tähänkö pitaisi palata jotta kansan siveellinen selkäranka ei taittuisi.
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=5&ag=35&t=91&a=1550
Muistan ne ajat ja Suomi oli viimeinen pohjoismaa, jossa tapa oli käytössä.
Ehkä Päivi R. voisi ottaa em. asian puolueohjelmaan.
Rukouslauantait
3
250
Vastaukset 3
- herttainenhertta
Kiitos tästä. Aina välillä pitää muistuttaa ihmisille, joiden mielestä uskonto on yksityisasia tai harmiton harrastus, minkälaisessa maassa asuisimme, jos hurskailla olisi valta. Se ei nimittäin olisi yksilönvapautta kunnioittava maa.
- Aletaan rukoilemaan
Meidän on rukoiltava maamme puolesta. Meidän kristittyjen on siihen ojentauduttava. Ei siitä tarvitse edes julkista meeliä pitää. Ainoa pelastus tulee kansallemme rukouksen ja herätyksen kautta.
- Jalkapuut takaisin
Jokaisen kirkon pihamaalle pitäisi tuoda takaisin jalkaapuut, jotta muistaisimme miten sitä kristinusko ihmisiin pakolla ja väkisin syötettiin ja millaisessa yhteiskunnassa eläisimmekään, hurskailla hihhuleilla olisi kaikki maallinen valta.
Monet eivät nykyään tajua tai muista, että aikoinaan käynti kirkon jumalapalveluksessa sunnuntaina oli kaikille EHDOTTOMAN PAKOLLISTA ankaran rangaistuksen uhalla, eikä mikään eläkeläismummojen virrenveisuukerho.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkkokuri
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jalkapuu
Mikäpä kuvaisikaan paremmin kristinuskon rauhan ja lähimmäisenrakkauden sanomaa kuin jalkapuut, paitsi tietenkin peukaloruuvi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1602665
- 561149
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160937Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....56853- 83787
- 4779
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.173750Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e173690- 53657
- 59656
- 6654
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.191650- 67646
- 55588
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21588Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?123545Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32538Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66529- 34517
- 55508
