Laitan vielä ainakin nämä pari EGW:n lainausta. Monikaan ei ole kiinnittänyt huomiota EGW:n myöhäisempiin lainauksiin, koskien juutalaisia. Minäkään en aikaisemmin tuntenut juuri muita juutalais- tai Israel- lainauksia kuin varhaiset lainaukset. Tulkintani mukaan EGW edistyi näkemyksissään, niinkuin tuleekin tehdä. Erityisesti 1900 - 1912 ajalta löytyy, tulkintani mukaan, parhaat lainaukset.
Monet tulevat valoon. Maailmassamme on suoritettavana suuri työ. Herra on ilmoittanut, että
pakanat tullaan kokoamaan sisälle, eikä vain pakanat vaan myös juutalaiset. Juutalaisten joukosta monia tulee kääntymään ja heidän kauttaan me tulemme näkemään Jumalan pelastuksen menevän eteenpäin kuin palava lamppu.
Juutalaisia on kaikkialla ja heille on vietävä nykyisen totuuden valo. Monet heistä tulevat valoon ja julistavat Jumalan lain muuttumattomuutta ihmeellisellä voimalla. Herra Jumala tulee työskentelemään. Hän on tekevä ihmeellisiä asioita
vanhurskaudessa.
- EGW, Käsikirjoitus 87, 1907.
Mitä sanotte tästä?
9
162
Vastaukset 9
- höh!
Ei tuossa ole mitään uutta. Kyllä minä ainakin tuon olen tiennyt kauan aikaa. Ei se tarkoita, että nykyinen juutalaisvaltio olisi Jumalan Israel, kuten monet kuvittelevat.
- ,
####että nykyinen juutalaisvaltio olisi Jumalan Israel, kuten monet kuvittelevat.####
Eihän kukaan noin kuvittelekaan.
Väität ensin väärin ja sitten kumoat ainoastaan oman vääryytesi.
Kyllä jokainen tietää, että valtaosa juutalaisista on muiden kansakuntien parissa yhä edelleenkin. Mutta eihän ihmisten lankeemus tee tyhjäksi Jumalan uskollisuutta. - PYH!
, kirjoitti:
####että nykyinen juutalaisvaltio olisi Jumalan Israel, kuten monet kuvittelevat.####
Eihän kukaan noin kuvittelekaan.
Väität ensin väärin ja sitten kumoat ainoastaan oman vääryytesi.
Kyllä jokainen tietää, että valtaosa juutalaisista on muiden kansakuntien parissa yhä edelleenkin. Mutta eihän ihmisten lankeemus tee tyhjäksi Jumalan uskollisuutta.PYH! juutalaiset eivät ole Jumalan Israel, asuvat missä asuvat. Jumalan uskollisuus näkyy hänen tahtonaan seurakuntaa kohtaan.
Avausviestiin vastaus:
Lainasit Ellen Whiteä: "Juutalaisten joukosta monia tulee kääntymään ja heidän kauttaan me tulemme näkemään Jumalan pelastuksen menevän eteenpäin kuin palava lamppu.
Juutalaisia on kaikkialla ja heille on vietävä nykyisen totuuden valo. Monet heistä tulevat valoon ja julistavat Jumalan lain muuttumattomuutta ihmeellisellä voimalla."
Kamala pyrkimys käännyttää juutalaisia adventisteiksi ja tuostako iloitset!
Siitäpä sitten onkin vaikea juutalaisen enää tulla uskoon, jos hän on kääntynyt juutalaisuudesta jo adventismiin = adventtitotuuteen ja ellensapattiin, kuten tuossa tekstissäsi tarkoitettiin.
Mutta ei kaikkien juutalaisten noin huonosti käy, vaan heitä tulee myös uskoon, kun pakanoitten ajat on ohi ja juutalaisilla uusi etsikkoaika:
http://uskonasioita.blogspot.com/2009/05/lopunajan-tapahtumat.html- PYH!
Oppisi on pakanuutta ja paskapuhetta. Mitään salaista tempausta ei ole eikä mitään sen jälkeistä juutalaisten etsikkoaikaakaan. Olet harhaopettaja ja kiero sellainen.
- Anonyymi
Viisaita sanoja!
- Anonyymi
White, tuo keskinkertainen kirjailija.
- Anonyymi
Mitäs väliä sillä on? Asiaa hän silti kirjoittaa.
- Anonyymi
Oikein Hyvä, nostoon!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.941496Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471023- 15896
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40838Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82758- 92741
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17737- 46728
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27687- 68682
- 13682
- 59672
- 47664
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97651Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56585Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47576- 45560
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129557Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla149534Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31525