Eläkesäästäminen häviää kirkkaasti puhtaalle pitkäaikaissijoittamiselle. Kulut ovat liian suuret ja ehdot usein kohtuuttomat eikä eläkesäästörahoja saa pois ennen kuin jää eläkkeelle esimerkiksi vakavan sairauden sattuessa jos tarvitsisi vaikka yksityiseen hoitoon pääoman käyttöön. Minulle yritettiin Nordeassa todella kaupata eläkesäästämistä ja mukanaolleen ystäväni mukaan markkinointi oli aggressiivista ja päällekäyvää. Kaikkia ehtoja ei huomattu laittaa mukaan mutta allekirjoitusta yritettiin jo ensimmäisellä kerralla vaikka mihin papereihin. Luuletteko että pankit ja vakuutusyhtiöt eivät ole tekemässä Itselleen kannattavaa toimintaa kun kauppaavat näitä eläkevakuutuksia? Ottakaa todella selvää eri vaihtoehdoista ennenkuin annatte rahanne rahalaitoksille lainattavaksi. Minä en antaisi.
Tutkitusti
Kyseenalaista joskus
087
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.