Itse en ole koskaan käyttänyt mitään päihteitä, mutta toki olen omassa perheessä ja suvussa nähnyt alkoholismia. Minua on aina kummastuttanut syy siihen, miksi jotkut tahtovat päihteitä käyttää, itse en uskaltaisi.
Minusta olisi pelottavaa, jos en hallitsisi itseäni. On jopa pelottavaa katsella esim. vahvassa humalassa olevaa ihmistä, sillä ulkopuolisesta se hallitsematon toikkarointi näyttää pelottavalta. Kun näitä tulee aina välillä kaupungilla vastaan, niin sitä vain miettii, että selviävätköhän he ehjin nahoin kotiinsa.
Äsken televisiosta ykköseltä tuli dokumentti vankilassa olevista miehistä. He olivat tehneet tekonsa melkolailla jokainen joko huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena. Ehkä vain yksi vanhempi mies, joka oli ns. tirkistelijä ei ollut näin toiminut, mutta kaikki muut olivat.
Näistä miehistä muutamat myös puhuivat siitä, että käyttävät huumeita vankilassakin. He sanoivat ylipäänsä syyksi päihteiden käyttämiseensä sen, että eivät kestä todellisuutta. Että omaa elämää ja tekoja olisi liian rankkaa joutua ajattelemaan selvinpäin.
Olen itse usein pohtinut tältä kantilta tätä asiaa, ja ajatellut voisiko tässä olla syy -ei vain kestetä omaa elämää selvinpäin. Näinkö se on? Enkä nyt tarkoita että kaikilla olisi vankila- ja rikoskierrettä taustalla, vaan ihan ns. tavallistakin elämää eläviä ihmisiä.
Alkoholismihan nyt ainakin on melko yleistä suomessa, eivätkä kaikki näistä miehistä ja naisista ole koskaan yhtä ainutta rikosta tehneet, tai vankilassa olleet. Tietysti vankilassa olleilla on monin verroin rankempia asioita kannettavana, mutta onko se sitten kaikilla päihdeongelmaisilla kuitenkin pohjimmiltaan syynä, että oma elämä tuntuu selvinpäin liian raskaalta kantaa tai hyväksyä?
Kysymys kaikille riippuvaisille
....................
2
166
Vastaukset
- Meth53
"Olen itse usein pohtinut tältä kantilta tätä asiaa, ja ajatellut voisiko tässä olla syy -ei vain kestetä omaa elämää selvinpäin. Näinkö se on?"
Lyhyestä virsi kaunis: Ei ole.- ....................
Miksi sitten?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1142758EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291351- 1031207
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366997Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133968- 56865
- 40688
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22683Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110632