puoleen muidenkaan seurakuntalaisten kanssa riitaa mutta MAP-kirkon kanssa menivät välit pysyvästi poikki.
No se on hyvä. Mutta että lähetystyöjohtajan asetit saman arvoiseksi kuin Kirkko?
Kirjoitit:
Näinollen nimenomaan rahasta puhuminen MAP-kirkon yhteydessä on erityisen mielenkiintoista, etenkin kun rahat ovat niin "pyhiä" ettei niiden käytöstä "rivijäsenet" saa käytännössä mitään tietoja. Kuitenkin kymmenysten maksu on niin tärkeää että se ohittaa kuvailemassani tapauksessa inhimilliset syyt.
Voin vakuttaa että vaikka rivijäsenet eivät tietoa rahan käytöstä saa niin tiedän henk. koht. että pohjoismaiden (pohjois-Eurooppa), rahoja käytetään oikein eikä esim. korruption ylläpitämiseen. Siitä johtuen Venäjällä ei esim. ole temppeliä....
Kummennyksiä kun ei ole tarkoitettu ensisijoisesti ihmisten auttamiseen VAAN PAASTOUHRIT on niin ei siinä mitään "inhimillisiä syitä" tarvitse pohtia. Älä maksa paastouhreja kirkolle vaan anna ne rahat sukulaisillesi.
Tai mikä parempaa, kerro heille Kirkosta ja evankeliumista ja pyydä että tutkisivat / rukoilisivat ja saisivat uskoa ja todistuksen ja liittyvät kirkkoon... Sittenhän he voivat pyytää sitä apua suoraan paikkakuntansa piispalta eikä sinun tarvitse antaa heille rahaa.... ;-)
Jos lain mukaan on niin sittenhän saat tiedot Suomen MAP-Kirkon kirjanpidosta, eikös?
Ei muuta kun kyselemään sitä.
...paastouhrirahoilla ei paria mummoa pidetä hengissä ja muutaman tenavan kouluja maksella. Suomesta ei ole kysymys, ko. sukulaiset asuvat toisella pallonpuoliskolla.
Onko kirkko valinnut lähetysjohtajan vaiko ei? Luulisi kirkon katsovan hyvin tarkasti että ETENKIN lähetysjohtaja noudattaa virallista linjaa.
"Siis yhden henkilön takia luovuit kaikesta? Elikkä annoit toisen ihmisen mielipiteen vaikuttaa omaasi noin vahvasti?" Tappelu olisi tullut enemmin tai myöhemmin sillä vastaava suhtautuminen on varsin yleistä.
Kyllä minä tiedän kymmenysrahojen ja paastouhrien välisestä erosta. Paastouhrirahat ovat kymmenyksiin verrattuna pisara meressä. Mielelläni tarkastelen koko kakkua ja sen käyttöä.
Ja sukulaiset - ja minä - emme todellakaan halua olla tekemisissä sellaisen kirkon kanssa joka mieluumin rakentelee temppeleitä kuin ruokkii ilman eläkettä olevia mummoja tai kouluttaa rahattomien lapsia. Kaikkea en voi minäkään tehdä joten asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen.
Näinollen lähetysjohtajapariskunnan käytös oli HYVIN loukkaavaa.
Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste. Yksi Raamattu!
Raamattua ei ollut nykyisessä asussa olemassakaan silloin, kun kirkko ja kristinusko syntyi. Kristittyjä ovat ne, jotka uskovat Kristukseen ja seuraavat häntä eli uskovat myös Kristusta. siinä olemme samaa mieltä, että "Yksi Herra, yksi usko,yksi kaste." Mutta entäs sitten, kun on monia eikä vain yksi tapa uskoa ja kastaa?
Vain Jeesus riittää, ellei Jeesus riitä, ei mikään riitä.
Kaikki mitä lisätään Raamattuun, ei lisää Evankelimin täyteyttä, vaan vähentää sitä.
Mikään muu kuin Raamattu ei riitä kristityille, mutta vain Raamattu riittää.
Uudet ilmoitukset? Mitä ne ovat? Mitä ne aiheuttavat? Sekaannusta, väärinkäsityksiä, riitoja, erimielisyyksiä, eriseuraisuutta, vihanpitoa, sekasotkua, epäuskoa, epätietoisuutta, epävarmuutta, sekavuutta. eksytystä, jne.
Siinäpä "Uusien nilmoituksien hedelmiä". "Heidän hedelmistään te heidät tunnette.
