Että Pyhä Raamattu, Vanha ja Uusi testamentti, on kirjoitettu Jumalan sana, jonka jumalallisen innoituksen vaikutuksesta pyhät Jumalan miehet puhuivat ja kirjoittivat Pyhän Hengen johtamina. Tässä sanassa Jumala on uskonut ihmiselle pelastumiseen välttämättömän tiedon. Pyhä Raamattu on erehtymätön ilmoitus Jumalan tahdosta. Se on luonteen mittapuu, kokemuksen koetinkivi, arvovaltainen opin ilmoittaja ja luotettava esitys Jumalan teoista historiassa.
Että on olemassa yksi Jumala: Isä ja Poika ja Pyhä Henki, kolmen yhtä iankaikkisen persoonan ykseys. Jumala on kuolematon, kaikkivoipa, kaikkitietävä, kaikkea korkeampi ja aina läsnä oleva. Hän on ääretön ja ylittää ihmisen käsityskyvyn; kuitenkin hän on tehnyt itsensä tunnetuksi ilmoittamalla itsensä. Hän on arvollinen saamaan koko luomakunnan ikuisen ylistyksen, palvonnan ja palveluksen.
ISÄ
Jumala, iankaikkinen Isä, on koko luomakunnan Luoja, kaiken alkulähde, ylläpitäjä ja hallitsija. Hän on vanhurskas ja pyhä, laupias ja armahtavainen. "Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri." Pojassa ja Pyhässä Hengessä ilmenevät ominaisuudet ja kyvyt ovat myös ilmauksia Isästä.
POIKA
Jumala, iankaikkinen Poika, tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Hänen kauttaan kaikki luotiin, Jumalan luonne ilmoitetaan, ihmiskunnan pelastus toteutetaan ja maailma tuomitaan. Hän, ikuisesti tosi Jumala, tuli myös tosi ihmiseksi, Jeesukseksi Kristukseksi. Hän sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta. Hän eli ja koki kiusauksen ihmisolentona mutta antoi täydellisen esimerkin Jumalan vanhurskaudesta ja rakkaudesta. Ihmeteoillaan hän ilmensi Jumalan voimaa, ja ne osoittivat hänen olevan Jumalan lupaama Messias. Hän kärsi ja kuoli vapaaehtoisesti ristillä meidän syntiemme tähden ja meidän sijastamme. Hänet herätettiin kuolleista, ja hän astui ylös taivaisiin suorittaakseen palvelusta taivaallisessa pyhäkössä meidän hyväksemme. Hän on tuleva takaisin kirkkaudessa vapauttaakseen lopullisesti kansansa ja saattaakseen kaiken ennalleen
PYHÄ HENKI
Jumala, iankaikkinen Henki, toimi yhdessä Isän ja Pojan kanssa luomisessa, ihmiseksitulemisessa ja lunastuksessa. Hän innoitti Raamatun kirjoittajia. Hän täytti Kristuksen elämän voimalla. Hän vetää ihmisiä puoleensa ja saattaa heidät synnintuntoon; ne, jotka vastaavat hänen kutsuunsa, hän uudistaa ja muuttaa Jumalan kuvan kaltaisiksi. Isän ja Pojan lähettämänä hän on aina Jumalan lasten kanssa, jakaa hengellisiä lahjoja seurakunnalle, antaa sille voiman todistaa Kristuksesta ja sopsoinnussa Pyhän Raamatun kanssa johtaa seurakuntaa tuntemaan koko totuuden.
LUOMINEN
Jumala on kaiken Luoja, ja hän on Raamatussa esittänyt luotettavan kertomuksen luomistyöstään. "Kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan" ja kaikki elävät olennot maan päällä ja lepäsi tuon ensimmäisen viikon seitsemäntenä päivänä. Siten hän asetti sapatin loppuun suoritetun luomistyönsä ainaiseksi muistomerkiksi. Ensimmäinen mies ja nainen tehtiin Jumalan kuvaksi, luomistyön kruunuksi. Heille annettiin valta hallita maailmaa ja velvollisuus pitää siitä huolta. Kun maailman luominen oli saatu päätökseen, maailmassa "kaikki oli hyvää" ja julisti Jumalan kunniaa.
