Olin juuri paikallisen yliopiston seminaarissa jossa oli kotikaupunkini energia-asiat suunnitelmineen esillä.
Minulle oli yllätys että hiukan alle 10C merenlahti voisi olla "akku" josta lämpöä.
Lämpöä siis voidaan ottaa talteen vaikka se ei ole "kuumaa." Hyvä.
Kysymys ei koske tätä vaan minua on jo pidempään askarruttanut kysymys:
- Voiko maalämmöstä tehdä esim. kaukolämpövoimalan ?
Tässä on minusta energiapoliittinen ratkaisu jos sellainen voisi olla toimiva, vai onko polttoaine liian halpaa ? Saahan sille katetta kun laskee energiayhtiön kuluja ja pikkusen verottaa päälle.
Minusta ajatuksena yhden miehen aivoriihestä ajatus olisi kertakaikkiaan unelmaratkaisu. Energiaa joka maksaa vain reikien poraukset ja rakennuksien ja laitteiden investoinnit ja kaikki niin halpaa lystiä että mahdollisuus tienata energiaveroilla tuloja valtiolle olisi aivan unelma ja optimaalinen.
Muutama 300 metrin reikä maahan, niin syvällehän kaiketi mennä pitää, maalämmöstä ei ole minun kuullen puhuttu kuin omakotitalojen yhteydessä.
En ehtinyt asiaa tiedustella tohtoreilta joita oli kaksi semninaarissa, siksi kysyn tässä.
Risujen polttokin on visiossa voimalassa, mutta maalämmöstä ei puhuttu.
Onko maalämpövoimala mahdollinen toteuttaa ?
t. yst. jari
http://jarinhotelli.blogspot.com

Vastaukset 2
Vanhimmat
osittain.Muuttaminen suorasta sähkölämmityksestä maalämpöön putoaa käyttökulut kolmannekseen.Kaksi kolmannesta jää maalämmön investointikulujen kuolettamiseen.Maalämpöpumppu on kotitaloudessa suurin sähkön kuluttaja ja tämä asia unohtuu monelta.Suuressa mittakaavassa kaukokylmää tehdään Helsingissä tuolla periaatteella,mutta toisin päin.
Kiitos. Valotti kotitalouden osalta.
Jäi hiukan epäselväksi olisiko esim 60 000 asukkaan kaupunkiin mahdollista
1-2 voimalalla tyydyttää kaukolämpötarve ?
Luulisi sillä energialla sähköäkin tuotettavan, jollakin konstilla.
jari
------------------------