Mieluisin hallitus

Kepun näkökulmasta vaihtoehtoja on kaksi. Toisessa niistä Kepusta voisi tulla pääministeri puoluekin. Ensimmäinen vaihtoehto on nykykokoonpanon jatkaminen ja jopa kolmen suuren hallitus. Sitä hallitusta johtaisi kuitenkin Jyrki Katainen. Toinen olisi peruspunamultahallitus, missä Kepulla siis olisi mahdollisuuksia jatkaa pääministeripuolueena. Tämä oli Kepulle monella muullakin tapaa mieluisa vaihtoehto, koska siinä paine kuntarakenteen muutoksiin olisi vähäisempi kuin Kokoomusvetoisessa hallituksessa.

Kokoomuksella vaihtoehtoina ovat puolestaan nykyhallituksen jatkaminen ja siis jopa kolmen suuren puolueen hallitus tästä muunnoksena. Toinen vaihtoehto on sinipunahallitus, mitä vaihtoehtoa Katainen on aivan selkeästi lähentynyt. Merkkejä tästä ovat hymysuin korostettu yksituumaisuus demarien kanssa kuntarakenteen uudistamisen välttämättömyydestä. Katainen on myös yllättäen kääntänyt kelkkaansa eläkeiän nostamisen suhteen asettaen nyt sen ehdoksi, että asia käsitellään ensin työmarkkinaosapuolten kesken ja katsotaan sitten. Väljyys on lisääntynyt tässä kohdin muutenkin eli asia ei liene Kokoomukselle mikään kynnyskysymys hallitusta muodostettaessa. Näin demarit toivotetaan tervetulleiksi. Kynnyskysymys on sen sijaan euromaiden tukipaketit ja niissä demarien on pakko muokata kantaansa uudestaan, jos mielivät hallitukseen.

Kataisen kauhukuva on peruspunamultamalli, miltä hän haluaa vetää maton alta pois yrittämällä houkutella demarit mahdollisesti hallitukseen mukaan. Tämä avaa demareille hyvät neuvotteluasemat, vaikka vaalitulos jäisikin kehnoksi.

42

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitäs tämä on?
      • Sontasiionin kirjoitus on hyvä. Suhde Portugalin ym. auttamiseen jakaa puolueet kahteen blokkiin ja tämä on näiden vaalien tärkein asia. Kyse ei ole vain muutamasta miljoonasta eikä edes muutamasta milrjardista vaan pahimmassa tapauksessa kymmenistä miljardeista. Näin tärkeässä asiassa vaalilupauksia ei voi eikä saa pettää.

        Tämä tekee mahdottomaksi PS:n ja nykyisten hallituspuolueiden sopimisen samaan hallitukseen. Jos Kepu ottaa asiaan yhtä tiukan linjan kuin Kokoomus, se tarkoittaa käytännössä oppositio-oven näyttämistä persuille. Tämä jälkeen vaihtoehdoiksi jää nykypohja tai sinipuna. Vaalitulos ratkaisee lopulta sen, kumpi näistä. Siinä kohdin kuntarakennekysymyksillä on valinnassa merkitystä. Silloin SDP on Kataiselle mieluisempi kuin Kepu edellyttäen, ettei SDP jatka söhläämistään euromaiden vakauspakettiasiassa.

      • Juhakossi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Sontasiionin kirjoitus on hyvä. Suhde Portugalin ym. auttamiseen jakaa puolueet kahteen blokkiin ja tämä on näiden vaalien tärkein asia. Kyse ei ole vain muutamasta miljoonasta eikä edes muutamasta milrjardista vaan pahimmassa tapauksessa kymmenistä miljardeista. Näin tärkeässä asiassa vaalilupauksia ei voi eikä saa pettää.

        Objektiivisuutta tavoitellaan

        Kyllä MT:n pääkirkoituksessa ainakin tavoitellaan objektiivisuutta. Asia on tyystin toisin HS:ssa.

      • Keskustaporvari
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Sontasiionin kirjoitus on hyvä. Suhde Portugalin ym. auttamiseen jakaa puolueet kahteen blokkiin ja tämä on näiden vaalien tärkein asia. Kyse ei ole vain muutamasta miljoonasta eikä edes muutamasta milrjardista vaan pahimmassa tapauksessa kymmenistä miljardeista. Näin tärkeässä asiassa vaalilupauksia ei voi eikä saa pettää.

