Kokemuksia romaneista

Talon asukas

Romanit suomessa ovat tunnetusti erilaisten rasistististen toimien kohteena; juuri kukaan työnantaja ei halua palkata romania.

Yleistä valtaväestön keskuudessa, romaneista puhuttaessa, on vähättely, suorastaan halveksunta tyyliin: kaikki rikollisia, kukaan ei käy töissä, elävät veronmaksajien kustannuksella. Tällainen yleistys ei tietenkään pidä paikkaansa.

Kuinka paljon romanit itse ovat syyllisiä maineeseensa ?

Esitän että lukijat täällä antavat kommentteja siitä kuinka romanien kohtaaminen erilaisissa elämäntilanteissä on sujunut.

Aiheina voisi olla

*** Työntekö romanityötoverin kanssa. Hoitavatko työnsä kunnolla ? Ahkeria ? Kaikki ok ? Tähän voi tietysti vastata myös työnantajat, joilla romaneja palveluksessaan.

*** Asuminen samassa talossa romanin kanssa. Hankaluuksia ? Häiriöitä ?

*** Romanit yleisillä paikoilla. Häiriöitä ?

*** Romanit liikenteessä autolla. Kaikki ok ?

*** Romanit osana urheilu tms joukkueena. Toimiiko hyvin ?

Aloitan tämän ketjun itse asumisesta romanien kanssa.

Olen 7 vuotta asunut kaupungin vuokratalossa, jossa kaiken aikaa 3:ssa asunnossa ollut romaneita. Näistä yhdessä on koko ajan ollut sama vanharouva, romani; ei mitään häiriötä. Kahdessa muussa asunnossa on vaihtunut jonkin verran asukkaat. Talossa on kaikkiaan noin 100 asuntoa.

Seitsemän vuoden aikana on talossa ollut turhan paljon erilaisia häiriöitä. Lähes kaikki häiriöt ovat lähtöisin jonkinverran vaihtuneista kahdesta romaniasunnosta. Eli 2% asukkaista, lähes 100% häiriöistä. Ovatko romanit yleensäkin tällaisia, vai onko ollut vain huono tuuri ? Tässä lista

***Talon järjestyssäännöt ei kiinnosta laisinkaan. Sisäpihalle autolla ajo kielletty. Kuitenkin jatkuvasti sinne autolla ajoa, pysäköintiä, jopa yöpysäköintiä. Joskus useitakin autoja kerrallaan. Varsinkin kesäisin kun ruotsin sukulaiset suomessa. Autolla ajetaan pihaan, sitten soitetaan auton torvea merkiksi että ollaan saavuttu. On ilmeisesti liian rasittavaa nousta autosta soittamaan ovikelloa. Suomessa tieliikennelaki, kaupunkien järjestyssäännöt ja kiinteistöjen järjestyssäännöt kieltävät torven soiton yksiselitteisesti. Torvea soitetaan jopa yöllä.

*** Sisäpihalla jokapäiväinen huutaminen; aikuiset romanit ovat usein 10 - 30 metrin päässä toisistaan, ja huutelevat tyhjänpäiväisiä asioita toisilleen, joita kaikki talon asukkaat sitten joutuvat kuuntelemaan. Joka päivä aina vaan uudelleen. Kaksi n. 5 vuotiasta romanilasta jotka huutavat päivittäin samanverran kuin 10 valtaväen lasta. Näiden lasten vanhempien huuto lapsilleen; useita kertoja päivässä, karmeaa karjuntaa, niin paljon kuin kurkusta lähtee. Tarkoitan tällä sitä että, lähinnä äiti, on kadottanut lapsensa, joita sitten karjumalla luokseen huutaa. Ja vielä; onko tavallista että n. 5v lapsi istuu äitinsä sylissä pihalla ja huutaa kun palotorvi 20 minuuttia yhtämittaa ? Eikö lapset pääsääntöisesti hiljene jonkin aikaa huudettuaan, vanhempiensa sylissä istuessaan ?

***Piittaamattomuus järjetyssäännöistä; saatetaan olla porukalla rapussa tupakoimassa, jossa ei edes ole oma asunto. Jopa täysin vieraita romaneja, jotka eivät asu talossa, tupakalla.

***Pesutupa ilmainen. Koko itäisen pääkaupunkiseudun romanit ilmeisesti käyttävät hyväkseen "ilmaista" pesutupaa. Aina näkyy vieraita romaneja pyykkihommissa. Kaikissa taloissa, luonnollisesti, pesutuvat on aina varattu vain talon asukkaille, josta myös selvät ohjeet. Tällaiset säännöt ei romaneja liikuta. Vuorojärjestelmä vihko ei romaneja kiinnosta; he varaavat vuoroja yli sen mitä ohjeet sallisivat. Sekään ei riitä; ylittävät omat vuoronsa, ja jos siitä huomauttaa, niin ovat sennäköisiä, että huomauttajalle tulee ajatus että kohta tulee klassinen "nyt tulee puukkoa" huomautus.

*** Pihalla liikkuessa olen saanut vähätteleviä "mitä mies", huomautuksia vaikka en siis millään tapaa sen kummemmin edes tunne näitä romaneja, enkä myöskään koskaan mene edes juttusille heidän kanssaan. Olen myös saanut loukkaavaksi tarkoitettuja "tarjouksia". Minulle tarjottiin ostettavaksi nuorten tyttöjen käytettyjä pikkuhousuja. Siis haisteltavaksi, tietty. Samalla viitattiin vieressä seisoskeleviin nuoriin tyttöihin. Suoraan päältä siis. Tuoreita, ilmeisesti.

*** Jokin aika sitten kuulin pihalta romanimiehen huutoa "minä tapan sen, minä tapan sen". Senjälkeen kuului kaksi pistoolin laukausta. Kukaan ei kuitenkaan ilmeisesti edes loukkantunut. Joku oli kuitenkin soittanut poliisit. Poliisit piirittivät asuntoni alla olevaa asuntoa. Puolen tunnin piirityksen jälkeen poliisit tekivät rynnäkön parvekkeen ovesta. Asuntoni alla oleva romanien hallussa oleva asunto sai uudet asukkaat tämänjälkeen. Muistona tapahtumasta oli useita viikkoja luodin reikä asunnon keittiön ikkunassa.

Tähän lopetan. Nyt sitten on muiden vuoro jatkaa.

99

9376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hmmm

      1. Romanitoveri työpaikalla teki hommansa hyvin.
      Oli ihan hauska heppu ja ahkera.

      2. Asuminen samassa taloyhtiössä romaniperheen kanssa ei ollut kovinkaan leppoisaa. Samantyyppisiä ongelmia. 2 saman alueen nuorta romanimiestä syyllistyivät raakaan tappoon ravintolan edessä parisen vuotta sitten. Ei kiva.
      Viereisessä taloyhtiössä asui tosin vanhempaa väkeä jotka käyttäytyvät siivosti.

      3. Yleisellä paikalla en itse asiassa ole henk. koht. suurempia ongelmia huomannut. Rettelöitsijöitä takuulla on.
      Mutta mihinkään pahempaan en itse ole törmännyt.
      Jos aanekäs puhe haittaa niin se varmaan pienimpiä ongelmia jos ongelma ollenkaan.
      Muutaman kerran itsepintaisen pummimisen kohteeksi olen joutunut mutta pidin kyllä pääni ja rahani.

      4. Romanit autolla useimmiten ok.
      Olen jopa uskaltautunut kyytiin.
      Tosin kerran pieni vastaantulevien kaistalla-ajo bongattu joskus.

      5. Urheilujoukkueista en tiedä.




      Pakko myöntää että romaniperheen muuttaminen lähelle voi olla riski.
      Voi olla.
      Ongelmien ilmaantuessa pitäisi asioihin puuttua.
      Sitä ennen on turha urkkia ja kytätä milloin tekevät sen ensimmäisen virheensä.
      Kyllä niitä tulee jos on tullakseen.

      Rasismi perustuu vain siihen tietoon että kohde on mustalainen, viis siitä miten hän sattuu elämään. On surkeaa jos lakeja kunnioittava ja hyväkäytöksinen leimataan sen kummempia ajattelematta rikolliseksi ja rettelöitsijäksi.

      • Anonyymi

        "Suomalaiset ja askenaasijuutalaiset ovat erityisryhmiä"

        Lääketieteensäätiö

        ”Meillä on muihin maihin verrattuna tiettyjä etuja, joita tutkijat ovat osanneet hyödyntää. Yksi asia on väestön geneettinen ainutlaatuisuus. Suomalaiset ovat askenaasijuutalaisten tavoin oma pieni väestöryhmänsä, jolla on oma luokka kansainvälisissä geneettisissä tietokannoissa”, Palotie selittää.

        Geneettisissä tietokannoissa maailman väestö on jaettu kahdeksaan luokkaan: afrikkalaiset, latinot, eurooppalaiset poissulkien suomalaiset, askenaasijuutalaiset, itä-aasialaiset, suomalaiset, etelä-aasialaiset ja muut.



        Geenitieto avaa uuden ulottuvuuden – suomalaisilla on erityisasema alan tutkimuksessa

        Hesari 16.11.2020


      • Anonyymi

        Miten romaninainen voi töitä tehdä kun sotkeutuu hameeseen. Turhaan valittavat. Miten uimavalvojana voi olla kun hame estää työnteon. Leipurina on vaatteet täynnä jauhoja jo on aikoihin eletty kun joka asiassa valittavat. Hunnutetut naiset mielellään makaavat kotona kun rätit on esteenä.


      • Anonyymi

        En antaisi oman lapsen kaveerata romanilapsen kanssa.


    • vpr

      ... saa helposti vallattua takaisin vahingoittamatta ketään. Riittää, että vanha mummosi löytyy "kuolleena" pyykkituvasta - kalman haju karkoittaa...

      • Anonyymi

        En syrji romaneja. Mutta en ymmärrä kun sanovat että kunnioittavat vanhuksia. Mutta miksi romanit huijaa vanhuksia. Eikös ole ristiriita. Vanhukset on haavoittuvaisia. Kertokaa kertokaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En syrji romaneja. Mutta en ymmärrä kun sanovat että kunnioittavat vanhuksia. Mutta miksi romanit huijaa vanhuksia. Eikös ole ristiriita. Vanhukset on haavoittuvaisia. Kertokaa kertokaa

        Olen vanha ja romani soitti myöhään illalla että sähkölasku on maksamatta. Mutta ei sähkölaitos soita salaisesta numerosta illalla. Onneksi osasin ymmärtää hujauksen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En syrji romaneja. Mutta en ymmärrä kun sanovat että kunnioittavat vanhuksia. Mutta miksi romanit huijaa vanhuksia. Eikös ole ristiriita. Vanhukset on haavoittuvaisia. Kertokaa kertokaa

        Kierrän kyllä romanit kaukaa, en uskaltaisi olla missään tekemisissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En syrji romaneja. Mutta en ymmärrä kun sanovat että kunnioittavat vanhuksia. Mutta miksi romanit huijaa vanhuksia. Eikös ole ristiriita. Vanhukset on haavoittuvaisia. Kertokaa kertokaa

        Eivät he kunnioita valkolaisia vanhuksia.


    • Jakke

      Siinähän oli varsinainen kerrostalokyylä. Näitä kyttääjiä tuntuu olevan joka yhtiössä. Huh huh

      • Anonyymi

        Ei välttämättä tarvitse olla kyttääjä, jos häiriöt ja meteli kuuluu ja näkyy selvästi.

        Ammattikyttääminen on eri juttu, jos valitetaan normaaleista äänistä, kuten vessassa tai suihkussa käymisestä. Itse en ole näin herkkä. Näin pieniin ääniin tottuu ja tietyllä tapaa ovat turvallisia. Itse, kun olen yksinasuja, niin nämä äänet tuntuvat hyvältä.


    • kokemuksia

      *** Työntekö romanityötoverin kanssa. Hoitavatko työnsä kunnolla ? Ahkeria ? Kaikki ok ? Tähän voi tietysti vastata myös työnantajat, joilla romaneja palveluksessaan.

      En ole ikinä nähnyt, enkä kuullut.


      *** Asuminen samassa talossa romanin kanssa. Hankaluuksia ? Häiriöitä ?

      Kaveri asui viereisessä kerrostalossa. Kyllähän ne mannet aiheuttavat melkoista hulabaloota. Koko suku tietysti ramppaa. Olivat suurimpien häiriöiden aiheuttajia koko alueella ja lähikauppiaan kauhu (syy nauhoittavan kameravalvonnan hankkimiseen). Todella vaikeata myydä asuntoa läheltä mustalaisia, pudottavat lähialueen arvostusta 30%-50%


      *** Romanit yleisillä paikoilla. Häiriöitä ?

      Kyllä useita kertoja


      *** Romanit liikenteessä autolla. Kaikki ok ?

      Eivät erityisemmin erotu


      *** Romanit osana urheilu tms joukkueena. Toimiiko hyvin ?

      En ole ikinä nähnyt

    • Työnantaja

      *** Työntekö romanityötoverin kanssa. Hoitavatko työnsä kunnolla ? Ahkeria ? Kaikki ok ?

      Minulla oli palveluksessani nuori romaninainen, josta en olisi luopunut kirveelläkään. Parin vuoden kuluttua hän kuitenkin siirtyi vastuullisempiin tehtäviin toiseen yritykseen.

      ***Asuminen samassa talossa romanin kanssa.

      Ei omakohtaista kokemusta, mutta uskon kyllä, ettei välttämättä romaniperhe ole se kaikista hiljaisin vaihtoehto. Luulemani mukaan ovat erittäin suku- ja perhekeskeistä porukkaa ja vieraita oli tällä tuntemallani naisellakin usein. Vieraat viipyivät joskus muutamia päiviä kerrallaan. Ja kun meistä jokainen tietää, että romanit ovat yleensä kovaäänisiä, toisin kuin hiljaiset hissukka suomalaiset, voi tällainen parin perheen ryhmä saada varmasti kovaakin meteliä aikaiseksi.

      *** Romanit yleisillä paikoilla.

      Ei huonoja kokemuksia. Olen huomannut tuon kovaäänisyyden olevan monelle "häiriköintiä". Minä olen taas sitä mieltä, että kyllä maailmaan ääniä mahtuu. Oikeastaan juuri tuo "kovaäänisyys" on piirre, josta itse pidän. Tuntemani ja tapaamani romanit ovat olleet erittäin sosiaalisia ja mukavia ihmisiä.

      *** Romanit liikenteessä autolla

      Eiköhän ne samoja auto-kouluja käytä kuin mekin

      *** Romanit osana urheilu tms joukkueena

      Ensimmäiseksi tulee mieleen Pirkka-lehdestä lukemani haastattelu nuoresta romaniperheestä. Mies pelasi jalkapalloa jossain joukkueessa, en nyt muista missä. Tuon työntekijäni kanssa kävimme kuntosalilla muutaman kerran viikossa. Kun hän ne kymmenisen kiloa painavat hameensa vaihtoi verkkareihin, niin jalkalihakset eivät ihan pienistä painoista tienneet mitään. Hän oli muuten töissäkin tavallisissa vaatteissa. Asiakkaat luulivat ulkomaalaiseksi.

      Ei taida muuta tulla mieleen. Tämän työntekijäni kautta tapasin muutamia kertoja muitakin romaneita, mutta aika lailla samoilla linjoilla liikuttiin. En valitettavasti osaa mitään negatiivistä sanoa. Työntekijäni oli ahkera ja mukava nainen josta muutkin työntekijät piti kovasti. Hänen lähdettyään tuntui kuin firman "sielu" olisi lähtenyt.

      • Chief_

        Minulla oli työkaverina romanimies, silloin about 19 v. Se oli kanssa työpaikkamme "sielu", vaikka älykkyytensä ja työn paremman osaamisen vuoksi jotkut häntä kadehtivat ja puhuivat pahaa. Hän ei kuitenkaan koko 1,5 vuoden aikana puhunut kenestäkään pahaa ja ajan myötä kaikki oppivat tykkäämään hänestä. Kun hän lähti, esimies oli tosi surullinen. Firman paras tuloksentekijä lähti. Nyt kaveri on kai jossain valtionhallinnon hommissa ja etenemässä hyvää vauhtia.


    • Mir

      Eipä varmaan ollut loukkaukseksi tarkoitettu tuo pikkuhousu-juttu tahi "mitä mies"-kommenttikaan...?

      Itseä harmittaa vain se heikäläisissä, että aina pitää olla joko puukko tai pyssy mukana...ja se että suku seisoo takana, vaikka olisi lapsen raiskannut...

    • Kurma

      Minulla on romaneista sekä hyviä ja huonoja kokemuksia, niinkuin kaikista muistakin ihmisistä.

      Kun olin lapsi ja asuin maalla, niin mummollani vieressä asui romani perhe, joka oli todella mukava. Myöskin isovanhempani olivat aina tulleet heidän kanssaan hyvin toimeen. Maanvilejelijöitä sekä hevosten hoitajia olivat. Niinpä lapsesta asti opin, että he eivät ole sen kummempia kuin me muutkaan, vaikka heillä omanlaisensa kulttuuri onkin. Kyllä tästä asiasta sai jo lapsena koulussa taistella, ihmiset kun jokatapauksessa vihasivat tätä perhettä, vaikka he käyttäytyivät aivan normaalisti ja yrittivät vain elää tavallista elämäänsä.

      Opiskeluaikoina olin eräässä paikallislehdessä töissä ja siellä oli myös romani nainen toimittajana. Hänestäkin jäi vain positiivisia mielikuvia. Tosin monet työtoverit olivat aina tietenkin puhumassa selän takana paskaa ja nostivat aivan uskomattoman haloon aivan pienistäkin virheistä. Vähemmistöön kuuluva kun ei saa ikinä mokata ja hänen pitää aina olla iloinen ja nöyrä...

      Olen nähnyt romaneita monenlaisissa töissä, mutta yleensä ihmiset ei heitä esim. kaupan kassalla huomaa, koska heillä ei ole niitä perinteikkäitä pukuja päällään. En tässä yritä väittää, ettei työllistymis ongelmia olisi. Mutta syyt työttömyyteen niin heillä kuin "meilläkin" on moninaiset. Ei vaan se, että töihin ei edes haluta.

      En ole asunut ainakaan tietääkseni romaneiden kanssa samassa kerrostalossa. Heissä varmaan on hyvin käyttäytyviä ja huonosti käyttäytyviä. Mutta mitä siitä, jos heillä käy vieraita, tai jos he keskustelevat keskenään? Jos ei kestä elämän ääniä, niin kannattaa muuttaa vaikka jollekin pienelle rauhalliselle saarelle asumaan. Ja miksi jostain pyykkituvan käytöstä ei voi mennä heille suoraan keskustelemaan? Ihmiset on kummallisia, kun ei osaa puhua asioita läpi.

      Romanit yleisillä paikoilla. Häiriöitä ?
      - Itselleni he eivät koskaan ole olleet häiriöksi. Asun pk- seudulla. Yhdeltä tutultani oli joku kerran yrittänyt puhelinta lainata. Ja tuo oli ainut negatiivinen kokemus, minkä olen koskaan kuullut. Ja minulla on aika suuri tuttavapiiri.
      Romanit liikenteessä autolla. Kaikki ok ?
      - No en ole huomannut ikinä mitään ihmeellistä.

      Minusta suhtautuminen romaneihin on aivan järkyttävää. Moni ei tule edes ajatelleeksi, millaista heidän jokapäiväinen elämänsä on, kun jokapaikassa saa osakseen vain halveksivia katseita ja epämääräisiä syytöksiä, vaikka ei olisi tehnyt yhtään mitään.

      Mutta sellainen on aina vähemmistöön kuuluvan ja hiukankaan erilaisen ihmisen osa.

      • niinpä

        nimitellään ja ylenkatsotaan,valmiiksi jo leimataan vaikket olis mitään koiruuksia tehnyt.

        Hupaisia tilanteitakin on syntynyt,kun minä valkolainen olen jossain esim.kaupassa jutellut myyjän kanssa...tämä soimannut varastelevia mustalaisia...sitten mun mies tulee paikalle-mustalainen!Myyjillä ja muilla ihmisillä on usein menny pasmat sekaisin...

        Bensiksellä:mies tankkasi,ite menin maksamaan-johan joku ukko huus että nyt lähtee bensat maksamatta!!Kassaneiti vastas;et ei muuten lähde(olin just maksamassa,kun ukko ryntäs huutelemaan)


      • qaåä

        Minä myyn romaneille heinää ja kauraa eikä ikinä ole ollut ongelmia heidän kanssaan. Heissä on varmasti epärehellistä väkeä, varsinkin jos ovat jumalattomia. Uskovaisten romaanien kanssa kauppa on sujunut erittäin rehellisissä merkeissä. Sanotaan niin että koskaan minua ei romanit ole huijanneet, sitä vastoin valkolaiset hevosmiehet ovat niin tehneet. Kerran kun isäni kuljetti kylätiellä kaurasäkkejä, ja yksi säkki putosi traktorin kyydistä niin romani tuli perästä kertomaan että säkki tippui. Tämä kertoo sen että ei saa yleistää kun puhutaan romanien, esimerkiksi rehellisyydestä.

        Ennen kavahdin romaneja mutta en juuri enää. Heissä on epärehellisyyttä mutta heissä on myös rehellisyyttä. Uskovaisuus vaikuttaa asiaan huimasti positiivisella tavalla. Tämä on minun havaintoni heistä.


      • Anonyymi

        Kerrankin täysijärkinen suomalaiskantainen ihminen! Totta puhut joka asiassa respectiä sulle ja vaikka jotkut romanit omistaakin puukon tai pyssyn povessa ei tarkota että no nyt se tappaa sut itse romanina kerron, se myöskin jos kerrostalossa asuu romani perhe ja suomalaiset valittaa metelistä yks hiton hailee elämää täytyy aina olla joka talossa sanon minä! Oli romani tai ei romanit ei muutenkaan rehellisesti sanottuna tosiaankaan ole hiljaisia ihmisiä ääntä lähtee ja reilusti mutta kun suomalaiset musiikin huudattamisesta valittaa niin se vaan kuuluu koko musiikki romani kulttuuriin oon ihan hiton ylpee et oon romani skidistä asti sanonu oon ylpee että oon mustalainen! Ihmiset sanon teille että oppikaa jokanen arvostamaan muita ihmisiä oli tausta minkälainen vaan, oon myös joutunu sellasen tilanteen uhriksi kun mulle huudetaan ikkunasta onko teresalla mersu mintissä ja siis aivan tuntematon ihminen minä tyttö huusin että "totta hemmetissä on mintissä voisin kyllä hakea sunkin romun sun pihalta jos haluut" en tietenkään tosissani ollut vitsillä heitin tuon en itse varasta tai muutkaan läheiseni ollaan ihan normaaleita sivistyneitä ihmisiä ja ystävällisiä kerran tunnilla opettaja puhui tietämättään romani kieltä jostain kirjasta ja sanoin opettajalle mistä osaat romani kieltä ja opettaja kattoo ihan ihmettyneenä ja kysyy multa mitä mitä "Deevel mo del" tarkoittaa sanoin "jumala suokoon" ainoa asia jonka kerroin sillä ei ole hirveän soveliasta opettaa jollekkin joka ei ole romani yhteisöön kuuluva niin romani kieltä suomenkieli silti on tummien äidinkieli mutta sillon tällön puhutaan romanikieltä romanilapset ymmärtävät lauseita ja ilmaisuja se tulee luonnostaan heille joka on hyvä.


      • Anonyymi
        qaåä kirjoitti:

        Minä myyn romaneille heinää ja kauraa eikä ikinä ole ollut ongelmia heidän kanssaan. Heissä on varmasti epärehellistä väkeä, varsinkin jos ovat jumalattomia. Uskovaisten romaanien kanssa kauppa on sujunut erittäin rehellisissä merkeissä. Sanotaan niin että koskaan minua ei romanit ole huijanneet, sitä vastoin valkolaiset hevosmiehet ovat niin tehneet. Kerran kun isäni kuljetti kylätiellä kaurasäkkejä, ja yksi säkki putosi traktorin kyydistä niin romani tuli perästä kertomaan että säkki tippui. Tämä kertoo sen että ei saa yleistää kun puhutaan romanien, esimerkiksi rehellisyydestä.

        Ennen kavahdin romaneja mutta en juuri enää. Heissä on epärehellisyyttä mutta heissä on myös rehellisyyttä. Uskovaisuus vaikuttaa asiaan huimasti positiivisella tavalla. Tämä on minun havaintoni heistä.

        Osaavat käyttää uskovaisuuttaan myös huijaamiseen.


    • kuolla

      Romaanit liikenteessä.
      Olen kuullut, että ajelevat ilman ajokorttia, Varastavat rahaa, että saavat auton,
      Kyttäävät heikompia, joilla on varallisuutta. Huumaavat, uhkailevat, ottavat pankkikortin, urkkivat tunnusluvun, menevät automaatille ja tyhjentävät tilit.
      Tekevät tilisiirtoja, kun ovat saaneet uhkailun kautta tunnusluvut.
      Poiliisit ei mahda mitään niille, ne väittää, että he ovat tehneet tuon kaiken luvan kautta. Tämä taria on tosi ja uhrille kävi huonosti, hän menehtyi.

      • Anonyymi

        Tiktokissa on videoita, joissa on todella vastuutonta liikennekulttuuria.


    • TernoLappeenrannasta

      Kiitos nimimerkki Chief_ että osallistuit keskusteluun tuomalla muutaman faktan esiin. Meidän työpaikalla ei muita olekkaan kuin romaneja, valkolaiset eivät pärjää tässä hommassa jossa tehdään kansainvälistä osake ja valuuttakauppaa, tätä kauppaa käydään nimittäin pääasiassa romanikielellä jota valkolaiset eivät osaa. Meiltä on lähtenyt suuriin Yhdysvaltalaisiin pankkeihin ja sijoitusyhtiöihin kaaloja johtajiksi sekä sijoitusanalyytiköiksi. Viimeksi Walt Streetile lähti Seppo, hän kuuluu Taiginan sakkiin, Seppo on Vermon-Allun ja Teklan poika.

      • pohjasakkaa-

        Mustalaisten ÄO on keskimäärin 80 pisteen paikkeilla. Tämä vuosisatoja jatkuneen sukurutsan vuoksi. Tämä muuten on todistettu ja sen totesi myös eräs KELAN entinen johtaja. Iso osa manneista ei edes osaa lukea tai kirjoittaa aikuisena! Tämä johtuu siitä että on vain osittain jäyty apukoulu/erityisluokka.
        Odotan mustalaisilta myös kollektiivista anteekispyyntöä orjakaupasta jota kävitte 1700 l. Alussa suomalaisilla lapsilla.


      • Anonyymi

        Tuosta olisi lehdet kirjoittaneet jos te olisitte ihan porukalla töissä.


      • Anonyymi
        pohjasakkaa- kirjoitti:

        Mustalaisten ÄO on keskimäärin 80 pisteen paikkeilla. Tämä vuosisatoja jatkuneen sukurutsan vuoksi. Tämä muuten on todistettu ja sen totesi myös eräs KELAN entinen johtaja. Iso osa manneista ei edes osaa lukea tai kirjoittaa aikuisena! Tämä johtuu siitä että on vain osittain jäyty apukoulu/erityisluokka.
        Odotan mustalaisilta myös kollektiivista anteekispyyntöä orjakaupasta jota kävitte 1700 l. Alussa suomalaisilla lapsilla.

        Mustalaiset ja romanit ovat siis sama rotu ja kieli ja ovat kiertäviä asunnottomia tai kuten Turkin uiguurit, jotka asuu monessa maassa ja osa niistä omaa autonomian? Romanian kielstä näyttää olevan kirjallisuutta - opetushallitus verkkosivusto? Romanian kielestä ei sinänsä, vaan referenssi menee romanien kieleen Suomessa.


    • RomaniTöissä

      Näin romanin kaupassa töissä.....ai mutta se olikin pistämässä jotain hameen alle....Sorry erehdyin....

    • JumalaKysyy

      Onko romanien lapsivesi erilaista tai väristä kuin kristittyjen?

    • Gandhiromani

      Kun olen nuori romanit usein olivat yötä kotonani, eivät juuri aiheuttaneet ongelmia, kun isä tuli hyvin niitten kanssa toimeen, mutta kerran romani uhkaili minua jopa aseella. Kerran taas otin rekkarin ylös heidän nähtensä, kun ravasivat ympäri ulkorakennuksissa ja aitoissa, joten eivät varastaneet mitään vaikka yötä olivatkin.
      Nykyisin romanit on sentään sivistyneempiä. Romanit taisivat oppia gandhilta villeimmät temppunsa ennen lähtöään Intiasta, http://beforeitsnews.com/blogging-citizen-journalism/2017/01/would-non-violence-solve-the-problems-of-today-2558203.html

    • ExposingKommunism

      No mieti miksi heitä ei palkata? Katso käytös- ja katsomis-tavat

    • nähtyäjakoettua

      No hyviin puoliin kuului se kun olin pieni niin yks mustalaistyttö hoiti minua ja mukavasti meni. Huonoista esim se kun olin isäni kanssa torilla myymässä ja kaksi romaninaista tuli ja työnsi kätensä kassalippaaseen keskellä kirkasta päivää. Myöhemmin valehtelivat että muka heidän pikkutyttönsä olis epähuomiossa tehnyt sen vaikka kaikki näki miten meni. Kerran näin kun pari romaninuorukaista yritti lähteä autolla parkista mutta heillä olikin peruutusvaihde päällä ja murjoivat kunnolla takana ollutta autoa. Otin rekkarin ylös ja annoin tiedot poliiseille. He tarkastivat rek.numeron ja sanoivat ettei ollut sellaista voimassa. Että väärät oli rekkarit sitten. Olen kyllä kuullut että muualla Suomessa on ihan ok romanejakin mutta tänne pohjanmaalle on vaan sattunut se rupusakki.

      • Anonyymi

        Ei kyllä kaikki pohjanmaalaiset ole mitään rupu sakkia kyllä täälä niitä hyviäkin on vaikka kuinka paljon


    • nähtyäjakoettua

      Jaa lisäänpä vielä että täällä on yks vanhempi uskovainen romanimies ja hän kyllä kävi istumassa tuomion taposta että ihan normaalit tavat on hänellä vaikka uskossa. Lisäksi eräällä työkaverilla oli pihakestit kerrostalon pihalla ja joukossa oli mukana talossa asuva romani joka siihen asti oli ollut ihan ok. No sitten työkaverin kännykkä alkoi soimaan mutta romanin taskussa - meni kuulemma luotto.

    • nähtyäjakoettua

      Sen tietää tasan tarkkaan kenen mersu on käynnissä ja parkkeerattu marketin/huoltoaseman oven eteen. Eikä oo invakorttia lasissa...

    • Apartheid123

      Manne töissä? Älkää nyt viittikö naurattaa. No joo.. Töitä on monenlaisia. Varastaminen, ryöstö, petos...
      Kerran kyllä näin mannen menevän työkkäriin, erehtyi raukka varmaan ovesta. Viereinen ovi vei sosiaalitoimistoon. Niillä kun lukutaito nyt on mitä on.

    • MiksiSuomiTuhotaan

      MUISTELKAA JA OTTAKAA SELVÄÄ SIITÄ, MITEN ROMANIT KÄYTTÄYTYIVÄT KUN ALKOIVAT TUNKEUTUA SUOMEEN.
      OLEN KUULLUT TODELLA PALJON JUTTUJA SIITÄ, MITEN HE RYÖSTIVÄT SUOMALAISIA.
      HE TUNKEUTUIVAT MAALAISTALOIHIN JA KAUPUNKILAISKOTEIHIN JA RYÖSTIVÄT, PAHOINPITELIVÄT JA MURHASIVATKIN SUOMALAISIA.

      NOISTA AJOISTA VOISI JOKU LAITTAA OIKEIN TOSITARINOITA JULKISUUTEEN.

      JOS HE OLISIVAT MUUTTAESSAAN MEIDÄN MAAHAMME, ELÄTTÄNEET ITSE ITSENSÄ JA OLLEET 100% REHELLISIÄ, NIIN SUHTAUTUMINEN OLISI VARMAAN OLLUT TÄYSIN ERILAISTA.
      SAMAA PITÄÄ VAATIA NYKYÄÄNKIN MAAHANMUUTTAJILTA.

      SE MIKSI HEITÄ EDELLEENKIN VIHATAAN, JOHTUU HEISTÄ ITSESTÄÄN.

      JOIDEKIN MIELESTÄ OLET RASISTI JOS ET HYVÄKSY SUOMALAISIIN KOHDISTETTUA RYÖSTÄMISTÄ JA MUUTA RIKOLLISUUTTA SEKÄ VEROVAROJEN ANTAMISTA ULKOMAALAISILLE.

      OLETKO RASISTI ?,,,,,,,,,,,MIETI SYVÄSTI.

      • AsenneOnPysyvä

        Eräskin tapaus oli sellainen, kun romanit olivat hyökänneet rosvoamaan taloa ja he olivat rikkoneet ikkunoita ja yrittäneet kiivetä niistä sisään, niin talon isäntä oli joutunut lyömään kirveellä romanin sormet poikki ikkunalautaa vasten.

        Ennen oli sentään joka talossa metsästysaseita ja niilläkin jouduttiin puolustamaan omaa kotiaan romaniryöväreiltä.

        On se täysin järjetöntä, että toisia ihmisiä yritetään ryöstää ja vielä sellaisia, jotka itse kovalla työllä elättävät itsensä ja ovat rehellisiä.
        Miksi ihmeessä suomalaiset ovat joutuneet kokemaan tuollaista rasismia ja järjettömyyttä.
        Ja jotkut vielä suojelevat ja hyyssäävät noita piruja.

        Ei ihme, että asenne on romaneita kohtaan erittäin vastenmielinen ja se ei tule ikinä muuttumaan.
        Se on ollut hirveä vääryys, että heitä on alettu elättämään meidän varoillamme, etteivät he tekisi niin paljon rikoksia.
        Järkevämpi keino olisi ollut sulkea maamme rajat kaikilta jotka ryöstävät meitä ja ovat pelkästään kiroukseksi meille ja maallemme.


      • Anonyymi

        Sinä suomalaiskantainen ihminen I H M I N E N näetkö etttä me romanit pidämme teitäkin ihmisinä mutta teidän rasismilla ei ole mitään rajaa se oli silloin miks muistelet 300 vuotta sitten tapahtunutta ihmiset muuttuu älkää yleistäkö kiitos


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä suomalaiskantainen ihminen I H M I N E N näetkö etttä me romanit pidämme teitäkin ihmisinä mutta teidän rasismilla ei ole mitään rajaa se oli silloin miks muistelet 300 vuotta sitten tapahtunutta ihmiset muuttuu älkää yleistäkö kiitos

        Kun se sama valehtelu, kieroilu, varastaminen ja uhoaminen jatkuu suurimmalla osalla edelleen. Oppikaa käyttäytymään niin saatte kunnioitusta. Itse olette maineenne hankkineet.


    • nämä kymmenet tuhannet irakit, afgaanit ja somalit ovat tulleet tänne Suomeen nussimaan suomalaisia naisia, lapsia, lampaita, lehmiä, koiria, kissoja ja vanhuksia. Kela maksaa niille kaiken.

      Nerokasta(!)OK

    • lkjhgfdfghjklölkjh

      Lapsuudessani naapurin mustalaismies oli romanikulttuurista luopunut ja naimisissa suomalaisen naisen kanssa. Olin ystäviä heidän poikiensa ´kanssa ja tietojeni mukaan myös pojista tuli myöhemmin ihan kunniallisia kansalaisia. Ainoa "rikos" jonka tiedän oli se, että heillä oli piraattivideoita ja -pelejä, kuten meilläkin.

    • Näinhänseon

      Romani yhteisö on Suomessa ajanut itsensä sosiaalisen tulonsiirto, voisko sanoa eliitin ylemmälle tasolle. Suomessa se on onnistunut käyttäytymällä äärimmäisen röyhkeästi, asia jolla on peitetty epävarmuus valtaväestöön nähden. Tämä on oleellinen asia, jonka on toiminut ns.kansankodeissa Ruotsi, Suomi ja muut demokraattiset maat. Itäeuroopan valtioissa sama käyttäytymismalli ei toimi, ja siellä Romanien asema on heikko.

    • Anonyymi

      Tässäpä eräs tarina.Kolme nuorta romaninaista käytti humalatilaani hyväkseen ja urkkivat tunnusluvun pankkikortistani.Kortti varastettiin ja tililtä vietiin 550€.800€ arvoinen kultaketju vietiin myös.Tällaisilla teoilla tekevät hallaa omalle heimolleen.Kannattaisi varmaan hakea töitä tai opiskella.Tuosta työstä ei eläkettä kerry ja käry käy ennemmin tai myöhemmin.Tapsa

    • Anonyymi

      Minulla pelkkää positiivistä Romaaneista..

      Kunnioitus vanhempia kohtaan asiallinen suhtautuminen valtaväestöön..

      Olen istunut heidänkin kotona, juonut kahvit kaikki ok.

      Isännällä oma kahvipannu, kun kysyttiin otanko isännän pannusta.


      Mietin ja sanoin totta kai.. Pieni hymy isännän kasvoilla, voit yllättyä..


      Ja kyllä kahvissa oli ripaus suolaa, mutta mahtavan hyvää oli.


      Meillä omassa valtaväestössä on linnan kasvatteja, kaikki tekevät virheitä.


      Miksi korostatte vain romaneja tai niin kuin joku sanoo

      mustalaisia..

      Hyväksyn heidät siinä kuin valtaväestön....

    • Anonyymi

      Itse olen puolimustalainen ja voin sanoa että musta laisia on niitä hyviä ja huonoja mustalaisia itse tunnen suurimmaksi osaksi niitä hyviä jotka ovat uskovaisia ja perheellisiä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Paska on paskaa vaikka hajustettas millä

    • Anonyymi

      Romanina kerron ihan ensiksi että pahoillani oon siinä että oot joutunu huono käytöksisien romaneitten kohteeks, kaikki romanit ei missään nimessä ole tuollaisia sekin riippuu heidän elämän tilanteess mm. Mitä heidän elämässä tapahtuu mutta eihän tuo ole hyväksyttävää että tuollaista meteliä pidetään vaikka suku käynnit ja musiikki kuuluu kulttuuriin niin ei oikeuta pitämään meteliä. Kunnioitan jos et ole saanut johto päätöstä että kaikki romanit olisivat tuollaisia nimittäin ei ole, itse koen rasismia joka päivä koulussa ja olen nuori tyttö, päivittäin kuulen valkolaisten suusta sanan manne joten sanon kyseisille pojille sanoisitko uudestaan mun kuullen poika tekee en mä sanon eiku sano vaan ku sulla äskenkin oli pokkaa... Poika sanoo ja sanoin että haluatko että näytän mistä karjalan mustalaiset on tehty, poika vaan nauraa no olin vähän tyhmäkin myönnän mutta otin nyrkit esiin ja vetelin niillä ja sitten poika pyys anteeks eikä koskaan enää sano niin hän joutu menemään tikitettäväks silmä kulman takia ja tiedän ei oikeuta mua olemaan agressiivinen mutta kyllä siinä pinna menee kun omaa kulttuuria joka on hieno ja on ylpeä siitä niin haukutaan ja syrjitään kauheaa kaikki rasismi jota kohtaan

    • Anonyymi

      Normijannuj: tehdään töitä, ansaitaan leipä, verot menee siinä sivussa isommin mitetimättä, vihataan ryssää. Painetaan eteenpäin ja eiköhän se siitä. Maksan myös mannejen pesukoneet ja puhtaat vaatteet.

      Manne: sossusta jos ei pettämällä tai varastamalla saa. Jos on se 1% ja tekee töitä, koko suku kysyy missä kassakaappi, paljonko siellä on. Pitääkö puukottaa. Puukko aina messissä.
      Mulla on puhtaat vaatteet, kiitti duunarit. Mulla on nahkatakki, kiitos petoksien. Meillä kunnioitetaan vanhuksia....siis omia. Valkodaama duunareiden isoisät ja äidit me ryöstetään.

      Romaniassa mannet rulettaa. Ja kaikki onkin paskaa. Korruptiota, köyhää, voiman alla nöyrtymistä,

      Extraa: miten pitkään menee että Tampereen lottovoittajilta miljoonia vieneet, sukunsa hyvillä autoilla varustaneet, ovat taas ISON rahan tarpeessa.

      Kiitti vitusti. Terveisin res.yliluutnantti. Voi kun mulla olisi se A-10 mitä aseveli lensi ja sen tehoista kertoi.

      Missä nähdä manne töissä....haha. Suomalaista keksintöä olevat urakkahameet hoitaa homman. Ollaan omissa töissä, varkaaina, paskiaisina.

    • Anonyymi

      Normijannuj: tehdään töitä, ansaitaan leipä, verot menee siinä sivussa isommin mitetimättä, vihataan ryssää. Painetaan eteenpäin ja eiköhän se siitä. Maksan myös mannejen pesukoneet ja puhtaat vaatteet.

      Manne: sossusta jos ei pettämällä tai varastamalla saa. Jos on se 1% ja tekee töitä, koko suku kysyy missä kassakaappi, paljonko siellä on. Pitääkö puukottaa. Puukko aina messissä.
      Mulla on puhtaat vaatteet, kiitti duunarit. Mulla on nahkatakki, kiitos petoksien. Meillä kunnioitetaan vanhuksia....siis omia. Valkodaama duunareiden isoisät ja äidit me ryöstetään.

      Romaniassa mannet rulettaa. Ja kaikki onkin paskaa. Korruptiota, köyhää, voiman alla nöyrtymistä,

      Extraa: miten pitkään menee että Tampereen lottovoittajilta miljoonia vieneet, sukunsa hyvillä autoilla varustaneet, ovat taas ISON rahan tarpeessa.

      Kiitti vitusti. Terveisin res.yliluutnantti. Voi kun mulla olisi se A-10 mitä aseveli lensi ja sen tehoista kertoi.

      Missä nähdä manne töissä....haha. Suomalaista keksintöä olevat urakkahameet hoitaa homman. Ollaan omissa töissä, varkaaina, paskiaisina.

    • Anonyymi

      Juuri tuli armanin ohjelma.
      Ämmä sanoo: kunnoitetaan vanhempia

      Real life: mannet kumoaa vanhuksen ja vie veskan. Tätä ollut enemmän kuin 1.

      Ämmä: ollaan puhtaita.
      Minä: maksoin sun kuteet ja pesukoneet. Ei tarvi olla puhdas, idari. Mene töihin ja rapatessa roiskuu. Mut ei teillä. Petostelu on puhdasta.

    • Anonyymi

      Kenkä ei kiillllllä...saunan varasi yksi ja koko klaani näpyteltiin samalla rahalla kylpemään...ne osssaa

    • Anonyymi

      No kun ottavat minkä irti saavat...ja omien kesken: ei voi asua yläpuolella...riitaa tulee, puukko heiluu... rahaa kun ei saa työn kautta, niin otetaan mitä tarvitaan, ei siis osteta...rehellisyyttä on turha odottaa heiltä...eivät käy kouluakaan, vaan karavaani kutsuu...kouluttamattomuuden huomaa mm heidän tekstejään lukemalla kun kuuntelee heidän puheitaan...

      • Anonyymi

        Ei onneksi ole kokemuksia muuta kuin vaan kauempaa seuranneena touhuja. Ja se riittää. Ja mitä lehdet kirjoittaa ja televisiossa tulee jotakin pintapuolista ohjelmaa. Televisio ohjelmat ovat kaikki niin valkopestyt, että ei niissä mitään rehellistä kuvaa anneta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei onneksi ole kokemuksia muuta kuin vaan kauempaa seuranneena touhuja. Ja se riittää. Ja mitä lehdet kirjoittaa ja televisiossa tulee jotakin pintapuolista ohjelmaa. Televisio ohjelmat ovat kaikki niin valkopestyt, että ei niissä mitään rehellistä kuvaa anneta.

        Koko sakki on yhtä ..................!


    • Anonyymi

      Romanit ovat kuin "kusi sukassa" mutta kohdatessasi romanin huomaat... kaikki romanit menivät yhdellä sisäänpääsymaksulla pesulle, yksi ryysti kahvia ja kun huomautin kassalle tästä, tämä ryystäjä huuteli että rasisti... no nämä samaiset romanit ennen tätä tapahtumaa näytti meille että "kun kenkä ei kiillä"

    • Anonyymi

      Romaneilla on omat sääntönsä hierarkian suhteen

    • Anonyymi

      Kunpa tämä rotu joskus kuolisi sukupuuttoon ja tulisi vaikka dinosaurukset takaisin näiden paskojen tilalle!!! Ne ei ainakaan osaisi varastaa ja kusettaa NORMAALEJA ihmisiä..

    • Anonyymi

      Miten onkin aina kamera kuvaamassa, vaikuttaisi kuin olisivat ansat tehneet?

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c60d41e2-6d40-4453-be5f-ca6855e3a435

      Paljonko pyytävät korvaus rahaa, kun syyttäjä lähtee käräjöimään?

      Ei käy enää kellokauppa, ei hevoskaupa, ei autokauppa - nyt etsitään syrjintää - kamerat aina kuvaamassa.
      Mitä jos kuvaisi aina kaikki heimolaisen tekemiset, tulisi varmaan syrjintä syyte?

    • Anonyymi

      Silloin tulee surullinen olo kun lukee että romani tai romanit ovat huijanneet vanhusta.
      Että miksi he eivät kunnioita myös valkolais vanhuksia.
      Se kuitenkin on tosi asia että itse ei voi valita minkä värisenä tänne maailmaan syntyy. Se ajatus saa ainakin minut ymmärtämään että rasismi on huono juttu. On ihan rikoslaissa kielletty käsittääkseni.

    • Anonyymi

      Oletko kuullut Paavo Väyrysestä? Hän tietää mitä tehdä romaneiden kanssa.

    • Anonyymi

      meidän koulussa on yksi romaani joka varasti meidän rehtorin katalysaattorin ja raiskasi siivojan jo poltti vessan

    • Anonyymi

      Asiakaspalvelutyötä tekevänä voin kertoa, että romanien on vaikea sopeutua siihen, että myös heidän tulee varata aika siinä missä valtaväestönkin. Kuitenkaan varatullekaan ajalle romani ei juurikaan tule oikeaan aikaan, jos tulee lainkaan. Ei peruuteta, ei ilmoitella. Seuraavalla viikolla tullaan sitten yhtäkkiä paikalle ja ihmetellään kun heti ei palvella. Puhelin heillä soi ihan kaiken aikaa, myös kesken asioinnin vastataan puhelimeen monta kertaa.

    • Anonyymi

      Eihän nyky päivänä uskalla romania tai maahanmuuttajaa palkata töihin. Helposti jputuu käräjille. Kannattaa suosia suomalaista. En kyllä menis parturiin jos romaani olis töissä siinähän jo kauniit ja tosi isot vaatteet likaantuu.

    • Anonyymi

      Ei ole meidän suomalaisten vika että mannet pilasi maineensa. Kerran kun varastat, petät tai huijaat menetät luottamuksen pysyvästi. Luottamus on vain kerran. Se että töitä ei ole ei ole syy varastaa. Romanit voi mennä leipäjonoon, kerätä pulloja tai luoda oman yrityksen niin kuin muutkin mutta ei. En ole koskaan nähnyt romaneita leipäjonossa tai keräämässä pulloja. Emme elä missään etelä Afrikan slummeissa saatika kehitys maassa joten ruoasta ei ole pulaa. Se on itsestään kiinni miten elelee. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan nii kuinkahan moni suomalainen on katkera romaanille kun joutui huijatuksi, kuinka moni pääsi eroon katkeruudesta. Suomalaiset ovat rehellisiä ja reiluja. Osaamme antaa anteeksi olla kostamatta joten kaikille manneille älä itke jos et saa töitä tai sinua syrjitään. Se on häpeäsi ja vikasi. Oletko manne koskaan miettinyt miksi ulkomaalaiset pitävät suomalaisia rehellisinä ja hyvinä ihmisinä ja suomalaiset tulevat toimeen jopa intiaanien kanssa mutta teitä manneja vihataan koko maailmassa ja syystäkin. Sääliksi käy niitä harvoja rehellisiä romaneja jotka joutuvat turhaan kokemaan häpeää ja alistumista pohjasakan takia. Katso manne peiliin ennen puhut syrjimisestä. Mene kateellinen itku pilli manne pois ja tule takaisin sitten kun olette maineensa korjanneet. Elä rehellisesti ja ole aina oma itsesi niin elämä on onnellista ja aitoa sellaista. Suomalaiset on ollut myös venäjän ja ruotsin vallan alla emmekä silti ole aloittaneet sotia. Kunnia olla Suomalainen kun kunnia on tullut rehellisyydestä, kovalla työn teolla, nousta pohjalta ja läheinen suhde metsiin. Häpeä olla manne jonka kunnia on tullut häpeästä, huijaamisesta, valheista ja pettämisellä, raukkamaisuudella ja huonoilla elämän arvoilla. Häpeä on häpeästä. Kunnia on kunniasta. Niin yksinkertaista...

      • Anonyymi

        Hyvin kirjoitettu.


    • Anonyymi

      Romanit ovat pääsääntöisesti varkaita ja vilunkiväkeä. Vapaamatkustajia .

      • Anonyymi

        Tämä on totuus.


    • Anonyymi

      Mitä tähän voi sanoa, olen elänyt romanien kanssa. Pienenä tyttösenä mummoni ja pappani saunottu ja stti heidät ja heidän perheensä. Vastineeksi saivat tarvittavia kudottuja vilttejä ja huiveja yms. Tekivät viina ja hevoskauppaa. Se oli silloin ajat ovat muuttuneet vai ovatko pidetäänkö edelleen kiinni perinteistä. No he pitävät, ei meillä valkolaisilla ole enää huiveja ja hameita, emme elä totellen miestä, käymme töissä niissä vaatteissa mitä työnantaja vaatii, koulumme hoidamme samoin siihen päälle hoidamme lapsemme ja kotimme. 500 vuotta he ovat käyneet kauppaa ja pitäneet kiinni perinteistään... Niin Suomessa. Samaa hommaa edelleen..

    • Anonyymi

      Kärnää kärnää

    • Anonyymi

      Veri kaunat ja muut ihme hommat

    • Anonyymi

      En tykkää romaneista. Piste. Mutta en heitä ala ivaamaan. Pysyvät kaukana minusta ja läheisistä niin on hyvä.

    • Anonyymi

      Liiallisuuksiin menevät puhtaussäännöt heillä,heitetään hyvää tavaraa poiskin
      Tänään kaupassa kuitenkin lähes 10v. tyttö sai istua haarat leveellään likaisissa saappaissa kaupan senioreille tarkoitetuissa kärryissä.Romaniäiti työnteli marketissa.

    • Anonyymi

      Kemi-Tornion käräjäoikeuden mukaan uhri olisi mitä todennäköisemmin kuollut hypotermiaan, jos hän ei olisi löytänyt kesämökkiä. Tuomioistuimen mielestä rikoksen tekijät pitivät tätä varsin todennäköisenä, mistä syystä he syyllistyivät tahallisen henkirikoksen eli tapon yritykseen.

      Suoranaista kidutusta

      Pisimmän tuomion sai Roni Dimitri Valdemar Schwartz. Hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi kahdeksaksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä raiskauksesta, tapon yrityksestä, törkeästä vapauden riistosta, laittomasta uhkauksesta, pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta. Tuomion pituuteen vaikutti hänen aiempi rikostaustansa.

      Käräjäoikeuden mukaan Schwartz oli rikosten suunnittelija ja keskeinen toteuttaja. Hän sai avukseen joukon hänen tahtoaan toteuttaneita ja hänen tavoitteisiinsa sitoutuneita muita nuoria.

      ”Äärimmäisen julmiin on ryhdytty sen vuoksi, että Schwartz on katsonut asianomistajan (uhrin) puheillaan vaarantaneen hänen parisuhteensa”, oikeus kuvailee. Sen mielestä Schwarzin uhriin kohdistamat pahoinpitelyt olivat poikkeuksellisen julmia, suoranaista kiduttamista.

    • Anonyymi

      Rosa ja Valte myy töyriksellä kamaa pikkulapsille t. Ilvosen Esa Peltosen Janne.. Pertunpellonraitti 2 37 l

    • Anonyymi

      Kokemuksia on ja ne eivät ole miellyttäviä. Valehtelua, varastamista ja möykkäämistä. Eivät piittaa mistään säännöistä. On myös poikkeuksia, mutta hyvin vähän. Sanonta, että 99% pilaa 1% maineen on osuva.

    • Anonyymi

      On kokemuksia. Valehetelua, uhoamista, varastamista ja eletään niin kuin mikään laki ei koskisi heitä.

    • Anonyymi

      Romaanien piirissä pidetään leirejä nuorille, jossa kerrotaan 1940 tapahtumista. Jos ei osaa päästää irti vanhasta ja katsoa eteenpäin niin koskaan ei itsesääli ja vaatimus muiden elättämusvelvollusuudesta katoa.

    • Anonyymi

      Ei kyllä ole romaneista ollut minulle haittaa. Ennen muinoin, kun olin lapsi, oli aivan tavallista majoittaa reissaavia romaneja pirtin lattialle. Eivät koskaan aiheuttaneet ongelmia, päinvastoin. Mukavaa juttuseuraa. Kertoivat hyviä tarinoita elämästään ja matkoistaan.

    • Anonyymi

      Suurimmalla osalla romaneista puuttuu elämisen perusasiat, koska koulu on jäänyt jopa alle peruskoulutason. Sillä tasolla ei saa töitä, jossa voisi käyttää heidän kansallisasua. Suurimmalta osin lapset kasvavat piittaamattomiksi yhteiskunnan laeista ja käyttäytymisnormeista. Palauteen mukaan ei osata ryhdistäytyä ja omia virheitä ei osata tunnistaa. Osa kantaväestöstäkin puolustelee eikä näe rikostilastojen valossa epäkohtaa.

    • Anonyymi

      Hai siee. Alat sie vaihtelee? Tuu mun kas juttelee.
      Nämä on tuttuja kommenttia paikoissa missä romaanit voivat vielä oleskella.
      Kaikkien onneksi suurimmat ostos ketjut ovat laittaneet nämä mannet tarkkailuun.
      Rahtihame jne.
      Näin on, ei sille voi mitään.

    • Anonyymi

      Jos lapset kasvavat kotona, ilman peruskoulutta, mitä heistä voikaan tulla? Yhteiskunnan hylkiöitä. Ei muuta.

    • Anonyymi

      Romani on henkilökohtaisesti pahin rasisti . Käytös normi kansalaistakohtaan tai hänen omaisuutta kohtaan . Varastaminen on romanille arkista toimintaa ja erittäin suosittua .

    • Anonyymi

      Sääliä hakevia oman elämänsä pilaajia. Kulttuurista johon kuuluu rötöstely tulisi luopua ja alkaa elämään yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Turha on verorahoja laittaa rikollisuuden ylläpitämiseen.

    • Anonyymi

      Romaneista tulee mieleen itäisen naapurimaamme valtaapitävät. Yhtä paljon voi luottaa sanaan.

      • Anonyymi

        Eli ei yhtään.


    • Anonyymi

      Useimmat romanit tuntevat oikeutensa, mutta velvollisuuksista ei osata huolehtia.

    • Anonyymi

      Luottaisinko romaniin? En….

    • Anonyymi

      Uskovien ja jumalattomien mustalaisten käytöstavoissa on valtavat erot. Teeskentelemättömistä uskovaisista mustalaisista suorastaan huokuu kunnollisuus ja jumalattomista mustalaisista näkee heti, että on tekemisissä huijarin ja väärintekijän kanssa.

      • Anonyymi

        No entäs se Ylen Linna sarjassa oleva romani, jos olet katsonut? On harras kristitty mutta vähän tekee "jekkua".


    • Anonyymi

      Hai hyvä veli ostakko sie hevosen Allan

    • Anonyymi

      Vain käteisen rahan käyttö on merkki maksuhäiriöstä. Pankkiin ei kannata tallettaa koska vouti vie. Kelan tuetkin mahdollisesti pienenee. Veronmaksajien rahoilla eläviä netto saajia suurin osa.

    • Anonyymi

      Romanikulttuuri on kulttuuri, johon ei kuulu työnteko yli 90%:lla. Toisten häikäilemätön ja ylimielinen sekä häpeilemätön hyväksikäyttö yleistä.

    • Anonyymi

      Romanifoorumi, romaniyhdistys ja muut verovaroin toimivat ovat verovarojen haaskausta. Alkakaa tekemään rehellistä työtä. Teidän kaupankäyntikin menee pilalle veronkierrolla. Korkeintaan 10 % teistä osaa elää yhteiskunnan pelisääntöjen mukaan. Itse pilaatte maineenne.

    • Anonyymi

      Moni mainittu asia erittäin tuttua

    • Anonyymi

      Mustalaiset kokevat rasismia, se on selviö.
      Nuoret mustalaiset , heillä huumeet tulleet kuvaan.
      Se minua surettaa , kun saa tietää mustalaisten huijanneen valkolais vanhuksia.
      Kertovat kuitenkin kuinka heidän kulttuurissaan kunnioitetaan vanhuksia . Näkyy olevan valinta kysymys , ketä kunnioitetaan.

    • Anonyymi

      McDonalds mies pukotti.

    • Anonyymi

      Kuka haluaa varkaan töihin?

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe