Jymy yllätys Vaasan vaalipiiristä

Jutta Urpilainen putoaa eduskunnasta Vaasan vaalipiiristä. Ohhoh ompas se kova paukku demareille. Syynä tähän ovat vaalipiirin demarien kovat riidat ja persujen nousu.
No sitä saa mitä muita pilkkaamalla ja räksyttämällä saa.
Onnea vaan Seinäjoen pojalle ja Kumpu-Natrille, jotka demuista pääsevät.
34276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Tämähän on taas sitä median psykologista mielikuvaohjailua, jonka kohteena Jutta ja SDP on koko vaalikauden ollut. Ei mitään myönteisiä otsikoita ole mediassa näkynyt. Jos gallupsuosio on pudonnut 0,1 - 02% niin otsikoita on revitty SDP:n pudotuksesta ja taas kun on SDP:n kannatus ollut gallupin mukaan ollut nousussa, niin se ei mediassa ole mitään riemunkiljahduksia saanut aikaan. Uusimman gallupin otsikko olisi muiden puolueiden kohdalla ollut tämä: SDP KANNATUS AINOANA PUOLUEENA KASVANUT muiden ollessa menossa alaspäin.

Jutta Urpilainen tulee saamaan äänivyöryn pohjanmaalla, kun äänestäjät haluaa tälläisen otsikkojen vuoksi varmistaa hänen läpimenonsa vaaleissa.
Jutta on vaalitenteissä selviytynyt puoluejohtajista parhaiten ja on näyttänyt osaamisuudellaan kykenevänsä pitämään Suomen puolta EU:n herrojen pöydissä, eikä olisi samanlainen kuoripoika kuin Jyrki Katainen on siellä ollut.

Äänestä
  • POHJANMAALLA ei vasemmistolla ole kannatusta äänivyöryihin!
    Jutta saa toki ääniä mutta riitttääkö läpimenoon?!

    Äänestä

  • No eipä taida asiat olla ihan noin. Minkälaisten lasien läpi maailmaa katselet. Vertaa eduskuntavaaleja 2007 ja gallutuloksia nyt. Sdp:n kannatus on pudonnut tosi paljon eikä missään nimessä noussut.

    Äänestä

No vähän sellasta ajattelinkin; että hengennostatusta demareiden puolelta "Pelastakaa puheenjohtaja Urpilainen". No kaipa se tuokin on tapa saada ääniä...

Äänestä

Ei taida räksyttäjämammaa nosta edes Sjomannin isoin nosturi. Montussa on ja pysyy.

Äänestä

Hyvä että saadaan uutta verta - toivottavasti persuista.

Äänestä
  • Minäkin kannatan Persuille lisä-ääniä Vaasan vaalipiiristä. Tuntuu olevan kova noste sielläpäin...

    Äänestä

Vaasassa tuntuu olevan nin valine aikaan kova jäsentenvälinen kisa menossa. Saa nähdä kuka voittaa - ja kuka putoaa. Jutta on putoamisvarassa. Ai, kuinka jännittävää tämä onkaan

Äänestä

Vähän ihmettelin, kun Kokkolassa marketin pihassa käteeni työnnettiin Vaasan Kumpula-Natrin mainos ja karkki. Perinteisesti Kokkolan, Vaasan ja Seinäjoen ehdokkaat eivät ole tunkeutuneet toistensa reviireille. Toisaalta Jutan joukkoja en ole nähnyt Kokkolassa tällä kertaa kenttätyössä lainkaan, joten huonosti täällä "kotijoukot" tehtävänsä hoitavat.

Tyhjiöön on ulkopuolelta hyvä iskeä. Jos Vaasan Kumpula-Natri ja Seinäjoen Wallin hoitavat hyvin myös kotikenttänsä, on tosiaankin mahdollista, että he pudottavat Urpilaisen.

Äänestä

Minun käsittääkseni Seinäjoen Harry Wallin on varmistanut valintansa kaikilla mahdollisilla keinoilla (ahkera vaalityö, tunnettuisuus paikkakunnalla, usein esillä valtuustotyön vuoksi yms.) ja Kumpula -Natriko Vaasasta nyt rynnii Kokkolaan Jutan apajille. Tyylinsä kullakin.
No, sunnuntaina me vihdoin näemme kuinka tämä demariporukka on pelinsä palannut.
Saattaa tiukalle mennä, mutta vain kaksi demaria Vaasan vaalipiiristä valitaan.
Persut nimittäin myös painavat Vaasan vaalipiirissä tiukasti päälle ja ovat ottamassa 3 paikkaa, joten ei demareille kyllä mistään lisäpaikkoja heru.

Äänestä

Tämä on täysin mahdollisuuksien rajoissa. Keski-Pohjanmaa ei ole mitään ruuhka-Suomea ja siellä sekä äänestäjien että äänetenmäär on kovin rajoitettu. Joten, Jutta voi siis pudota. Älkää sitten hämmästykö....

Äänestä

Tarvitaan valtiomiehiä (-naisia) edustaaan äänestäjiä.

Äänestä
  • Nuorisovaali sen jo Vaasan vaalipiirissä kertoi; Jutta Urpilainen sai nuorilta vain vaivaiset 80 ääntä. Siis KAHDEKSANKYMMENTÄ !!!

    Äänestä

Eipä menetetä mitään, vaikka tippuukin

Äänestä

Hyvä että tippuu

Äänestä

sdp ei ole yhtenäinen
vaan riitelevä joukio joka ei tule toimeen keskenään on linjariitoja ym..

Äänestä

Kyllä Jutasta tehdään ministeri, vaikka ei eduskuntaan pääsisikään. SDP tulee tekemään loistavan vaalivoiton, ja puheenjohtaja tietenkin valitaan ministeriksi!

Muut ministerit valitaan sitten eduskunnasta.

Äänestä

Kai siihenkin hommaan joku testi on olemassa, vai Jumalan armostako ministerisksi? Tyydytään nyt vaikka "torjuntavoittoon".

Äänestä
  • Lovee, ja unelmahöttöö.
    onx demut jo unohtaneet vaaliteemansa ?

    Äänestä

Ei verkkosukilla näissä kisoissa.

Äänestä

Tippuuko Jutta? Mitään ei ole vielä kirkossa kuulutettu ja kovaa on kisa Pohjanmaalla. Vaasan veri ei vapise.
Persut painaa päälle Pohjanmaallakin - ja Jutastahan voi tulla vaikka Pohjanmaan varaedustaja.

Äänestä

Miten niin jymy yllätys. Selvähän se on, että Jutta ftippuu.

Äänestä

Tiedetty jo pitkän aikaa

Äänestä

Selviääkö edes se seinäjokelainen ukko

Äänestä
  • Kyllä Harry Wallin selviää ja menee läpi. Tehnyt perusteellista vaalityötä jo pitkään.
    Tarkoituksena nimenomaan torpata demarien Vaasan piirin naiset (Kumpula-Natri ja Urpilainen).
    Vain kaksi demaria voi kovan paineen vuoksi saada edustajapaikan Vaasan vaalipiiristä, niin siinäpä on fundeeraaamista, että kukapääsee ja kuka jää rannalle.

    Äänestä

soppatykit takavarikkoitu

Äänestä
  • ;-) Kaasutonta pohojanmaata.

    Äänestä

Kokoomus ajaa kaikkien asiaa. Kokoomus on tie paremminvointivaltioon.

Äänestä Kokoomusta!

Äänestä

siltä näyttää

Äänestä

Jutta olikin Vaasassa äänikuningatar. Onnea Jutta ja kiitos työpaikkojen ja työehtojen puolustamisesta! :)

Äänestä

Seuraavissa vaaleissa tyhjänpuhuja putoo..

Äänestä

Urpilainen Jutta, Kokkola 11.668 ääntä. Onnea Jutta. Ensimmäinen puheenjohtajakausi oli menestys.

Kiviniemi Mari, Helsinki 8.772 ääntä. Asiaa.
Eniten ääniä saanut kepulainen oli Tölli Tapani, 9.769 ääntä.
Tiura Marja, Tampere, 4.424 ääntä - ei päässyt kansanedustajaksi edellisten valien kokoomuksen äänikuningatar
Lindén Suvi, Oulu, 2934 ääntä - ei ministeristä ei tullut kansanedustajaa

Vihreiden ja kristillisdemokraattien puheenjohtajat eivät saaneet läheskään samaa äänimäärää kuin demareiden puheenjohtaja Urpilainen.
Anni Sinnemäen äänimäärä oli 7.525 ja Päivi Räsäsen 7.003.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jutta tippuu kirjoitti:

Jutta Urpilainen putoaa eduskunnasta Vaasan vaalipiiristä. Ohhoh ompas se kova paukku demareille. Syynä tähän ovat vaalipiirin demarien kovat riidat ja persujen nousu.
No sitä saa mitä muita pilkkaamalla ja räksyttämällä saa.
Onnea vaan Seinäjoen pojalle ja Kumpu-Natrille, jotka demuista pääsevät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu