Ihmettelen että Lapuan Sanomat julkaisi koulujen äänestystuloksen enne vaaleja. Ei sanomilta moraalia löydy. Tilaus joppuu tähän päivään
Lapuan sanomat
äänestystulos
13281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Höpö, höpö ! Pitikin julkaista, se on uutinen samalla tapaa kuin gallup tulokset.
Hesarin tutkimusten mukaan Etelä-Pohjanmaa osoittautui kaikkien puolueiden osalta Suomen konservatiivisimmaksi alueeksi, siis ei osaksi Kehittyvien Maakuntien Suomea.
Pöntinenkö ne vaalit järjestytti? Onhan uutisointi sikäli kiinnostavaa, kun on todettu Lapuan Sanomien kiireen laatu. Jota ei ole. Jututhan pannaan julki tavallisesti usean viikon viiveellä.
Höpö, höpö. Esim. viime kunnallaisvaaleissa tulokset julkaistiin ennen vaalipäivää. Sehän on gallup - ei niitä kannata vaalien jäkeen julkaista.
höpö höpö höpö...
Paavo on maakunnassa kovassa nousussa kepulaisten ehdokkaiden joukossa.
Asiantuntijuus on purrut! Hyvä Paavo!
Ne ei ne ehdokkaat eikä edes puolueiden jäsenet kansanedustajia valitse. Ylivoimainen enemmistö on meitä rivikansalaisia. Minä yhtenä niistä en voi ajatellakaan äänestäväni Paavoa ihan sen takia, että jo kunnan virassa on muutaman kerran käyttänyt valtaa väärin. Aina muistan Tehokaasu-asian, jossa hän valitsi puolensa oman paikkakunnan yrittäjiä ja asukkaita vastaan ja nimenomaan käytti saamaansa julkista valtaa väärin: leimasi yrittäjät häiriköiksi ja väärillä vaikuttimilla toimiviksi ja taisi tehdä vielä rikosilmoituksen, joka ei tietenkään johtanut mihinkään. Nyt mielinkielin, kun on vailla ääntämme. Minun ääneni nyt kuitenkin saa henkilö, johon luotan yhteisten asioiden hoitajana.
Näin on ja koppava on mielenlaatu, mutta yrittää olla niin lipevää toritapahtumissa että. Koira ei mihinkään karvoistaan pääse.
ei se oo kummakaan, kun päätoimittajan velien rouva on peruspalaveluministeri, joka ei saa mitään aikaan neljähän vuatehen, muuta kun löpöttää. Lapuan lehtikin on menos hunningolle, päätoimittajan ansiosta. Hyvät yrittäjät, perustakaa uus lehti ja nopiaa. Oon jo aikaa lopettanu lapuan leheren, ja sitä virttä oon veisannu kaikille.
Veljen vaimo on kaksi kertaa valittu eduskunnan äänestyksessä pätevämmäksi, eli aikaansaavammaksi ministeriksi
Eikös seoo saanu loparit erellisestäkin lehdestä
Ei Lapuan Sanomien surkea tila ole kenenkään veljenvaimon syy. Ainakin huono ilmapiiri on toimituksessa. Asiaan on kuulemma eri tavoin koetettu puuttua mutta tulosta ei ole tullut. Turhia työpaikkojakin puljussa taitaa olla.
Lapuansanomien surkea tila on vain yksi Kehittyvien Maakuntien Suomen ja Lapuan kokonaissurkeuden ilmentymistä, joka ei ihan pikkuremontilla enää korjaannukaan.
Asiaan puututtu surkean ilmapiirin johdosta? Kuka puuttunut, omistaja Lapuan Säätiö? Säätiö, jossa vaikuttaa, kaikella kunnioituksella, eläkeläisporukka.
Kymmenien vuosien sapluunalla mennään ja mikä on toimenkuva toimitusjohtajalla (ei persoonakohtaista) paikallislehdessä, jossa myös päätoimittaja?