Kyllä maar paastouhria saa makasaa niin paljon kun haluaa, "vähimmäisvaatimus" on kahden aterian hinta. Mutta jäseniä on pyydetty olemaan runsaskätisiä tässä asiassa. Elikkä saa maksaa vaikka 1000 EUR / kk jos haluaa ja jaksaa... Kyllä tolla jo elättää montakin ihmistä. :-) Ja on kyllä kunnioitettavaa että todella heille rahaa lähetät (kuten jo jossakin toisessa kohdassa totesin).
Kirjoitit:
Onko kirkko valinnut lähetysjohtajan vaiko ei? Luulisi kirkon katsovan hyvin tarkasti että ETENKIN lähetysjohtaja noudattaa virallista linjaa.
Jokuhan tuon lähetysjohtajan on valinnut, mutta eihän se tarkoita että ko. johtaja on täydellinen. Virallinen linja on jo aikaisemmin mainitsemani ja sitä voi sitten jokainen itsessään pohtia mitä maksaa. Kymmennysten lain kohdallahan meille opetetaan että kaikki tulee Herralta. Opetellaan sitten elämään 10% vähemmällä. Mikä siinä on ongelma?
Kirjoitit:
"Siis yhden henkilön takia luovuit kaikesta? Elikkä annoit toisen ihmisen mielipiteen vaikuttaa omaasi noin vahvasti?" Tappelu olisi tullut enemmin tai myöhemmin sillä vastaava suhtautuminen on varsin yleistä.
Ja toisenlainenkin suhtautuminen, elikkä se on jokaisen oma päätös mitä maksaa. Ei siitä mitään tappelua tarvitse tulla. Itse näkisin asian niin että kakais hyvin vahvaa persoonallisuutta ja periaatteen miestä kohtasi kun lähetysjohtajan kanssa asiasta juttelitte... Jos vain kumpikin olisi oppinut jotakin positiivista asian tiimoilta niin sekin olisi hyvä. :-)
Kirjoitit:
Kyllä minä tiedän kymmenysrahojen ja paastouhrien välisestä erosta. Paastouhrirahat ovat kymmenyksiin verrattuna pisara meressä. Mielelläni tarkastelen koko kakkua ja sen käyttöä.
Nimenomaan sitten et ole ymmärtänyt että kysessä on 2 täysin eri asiaa.
Kirjoitit:
Ja sukulaiset - ja minä - emme todellakaan halua olla tekemisissä sellaisen kirkon kanssa joka mieluumin rakentelee temppeleitä kuin ruokkii ilman eläkettä olevia mummoja tai kouluttaa rahattomien lapsia. Kaikkea en voi minäkään tehdä joten asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen.
Kirkko tekee kaikkea. Seurakuntakeskuksia tarvitaan , temppeleitä tarvitaan ja kun noita rakennetaan niin jotkut saavat työtä ja rahaa... Tapa auttaa sekin. Kirkko myöskin ruokkii ilman eläkettä oleviä mummoja ja työttömiä (varsinkin Salt Lake City:n aluella katsomatta uskontokuntaan...). Sekä antaa rahoitusta kouluttamiseen... Eli Kirkossa itse asiassa kaikki on juuri niinhyvässä tärkeysjärjestyksessä kun olla vaan voi. Annetut paastouhrit annetaan 100%:sesti köyhien auttamiseen ja kymmennysvaroistakin menee auttamiseen osa + toimintojen ylläpitoon (missä kokoonnumme jos kukaan ei korjaa kappeleita ja ne rapoistuvat pois - alamme maksaa kovaa vuokraa jollekkin taholle joistakin hikisistä tiloista ja taas mummot jää ilman ateriaa?)
Ja ylijäämä on sijoiteetu hyvin mm. farmeihin ym. maataloustiluksiinn joista hädän tullen saa ravintoa ilman ongelmia.
Itse asiassa olet siis käväissyt kirkossa jossa asioden arvomaailma on todellakin ihanteellinen. Ongelma tässä vaan suurimalle osalle ihmisiä on se, että evankeliumi vaatii uhrauksia, joita kaikki eivät ole valmiita tekemään, ilman että näksivät siitä tulevan heti itselleen jotakin hyötyä... Eivät näe siis koko kuvaa globaalista kirkosta jossa varsinkin Kauko-Itä, Aasia, Afrikka ja Etelä-Amerikka ovat niitä kasvun paikkoja ja siellä juuri tarvitaan kymmennysvaroja joiden avulla rakennetaan kappeleita (joka siis antaa työtä ko. alueillakin ihmisille).
Jos hyväksyt Mormonin kirjan uutena ilmoituksena Israelin Jumalalalta, niin silloin sinun on hyväksyttävä myös Koraani uutena ilmoituksena, jonka antoi enkeli Gabriel Mohammedille. Gabriel sentään mainitaan Raamatussa, mutta mormoneista ei puhuta mitään. Koraanihan on siten luotettavampi jälki-ilmoitus kuin tuntemattoman enkeli Moronin ilmoitus konsanaan herra Smithille, jos on pakko johonkin jälki-ilmoitukseen uskoa?
...hinnalla saa vallan hitonmoisen kasan riisiä. Miksi siis rakentaa temppeleitä ennenkuin riisikupissa on täytettä?
Ruoka ei kasva Mäkkärissä kuten moni amerikkalainen putkiaivo kuvittelee.
Olet kuin Juudas, joka moitti Jeesusta siitä, että hän salli erään naisen voidella jalkansa kallisarvoisella öljyllä sen sijaan, että öljy olisi myyty ja annettu raha köyhille. Unohdat, miten tärkeitä toimituksia tehdään temppeleissä ja vain siellä. Mutta sinullahan ei olekaan uskoa niihin, joten toivottavasti saat anteeksi ymmärtämättömyytesi.
...että sinä pidät temppelitoimituksia tärkeinä ja minä taas täytenä hömppänä. Asian oikea laita kuitenkin takuuvarmasti eräänä päivänä valkenee sekä sinulle että minulle.
Mikä on tärkeää ja mikä taas vähemmän tärkeää? Hankalia kysymyksiä sinänsä, mutta itse ostaisin ( ja ostankin ) temppelirahoilla riisiä sekä maksan lasten koulumaksuja.
Jos sinä valitset toisin se toki on oma asiasi. Toivottavasti arvomaailmasi ja omatuntosi ovat tasapainossa ja nukut yösi hyvin. Itse nukun yöni erittäin hyvin. Mieti hyvin tarkkaan olenko minä Juudas vai sinä fariseus.
Mites monta kupillista riisiä saisi kaikella sillä rahalla jolla on ostettu ja ostetaan nyt halpaa viinaa????? siinä sitä olisi riisiä kaikille :) Varmasti mormoneilla on paremmat unet kuin noilla krapulaisilla ;)
Mietin että mitä koulumaksuja makselet, et siis ainakaan suomessa asustele... täällä koulut eivät maksa suoranaisesti, vaan me kaikki verorahoillamme maksamme koulunkäynnit!
Hienoa että jotkut uskonnot rakentavat omilla rahoillaan kauniita rakennuksia, joissa voivat sitten palvella Jumalaa. Yhtään rahaa noihin rakennuksiin ei mene muilta kuin mormoneilta. Verorahoista ei mene senttiäkään, eikä ei-kirkon jäseniltä mene sen paremmin senttiäkään. Joten nautitaan vaan, kun saadaan kaunis rakennus tänne suomeen myös.
...menevät marssijärjestyksessä ilman muuta ihmisten ohi.
Ja jos nyt viitsit näitä juttuja lukea niin huomaat että Suomesta ei ollut kysymys. Ilmeisesti sinäkin luulet että ruoka kasvaa Mäkkärissä?!?!
Köyhistä ja vähäosaisista viis väliä, kuolkoot nälkäänsä. Mutta onpa meillä hieno kirkko, oikein tuntuu miten Jumala on keskuudessamme..
eikö se ruoka kasvakkaan siellä mäkkärissä???? nyt kyllä putosi pohja koko touhulta. Niinkuin olen koko ikäni uskonut! mäkkäri ainoa ruokapaikka, ameriikka luvattu maa, kaikki meni nyt uusiks mun maailmassa. kiitti vaan sulle maan pinnalle palauttamisesta. onneksi sinunlaisia on vielä maailmassa :)
taidat olla oikea taivaan lahja maailmalle!!!!
Se on kuin yöllä ja päivällä. Sinä jättäisit kuolleet ilman välttämättömiä toimituksia ja elävät mm. vaille avioliittojensa sinetöintejä iankaikkisuudeksi. - Tai onko sinulla tiedossa muu suunnitelma siitä, miten kuolleet voivat ottaa evankeliumin vastaan?
...temppelihommat vapaamuurareille, mistä Joseph ne alunperin bongasikin. Jeesus ei tietääkseni hirveästi touhottanut ( eikä rakennuttanut ) temppeleiden perään vaan keskittyi olennaisiin asioihin.
Eilen kun olin ulkoilemassa herätyskokoukseen niin herra tempaisi minut ylös. Imaisi taivaaseen ja siellä pyhä pietari sanoi että olen ollut liian vanhurskas.
Levitän vain herran sanaa ja siihen herra vastasi että herra ei päätä kaikkia maailman asioita vaan herra asuu jokaisessa ihmisessä. Myös naisessakin ja eläimissäkin asuu sisällä oma herra.
Jeesus ja herran pyhä henki aasissa ja siilissä aamen.
Etkö tosiaan tiedä, että Kristus jopa kiivaili temppelin puhtauden puolesta!(Matt. 21:12-16) Etkö tiedä, että temppeli oli ja on juutalaisille pyhin asia, jota he odottavat palautettavaksi! Etkö tiedä, että Herra on tuleva temppeliinsä! (Mal. 3:1)
Esiinnyt asiantuntijana uskonnosta ja kirkostamme, mutta tärkeimmistä asioista olet aivan tietämätön.
Jeesus käski kastaa kuolleita?
Hän ei myöskään pitänyt rahan ja temppelin kytköksistä koska ajoi rahanvaihtajat temppelin pihalta tiehensä. :-)
Tiedän kyllä hyvin että Joseph Smith sai "ilmoituksen" temppeliseremonioista heti kun oli liittynyt vapaamuurareihin ja käynyt heidän temppelissään. :-D Näitä poppakonsteja hän sitten hieman muunteli ja sen jälkeen niitä on muutettu monta kertaa. Se on nyt siistimpää kun ei veri lennä.
Tuota hupsutusta on kyllä mahdotonta yhdistää Herran palvelemiseen. Se on vain pelkkää sirkushuvia sekä oivallinen piilopakote kymmenysten keräämiseksi.
Niin ne työntekijät saavatkin aika kasan riisiä...
Ja onneksi en ole amerikkalainen putkiaivo ;-)
Kirjoitit:
...menevät marssijärjestyksessä ilman muuta ihmisten ohi.
Rehellisesti sanoen alkaa väsyttä tuo sinun lässyttelysi.
Annappa edes yhden ihmisen nimi joka ei kirkolta ole apua saanut tai lopeta valheiden levittäminen.
Kuvitelet olevasi joku yli-ihminen, itse asiassa olet ylimielinen viisastelija, jolta ei mitään faktoja väitteiden tueksi. Jos nöyrtyisit vähän enemmän niin huomaisit että muutkin osaavat tehdä päätöksiä rahojen ja varojen käytöstä kuin sinä vain. Kirkossa varjoen käyttö on hoidettu erinomaisesti.
Rakentelet olkinukkeja ja viisastelet vaan.
Kirjoitit:
Jeesus käski kastaa kuolleita?
Johan UT:ssa tuosta mainitaan. (Paikan saat etsiä itse kun tunnet evankeliumin niin hyvin).
Kirjoitit:
Hän ei myöskään pitänyt rahan ja temppelin kytköksistä koska ajoi rahanvaihtajat temppelin pihalta tiehensä. :-)
Väärä oletus. Rahanvaihtoa ei pitänyt tehdä TEMPPELISSÄ vaan ULOKOPUOLELLA.
Kirjoitit:
Tiedän kyllä hyvin että Joseph Smith sai "ilmoituksen" temppeliseremonioista heti kun oli liittynyt vapaamuurareihin ja käynyt heidän temppelissään. :-D Näitä poppakonsteja hän sitten hieman muunteli ja sen jälkeen niitä on muutettu monta kertaa. Se on nyt siistimpää kun ei veri lennä.
Entäs sitten? Mitä väliä sillä on mistä merkit on muka saatu?...
Kirjoitit:
Tuota hupsutusta on kyllä mahdotonta yhdistää Herran palvelemiseen. Se on vain pelkkää sirkushuvia sekä oivallinen piilopakote kymmenysten keräämiseksi.
Kirjoitat ja pilkaat asiaa jota et ymmärrä. (Tai sitten huumorisi on vaan sellaista) Sinun täytyy siis kirkosta eroamistasi vieläkin rationalisoida asioilla joita et tunne tai ole käynyt itse tekemässä (Temppelityö...).
...EI ole jo moneen kertaan kuvailemani, n. 1,5 vuotta sitten erään seurakunnan oppitunnilla sattunut tapaus. Sille on useita kirkon jäseniä todistajina.
Periaate oli edelleenkin se, että jos sinulla on x Euroa rahaa, jolla JOKO voit auttaa hädässä olevaa sukulaista TAI maksaa kymmenykset niin mitä teet?
Ja tämän amerikkalaisen lähetysjohtajan mukaan rahat olisi pitänyt antaa KIRKOLLE ja sitten RUKOILLA tämän hädässäolevan sukulaisen puolesta!!!
Älä siis ITSE lässytä mistään lähimmäisenrakkaudesta ja "erinomaisesta varojenkäytöstä" kirkkosi ollessa kyseessä. Te olette ahneita, tekopyhiä fariseuksia. Te olette epärehellinen papukaijalauma joka kaunistelee tosiasioita sekä kirjoittaa historiaa uusiksi aina sitä mukaa kun tarvetta ilmenee. Te olette laput silmillä ja korvilla kulkevia fundamentalisteja. SITÄ te olette.
Elikä vaan sanahelinää on juttusi...
Kirjoitit:
...EI ole jo moneen kertaan kuvailemani, n. 1,5 vuotta sitten erään seurakunnan oppitunnilla sattunut tapaus. Sille on useita kirkon jäseniä todistajina.
En epäilekkään etteikö tuo olisi sinulle tapahtunut.
Kirjoitit:
Periaate oli edelleenkin se, että jos sinulla on x Euroa rahaa, jolla JOKO voit auttaa hädässä olevaa sukulaista TAI maksaa kymmenykset niin mitä teet?
Teen kummatkin. Ei ole mitään TAI tuossa, molemmat onnistuu, jätät vaan viinana ja muut ei-tervehenkiset huvitukset pois niin helpottaa kummasti.
Kirjoitit:
Ja tämän amerikkalaisen lähetysjohtajan mukaan rahat olisi pitänyt antaa KIRKOLLE ja sitten RUKOILLA tämän hädässäolevan sukulaisen puolesta!!!
No se oli hänen mielipiteensä kuten olen jo aikaisemmin kirkoittanut ...
Kirjoitit:
Älä siis ITSE lässytä mistään lähimmäisenrakkaudesta ja "erinomaisesta varojenkäytöstä" kirkkosi ollessa kyseessä. Te olette ahneita, tekopyhiä fariseuksia. Te olette epärehellinen papukaijalauma joka kaunistelee tosiasioita sekä kirjoittaa historiaa uusiksi aina sitä mukaa kun tarvetta ilmenee. Te olette laput silmillä ja korvilla kulkevia fundamentalisteja. SITÄ te olette.
Just niin. Mutta et silti pysty osittamaan yhtäkään henkiöä jolta apu olisi evätty... Elikä väitteesi siitä että kirkon prioriteetit on pielessä näissä asioissa on VÄÄRÄ.
Juttua kyllä osat heittää, ei siinä mitään, mutta kun vaan ymmärtäisit mikä on faktaa ja mikä ei...
Mikä on se temppeli jnka puhtaudesta Jeesus kiivaili, ja jonka Hän tahtoisi edellen puhdistaa? Missä päin maailmaa se on?
Onko se jokin kirkkorakennus? -EI OLE!
Temppeli jonka Jeesus tahtoisi puhdistaa, ja jonne Hän tahtoisi päästä asumaan, -on- SINUN SYDÄMESI!
Jumala ei tarvitse ihmiskäsin rakennettuja temmpeleitä, vaan Temppelin jonka HÄN itse on rakentanut -ihmissydämen!
No, ei hän mikään sotilashenkilö ollut...
Herran SUURIN KÄSKY ON RAKASTAA HERRAA!!!!!!!
Toiseksi SUURIN on rakastaa lähimmäistään....
Eli hän ei pyytänyt rikkomaan suurinta käskyä.
Mietippä sitä tarkkaan....
Ja uskon että sinulle tuo tapahtui.
Kirjoitit:
Mikä on se temppeli jnka puhtaudesta Jeesus kiivaili, ja jonka Hän tahtoisi edellen puhdistaa? Missä päin maailmaa se on?
Onko se jokin kirkkorakennus? -EI OLE!
No sittenhän ei ole ongelmaa. Temppeleita saa siis rakentaa rahalla (joka siis oli Maitoa ENnen Lihaa kirjoittajan ongelma).
Kirjoitit:
Temppeli jonka Jeesus tahtoisi puhdistaa, ja jonne Hän tahtoisi päästä asumaan, -on- SINUN SYDÄMESI!
AIVAN!
Kirjoitit:
Jumala ei tarvitse ihmiskäsin rakennettuja temmpeleitä, vaan Temppelin jonka HÄN itse on rakentanut -ihmissydämen!
AIVAN! Mutta kun heräät niin ymmärrät että maallisiakin temppelitä voi olla olemassa.
Juuri näin... filosofiointi sikseen ja toistemme kunnioitus arvoon! Mormonismi on uskonto monien joukossa... rakastakaamme toisiamme! Näinhän Kristus opetti ja sen suurempaa käskyä kristityllä ei voi olla!