Expressen nimittelee

http://www.iltalehti.fi/vaalit/2011041113522255_vl.shtml

Ei voi kuin ihmetellä tuota juttua. Jos eräiden maahanmuuttajien rikollisuus on niin kovaa tasoa kuin on, niin miksi maahanmuuttokriittisiä sen vuoksi muutosta haluavia nimitellään rasisteiksi ? En voi käsittää. Tässä maassa ollaan maan tavoilla ja siihen uskotaan, jotta rauha säilyy ja rauhaa me suomalaiset halutaan. Jos tuolta ulkoa tulee porukkaa tekemään rikoksia, niin silloin kuuluu tarkistaa mistä heitä tulee ja sen mukaan myös kiristää valvontaa ja maassaololupien myöntämisiä.

Maahanmuuttokriittiset rakastavat rauhaa. Ei ole mitään mieltä, että laitetaan liian erillaiset kulttuurimassat riitelemään samaan valtioon omien näkemystensä mukaan lain muutoksista.

Supistettuna vertauksena käy hyvin, että joku tulee ulkoa peliisi ja rupee pelaamaan aivan omilla säännöillään. Sanoo, että ei sitä peliä nuin pelata. Se on vaarallinen suunta mielestäni. Nyt on käymässä laajlati euroopassa juuri näin.

Ja kallistahan tuo humanitäärinen vaeltaminen sosiaaliluukuille on. Ei mikään tällainen pieni kansa voi sellaista kustantaa. Ruotsi on aivan eri varakas maa kuin Suomi tuollaiseen, mutta sielläkin maahanmuuton kustanukset ovat hurjan korkeat.

Minua mietityttää ruotsalaisten psykologinen tausta-ajattelu tuossa maahanmuuttoajattelussa. Mikä siinä on, että pitää olla maksumiehenä epärehellisille tai levottomuuutta aiheuttavillekin massoille ?

Ruotsalaiset eivät saaneet rasismin pelossa tuolla länsirajalla 10 vuotta naapureita terrorisoinutta perhettäkään siirrettyä sivuun. Kun Silminnäkijä meni ohjelmaan tekemään, niin tuntui, että asialle tuli kiire.

Pitäisi kuitenkin kyetä ensin huolehtimaan jo olevista vaikeuksista ja sekään ei tunnu onnistuvan, koska nuoria ihmisiä masentuu eläkekuntoon koko ajan. Eihän suomen ja suomalaisten tulevaisuutta näin voida päästää vajoamaan nuorista lähtien.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

VOI tätä toimittajaparka eerikin TYPERYYTTÅ...nuo kommentit kun suomalaiset lukee niin Persujen Mahtivoittoa ei estetä enää vaalivilpilläkään!
Heheehee....

Äänestä

Kirjoitat Asiaa!
Täytyi vastata näin, kun ei millään tuo peukku pysy ylhäällä vaikka kuinka klikkaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Folio Mulder kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/vaalit/2011041113522255_vl.shtml

Ei voi kuin ihmetellä tuota juttua. Jos eräiden maahanmuuttajien rikollisuus on niin kovaa tasoa kuin on, niin miksi maahanmuuttokriittisiä sen vuoksi muutosta haluavia nimitellään rasisteiksi ? En voi käsittää. Tässä maassa ollaan maan tavoilla ja siihen uskotaan, jotta rauha säilyy ja rauhaa me suomalaiset halutaan. Jos tuolta ulkoa tulee porukkaa tekemään rikoksia, niin silloin kuuluu tarkistaa mistä heitä tulee ja sen mukaan myös kiristää valvontaa ja maassaololupien myöntämisiä.

Maahanmuuttokriittiset rakastavat rauhaa. Ei ole mitään mieltä, että laitetaan liian erillaiset kulttuurimassat riitelemään samaan valtioon omien näkemystensä mukaan lain muutoksista.

Supistettuna vertauksena käy hyvin, että joku tulee ulkoa peliisi ja rupee pelaamaan aivan omilla säännöillään. Sanoo, että ei sitä peliä nuin pelata. Se on vaarallinen suunta mielestäni. Nyt on käymässä laajlati euroopassa juuri näin.

Ja kallistahan tuo humanitäärinen vaeltaminen sosiaaliluukuille on. Ei mikään tällainen pieni kansa voi sellaista kustantaa. Ruotsi on aivan eri varakas maa kuin Suomi tuollaiseen, mutta sielläkin maahanmuuton kustanukset ovat hurjan korkeat.

Minua mietityttää ruotsalaisten psykologinen tausta-ajattelu tuossa maahanmuuttoajattelussa. Mikä siinä on, että pitää olla maksumiehenä epärehellisille tai levottomuuutta aiheuttavillekin massoille ?

Ruotsalaiset eivät saaneet rasismin pelossa tuolla länsirajalla 10 vuotta naapureita terrorisoinutta perhettäkään siirrettyä sivuun. Kun Silminnäkijä meni ohjelmaan tekemään, niin tuntui, että asialle tuli kiire.

Pitäisi kuitenkin kyetä ensin huolehtimaan jo olevista vaikeuksista ja sekään ei tunnu onnistuvan, koska nuoria ihmisiä masentuu eläkekuntoon koko ajan. Eihän suomen ja suomalaisten tulevaisuutta näin voida päästää vajoamaan nuorista lähtien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu