Johtokunta nauttii johtokunnan luottamusta

Oli suorastaan huvittavaa lukea Kalevasta kun Hänninen kertoi että johtokunnassa keskusteltiin nyt ilmitulleista asioista ja todettiin lopuksi että sillä on täysi tuki toiminnassa. Vitsi että hieno systeemi: ensin sisäinen selvitys, sitten sisäinen keskustelu ja lopuksi sisäinen luottamuksen arviointi. En tiedä ainoatakaan muuta johtokuntaa jonka luottamuksen arvioi johtokunta itse.
16275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

SRK on erehtymätön, eikä se pysty tekemään virheitä.
Jumala on valinnut SRK:n johtokunnan.

Äänestä

tuo asia Sinulle kuuluu? Pitäisit ennemmin huolta omista asioistasi kuin sorkkisit muiden juttuja.

Äänestä
  • Hei miten vahvasti sanottu. Me sorkitaan juttuja kun te ootte sorkkineet muuta.
    Säälittävvä sakkia:(

    Äänestä

  • JOO, just näin, ollut jo 30 vuoden takaa, silloin ainakin srk:n johto sorkki yksityiselämään. Tyytyä piti seurakunta kun on erehtymätön. Mielessäni kapinoin, mutta en uskaltanut käyttää omia aivojani.

    Äänestä

KRP aloitti selvitystyön
viite: http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/krp-aloitti-selvitystyon-lestadiolaisten-pedofiliasta/895765

SRK:n pääsihteerin Tuomas Hännisen mukaan tutkintapyyntöä ei heidän taholtaan tehdä

Susanna Kemppainen, Elina Ursin Kaleva

OULU Keskusrikospoliisi on aloittanut selvitystyön viime torstaina julkisuuteen nousseiden vanhoillislestadiolaisesta uskonyhteisöstä saatujen pedofiliatapausten pohjalta.

SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen toivoo Keskusrikospoliisin apua, mutta uskonyhteisö ei esitä tutkimuspyyntöä poliisille.

"Haluamme auttaa poliisia oman oikeusturvamme vuoksi", Hänninen täsmentää.

KRP:n rikosylitarkastaja Heikki Kopperoinen kertoo heidän tutkivan uutisoinnin pohjalta, onko vanhoillislestadiolaisessa uskonyhteisössä mahdollisesti syyllistytty pedofiliaan.

"On olemassa jonkinasteinen epäilys, että asiaan saattaa liittyä rikos. Kun näin törkeää rikosta epäillään ja jos se ei ole vanhentunut, se pitää ilman muuta selvittää. Ei näitä voi jättää ja painaa villaisella."


Vaitiolovelvollisuuteen vedoten Kopperoinen ei valota selvitystyön sisältöä. Hän ei kerro esimerkiksi sitä, mitä KRP on ehtinyt asiassa jo tehdä, mitä se tulee jatkossa tekemään ja millainen työntekijäjoukko KRP:ssa asian kimppuun on valjastettu. Hän ei sano edes sitä, kehen henkilöön tai mihin tahoon selvitystyö kohdistuu.

"En voi lähteä pyörittelemään henkilöitä tai yhteisöjä nimiltä. Ketään ei saa leimata etukäteen."

Kopperoinen korostaa, että kyse ei ole rikostutkinnasta. Asiassa ei ole tehty rikosilmoitusta, joten poliisi tekee vasta alustavaa selvitystä. Siinä se setvii, mitä on tapahtunut ja millaisiin toimenpiteisiin se kenties antaa aihetta. Mahdollinen rikoksen esitutkinta alkaa, jos selvitystyössä havaitaan jotain sellaista, mikä täyttää rikoksen tunnusmerkistön.

"Me keräämme tietoja eri tahoilta ja katsomme, mitä jää käteen. Sen voin sanoa, että teemme kaiken sen, minkä pystymme ja kykenemme."

Kopperoisen mukaan KRP on aiemminkin aloittanut selvityksen julkisuudessa liikkuneiden tietojen vuoksi. "Ei se jokapäiväistä ole, muttei mitenkään poikkeuksillinen."


Hänninen kertoo pysyvänsä päätöksessään eikä aio tuoda kokonaisuudessaan julki liikkeen omaa sisäistä selvitystä. Sen sijaan Hänninen toivoo poliisilta virkamiesapua vyyhdin selvittämiseksi.

"Toivon, että keskusrikospoliisi ottaisi meihin yhteyttä ja tulisi avuksi. Yhteyttä ei ole vielä otettu. Kyseessä on nimenomaan lastensuojellulinen näkökulma. Tämä ei ole tullut selväksi", Hänninen määrittää.

Hänninen kertoo, että liikkeellä on yhteydet lastensuojeluviranomaisiin ja lähiaikoina yhteistyötä on tarkoitus tiivistää.

"Toivon, että roolit kirkastuisivat. Lastensuojeluviranomaiset keskittyvät lastensuojeluun ja SRK omaan rooliinsa, joka on sielunhoidollinen. Nyt ei ole kyse meidän maineen puhdistamisesta", hän tarkentaa.

Hänninen toivoo myös, että Tampereen yliopiston tutkijalta Johanna Hurtigilta saadut tekijöiden ja uhrien lukumäärät selvitetään perusteellisesti.

"Minusta olisi reilua selvittää, mitä tutkijan luvut avattuina kerovat. Erityisesti minua kiinnostaa ne rikokset, jotka ovat määritelty vanhoillislestadiolaisuuden piirissä tehdyiksi. Millä tämä on määritelty?" Hänninen täsmentää.

Hänninen selvittää, että liikkeen sisäisessä selvitystyössä oli kyse hallinnon ja keskeisesti työssä mukana olleiden henkilöiden toimenpiteistä liittyen pedofiliatapausten käsittelyyn. Selvitys oli Hännisen mukaan tarkoitettu SRK:n hallinnolle, joka sitä pyysi. Haastatteluja oli lähes 40.

"Tämä oli selvä työmääräys selvitysmiehelle", hän huomauttaa.

Sisäinen selvitys on kokonaisuus, josta yksi osa on asianajaja Eero Hyytisen laatima kirjallinen osa. Toinen merkittävä osa selvitystä on useita tunteja käyty ja kestänyt keskustelu työvalio- ja johtokunnassa, missä selvitysmiehen näkökulmaa avattiin, laajennettiin ja syvennettiin, Hänninen kertoo.

Äänestä

Vl-herätysliike on äärimmäisen sairas yhteisö.

Äänestä

"En tiedä ainoatakaan muuta johtokuntaa jonka luottamuksen arvioi johtokunta itse."

Oli siellä keskusteltukin, oliko peräti 4 tuntia ja haastateltukin oli 40!
Täydellisen porukan täydellinen luottamus:)

Eräs aivopesty antoi Kalevassa lausunnon, joka kuvaa hyvin asian ulkoistamista:"Nyt tarvisi vain yhteiskunnan keksiä keinot, miten toimitaan, kun havaitaan, että jollakulla on sellainen taipumus".

Äänestä
  • Yhteiskunnallahan on ne keinot, mutta ne eivät tunnu kelpaavan, kun on niin kova kiire saada anteeksi - ja mennä jatkamaan touhuiluja.

    Äänestä

  • "Nyt tarvitsisi vain yhteiskunnan keksiä keinot, miten toimitaan, kun havaitaan, että jollakulla on sellainen taipumus" !!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!! !!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Minua ei naurata yhtään, olen 58v ollut ry:n jäsen mutta nyt silmät avautui.
    En toki yleistä, mutta olen järkyttynyt, olen kokenut vaikeat ajat -70- 80 vuosina.
    Olen 80-luvulla aamun pikkutunneille istunut hoitokokouksissa ja joskus lähtenyt hyvin erilaisella ajattelumallilla hoitokokouksista pois, mutta taaivaskelpoisena.
    Nyt olen vahvasti sitä mieltä, sairaat ihmiset oli hoitokokouksessa jotka ahdisti ja painosti ja pelottelivat ihmisiä helvetillä.

    Äänestä

Johtokunta antaa luottamuksensa toimihenkilöille.
Vuosikokous antaa (tai on antamatta) luottamuksensa johtokunnalle.

Äänestä

Millään uskonlahkolla ei saa olla omia lakeja. Suomen kansalaisilla on yhtenäinen rikoslaki joka koskee näitä itse keksimien johtokuntien ihmisiä siinä missä tavallisiakin ihmsiä. Miten tähän on tultu?
. Miksi tälläinen porukka saa jatkaa ja tehdä rikoksia???

Teidän vuosikokouksella on vessapaperin arvo ja sekin käytettyjen.

Ketkä antaa ja mitä?
Oletteko te ihan täysipäiväisiä. Teillä ei ole omia lakeja jossa te hyväksytte rikokset tai ette. Eikö mene jakeluun pediofiilia on vakava rikos. Teidän kokouksen pervot vanhat ukot ei sitä päätä miten toimitaan. Poliisi toimii. Nyt tarvitsi keksiä keinot voi hyvät hyssykät nää on vielä tyhmiäkin.

Äänestä
  • Uskonnollisella yhdistyksellä on omat sääntönsä. Ne eivät ole ristiriidassa lain kanssa.
    SRK:n asioista päättää vuosikokous, ei poliisi eikä etenkään S24-keskustelijat. Etkö ymmärrä tätä yksinkertaista asiaa???

    Mikäli lakia on rikottu, poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja oikeus tuomitsee. Ja edelleen SRK:n vuosikokous päättää johtokunnan jäsenistä!

    Totta kai on selvää että rikoksiin syyllistyneet tai edes sellaisia peitelleet eivät voi toimia SRK:n johtokunnassa, luottamustehtävissä tai työsuhteessa.

    Äänestä

  • Ei pidä kysellä srk:n johtokunnalta, KRP- asialle.Johtokunta jäsenineen on sairas yhteisö, tietävät kuitenkin että suuresta rikoksesta on kysymys.
    Jokainen rikos tulee sovittaa ja maallinen oikeus täytyy antaa tuomion. Ei riitä että veren alle pannaan viat.
    On järkyttävää havaita että saarnaajat saarnaa esim. muodista ja sen maailmallisuudesta ja samaan aikaan eletään suuressa rikollisuudessa ja ummistetaan silmänsä lastenraiskaamisille.
    Naisena en ole koskaan hyväksynyt äitien/ naisten aliarvioimista mikä kuitataan yhdistyksessä: Mies on perheen pää ja nainen vaietkoon seurakunnassa.
    Tähän on nyt menty, salaaminen on vakava rikos.

    Äänestä

  • pintakuohu kirjoitti:

    Uskonnollisella yhdistyksellä on omat sääntönsä. Ne eivät ole ristiriidassa lain kanssa.
    SRK:n asioista päättää vuosikokous, ei poliisi eikä etenkään S24-keskustelijat. Etkö ymmärrä tätä yksinkertaista asiaa???

    Mikäli lakia on rikottu, poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja oikeus tuomitsee. Ja edelleen SRK:n vuosikokous päättää johtokunnan jäsenistä!

    Totta kai on selvää että rikoksiin syyllistyneet tai edes sellaisia peitelleet eivät voi toimia SRK:n johtokunnassa, luottamustehtävissä tai työsuhteessa.

    Miten teitä voi tuomita kun pelottelette kuin mafia konsanaan.
    Hyi helvetti oikeinko katsot itseäsi peilistä tyytyväisenä ja peset verisen vehkeen lapsen jäljeltä. Yak mitä miehiä Kukaan ei uskalla todistaa ja ihmettelen miksi.
    Lahko on lopetettava.

    Äänestä

MIkäli lakia on rikottu. lakia on rikottu. Eikö teillä ole ensinkään oikeudentajua.
Teidän hihhulikerhonne on kaukana uskonnosta.
Lukeeko säännöissä saa raiskata lapsia.
Eivät tietenkään voi toimia johtokunnassa kun kuuluvat vankilaan.
Jos eivät perusta sellilahkoa. Teidän toiminta on Jumalan vastaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sisäinen luottamus kirjoitti:

Oli suorastaan huvittavaa lukea Kalevasta kun Hänninen kertoi että johtokunnassa keskusteltiin nyt ilmitulleista asioista ja todettiin lopuksi että sillä on täysi tuki toiminnassa. Vitsi että hieno systeemi: ensin sisäinen selvitys, sitten sisäinen keskustelu ja lopuksi sisäinen luottamuksen arviointi. En tiedä ainoatakaan muuta johtokuntaa jonka luottamuksen arvioi johtokunta itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu