artikla 125 kieltää

Artikla 125 on yksiselitteinen siltä osin, että se kieltää
1) jäsenmailta ja
2) EU:lta yhteisvastuun
(”ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista”) toisten veloista:

Esko Seppänen, ekonomi ja entinen euro-edustaja arvioi EU:n ja Euroopan keskuspankin EKP:n toimia:

"Koska olen itsekin esittänyt EU-maiden yhteisvastuun toisten veloista EU:n perustuslain vastaiseksi järjestelyksi (samoin kuin Paavo Arhinmäkikin jo viime syksynä) käyn nyt yksityiskohtaisesti läpi Lissabonin sopimuksen asiaa koskevat määräykset.

Artikla 125 on yksiselitteinen siltä osin, että se kieltää
1) jäsenmailta ja
2) EU:lta yhteisvastuun
(”ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista”) toisten veloista:

"Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi.

Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi."

Vakaustakuissa ei ole kyse ”vastavuoroisista taloudellisista takuista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi”.

Kun perustettiin väliaikainen vakausväline (ERVV), jota kutsutaan myös tilapäiseksi vakausrahastoksi, se olisi ollut artiklan 125 näkökulmasta laiton eikä sitä siksi voitu perustaa EU:n rakenteisiin, niinpä jäsenmaat perustivat EU:n ulkopuolelle luxemburgilaisen yhtiön, joka ei ole EU:n elin, tämän tilapäisen takausjärjestelyn käytännön hoitoa varten.
Tällä valtioiden välisellä sopimuksella kriisimaille annettavista takauksista kierrettiin EU:n perustuslain yhteisvastuu-kieltoa.

EU ei ole valtioiden välisen 440 miljardin euron suuruisen tilapäisen vakausvälineen eikä tulossa olevan pysyvän rahaston osapuoli.
Pysyvän rahaston osalta EU:n perustuslakia pitää (yksimielisellä päätöksellä) muuttaa, koska Lissabonin sopimuksen mukaan se olisi nykyisen perustuslain näkökulmasta laiton järjestely.

Kun nämä takaus- ja vakausjärjestelyt eivät ole EU:n toimivallassa vaan ovat itsenäisten valtioiden välisiä sopimuksia, EU:n henkilöstöohjesääntö kieltää EU:n virkamiehiä ottamasta niihin viran puolesta kantaa.

Komissaari Olli Rehn on siltä osin käyttäytynyt sopimattomasti, ja Eero Heinäluoma on erittäin oikeassa arvostellessaan tämän johdosta Rehnin lobbausta Suomen vapaassa päätösvallassa olevassa asiassa erityisesti näin vaalien alla.

On myös perusteetonta Kiviniemen tai Kataisen väittää, että EU voisi jollakin tavalla sanktioida Suomea, jos Suomi jää vaatimuksineen pankkien vastuun toteuttamisesta näiden järjestelyjen ulkopuolelle.

Jos jäsenmaat kiertävät 440 miljardin takausyhteisvastuulla EU:n perustuslain määräyksiä valtioiden välisin sopimuksin, EU:n oma osuus 60 miljardin tilapäisistä takauksista on saman artiklan 125 mukaan laiton.
Siinä yhteydessä on lakia kierretty artiklalla 122:

"Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä päätöksestä."

Tässä EU:n itsensä antamien laittomien takausten tapauksessa maiden velkaantuminen on tulkittu luonnonkatastrofiksi!

Laitonta – eikä edes luonnonkatastrofilla perusteltua - on niin ikään artiklan 123 mukaan se, että Euroopan Keskuspankki (EKP) ostaa jäsenmaiden velkapapereita:

"Tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt Euroopan keskuspankissa tai jäsenvaltioiden keskuspankeissa, jäljempänä ’kansalliset keskuspankit’, unionin toimielinten, elinten tai laitosten, jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi ovat kiellettyjä samoin kuin se, että Euroopan keskuspankki tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan niiltä velkasitoumuksia."

EKP on lainoittanut 1 prosentin korolla pankkeja, jotka ovat antaneet EKP:lle vakuuksiksi ongelmamaiden velkapapereita niiden nimellisarvoon.
EKP ei kerro, kuinka paljon sillä on taseissaan epäkurantteja – eli mitä suurimmalla todennäköisyydellä velkasaneeraukseen joutuvien – EMU-maiden velkapapereita. Kun niitä arvioidaan olevan 300-400 miljardin arvosta, EKP on niiltä osin roskapankki.

Edellä kuvatun perusteella koko EU ja EKP:eineen on täys mätä paskakasa på finska!

Vastata kaikkien veloista?

Siitä kauhea painostus.

Esko Seppänen tuntee asioiden perusteet. Silti hän vanhoille tavoilleen uskollisena hauskuttaa ja provosoi lausunnoillaan.
EU:lla on artikla 125 ja sen sisältö on kuten on tässäkin keskustelussa esille tullut. Hyvä niin. Kreikan "ongelman" perusteet ovat toisaalla. Kreikan valtio itsessään on selvitystilassa tai rehellisesti sanottuna konkurssissa. Kun sen alueella on omamaista pankkitoimintaa, niin luusisi niiden voivan kautta rantain hankkia rahaa ja lainoittaa maansa taloudellisia pyrkimyksiä. Niinhän terveellä pohjalla toimiva pankkimaailma muuallakin toimii. Tietenkin hyvää korkoa vastaan.

Kreikan sisäiset ongelmat ovat hallitsemattomat ja tuntemattomat rahavirrat ulos pankeista ja valtiolta. Sama koettiin itäisessä naapurissa NL:n hajotessa. Ilmiö on tuttu myös suomessa 80-90-luvun taitteessa. Silloin Koiviston huolena oli ulkomaisen rahan saatavuuden riittäminen.

Miksi sitten Kreikkaa on leivottu niin kauan?
Yksi vastaus, jonka myös herra Seppänenkin talousnerona tuntee, on kreikkalaisia lainoittaneiden eurooppalaisten pankkien vakavaraisuus. Se on vajentunut ja tähän mennessä maksanut yhden amerikkalaisen suuren pankin elämän, kaatui mennä viikolla, ja muutaman pienemmän tanskalaisen. Uusi tanskalainen viikkokalenteri toimii kaatuneiden pankkien järjestysluvun mukaan.
Ranska ja Saksa ovat selkeästi ilmaiseet Kreikalle, että niille on Kreikaa tärkeämpää Euroopan talouden tasapainottaminen. Suomeksi: Kreikka saa mennä, mutta maiden sisäiset, varsinkin Ranskan, taloudet tasapainotetaan ja pidetään kunnossa.

Toinen Saksan ja Ranskan kannanotto heikottaa myös suomalaisia pää- ja muita analyytikkoja - Kreikkaan sijoittaneet saavat kantaa sijoitustensa realisoituvia riskejä. Taso on noin 50 % sijoitetusta pääomasta. Tämä on luonnollista sijoitustoiminnalle, mutta sijoittajia neuvoneille pankkiireille ja sijoitusneuvojille karmea kakku. Heidän opastamansa asiakkaat menettävät omistuksiaan. Tähän hätään analyytikot huutavat apuun valtiota, jota vaativat lunastamaan joukkovelkakirjoja ei ainoastaan sijoittajien eduksi vaan säilyttääkseen omat kasvonsa ja luotettavuutensa sijoitusneuvojina. Sitten on aika syyttää valtiota ylivelkaantumisesta ja huonosta taloudenpidosta.

Suomalainen esimerkki toisenlaiseta toiminnasta: KOP:in pelastamisessa 90-luvulla ensin osakkeen arvo puolitettiin ja sitteen vielä puolitettiin. Molempien poulitusten jälkeen oli oikeus ostaa puoliarvoisia osakkeita.
Tämä ainakin julkisuudessa pelasti pankin valtion mukaantulolta, mutta oli karhun palvelus osakkeenomistajille.

Kannattaa seurata pankkimaailman henkilöstö- ja toimitilapolitiikkaa. Se kertoo paljon suomalaisten pankkien vakavaraisuudesta.