Että on olemassa yksi Jumala: Isä ja Poika ja Pyhä Henki, kolmen yhtä iankaikkisen persoonan ykseys. Jumala on kuolematon, kaikkivoipa, kaikkitietävä, kaikkea korkeampi ja aina läsnä oleva. Hän on ääretön ja ylittää ihmisen käsityskyvyn; kuitenkin hän on tehnyt itsensä tunnetuksi ilmoittamalla itsensä. Hän on arvollinen saamaan koko luomakunnan ikuisen ylistyksen, palvonnan ja palveluksen.
ISÄ
Jumala, iankaikkinen Isä, on koko luomakunnan Luoja, kaiken alkulähde, ylläpitäjä ja hallitsija. Hän on vanhurskas ja pyhä, laupias ja armahtavainen. "Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri." Pojassa ja Pyhässä Hengessä ilmenevät ominaisuudet ja kyvyt ovat myös ilmauksia Isästä.
POIKA
Jumala, iankaikkinen Poika, tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Hänen kauttaan kaikki luotiin, Jumalan luonne ilmoitetaan, ihmiskunnan pelastus toteutetaan ja maailma tuomitaan. Hän, ikuisesti tosi Jumala, tuli myös tosi ihmiseksi, Jeesukseksi Kristukseksi. Hän sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta. Hän eli ja koki kiusauksen ihmisolentona mutta antoi täydellisen esimerkin Jumalan vanhurskaudesta ja rakkaudesta. Ihmeteoillaan hän ilmensi Jumalan voimaa, ja ne osoittivat hänen olevan Jumalan lupaama Messias. Hän kärsi ja kuoli vapaaehtoisesti ristillä meidän syntiemme tähden ja meidän sijastamme. Hänet herätettiin kuolleista, ja hän astui ylös taivaisiin suorittaakseen palvelusta taivaallisessa pyhäkössä meidän hyväksemme. Hän on tuleva takaisin kirkkaudessa vapauttaakseen lopullisesti kansansa ja saattaakseen kaiken ennalleen
PYHÄ HENKI
Jumala, iankaikkinen Henki, toimi yhdessä Isän ja Pojan kanssa luomisessa, ihmiseksitulemisessa ja lunastuksessa. Hän innoitti Raamatun kirjoittajia. Hän täytti Kristuksen elämän voimalla. Hän vetää ihmisiä puoleensa ja saattaa heidät synnintuntoon; ne, jotka vastaavat hänen kutsuunsa, hän uudistaa ja muuttaa Jumalan kuvan kaltaisiksi. Isän ja Pojan lähettämänä hän on aina Jumalan lasten kanssa, jakaa hengellisiä lahjoja seurakunnalle, antaa sille voiman todistaa Kristuksesta ja sopsoinnussa Pyhän Raamatun kanssa johtaa seurakuntaa tuntemaan koko totuuden.
LUOMINEN
Jumala on kaiken Luoja, ja hän on Raamatussa esittänyt luotettavan kertomuksen luomistyöstään. "Kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan" ja kaikki elävät olennot maan päällä ja lepäsi tuon ensimmäisen viikon seitsemäntenä päivänä. Siten hän asetti sapatin loppuun suoritetun luomistyönsä ainaiseksi muistomerkiksi. Ensimmäinen mies ja nainen tehtiin Jumalan kuvaksi, luomistyön kruunuksi. Heille annettiin valta hallita maailmaa ja velvollisuus pitää siitä huolta. Kun maailman luominen oli saatu päätökseen, maailmassa "kaikki oli hyvää" ja julisti Jumalan kunniaa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Luotu ihminen = elävä olento.
Elämän henkäys. "Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento (VKR: elävä sielu)" (1.Moos. 2:7).
Kun Jumala muodosti maan alkuaineista elävän olennon, hän 'puhalsi' 'elämän henkäyksen' Aadamin elottomaan ruumiiseen. Tuo elämän henkäys oli elämää antava "Kaikkivaltiaan henkäys" (Job 33:4) - elämän kipinä. Voisimme verrata sitä sähkövirtaan, joka erilaisten elektronisten komponenttien kautta virratessaan saa laatikossa olevan harmaan lasilevyn sykkimään väriä ja toimintaa - painettuamme väritelevision kytkintä. Sähkö synnyttää ääntä ja liikettä sinne, missä ei aiemmin ollut mitään.
Ihminen - elävä sielu. Mitä elämän henkäys sai aikaan? Kun Jumala muovasi maan alkuaineista ihmisolennon, hän suunnitteli ja muotoili kaikki elimistön osat: sydämen, keuhkot, munuaiset, maksan, pernan, aivot jne. Ne olivat kaikki täydellisiä - mutta elottomia. Sitten Jumala puhalsi tähän elottomaan aineeseen elämän henkäyksen, ja "näin ihmisestä tuli elävä olento".
Raamatun esittämä yhtälö on varsin yksinkertainen: maan tomu (alkuaineet) elämän henkäys = elävä olento eli elävä sielu.
Tämä "elämän henkäys" ei rajoitu vain ihmisiin. Se kuuluu kaikille eläville olennoille. Raamattu osoittaa että eläimissäkin on elämän henkäys (1.Moos. 7:15,22).
Se heprean kielen termi, joka on käännetty 'elävä olento' tai 'elävä sielu' (1.Moos. 2:7), on nefes hajjah. Tämä ilmaus ei tarkoita yksinomaan ihmistä, vaan sitä käytetään myös tarkoitettaessa vesieläimiä, hyönteisiä, matelijoita ja villieläimiä (1.Moos. 1:20,24; 2:19).
Nefes (olento, sielu) tulee verbistä nafas, jonka merkitys on 'hengittää'. Sen vastine Uuden testamentin kreikan kielessä on psykhe. "Koska hengitys on selvimmin havaittavia elämän merkkejä, nefes kuvaa ihmistä elävänä olentona, persoonana." *2 Kun sitä käytetään eläimistä, kuten luomiskertomuksessa, se kuvaa niitä Jumalan luomina elävinä olentoina.
On tärkeätä huomata Raamatun sanovan, että ihmisestä tuli elävä sielu. Mikään luomiskertomuksessa ei viittaa siihen, että ihminen olisi saanut sielun - jonkinlaisen erillisen rakenneosan, joka luomisessa olisi yhtynyt ihmisruumiiseen.
-Adventtikirkon oppi oli esittelyssäsi väärillä perusteluilla.
Mutta siitä hyvä, että teologianne paljastuu siitä yhä lisää .
Ihmisestä tuli elävä sielu mutta eläimistä ei näin sanottu!
26. Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat".
2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
Adventtikirkko ei mainitse syntiinlankeamista tapahtuneen Paratiisissa eikä sitä, että hänet karkoitettiin sieltä tämän luomakunnan häviävien lakien alaisuuteen.
16. Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".
17. Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin KIROTTU OLKOON MAA SINUN TÄHTESI. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;
18. orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.
19. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."
23. Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.
ADVENTISTIKIRKON opista Raamatun alusta lähtien puuttuu kaikkein oleellisin osa Raamatun kokonaissanomasta, sillä se ei sovi heidän oppiinsa.
27. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
-Eläinten luomisessa Jumalan ei kerrota puhaltaneen niihinkin elävän sielun.
Ja muutenkaan ei kerrota yksitellen luomisesta muiden kuin ihmisen kohdalla.
Joten se mikä on kirjoituksessa ei tue adventtikirkon opetusta.
24. Ja Jumala sanoi: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan". Ja tapahtui niin:
25. Jumala teki metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja karjaeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikki maan matelijat, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
Puhut ihan potaskaa. Heprealaisessa alkutekstissä tismalleen samaa nefes-sanaa käytetään eläimistä kuin ihmisestäkin.
Adventtikirkko opettaa Raamattua oikein ja sinä olet pelkkä suunsoittaja.
/7/7 Ihmisestä tuli elävä sielu mutta eläimistä ei näin sanottu! /7/7
Niin. Ihmiseen laitettiin ylhäältä SELLAINEN sielu, joka vaaditaan tilille.
Sensijaan koirat eivät joudu tilille yhdestäkään haukkumisestaan,
eivätkä apinat mutinoistaan.
Jeesus sanoo, että joudumme kerran tilille jokaisesta turhasta sanastakin.
Samapa tuo millä nimellä kutsut ihmiselämää, ja eläinten elämää,...molemmilla on kuitenkin , niinkuin olet nähnyt. sama kohtalo.
Koirarankkurin koirat kuolevat, niinkuin ihmisetkin kuolevat, molemmat menevät samaan paikkaan, ei ihmisellä ole mitään
etua, rankkurin koiratarhalla kuolleitten koirien kanssa.
Sielu, Nehphesh on käännetty 43 lla erilaisella tavalla, mutta
raamatussa ei koskaan sanota että sielu olisi kuolematon.
Silloin kun Jumala oli Henki, hän oli kuolematon,...mutta kun hän syntyi " eläväksi sieluksi" hän kuoli ristillä, ja sillä siisti...sanoivat monet uskovat elämästään, kun heidän elämänsä siistiintyi, Jumalan kuolemisesta.
Tietysti maan päällä on sama kohtalo ruoholla ja eläimellä ja lihansyöjäkasveilla ja muilla hyttysillä, mutta iankaikkisuusnäkökulmastahan
me kristityt asioita tarkastelemme. Benedin sielulle tekisi hyvää ja koko olemukselle, että lukisi tämän:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9816280
1. Tess. 5:23
Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.
Apinat eivät osaa odottaa Herran tulemusta, mutta toivottavasti me kristityt
ymmärrämme kaivata Herraa.
3. Moos. 17:14
Sillä KAIKEN LIHAN sielu on sen veri, jossa sen sielu on; sentähden minä sanon israelilaisille: Älkää syökö minkään lihan verta. Sillä KAIKEN LIHAN sielu on sen veri; jokainen, joka sitä syö, hävitettäköön.
Olet selvästikin väärässä.
Perustelet uskosi sellaiseen mitä Raamattu EI SANO.
119:167 Minun sieluni noudattaa sinun todistuksiasi, ja suuresti minä niitä rakastan.
119:175 Saakoon minun sieluni elää ja ylistää sinua, ja sinun oikeutesi minua auttakoot.
120:2 Herra, pelasta minun sieluni valheellisista huulista, petollisesta kielestä.
120:6 Kauan on minun sieluni täytynyt asua niiden seurassa, jotka rauhaa vihaavat.
130:5 Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa. >> Jakeen lisätiedot
130:6 Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua.
131:2 Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa.
138:3 Sinä päivänä, jona minä huusin, sinä vastasit minulle; sinä rohkaisit minua: minun sieluni sai voiman.
139:14 Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
142:8 Vie minun sieluni ulos vankeudesta kiittämään sinun nimeäsi. Vanhurskaat kokoontuvat minun ympärilleni, kun sinä minulle hyvin teet.
143:6 Minä levitän käteni sinun puoleesi. Niinkuin janoinen maa, niin minun sieluni halajaa sinua. Sela.
143:8 Suo minun varhain kuulla sinun armoasi, sillä sinuun minä turvaan. Osoita minulle tie, jota minun tulee käydä, sillä sinun tykösi minä ylennän sieluni.
143:11 Herra, virvoita nimesi tähden, vanhurskaudessasi auta minun sieluni ahdistuksesta.
146:1 Halleluja! Ylistä, minun sieluni, Herraa.
Ei meidän veremme ylistä Herraa, eikä halaja Jumalan vanhurskautta!
Eikä meidän lihallemme ja verellemme ole lupausta annettu!
15:50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei LIHA JA VERI voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta
Ei voikaan.
1. Kor. 15:51
Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me MUUTUMME..
Oli kyse onko sielu veressä!
Eikä veressä asuva sielu hamua vanhurskautta, sehän on selvää.
Joten tulemme yhdessä siihen tulokseen, että ihmisen sielu ei ole veressämme vaan se sisäinen ihminen joka asuu lihatemppelissä, joka on kehomme.
Eikä lihamme tule koskaan perimään yhtään mitään!
Adventistien oppi on tässäkin rauennut.
Minä uskon, että sielu on meidän sisällämme, niin kuin taivaskin. Syön verilettuja, maksaa, saaristolaisleipää, erilaista lihaa ja juon kahvia ja uskon, että Jumala ei tuomitse minua kadotukseen sen perusteella, mitä syön. Kyllä kalassakin veri kiertää, niin kuin kananmunissakin. Adventistien tuttujen järjestämissä illanvietoissa on ollut silloin tällöin tonnikalapitsaa tarjolla. Mikä ero on kalan ja karjan veressä? Eikös tuhlaajapoika jutussakin syöty lihaa? En usko, että tänäkään päivänä saadaan veri kokonaan pois lihasta, siipikarjasta tai kalasta. Raamattukin sanoo, ettei se, mikä sisään menee, saastuta, vaan se, mikä tulee ulos. Sieltä sydämestä.
Olet ihan uuno. Ei sielu ole Raamatussa mikään henkiolento, joka asuu veressä. Eikä mitään sellaista henkiolentoa ole olemassakaan. Se on pakanuuden oppi.
Raamatun mukaan ihminen on sielu eli elävä olento. Piste. Adventismi on oikeassa ja te väärässä.
Sitten uskot väärin ja olet vääräuskoinen.
3.Mooseksen kirja:
17:11 Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.
17:14 Sillä kaiken lihan sielu on sen veri, jossa sen sielu on; sentähden minä sanon israelilaisille: Älkää syökö minkään lihan verta. Sillä kaiken lihan sielu on sen veri; jokainen, joka sitä syö, hävitettäköön
Olit väärässä!Kuten aina muulloinkin.PISTE
Hyvä kun teidät tapaa täällä ettei turhaan kirkkonne ovea tule avanneeksi.
PYH on adventtikirkon paras mainos.
"Raamattu sanoo"! Olet tulkinnut valitettavasti väärin, veressö ei ole mitään sielua, sielu on elämän hengessä, jokainen ajatus on sielun elämän tuottama. Kuten Paavali kirjeissään tuo esiin, "että ihminen kylvää elämänsä aikana ilmavaltoihin kaikenlaisia ajatuksia jotka piirittävät ilmavallat, niin että se on kansoitettu suuremmin kuin ihmiskunta maapallolla. Niin että siellä on hyviä ja pahoja enkeleitä joita me ihmiset olemme sinne lähettäneet ajatuksillamme.
Eikä niitä polta tuli, eikä lävistä miekka kuolettavasti, ei niitä hävitä , ei myrky, ei tauti tapa niitä, ne pysyy kuolemattomina, ja ovat valmiina aina ottamaan asuinsijansa meihin, jos vain sallimme niiden persoonalliseen elämäämme tulla. Paha ajatus on vaarallinen murtovaras, koska se hiipii ajatukseemme hyvin ovalasti. Mitä kylvämme sitä niitämme sanoo evankeliumi teksteissään.
Ajatuksemme on siis ilmavaltojen hallitsijoina, ja kukapa olisi hyviä ajatuksen kylväjiä vastaan, koska se luo miellyttävän ilmapiirin ilmavaltoihin, mutta pahat ajatukset myrkyttävät ilmapiirin. Ajatelkaa jos huoneistossa on myrtyneitä ja katkeroituneita ihmisiä jotka käyvät hanakkaa riitaa, haukkuvat ikävillä ja myrkyttävillä sanoilla, niin olisiko siellä viihtyisää olla tuon myrkytetyn ilmapiirin vallassa, eikö mieluummin haluaisi siirtyä pois tuosta ilmapiiristä.
Mutta tuon ilmapiirin voi puhdistaa kun ihmiset nöyrtyvät sopimaan asiat, pyytämään anteeksi, aivan sydämestään ja puhdoistamaan ilmapiirin hyvillä ajatuksilla, niin miten miellyttäväksi tuo ilmapiiri jälleen muuttuukaan. Hyvät ajatukset ovat hyviä ja suojelevia enkeleitä ilmapiirissämme, mutta pahat ajatukset vastaavasti pahoja enkeleitä jotka myrkyttävät ilmapiiriä, että sellaista!
Nii-in, viimeisen pasuunana soidessa, kun Jeesus tulee, ei ennemmin. Tässä on selvä ero sinun ajatukseesi, että me kuolemassa jotenkin eläväksi(hengeksi) muuttuisimme tai toiseen olotilaan.
Kuolema on uni, josta herätään Jeesuksen tullessa. Se on Jeesuksen oma sana, joten usko tai älä, niin se kuitenkin on. He jotka elävät silloin muuttuvat viimeisen pasuunana soidessa.
Näin se on ytimekkäästi Raamatussa esitetty. Uskoa saa, miten haluaa, mutta Jumala odottaa lapsiltaan uskoa hänen sanaansa.
KRISTUKSEN JA SAATANAN VäLINEN TAISTELU
Koko ihmiskunta on nyt mukana Kristuksen ja Saatanan välisessä suuressa taistelussa, joka koskee Jumalan luonnetta, hänen lakiaan ja hänen ylivaltaansa maailmankaikkeudessa.
Tämä taistelu sai alkunsa taivaassa, kun luodusta olennosta, jolle oli annettu valinnan vapaus, itsekorotuksen kautta tuli Saatana, Jumalan vastustaja, joka johti osan enkeleistä kapinaan. Hän toi kapinahengen tähän maailmaan johtaessaan Aadamin ja Eevan syntiin.
Syntiinlankeemuksen seurauksena oli Jumalan kuvan turmeltuminen ihmisessä, luodun maailman joutuminen epäjärjestykseen ja lopulta maailman tuhoutuminen maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen yhteydessä. Kaikki luodut tarkkailevat tätä maailmaa, josta tuli koko maailmankaikkeutta koskevan ristiriidan näyttämö. Siinä lopullisesti osoitetaan, että rakkauden Jumala on oikeassa ja että häneen kohdistetut syytökset ovat vääriä. Auttaakseen kansaansa tässä taistelussa Kristus lähettää Pyhän Hengen ja uskolliset enkelit opastamaan, suojelemaan ja vahvistamaan sitä pelastuksen tiellä.
------
Kenen puolella olet.
####Hän toi kapinahengen tähän maailmaan johtaessaan Aadamin ja Eevan syntiin.####
Miksi vääristelettte?
Ei miestä petetty vaan nainen petettiin.
Eeva kuunteli käärmettä mutta Aadam "omaa lihaansa".
1.Timoteuksen kirje:
2:14 eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen
Adventismissa ei kuunnella Raamattua vaan omaa adventistilihaanne korvahiivanne vaivaamina.yäk.
Adventismin opissa on se vika, etteivät KAIKKI RAAMATUNKOHDAT ole koko ajan yhtäaikaa voimassa.
Kristinusko on siinä, mikä ei kumoa yhtäkään kirjoitusta joka on annettu meille Pyhän Hengen kautta opiksi ja oppaaksi. Kristinuskossa ei ole sekä että, on ja ei.
Kristinuskossa on vain "ON" eli toisin kuin adventismissa.
Älä ole typerä. Saatana johti Aadaminkin syntiin. Aadamia vain ei petetty. Hän teki tietoisen valinnan hylätä Jumala ja uskoa saatanaa.
Sinulla on advarellun sanat Raamatun sanoja vastaan!
Eikö se hälytä sinua?
Miksi kaikessa adventismin opissa on tämä sama tilanne?
Jos Aadamia ei petetty, eikä hän valinnut ottaa omaa tietänsä ?? niin kuinka hän sitten lankesi? Naistako syytät siitä, että mies tieten tahtoen teki Jumalaa vastaan?
Ei ihme, että ajattelevat ihmiset eivät enää usko noihin teidän selityksiinne - niistä puuttuu kaikki logiikka.
Alla pieni yhteenveto:
Aadamia ei petetty, mutta hän ei kuitenkaan valinnut.
Rakastettava oikeudenmukainen Jumala loi elämää ikuiseen piinaan ikuisesti kidutettavaksi tulijärvessä kuolemattomien matojen kanssa.
. Jumala ei olekaan ainoa jolla on kuolemattomuus vaan joka iikka on yhtä kuolematon kuin Jumala.. Täysin elinkelvoton syntinen elämä onkin ikuista.
Ne eivät olleetkaan pahat ihmiset jotka murhasivat Jumalan Pojan, vaan Jumala !!
Jeesus ei ottanutkaan osalleen koko syntisen rangaistusta joten sovitus ei olekaan täydellinen.
Jeesus ei kuollutkaan ristillä, eikä siis noussutkaan kuolleista kolmantena päivänä vaan meni jo samana päivänä paratiisiin ja otti ryövärin mukaansa.
ja niin edelleen.. ei minkäämlaista logiikkaa.
Se syy mikset uskoisi, johtuu sinun tulkinnastasi.
Tulkitset itse sellaisen minkä sitten hylkäät. Ja sillä tulkinnallasi ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä Raamattu on tarkoittanut ilman tulkitaa olevilla teksteillä.
Paavali opettaa "täydellistä oppia" jota noudattavat täydelliset.
Nyt katsot asian senmukaan voiko sitä noudattaa: Jumalan laki ei toimi noin.
12:2 Älkääkä mukautuko(ajatelko) tämän maailmanajan (periaatteen)mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä(Niinkuin Jumala on itse täydellinen).
Jumalan täydellisyys ei ole suhteellista vaan täydellistä.
Adventismin oppi lähtee täysin vääristä motiiveista käsin kun heidän jumalansa lain lähtökohta on ihmisen syntisyys.
MEIDÄN TULEE OPPIA KRISTUKSEN TÄYDELLISYYDEN SALAISUUS, jospa sen oppimisen kautta itsekin muuttuisimme!
Harmittaa kauheasti kun selvä EVANKELIUMI tehdään nelijalkaisten ja nilviäisten aivoilla vääräksi............
1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
Ettekö te tiedä, että teitä auttaaksemme me täällä pyrimme teitä nuhtelemaan?
Oppiaksenne sen, mikä uskonveljeyteen tulee.(2:5 me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne.)
####Koko ihmiskunta on nyt mukana Kristuksen ja Saatanan välisessä suuressa taistelussa, joka koskee Jumalan luonnetta, hänen lakiaan ja hänen ylivaltaansa maailmankaikkeudessa.####
Kristus voitti jo ristillä vihollisensa saaden niistä riemuvoiton.
2:15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
Adventismin oppi on tässäkin rauennut tyhjiin.
Niin, te antiadvarit tosiaan teette evankeliumin vääräksi.
Luet väärin. Jeesus voitti ratkaisevan taistelun, mutta sota jatkuu siihen saakka kunnes syntiset on hävitetty. Vai väitätkö sinä, että maailmassa ei enää ole lainkaan mitään pahaa missään...
että sinä tässä se uppiniskainen olet, jonka oppi on rauennut tyhjiin ja olet vaarassa itse raueta tyhjiin.
Ei suinkaan maailmassa elämän kaikkeudessa mitään väärää ja pahaa ole, se varmasti tulee toimeen ilman ihmistä, ja jopa saavuttaisi paratiisitilan, jos ei fyysinen ihminen olisi häiritsemässä sen rauhaa. Luomakunnasta häviäisi tuo ainainen atavistinen pelko jonka ihminen sinne on väkivaltaisuudellaan kylvänyt.
Maailmaan palaisi "eedenin" rauha ja harmooninen tasapaino, kun ihminen joka on kaiken pahan ja epäsovun alkuunpanija - häviäisi maapallolta fyysisenä ilmentymänä, niin hyvin pian rauha ja tasapaino maapallon elämään palautuisi, näin se vain on. Mutta näin tuleekin kerran tapahtumaan.
Niin juuri .
Miestä ei petetty, hän VALITSI ..
1. Kor. 15:22
Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa.