Meidän täytyy liittyä Natoon, niin ei tarvitse kuin harvan mennä inttiin, Nato hoitaa sitten meidän puolustuksen.
Sivariin Naton
Kautta
5301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
NATO:n kannattaa kieltämättä liittyä: puolustusvälineteollisuutemme saa paremmin markkinoita; pääsemme Ahvenanmaan ongelmasta näppärästi NATO:n vaatiessa vanhentuneen demilitarisointi pykälän kumoamista; olemme pöydissä, joissa ihan oikeasti päätetään Euroopan tulevaisuudesta jne...
Kansallisen puolustustarpeen kanssa tuolla ei kuitenkaan ole paljoakaan suoranaista tekemistä. NATO-maiden puolustusvoimia on kauttaaltaan pienennetty, eikä vähiä jäljellejääneitä joukkoja käytetä auttamaan jotain pohjoissivustan pikkuvaltiota, jos saadaan aikaiseksi taas kunnon eurooppalainen kriisi.
NATO:n johdossa noita vähiä joukkoja voidaan sensijaan käyttää välillisesti Suomenkin turvallisuuden ylläpitämiseksi. Kuten nytkin tapahtuu Balkanilla.
Ammattiarmeijaan meillä ei ole varaa, joten NATO-jäsenyys ei, mikäli tämä turvataso halutaan säilyttää, vaikuta mitenkään asevelvollisuuteen.
Kyllä todellaki vaikuttaa Nato-jäsenyys asevelvollisuuteen, sen on joutunu jopa asevelvollisuuden umpimielinen kannattaja Seppo Kääriäinen myöntämään eduskunnassa televisioon. Seuraisit aikaas etkä perustas juttujas pelkästään subjektiivisen mielipiteen varaan. Maailma muuttuu!
Voi vaan vielä olla vaikee toteuttaa ku kepu on hallitukses ja umpikepu Kääriäinen on Suomen secretary of defence (siis puolustusministeri). Mut paineet siihen suuntaan lisääntyy koko ajan, armeija käy jo eloonjäämistaisteluu, se on huomattu kaikista mainoskampanjoista yms. Mut palkka-armeija ja NATO on väistämättömiä juttuja, ne tulee ennemmin tai myöhemmin ja sit alkaa juhlat ku ne vihdoinki tänne saadaan, ei enää vapauden riistämistä valtion toimesta.
Onkos kukaan tullut ajatelleeksi, että miksi puolustusvoimat ovat viimeaikoina hankkineet ns. Nato yhteensopivaa kalustoa ?
- Hornet torjuntahävittäjät
- Leopard panssarivaunut
- CV90 rynnäkköpanssarivaunut
- NH-90 kuljetushelikopterit
- panssari -ja ilmatorjunta ohjukset
- puheet uusista vähän pidemmille matkoille tarkoitetuista kuljetuslentokoneista.
- yms. yms
Lentokieli on vaihdettu Englantiin. Taktiset merkit on Nato symbooleilla....
Aika ilmeistä, eikö? Jo pidemmältä aikaväliltä. Aikaisemmin kalustohan on ollut "itänaapuri yhteensopivaa" "patruuna huollollista johtuvista syistä".
Ja jopa vihreät(puolue) haluaa muutoksia rauhanturvalakiin !!
Ja Nato = palkka-armeija. Kuvitelkaa nyt joku 6kk - 12kk koulutuksen saanut reserviläinen muutaman kertausharjoituksen käynyt vastaan aktiivisessa palveluksessa oleva ammattisotilas joka jokapäivä harjoittaa ammattiaan ja jolta vaaditaan tietty fyysinen/henkinen taitotaso.
Kumpikohan tarjoaa uskottavamman puolustuksen ??
Ja kumpiakohan valtiovalta uskaltaa laittaa kriisinhallinta tehtäviin ???
Ensi alkuun varmastikkin perustetaan muutamia palkka-armeija yksiköitä ja siitä sitten pikkuhiljaa laajennetaan yksikkö yksiköltä kohti kokonaisvaltaista palkka-armeijaa. Että tuskin tämä kaikki ei tapahdu yhdessä yössä, suomipoikia astuu palvelukseen vielä vuosia...
Kyse on isoista muutoksista ja toiminta valmius tulee säilyttää myös ylimenokautena..
Joo, maksetaan vaan jäsenmaksut, niin voidaan julistaa sota milloin vaan ja Ameriikan pojat tulee jeesimään, kun telehvoonilla kilauttaa veli Bushille. Iten ei tarvii tehä muuta kun seurata sotaa telkkarista!