        Tämä tekee mahdottomaksi PS:n ja nykyisten hallituspuolueiden sopimisen samaan hallitukseen. Jos Kepu ottaa asiaan yhtä tiukan linjan kuin Kokoomus, se tarkoittaa käytännössä oppositio-oven näyttämistä persuille. Tämä jälkeen vaihtoehdoiksi jää nykypohja tai sinipuna. Vaalitulos ratkaisee lopulta sen, kumpi näistä. Siinä kohdin kuntarakennekysymyksillä on valinnassa merkitystä. Silloin SDP on Kataiselle mieluisempi kuin Kepu edellyttäen, ettei SDP jatka söhläämistään euromaiden vakauspakettiasiassa.

        Eikös olekin Mielipuolipankki hienoa kuulua EU:hun ja varsinkin rahaliittoon? Sääliksi käy noita ruotsalaisia. Norjalaisista ja sveitsiläisistä nyt puhumattakaan.

      • Keskustaporvari kirjoitti:

        Eikös olekin Mielipuolipankki hienoa kuulua EU:hun ja varsinkin rahaliittoon? Sääliksi käy noita ruotsalaisia. Norjalaisista ja sveitsiläisistä nyt puhumattakaan.

        Kun Titanic kaatui, se ei kysellyt, minkä maan kansalaisia hukkuneiden joukossa on. Naiset ja lapset ensin pelastusveneisiin, oli silloinkin sääntönä. Emme me kuuluneet Lehman Brothersinkaan. Silti sen aiheuttama tsunami iski lujasti meille asti.

        Sikäli on hienoa kuulua EUhun ja euroon, että voi ainakin olla yrittämässä vaikuttaa asioihin. Norjalaiset ja sveitsiläiset ottavat vastaan sen, mikä tulee ilman, että heitä enempää asiassa kuultaisiin.

      • poolset.

        muuten oikein, paitsi että persut ja SDP ovat eu vastaisia. demut joutuu kääntämään takkinsa, putki-paavo varmaan auttaa

      • Miten Islanti ?
        Keskustaporvari kirjoitti:

        Eikös olekin Mielipuolipankki hienoa kuulua EU:hun ja varsinkin rahaliittoon? Sääliksi käy noita ruotsalaisia. Norjalaisista ja sveitsiläisistä nyt puhumattakaan.

        Mites Islanti. Ei kuulu rahaliittoon, eikä halua korvata aiheuttamiaan tappiota. Mitenkäs sille kävi yksin ollessaan, peini maa pieni valuutta.

        Norjalla on öljynsä, Sveitsillä pankkinsa. Kyllä ne pärjäävät yksinkin. Ruotsin oli jo mentävä Irlanti atukemaan koska ruotsalaiset sijoittajat olivat laittaneet rahaa Irlannin talouteen. Eikä Ruotsi välty Portugalin tukemiseltakaan. Ja katsoppa Saabia, pulju oli kaatua talouskriisin seurauksena kun iso emoyhtiö jätti sen omilleen. Ruotsin valtio lappoi sinne rahaa miljarditokulla, mutta nyt nekin on törsätty eikä alihankkijoille ole varaa maksaa, joten taas tehtaat seisoo. Kunnes kaatuu kokonaan.

      • Näin oN
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Sontasiionin kirjoitus on hyvä. Suhde Portugalin ym. auttamiseen jakaa puolueet kahteen blokkiin ja tämä on näiden vaalien tärkein asia. Kyse ei ole vain muutamasta miljoonasta eikä edes muutamasta milrjardista vaan pahimmassa tapauksessa kymmenistä miljardeista. Näin tärkeässä asiassa vaalilupauksia ei voi eikä saa pettää.

        Tämä tekee mahdottomaksi PS:n ja nykyisten hallituspuolueiden sopimisen samaan hallitukseen. Jos Kepu ottaa asiaan yhtä tiukan linjan kuin Kokoomus, se tarkoittaa käytännössä oppositio-oven näyttämistä persuille. Tämä jälkeen vaihtoehdoiksi jää nykypohja tai sinipuna. Vaalitulos ratkaisee lopulta sen, kumpi näistä. Siinä kohdin kuntarakennekysymyksillä on valinnassa merkitystä. Silloin SDP on Kataiselle mieluisempi kuin Kepu edellyttäen, ettei SDP jatka söhläämistään euromaiden vakauspakettiasiassa.

        Eli Jois Demarit pettää äänestäjänsä se on hallituksessa.

        Jos Soini pettää äänestä'jänsä se on hallituksessa.

        Eli ainoa vaihtoehto vaalikampanjan persuteella on Keskustan ja Kokoomuksen pohjalle rakentuva hallitus jossa on joko Kristilliset tai vihreät mukana. Tai molemmat.

        Uskon kuitenkin sekä Persuilla että demareilla on sellainen hallituskiima että menevät hallitukseen vaikka pettämällä äänestäjänsä. Oikeastaan muuta vaihtoehtoa ei ole hallituksen pääsyyn.

        Lisä'ksi Molemmat puolueet tietävät että tulevat vaalituloksen selvittyä pettämään äämnestäjänsä. Samana iltana takki viuhahtaa.

      • Keskustaporvari
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kun Titanic kaatui, se ei kysellyt, minkä maan kansalaisia hukkuneiden joukossa on. Naiset ja lapset ensin pelastusveneisiin, oli silloinkin sääntönä. Emme me kuuluneet Lehman Brothersinkaan. Silti sen aiheuttama tsunami iski lujasti meille asti.

        Sikäli on hienoa kuulua EUhun ja euroon, että voi ainakin olla yrittämässä vaikuttaa asioihin. Norjalaiset ja sveitsiläiset ottavat vastaan sen, mikä tulee ilman, että heitä enempää asiassa kuultaisiin.

        No mitäs ne norjalaiset ja sveitsiläiset nyt sitten ottavat vastaan? Maksavatko he avustuksia ja takauksia Euroopan rahaliiton ählämeille? Tilittävätkö he kolmansien maiden kanssa käymästään kaupasta saamansa tullitulot Brysseliin? Tilittävätkö ne osan ALV-tuloista Brysseliin? Maksavatko EU-jäsenmaksuja? (Norja maksaa pientä ETA-maksua) Sahaavatko ne rekkojensa lavoja 5 cm kapeammiksi Brysselin määräyksestä? Päättääkö Bryssel heidän puolestaan kauppapolitiikasta kolmansien maiden kanssa vai tekevätkö ne sen itse omista lähtökohdistaan? Kerrotaanko heille Brysselistä, minkä nimistä pitää olla levitteen. jota he voivat sivellä leivälle...?

      • Keskustaporvari
        Miten Islanti ? kirjoitti:

        Mites Islanti. Ei kuulu rahaliittoon, eikä halua korvata aiheuttamiaan tappiota. Mitenkäs sille kävi yksin ollessaan, peini maa pieni valuutta.

        Norjalla on öljynsä, Sveitsillä pankkinsa. Kyllä ne pärjäävät yksinkin. Ruotsin oli jo mentävä Irlanti atukemaan koska ruotsalaiset sijoittajat olivat laittaneet rahaa Irlannin talouteen. Eikä Ruotsi välty Portugalin tukemiseltakaan. Ja katsoppa Saabia, pulju oli kaatua talouskriisin seurauksena kun iso emoyhtiö jätti sen omilleen. Ruotsin valtio lappoi sinne rahaa miljarditokulla, mutta nyt nekin on törsätty eikä alihankkijoille ole varaa maksaa, joten taas tehtaat seisoo. Kunnes kaatuu kokonaan.

        Heikot on eväät rahaliiton puolustajilla, kun ei ole muuta kuin tämä epätoivoinen Islanti-Kortti. Aivan kuin kaikkein tyhminkin ei tietäisi, mistä Islannin kriisi johtuu.

        Jos Euroopassa oltaisiin tyydytty pelkästään vapaakauppatasoiseen integraatioon, niin tällaista kriisiä ei olisi. Eivät suuret eurooppalaiset pankit olisi lainoittaneet noita Euroopan banaanivaltioita nykyiseen tapaan, jos ne olisivat olleet itsenäisiä. Mutta kun ne ovat osa suurta valuutta-aluetta, niin pankit arvioivat riskit pieniksi.
        Tämä kriisi, ja varsinkin se, että me olemme siinä maksumiehenä, on puhtaasti rahaliiton "ansiota".

    • Sonnimies,

      Ei hallitukseen voida ottaa Punikkisossujen kaltaista valehtelija/taantumuspuoluetta. Ei, ei. Tehkööt oppositiossa räkytyspropakandaansa.

      • Katainen ratkaisee sen, ottaako se hallituskaveriksi sossut vai talikkokommunistit.

      • mami pink

        siis ottaako sanoit? kuka on sanonut että kepu voisi valita hallituskumppaninsa ja että yleensä pääsisi uuteen hallitukseen. luulen että se on kepu joka seuraavat vuodet inisee oppositiossa "päätään pitempänä" muita. joka itsensä ylentää se alennetaan.

      • Näin oN
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Katainen ratkaisee sen, ottaako se hallituskaveriksi sossut vai talikkokommunistit.

        Joko katainen on Pääminsiteri?

        Onkohan tuo ennenaikaista. Tiedä kuka sen päättää....

        Muta sen tietää että kahden puolueen johto pettää äänestäjä'nsä.

    • mami pink

      Eipä näytä siltä, että demareiden vaalitulos jäisi kehnoksi.

      Siitä voi hyvinkin vaalivoiton myötä tulla pääministeripuolue ja voima, joka ohjaa maan taas oikeille raiteille pois hurjasta velkaantumisvauhdista.

      Punasini olisi hyvä hallituspohja persuilla ja kristillisillä vahvistettuna.

      Kaikki pieni- ja keskituloiset demareita äänestämään!

      • Sinipuna on mahdollinen, mutta PS ei mahdu siihen hallitukseen, koska Kokoomus ei lähde sellaiseen hallitukseen osapuoleksi, joka vastustaa euromaiden vakauspakettia.

      • ghfjkdlös

        Lipposen leikkaukset taas!!!

        Kyllä minä tiefdän ne DEmareiden lääkkeet.

        Nykin maksamme noista Demareiden "raiteille laitosta" 1,2 miljardia joka vuosi.

        Olemme maksaneet siitä jo 21 miljardia. Ei meillä ole enää varaa tuollaisiin "raiteille laittoihin".

        Köyhien kyytys ei ole se lääke jota Suomi nyt tarvitsee. Vaan sosiaalisesti tasa-arvoista Suomea. Demareiden leikkauset maksavat liian paljon.

        Toinen josta maksamme vieläkin lipposen ja Demmareiden valtakaudelta. Väestön kekittäminen ns. kasvukeskuksiin.

        Demareiden ajatus on että kansaa on helpompi paimentaa kun se asuu reserrvaateissa. Helpompi pistää pistooli niskan taakse ja sanoa että "Palvo".

    • Valitettavasti Kiviniemi joutuu syömään sanansa myös kuntien vähentämisen suhteen, fakta on se, että tällä hetkellä 2/3 lainaamastamme rahasta menee kuntien rahoittamiseen ja jotakin on pikaisesti tehtävä. Kuntien lukumäärä tulee pienenemään jo sillä, että velkataakkamme vuoksi tulonsiirtoja ei voi tehdä enää menneiden aikojen tapaan. Kuntien osalta ratkaisu tulee olemaan yhdistelmä vapaaehtoisuudesta ja osittain pakkoliitoksista. Paras-hanke oli Kiviniemen mahdollisuus näyttää kykynsä ja harvoin on joku projekti mennyt niin täydellisesti pieleen. Vaalien alla tästä ei tietysti mielellään keskustassa keskustella, mutta asian tärkeyden vuoksi niin ei saisi olla.

      • HOH-HOI-JAA-A,,..

        TOVERI SE VAAN RÖHKII JA TONKII

        -OLET KUIN SIKA..perunamaassa. "Makeaa" on toveri toteaa ,mutta "sikana" et siitä muuta ymmärräkään.
        Näin sillä perusteella, kun toteat:
        .."fakta on se, että tällä hetkellä 2/3 lainaamastamme rahasta menee kuntien rahoittamiseen ja jotakin on pikaisesti tehtävä."
        Kuntien hallinnon osuus kokonaismenoista on 3-5%. Loput rahoista menee terveyden hoidon-, koulutuksen-, Sivistystoimen-, vanhustenhoidon- ja sosiaalitoimen-rahoitukseen.
        Vaikka Suomessa olisi vain yksi kunta, niin säästöt olisivat nimellisiä.
        Märehdi sitä

      • Tästä ei voi olla kuin samaa mieltä. Kokoomuksen Sanna Perkiö on nostanut esiin erittäin hyvän tavan kehittää Suomea alueellisesti. Meidän tulee vahvistaa alueellisia kasvukeskuksia ja niiden teollista yritystoimintaa. Se on myös pääkaupunkilaisten etu. Tämä on tyysti eri tapa tehdä politiikkaa kuin Kepussa, jossa halutaan ylläpitää auringonlaskun kuntia pelkkien vaakunoiden ja valtuustopaikkojen säilyttämisen vuoksi.

      • HOH-HOI-JAA-A,,..
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tästä ei voi olla kuin samaa mieltä. Kokoomuksen Sanna Perkiö on nostanut esiin erittäin hyvän tavan kehittää Suomea alueellisesti. Meidän tulee vahvistaa alueellisia kasvukeskuksia ja niiden teollista yritystoimintaa. Se on myös pääkaupunkilaisten etu. Tämä on tyysti eri tapa tehdä politiikkaa kuin Kepussa, jossa halutaan ylläpitää auringonlaskun kuntia pelkkien vaakunoiden ja valtuustopaikkojen säilyttämisen vuoksi.

        TOVERI( prokeskustako?) VALEHTELEE JA...

        ..VÄÄRISTELEE KESKUSTAN KUNTAOHJELMAA YHTÄ HIENOSTI , kuin Urpilainen Eu-tukirahastoista.
        Olisi pitänyt olla, että SANNA Perkiö on kopioinut keskustan kunta-ohjelmaa sanoessaan, että -"Meidän tulee vahvistaa alueellisia kasvukeskuksia ja niiden teollista yritystoimintaa. Se on myös pääkaupunkilaisten etu."
        Kokkareissakin on aina muutamia järkeviä keskustan linjoilla tulleita edustajia ja se on hyvä asia. Onhan se jotain muuta, kuin KATAISEN( JA SOSSUJEN) käskyttämä 100 kunnan kaaviokuva Suomen kuntajaoksi.
        Jos toveri pinnistää muistiaan niin sieltä löytyy tietoa, että tämän keskustajohtoisen hallituksen aikana kuntaliitoksia on tehty enemmän, kuin milloinkaan ennen.

      • hyvämuistinen
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tästä ei voi olla kuin samaa mieltä. Kokoomuksen Sanna Perkiö on nostanut esiin erittäin hyvän tavan kehittää Suomea alueellisesti. Meidän tulee vahvistaa alueellisia kasvukeskuksia ja niiden teollista yritystoimintaa. Se on myös pääkaupunkilaisten etu. Tämä on tyysti eri tapa tehdä politiikkaa kuin Kepussa, jossa halutaan ylläpitää auringonlaskun kuntia pelkkien vaakunoiden ja valtuustopaikkojen säilyttämisen vuoksi.

        Ei tainnut olla vielä Perkiö syntynytkään kun Paavo Lipponen puhui alueellisten kasvukeskusten vahvistamisesta. Sekin Paavo Suuren ajatus on sittemmin kelvannut muillekin.

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Mikä autuus se on vaoinota kuntia??

        Suurimmat klunnat Suomessa on suurimmassa pulassa.

        Suomen köyhin kunta Helsinki asukasmäärään verrattuna. Siellä pitää terveyskeskukseenkin jonottaa jopa kaksi vuorokautta.

        Rikkain kunta asukasmäärään verrattuna vähän yli 4000 asukkaan Ranua. Jonotusaika tervesykeskukseen kaksi tuntia.,

        Siinäpä sitä kuntaremonttia ja sen tarvetta.

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        hyvämuistinen kirjoitti:

        Ei tainnut olla vielä Perkiö syntynytkään kun Paavo Lipponen puhui alueellisten kasvukeskusten vahvistamisesta. Sekin Paavo Suuren ajatus on sittemmin kelvannut muillekin.

        Ei se on haudattu Lipposen mukana.

        Ei noista Lipposen kasvukeskusten rakentammisesta ole kuin Ikävä muisto jäljellä.

        ONNEKSI!!!

    • Varma tieto...

      Tänään julkaistun HS gallupin pohjalta meille tulee Kokoomusjohtoinen hallitus ja Perussuomalaiset jää oppositioon. Aiemmista vaaleista jos hakee pohjaa, niin viimeisen viikon muutokset ovat yllättävän rajuja, ja nyt näkyvissä oleva Persujen lasku kiihtyy vielä ennen vaalipäivää.

      Vaalien keskeisin asetelma onkin SDP:n ja Kepun keskinäinen sijoitus. Jos Kepu on kakkonen on sitä vaikea potkaista oppositioon. SDP:n noustessa ohi Kepun se saa hyvät neuvotteluasetelmat. Mutta jokatapuksessa SDP joutuu tekemään myönnytyksiä väliaikaisen vakuurahaston ja monen muun kynnyskysymyksensä suhteen. Kokoomuksen myönnytys taas on, ettei hallitusohjelmaan kirjata suoraan eläkeiän alarajan lakisääteistä nostoa, vaan työmarkkinajärjestöjen kanssa jo sovittu, mutta toistaiseksi julkaisematon asia päätetään hallitustasolla kehysneuvotteluissa.

      Molemmat mallit, nykypohja tai sinipuna, edellyttävät joukon pienpuolueita mukaan. RKP on varma, mutta ei yksin riitä tuomaan hallituspohjalle enemmistöä. Arhinmäki on linjannut vakuusrahastokysymyksessä itsensä ulos. Kristilliset siis nousevat halutessaan hallitukseen . Sittenkin ollaan vielä tiukoilla enemmistön saavuttamiseksi, joten Vihreiden taivuttelu sille ilmeisesti koittavan vaalitappion jälkeen tulee olemaan mielenkiintoinen episodi. Vihreät saattavat jopa olla se, joka valitsee kumpi Kokoomuksen ja heidän kanssaan hallituksen muodostaa.

      Kaiken kaikkiaan mielenkiintoiset hallitusneuvottelut tulossa. Varmaa on vain PS:n oppositioasema ja todennäköistä Vasemmistoliiton jääminen hallituksen ulkopuolelle. Kumpi suurista sitten jää oppositioon, Kepu vai SDP on mielenkiintoista nähdä

    • kapu-vaari

      Kyllä kai Katainen toivoisi nykyisen hallituspohjan jatkavan myös hänen johdollaan. Sellaista käsitystä olen saanut Kataisen puhuessa tulevassa hallituksessa tarvittavista vastuunkantajista, joilla hän tarkoittanee nykyisiä hallituskumppaneitaan. Ja mistäpä Katainen saisi nöyremmät apurit itselleen kuin kepusta, joka on näyttänyt nöyryytensä kokoomukselle jo johtavana hallituspuolueena ollessaan, niin Vanhasen kuin Kiviniemenkin johdolla.

      Totta tietenkin on, että kuntaliitosten tarvetta koskevissa näkemyksissään kokoomus ja demarit ovat lähellä toisiaan ja kepu niistä molemmista kaukana, mutta luultavasti kokoomus uhraa tuon asian hallituksensa alttarille, tai sitten kepu hallitukseen päästäkseen taipuu kokoomuksen kaikkiin vaateisiin.

      Tämänaamuinen Hesarin gallup kertoo kepun pudonneen demarien alapuolelle. Ehkäpä se on pieni liikahdus siihen suuntaan, että toivomani sinipuna voisi olla mahdollinen. Toisaalta se voi saada kepun entistäkin nöyrempänä luopumaan kaikesta muusta vain hallitukseen päästäkseen.

      • 15

        Analyysi samaa tasoa kuin mietteesi munakarvoistasi....;) Harvat ja harmaat...

      • Miksi tulit?

        Miksi tulit pilaamaan tämänkin asiakeskustelun?

        Kommenttisi on tyhjää täynnä ja kertoo vain esittäjänsä pääkopan sekavuudesta

      • >>>Tämänaamuinen Hesarin gallup kertoo kepun pudonneen demarien alapuolelle.

      • mami pink

        Kapu-vaari, minusta on mukava lukea pohdintojasi. Olen lähes fanisi. Pidähän "kynä" terävänä jatkossakin.

    • Minä vaan

      Kuntauudistuksessa sinipuna olisi paras vaihtoehto. Keskusta ei voi sellaiseen ryhtyä, koska silloin se menettäisi kaiken kannatuksensa maaseudulla.

      Eläkeuudistuksessa ei mitään kelkkoja ole käännelty. Kukaan ei ole koskaan väittänyt, että työmarkkinaosapuolet jätettäisi valmistelusta ulos.

      EU-politiikassa sdp kääntää kelkkansa, koska Rehnin talouskomission valmistelemaan EU:n pysyvään vakausmekanismiin sisältyy sijoittajien ja pankkien riski. Urpilainen pääsee sanomaan, että "tämän me sosialidemokraatit voimme hyväksyä, koska EU on nyt tullut sille linjalle, jota me sosialidemokraatit olemme alusta asti vaatineet".

      Veropolitiikka on demareille vaikein pala, mutta kyllä he hyväksyvät "tasaveropolitiikaksi" leimaamansa järjen käytön, kun palkkojen verottaminen lisää ostovoimaa, ostovoima kulutusta, kulutus työllisyyttä ja työllisyys verotuloja, joita alvin korottaminen ruotsalaisen hyvinvointivaltion tasolle vielä kohentaa.

      Sinipuna syntyy, jos sdp saa yhdenkin paikan enemmän kuin keskusta.

      Kokoomuksen voitto tuntuu aika varmalta, koska kokoomuksen vaalitulos on aina ollut galluppeja korkeampi.

      Pahin ongelma on persujen kasvu, koska se merkitsee sitä, että hallituksen on vaikea saada riittävän isoa eduskuntaenemmistöä nykykokoonpanollaan tai sillä, että kepu vaihtuisi demareihin.

      Hallitusneuvotteluista tulee kinkkiset, vaikka persut jätettäisikin jo tunnusteluissa ulos siksi, ettei niiden EU-vastaisuus millään kenkälusikalla tungettunakaan mahdu mihinkään järkevään hallitusohjelmaan.

      • Lähentymistä tarvitaan, jos Kokoomus ja demarit haluavat mahtua samaan hallitukseen. Kokoomuksen kanta on tosiaankin väljentynyt eläkeikäasiassa. Muutoinhan mitään erityisempää erimielisyyttä työurien pidentämisessä ei edes vallitse. Kokoomuksen kannan muutoksesta kertoo kataisen kirjoitus Turun Sanomissa ja EK:n Lasse Laatusen raju kritiikki tätä Kataisen käännöstä kohtaan.

        Vakausrahastokysymys on tärkeä ja olennainen. Uskon, että demarit järkiintyvät tässä asiassa tiukan paikan tullen. Se on kyllä asiakokonaisuus, missä demarit ovat onnistuneet munaamaan tähän asti pahemman kerran. Kaiken lisäksi heidän sijoittavastuunsa sisällöstä ei ota Erkkikään selvää.

        Verotus on moniaineksinen paketti. Jokaisella osapuolella on tässä mahdollisuuksia saada tahtoaan läpi ja julistautua neuvottelujen voittajaksi. En usko, että yhteistyö jää tästä kiinni.

      • vai valtaa halutaan!

        SIIS: Kunta "Uudistuksessa" on kysde vallasta???

        Sitäkö Kokoomus ja Demarit Ainoastaan haluaa:D

        En enää ihmettele tuota hinkua kantien yhdistämisiinD

      • Minä vaan
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Lähentymistä tarvitaan, jos Kokoomus ja demarit haluavat mahtua samaan hallitukseen. Kokoomuksen kanta on tosiaankin väljentynyt eläkeikäasiassa. Muutoinhan mitään erityisempää erimielisyyttä työurien pidentämisessä ei edes vallitse. Kokoomuksen kannan muutoksesta kertoo kataisen kirjoitus Turun Sanomissa ja EK:n Lasse Laatusen raju kritiikki tätä Kataisen käännöstä kohtaan.

        Vakausrahastokysymys on tärkeä ja olennainen. Uskon, että demarit järkiintyvät tässä asiassa tiukan paikan tullen. Se on kyllä asiakokonaisuus, missä demarit ovat onnistuneet munaamaan tähän asti pahemman kerran. Kaiken lisäksi heidän sijoittavastuunsa sisällöstä ei ota Erkkikään selvää.

        Verotus on moniaineksinen paketti. Jokaisella osapuolella on tässä mahdollisuuksia saada tahtoaan läpi ja julistautua neuvottelujen voittajaksi. En usko, että yhteistyö jää tästä kiinni.

        Samaa mieltä: lähentymistä tarvitaan.

        Palkkojen verotuksesta demarit ovat sanoneet, että he haluavat pitää sen "nykytasollaan". Ehkäpä he hallitukseen halutessaan suostuvat sellaiseen työn verotuksen alentamiseren, jossa palkkojen verotusta alenneteaan, ettei progressio kiristyisi.

        Alvin korotus voi olla vaikeampoi juttu, mutta sieltä palkkaverotuksessa annettu raha pitäisi ottaa takaisin yhteisiin menoihin ja velkojen maksuun. Kyllä sdp tämänkin osaisi kannattajilleen selittää, vaikka vastustajat siitä innostuisivatkin ilkkumaan.

        Vakausrahasto tulee, mutta voi olla, että jäsenvaltioiden budjettikurin valvontaa ei saada ollenkaan niin tiukaksi kuin Rehn nyt valmistelee. Saksassa taitaa myös olla vaalit tulossa, kun siellä on alettu elämöidä, että Merkel rikkoo perustuslakia, jos EU pääsee toteuttamaan budjettivalvontansa.

        Työurien pidentämisessä ja huoltosuhteen heikkenemisen ongelmissa on pakko käyttää kaikki keinot. vaalien jälkeen asiasta päästään taas puhumaan ilman paineita. Niinpä opiskeluja nopeutetaan, ennalta ehkäisevää työterveydenhoitoa tehostetaan, johtamismenetelmiäkin toivottavasti kehitetään ja tehdään kaikki, jotta kuuskymppiset alkaisivat viihtyä duunissa niin, että jatkaisivat 65-68 vuotiaiksi eivätkä hakeutuisi vapaaehtoisiin tai muihinkaan eläkeputkiin nautiskelemaan keski-ikänsä vielä terveistä vuosista niin kauan kuin voivat. minusta eläkeiän alarajan nosto toteutettuna porrastaen täyteen mittaansa 10-15 vuoden kuluttua, on asia, jolla on pakko varmistaa, että töissä on tarpeeksi ihnmisiä varmistamassa verotulojen riittävyys.

        Lajusen reaktio ei ole osunut silmiini. Eikös TT:n jäsenet pysty pitämään duunareistaan kiinni muuta kuin pakolla?

    • KauKe

      Ei tarvita mitään lähentymistä, vaan täydellistä takin kääntöä demareilta, jos ajattelevat hallitusyhteistyötä kokoomuksen tai keskustan kanssa. Senkin jälkeen se olisi vaikeaa, sillä ihmisen muisti on senverran pitkä, että neljän vuoden aiheeton loan heitto hallituksen niskaan, ei muutamassa viikossa unohdu.

      Demaritkin tietävät tämän ja ovat alkaneet käyttää Heinäluoman raivoamis oppeja käydessään kokoomus edustajien päälle, ja turmellen keskustan ja kokoomuksen vaalimainokset, onko jollain vielä otsaa vaatia tuollaista ilkivalta puoluetta hallitukseen, joka on erittäin vaarallinen muille kansalaisille.

      Ainoastaan jos pääsisivät suurimmaksi puolueeksi, mikä kylläkin on täysin mahdotonta. Heillä olisi Vihreiden ja kommunistien kassa mahdollisuus vähemmistö hallitukseen. Kukaan vastuullinen puolue ei heidän kanssaan hallitukseen mene.

      • eioletotta!

        Onko joku turmellut vaalimainoksia? Vain harmiton pikku pila. Huumorintajutonta porukkaa - keskustassa...

    • Kysyn vaan....

      Tulipa saitille hiljaista, minne katosi punanutut ??

    • AJATTELIJA24

      nykypohjalla suomi ei tule selviämään tästä velkakierteestä,pitää kyllä lopettaa maaseutupainotteisen bydokratian kasvattaminen.eihän siitä mitään tule kaikki pienet kunnat pidetään valtion höyhäinavun turvin pystyssä.

    • Keskustaporvari

      "Tämä oli Kepulle monella muullakin tapaa mieluisa vaihtoehto, koska siinä paine kuntarakenteen muutoksiin olisi vähäisempi kuin Kokoomusvetoisessa hallituksessa."

      Tällaista voi kirjoittaa vain henkilö, joka asuu Helsingissä. Keskustajohtoisissa kunnissa on tehty liitoksia viime vuosina sellaisella vauhdilla, että sellaista tuskin on maassamme ennen koettu. Se, että liitoksia ei saada aikaan pääkaupunkiseudulla, ei tarkoita etteikö niitä tehtäisi muualla. Liitokset jäävät toteutumatta ainoastaan siellä missä keskusta on heikoilla kuten Imatralla/Lappeenrannassa ja vaikkapa Vaasan ympäristössä.

      Kokonaan eri keskustelun aihe onkin sitten se, mitä sillä saavutetaan, jos Suomen kuntakartta piirretään kirjoituspöydän takana uusiksi, kuten jotkut tuntuvat haluavan. Paljonko se suurlääniuudistus taas toikaan niitä nettosäästöjä?

    • järki käteen
    • Keskustaporvari
    • Pro Finlandia

      Mielipidepankin mielestä paras hallitus ei ole koskaan Suomessa, vaan Terijoella. Tervemenoa Venäjälle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2179
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1655
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      756
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe