Salaliittoteorioista puhuvat tai niitä levittelevät leimataan sekopäiksi varsinkin sellaisten teorioiden takia, jotka todella ovat sekopäisiä. Vanateoreetikot ja ufoilijat ja treptiliaani hörhöt ovat niitä pahemmasta päästä.
Vanailijat tekevät luonnollisesta asiasta oman mielikuvituksensa ansiosta mitä ihmeellisimpiä kuvitelmia. Tässä alla luonnollinen selitys.
''Tiivistymisvana eli tiivistymisjuova, joskus myös tiivistysvana, on lentokoneen tietyissä olosuhteissa aiheuttama pilvi. Se syntyy lähinnä koneen pakokaasuna olevasta vesihöyrystä, joka tiivistyy ja jäätyy sopivissa kosteus- ja lämpötilaoloissa. Pakokaasussa olevat muut hiukkaset toimivat tiivistymisytiminä. Tiivistymisjuovia syntyy tyypillisimmin 8–12 kilometrin korkeudessa''
Kysynkin mikä sinun mielestäsi on hulluin teoria jostakin tapahtumasta minkä olet kuullut. Aiheita on monta esim. kuussa käynnit, wtc, Osama bin Laden, HAARP, chemtrails, ufot, illut, liskot, terrorismi, Palme, Estonia, Lucitania, holokaust, tsernobyl, Kennedy ja paljon muuta. Minusta hassuin teoria jonka luin oli tuo kun viron äärioikeistolaiset upottivat Estonian. Järkevin taas tuo ettei Palmea ole murhattu ollenkaan. Kerro omasi.
Vanailijat tekevät luonnollisesta asiasta oman mielikuvituksensa ansiosta mitä ihmeellisimpiä kuvitelmia. Tässä alla luonnollinen selitys.
''Tiivistymisvana eli tiivistymisjuova, joskus myös tiivistysvana, on lentokoneen tietyissä olosuhteissa aiheuttama pilvi. Se syntyy lähinnä koneen pakokaasuna olevasta vesihöyrystä, joka tiivistyy ja jäätyy sopivissa kosteus- ja lämpötilaoloissa. Pakokaasussa olevat muut hiukkaset toimivat tiivistymisytiminä. Tiivistymisjuovia syntyy tyypillisimmin 8–12 kilometrin korkeudessa''
Kysynkin mikä sinun mielestäsi on hulluin teoria jostakin tapahtumasta minkä olet kuullut. Aiheita on monta esim. kuussa käynnit, wtc, Osama bin Laden, HAARP, chemtrails, ufot, illut, liskot, terrorismi, Palme, Estonia, Lucitania, holokaust, tsernobyl, Kennedy ja paljon muuta. Minusta hassuin teoria jonka luin oli tuo kun viron äärioikeistolaiset upottivat Estonian. Järkevin taas tuo ettei Palmea ole murhattu ollenkaan. Kerro omasi.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Salaliittoteoria on teoria, jonka mukaan jonkin merkittävän tapahtuman, tapahtumasarjan tai kehityskulun takana on salaliitto eli komplotti. Näiden teorioiden luojat olettavat toisinaan, että salaliittolaisilla on selkeät, salatut päämäärät ja suunnitelmat sellaisissakin asioissa, missä muut näkevät sattumaa, spontaaniutta tai toimimista parhain päin kaoottisissa olosuhteissa.
Käsitettä "salaliittoteoria" käytetään usein myös toisinajattelijoiden vaientamiseen. Jos vallanpitäjä haluaa salata epämiellyttävän totuuden, helppo keino on leimata kaikki toisinajattelijat salaliittoteoreetikoiksi. Mainilan laukaukset on malliesimerkki kaikkien suomalaisten tuntemasta salaliittoteoriasta. Virallinen totuus oli pitkään se, että Mainilan laukaukset olivat suomalaisten ampumia. Nyttemmin myös Venäjällä tunnustetaan salaliiton olleen olemassa. Kaikki salaliittoteoriat eivät siis ole pelkkää teoriaa.
jos joku täällä on uusi vierailija tällä palstalla niin pieni selostus siitä mistä ja mitä täällä puhutaan ja väitellään.
Lainaus Wikipediasta. Todellakin ihmettelen, että Palmen murhaa ei ole otettu salaliittomurhien joukkoon Wikipediaan.
''Tunnettuja salaliittoteorioita[muokkaa] SalamurhatSalamurhat ovat salaliittoteorioiden klassinen aihe. Tunnetuin niistä on Yhdysvaltojen presidentin John F. Kennedyn murha. Salaliittoteoreetikkojen mukaan murhaaja Lee Harvey Oswald ei toiminut yksin tai ei ylipäätänsä ollut Kennedyn murhan takana. Suomen historiassa salaliittoteorioita on esitetty esimerkiksi säveltäjä Toivo Kuulan ja ministeri Heikki Ritavuoren murhista sekä Bodomjärven joukkomurhatapauksesta.
Salaliittoteorioita on esitetty myös niin John Lennonin murhasta kuin Ronald Reaganin ja paavi Johannes Paavali II:n murhayrityksestä.''
Ei ole Palmea tässäkään kategoriassa. Tämä myös Wikipediasta.
''On myös salaliittoteorioita, joiden mukaan joku kuolleeksi luultu henkilö onkin todellisuudessa elossa, mahdollisesti salaliiton vankina tai hoidettavana. Tällaisia väitteitä esitettiin esimerkiksi Adolf Hitleristä toisen maailmansodan jälkeen. Lavastetusta kuolemasta on puhuttu myös populaarikulttuuri-idolien, esimerkiksi Elvis Presleyn, Tupac Shakurin ja Michael Jacksonin kohdalla.''
Avaruusolentojen vierailut
Avaruusolentojen vierailut on erittäin suosittu salaliittoteorioiden osa-alue, joka on ollut esillä muun muassa elokuvissa (esimerkiksi Men in Black) ja TV-sarjoissa (esimerkiksi Salaiset kansiot). Perusväittämä on, että Yhdysvaltain hallitus on salaliitossa avaruusolentojen kanssa, tai on saanut haltuunsa pudonneista ufoista pelastettua tekniikkaa ja on salannut avaruusolentojen vierailuita koskevat tiedot.
Tunnetuimmista teorioista monet käsittelevät Roswellin tapausta. Teorioiden mukaan Roswellin tapauksessa maahan syöksyneestä ufosta kerättyä materiaalia ja tietoa on kätketty Area 51:n kaltaisiin tukikohtiin.
Jimmy Carter lupasi ennen presidentiksi nousuaan paljastaa yleisölle hallituksen salaiset tiedot ufoista, mikäli hän saisi sellaista haltuunsa.
Suuronnettomuudet
Suurten onnettomuuksien aiheuttajiksi väitetään usein salaliittoja, joiden epäillään toimineen esimerkiksi taloudellisen hyödyn toivossa. Tällaisia teorioita on esitetty muun muassa Titanicin, autolautta Estonian uppoamisista ja World Trade Center terroristi-iskuista.
HAARP ja sen aiheuttamat tsunamit ja maanjäristykset eivät ole vielä päässyt Wikipediaan.
Olit unohtaa tämän. Kaikkein tärkeimmän!!!!!!!!!!!!!!
Uusi maailmanjärjestys
Wikipedia
Uusi maailmanjärjestys on presidentti Mihail Gorbatsovin 7. 11. 1988 YK:n 43. Yleiskokoukselle pitämässä puheessa mainittu termi hänen visiolleen kylmän sodan jälkeiselle maailmalle, jossa tähdellisiä ovat Neuvostoliiton aseistariisunta ja YK:n keskeinen rooli.
Myös presidentti George H. W. Bushin käytti Uusi Maailmanjärjestys-termiä Yhdysvaltojen oikeiston uudeksi globaaliksi valtastrategiaksi hänen 11. syyskuuta 1990 Yhdysvaltojen kongressille pitämässään Kohti Uutta Maailmanjärjestystä -puheessa (engl. Toward a New World Order).
Yleisessä käytössä
Laajemmin uudella maailmanjärjestyksellä voidaan tarkoittaa mitä tahansa dramaattista muutosta maailman valtarakenteissa.
Uusi maailmanjärjestys (engl. New World Order, NWO) on usein globalisaatiokriitikoiden käyttämä termi, jolla viitataan talouselämän rakenteiden aiheuttamiin epätoivottuihin sosiaalisiin vaikuttimiin.
Erityisen suosittuja teoriat Uudesta maailmanjärjestyksestä ovat Yhdysvalloissa. Aiheeseen ovat viitanneet historian saatossa useat valtioiden päämiehet, muun muassa Adolf Hitler.
H. G. Wells julkaisi vuonna 1940 kirjan nimeltä New World Order (suom. uusi maailmanjärjestys).
Salaliittoteoreetikoiden käytössäUusi maailmanjärjestys (lat. Novus Ordo Mundi, engl. New World Order, NWO) viittaa myös salaliittoteorioihin, joiden mukaan voimakas salaseura olisi tehnyt salaisen suunnitelman kaapatakseen maailmassa vallan ja pystyttääkseen maailmanhallituksen.
Uuden maailmanjärjestyksen ydinjoukoksi on eri teorioissa ehdotettu muun muassa illuminatia, vapaamuurareita, Bilderberg-ryhmää, Euroopan Unionia, siionisteja ja minua JAKINBOAS 11:sta. Suurinta paskan jauhajaa ja trollia mitä maa päällään kantaa. Väitän että WTC ja isä Bushin puheen päivämäärä 9/11(Presidentti George H. W. Bushin käytti Uusi Maailmanjärjestys-termiä Yhdysvaltojen oikeiston uudeksi globaaliksi valtastrategiaksi hänen 11. syyskuuta 1990 Yhdysvaltojen kongressille pitämässään Kohti Uutta Maailmanjärjestystä -puheessa) eivät ole sattumaa.
Muita tapahtumia 9/11
1973 – Augusto Pinochet kaappasi vallan Chilessä.
1981 – Kansainvälistä rauhanpäivää vietettiin ensimmäisen kerran.
1990 – Kohti uutta maailmanjärjestystä -puhe.
1997 – Skotlanti äänesti oman parlamenttinsa uudelleen perustamisen puolesta Stirlingin sillan taistelun 700-vuotispäivänä, 290 vuotta Englannin kanssa kestäneen liiton jälkeen.
2001 – Syyskuun 11. päivän iskut.
Rauhanpäivä ja Skotlanti ei kuulu joukkoon.
Ylläoleva 9/11 horina ei ole aidon Krazy Kat 11:n kirjoittama. Alkuperäisen ja oikean Krazy Katin viesteihin sisältyy aina seuraava viesti:
JAKINBOAS ON TROLLI! ÄLKÄÄ RUOKKIKO TROLLIA!
äläs nyt siis joku muu käyttää sunkin nimmaria ! heheh no minä aito JB 11 /1 en se ole.
Nuo vale Jakinboas 11:sta jutut onkin järkevämpiä ku ite aidon.
Mitä järkevää muka näet tässä.
''Uuden maailmanjärjestyksen ydinjoukoksi on eri teorioissa ehdotettu muun muassa illuminatia, vapaamuurareita, Bilderberg-ryhmää, Euroopan Unionia, siionisteja ja minua JAKINBOAS 11:sta. Suurinta paskan jauhajaa ja trollia mitä maa päällään kantaa. Väitän että WTC ja isä Bushin puheen päivämäärä 9/11(Presidentti George H. W. Bushin käytti Uusi Maailmanjärjestys-termiä Yhdysvaltojen oikeiston uudeksi globaaliksi valtastrategiaksi hänen 11. syyskuuta 1990 Yhdysvaltojen kongressille pitämässään Kohti Uutta Maailmanjärjestystä -puheessa) eivät ole sattumaa.''
Yhteensä kuolleita:
34 000 000 kuolleesta
18 200 000 oli sotilaita ja
16 300 000 siviileitä.
Kun lisäät 18 000 000 Hitlerin keskitysleireissä kuollutta,
sinä ymmärrät, että yli 54 000 000 ihmistä menetti henkensä tuloksena okkultismin harjoittamisesta ja pyrkimyksistä perustaa Uusi maailmanjärjestys.
Englannin kielisiä salaliitto teorioita on näin monta. Niistä voi valkata. Palmea ei ole täälläkään.
Category:
Conspiracy theories
From Wikipedia,
Conspiracy theory
A
Aerial Phenomena Enquiry Network
Air Force reports on the Roswell UFO incident
Muhammad al-Durrah incident
Alexander Litvinenko assassination theories
America: Freedom to Fascism
Moon landing conspiracy theories
Area 51
Argo 16
Assassination of Rajiv Gandhi
Planetary objects proposed in religion, astrology and ufology
Aurora (aircraft)
Avro Canada CF-105 Arrow
B
Baconian theory
Barack Obama citizenship conspiracy theories
Barack Obama presidential eligibility litigation
Barack Obama religion conspiracy theories
Berwyn Mountain UFO incident
Beyond Treason
Bible conspiracy theory
Bielefeld Conspiracy
Bilingual Today, French Tomorrow
Black Eagle Trust
Black Hat and Mirror Shades
Black helicopter
Blowing Up Russia: Terror from Within
Body of Secrets
Bohemian Grove
Branton Files
Brass Tacks (TV series)
Business Plot
C
The Capitalist Conspiracy
Charles August, Crown Prince of Sweden
Chemtrail conspiracy theory
Chicago Seven
Chronovisor
Citizen grand jury
The Clinton Chronicles
Cliveden set
Clockwork Orange (plot)
Columbine conspiracy theories
Conspiracy 58
Conspiracy Encyclopedia
Cattle mutilation
Conspiracy Theory (film)
Controversies about the 2004 Madrid train bombings
The Corley Conspiracy
Cryptocracy
D
Day of Deceit
The Dead Sea Scrolls Deception
Death of Ayrton Senna
Death of Diana, Princess of Wales conspiracy theories
Death of Kurt Cobain
Death of Marilyn Monroe
Death of Mozart
Death of Subhas Chandra Bose
Death of Zia-ul-Haq
George E. Deatherage
Debunker
Derbyite theory of Shakespeare authorship
Die Glocke
D cont.Discredited AIDS origins theories
Dual EC DRBG
Dulce Base
Dulles' Plan
EMS Estonia
Explanation attempts for the Russian apartment bombings
F
Finland Plot
Franklin child prostitution ring allegations
Free energy suppression
Fringe theory
FV Gaul
GGay Mafia
GEC-Marconi scientist deaths conspiracy theory
Gemstone File
Georgia Guidestones
Gilmerton Cove
Global warming conspiracy theory
Johnny Gosch
Götaland theory
Government warehouse (fiction)
Volkert van der Graaf
Grassy knoll
Greater Bangladesh
HKaspar Hauser
Harold Holt
The Holy Blood and the Holy Grail
Homintern
Homokaasu
Homosexual agenda
Homosexual recruitment
Hour of the Time
House of Numbers
I
Illuminati
Assassination of Indira Gandhi
Iranian anti-Bahá'í conspiracy theories
J
Jack the Ripper: The Final Solution
George Jackson (Black Panther)
Jesuit conspiracy theories
Jinnahpur
Jonestown conspiracy theory
K
Kadaververwertungsanstalt
Killer badger
King Alfred Plan
Kommissarische Reichsregierung
Korean Air Lines Flight 007 alternative theories
L
The Lincoln Conspiracy (book)
Lost Cosmonauts
Love and Death: The Murder of Kurt Cobain
M
Majestic 12
Mariana UFO incident
Marlovian theory
Masonic conspiracy theories
Men in Black
Mind Siege
Monita Secreta
Montauk Air Force Station
Montauk Project
Moongate (book)
A Moral Reckoning
Morgellons
N
Natural Cures "They" Don't Want You to Know About
Nazi gold
Nazi UFOs
Airey Neave
NESARA
New Chronology (Fomenko)
New Coke
N cont.New World Order (conspiracy theory)
The New World Order (Robertson)
The Nine Unknown
North American currency union
North American Union
NSAKEY
O
The Obama Deception: The Mask Comes Off
The Obama Identity
October surprise conspiracy theory
ODESSA
Oil imperialism theories
Oklahoma City bombing conspiracy theories
Operation Cage Action Plan
Operation Highjump
Operation Pantomime
Operations plan
Oxfordian theory of Shakespeare authorship
P
Pacte de Famine
Pan Am Flight 103 conspiracy theories
The Passover Plot
Patent encumbrance of large automotive NiMH batteries
Paul is dead
Henri Paul
Pearl Harbor advance-knowledge conspiracy theory
Petrodollar warfare
Phantom social workers
Phantom time hypothesis
Philadelphia Experiment
The Philadelphia Experiment (film)
The Pink Swastika
Pont-Saint-Esprit
Pope John Paul I conspiracy theories
Popish Plot
Population reduction theory
Premier Executive Transport Services
Pretext
Prince Tudor theory
Priory of Sion
Project Azorian
Project Cumulus
lisää
R
Redemption movement
Rennes-le-Château
List of reptilian humanoids
Robotoid
Roswell UFO incident
Russian apartment bombings
S
S-4 (facility)
Saddam Hussein and al-Qaeda link allegations timeline
SARS conspiracy theory
The School of Night
Secret Places, Hidden Sanctuaries
Secret Team
Shadow government (conspiracy)
Shakespeare authorship question
Skinwalker Ranch
Skull and Bones
Smiley face murder theory
South African Airways Flight 295
Sovereign citizen movement
Stanley Meyer's water fuel cell
The Strange Death of Vincent Foster
Stuxnet
2008 submarine cable disruption
Suez triangle
Suicide of Vince Foster
T
Tanaka Memorial
Tax protester conspiracy arguments
The Plan (Washington, D.C.)
The Third Terrorist
Titanic alternative theories
Kenneth Michael Trentadue
Trial of Clay Shaw
Trilateral Commission
TWA Flight 800 alternative theories
The Two Babylons
UFO conspiracy theory
UFO Files
United States gravity control propulsion research
TTax protester conspiracy arguments
The Plan (Washington, D.C.)
The Third Terrorist
Titanic alternative theories
Kenneth Michael Trentadue
Trial of Clay Shaw
Trilateral Commission
TWA Flight 800 alternative theories
The Two Babylons
UUFO conspiracy theory
UFO Files
United States gravity control propulsion research
V
Vast right-wing conspiracy
Vatican conspiracy theories
Vela Incident
Vietnam War POW/MIA issue
Views of Lyndon LaRouche and the LaRouche movement
Vril
W
Waco siege
Leo Wanta
Water-fuelled car
Iraq and weapons of mass destruction
Web brigades
Who Killed Atlanta's Children?
W cont.Harold Wilson conspiracy theories
Gerald Burton Winrod
Witch-cult hypothesis
Witness accounts of the Roswell UFO incident
WMD conjecture in the aftermath of the 2003 Iraq War
Working Group on Financial Markets
World Trade Center controlled demolition conspiracy theories
Y
El Yunque (organization)
Z
Zagaron
Zeitgeist: The Movie Vast right-wing conspiracy
Vatican conspiracy theories
Vela Incident
Vietnam War POW/MIA issue
Views of Lyndon LaRouche and the LaRouche movement
Vril
WWaco siege
Leo Wanta
Water-fuelled car
Iraq and weapons of mass destruction
Web brigades
Who Killed Atlanta's Children?
W cont.Harold Wilson conspiracy theories
Gerald Burton Winrod
Witch-cult hypothesis
Witness accounts of the Roswell UFO incident
WMD conjecture in the aftermath of the 2003 Iraq War
Working Group on Financial Markets
World Trade Center controlled demolition conspiracy theories
Y
El Yunque (organization)
Z
Zagaron
Zeitgeist: The Movie
olisko egyptin uudella vuodella mitään tekoa 9/11 kanssa.
''Vuosi alkaa samanaikaisesti kuin koptilaisessakin kalenterissa: 29. elokuuta tai 30. elokuuta juliaanisen kalenterin mukaan ja 11. tai 12. syyskuuta gregoriaanisen kalenterin mukaan. Ajanlasku on vajaat 8 vuotta länsimaista ajanlaskua jäljessä, ja Etiopiassa juhlittiin vuoden 2000 alkamista 12. syyskuuta 2007.''
Okkultismi??
Saksan keskitys-ja tuhoamisleireillä menehtyi noin neljä miljoonaa ihmistä.
Idän sotaretken aikana Saksan SS:n erikoistoimintajoukot teloittivat eri tavoin noin kaksi miljoonaa ihmistä.
Nyt luku on siis noin 6 miljoonaa johon voidaan lisätä noin 2 miljoonaa muuta eri tavoin natsi-Saksassa,kuten Action T-4,menehtynyttä eri kansallisuuksia edustaneita henkilöitä.
Kuvitelmat siitä,että vaikkapa natsi-Saksassa olisi harjoitettu okkultismia ja sen vanhan vihtahousun palvontaa,ovat pelkkää mielikuvituksen tuotetta.
Stalinin aikoina arvellaan noin 15 miljoonan ihmisen menettäneen henkensä eri tavoilla.Ja koska Neuvostoliitto oli ateistinen valtio,niin ketä he sitten palvelivat?
No,tietysti Stalinia ja hänen hännystelijöitään.
Kok II-maailmansodan aikana menehtyi yhteensä noin 52 miljoonaa siviiliä ja sotilasta.
Vaikka käsite NWO on pelkkää humpuukia,niin siitä huolimatta jotkut ottavat sen tosissaan "todistaen" sen olemassaolon mitä ihmeellisimmillä tavoilla hakien vaikkapa vain yhtä henkilöä.
Myös näin menetellen voi tuntea itsensä tärkeäksi.
Ensinmäinen wtc terrori iskun takana oli egyptiläinen. eikös vapaamuuraius ole niiltä nurkilta kotoisin.
trolli
ehdottomasti SALATUT ELÄMÄT!
Kauniit ja rohkeat.
http://www.ultra-lehti.com/Heikki Huuhaa/Kotisivu/linkkisivu pakinoihin-2.htm
rumat röhkijät
http://www.ultra-lehti.com/Heikki Huuhaa/Kotisivu/pakina 07.htm
ei
Oma foorumi?
Oletko joskus haaveillut omasta foorumistasi, mutta haudannut ajatuksen ylläpidon kalleuden tai vaikeuden vuoksi?
Foorumi.info on kolme vuotta toiminut, Suomalainen palvelu joka tarjoaa sinulle täysin ilmaisen foorumin & keskustelupalstan asennuksen ja ylläpidon. Ainoaksi tehtäväksesi jää sisällön tuottaminen keskustelupalstallesi.
Uuden foorumin luominen keskustelua varten on helppoa sekä vaivatonta ja kestää vain muutaman minuutin. Tämän jälkeen voit keskittyä pelkästään kutsumaan ystäviäsi keskusteluun mukaan. Me hoidamme keskustelupalstan ylläpidon ja ongelmatilanteet puolestasi!
Foorumi.info on kolme vuotta toiminut, Suomalainen palvelu joka tarjoaa sinulle täysin ilmaisen foorumin & keskustelupalstan asennuksen ja ylläpidon. Ainoaksi tehtäväksesi jää sisällön tuottaminen keskustelupalstallesi.
Sisällön tuottaminen? heh! Hullu mies Huitsin Nevadasta teki leivästä silkkaa paskaa. Jakinboas, Krazy Kat, Jurputtaja, Ex-tohtori, Retardi, Lehtonen ym ym ym ja vielä kerran ym voisivat tuottaa sisältöä tuhannen kirjoittajan edestä. Eli paskaa.
Pasilan pommi ei ole päässyt salkkarien listalle.
Pasilan pommi tai pösilön pummi tai
Takalan Jore tai Palmen bluffi murha ei ole virallisesti tai ylipäätään ymmärretty salaliitoksi. Niitä yhdistää kuvat. Joretta yritettiin subliminaalisesti vihjaista mieheksi josta murhaajan kuva tehtiin, Ikäkin oli sopiva. Ja aika pakomatkan vihjastulle jatkumiselle. Onkohan täällä ketään omilla aivoillaan ajattelevaa vai onko kaikki yhtä Jakinboaa
täällä kaikki on yhtä jakinboaa tai sairaan lehmän paskaa. ei kannata tulla tänne. parempia palstoja löytyy varmasti.
HULLUIN TEORIA ETTÄ PILLUA NUOLEMALLA TULEE SYPÖPÄ
treptiliaani rules! liskot gous on!
VANAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA ja HANAAAAAAAAAAAA
Hanau ja vanau
Asialla ei ole mitään merkitystä. Jokainen salaliittoteoreetikko pelkää olevansa oikeassa, ja toivoo olevansa väärässä.
Jos olen väärässä, kohautan olkapäitäni ja jatkan elämääni. Olipahan hauska reissu mustan huumorin, sarkasmin ja ironian maailmassa!
Skeptikoilla ei sen sijaan ole varaa virhearviointeihin.
olen skeptikko
sinä sfhngjmdfbgwe olet trolli. Keneltä varastit tuon nikin sfhngjmdfbgwe.