Perussuomalaiset on tekemässä melkoista yllätystä Hämeen vaalipiirissä.
Hämeen Sanomien kyselyn mukaan puolue on nousemassa vaalipiirin suurimmaksi puolueeksi neljällä paikalla. Kokoomus ja keskusta saisivat molemmat kolme paikkaa ja sdp kaksi.
Vielä vuoden 2007 eduskuntavaaleissa persut ei saanut yhtään edustajaa läpi Hämeessä. Kokoomuksella ja sdp:llä edustajia on neljä.
Perussuomalaisten kannatus oli viime vaaleissa Hämeessä 2,3 prosenttia. Hämeen Sanomien teettämä kysely lupaa puolueelle nyt 23,5 prosentin siivua äänistä.
Vihreät olisi jäämässä kokonaan ilman kansanedustajaa Hämeessä.
Hämeen Sanomien tilaaman kysely toteutti Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK oy. Virhemarginaali on 4,4 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Hämeen vaalipiirin alueeseen kuuluvat muun muassa Hämeenlinna, Lahti, Forssa ja Riihimäki.
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Vaalit/1194674144955/artikkeli/hasan kysely persut nousemassa suurimmaksi puolueeksi hameessa.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
Upeeta mahtavaa