Eläkeindeksi

Hurjaa huomata olevansa taas nimimerkki erilainen nuori. On aivan totta, että leikattu eläkeindeksi 80/20 on jättänyt eläkkeen kehityksen jälkeen palkkatuloista. Muutosta leikattuun indeksiin ei pitäisi kuitenkaan arvostella menneisyyden perusteella, vaan tulevaisuuden mukaan.

Indeksin muutosta suuntaan 50/50 kannattivat vasemmistoliitto, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset ilmeisesti toivoen parempaa eläkkeen kehitystä eläkeläisille. Hallitusrintama, kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP pitivät vaatimusta vastuuttomana; muutos tulisi liian kalliiksi.

Kaikki puolueet näyttävät odottavan, että palkkatulojen kehitys jatkaa nousuaan. Onko odotus oikein, vai vain meillä kaikilla olevan taaksepäin katsovan silmän odotus?

Kaikki ovat väärässä. Hyviä tulevaisuuden päätöksiä ei tehdä katsomalla taaksepäin vaan näkemällä tulevaisuuteen. Näen asian eri tavalla. Puhkeaa EU:n rahakupla pian tai vasta vuoden kuluttua, seuraus on aina sama. Palkat kreikkalaistuvat. Jos eläkeläiset nyt kärvistelevät leikattujen eläkkeittensä kanssa, olisi aivan kohtuutonta muuttaa eläkeindeksiä niin, että eläkeläisten pitäisi lähteä kilpailemaan romanialaisten kanssa muovimuki kädessä turvatakseen päivittäisen leipänsä.

Olisi mukava kuulla, mihin kaikki puolueet perustavat odotuksensa palkkojen myönteisestä kehityksestä, kun talous romahtaa puolen ta kahden vuoden kuluessa?
094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Erilainen nuori kirjoitti:

Hurjaa huomata olevansa taas nimimerkki erilainen nuori. On aivan totta, että leikattu eläkeindeksi 80/20 on jättänyt eläkkeen kehityksen jälkeen palkkatuloista. Muutosta leikattuun indeksiin ei pitäisi kuitenkaan arvostella menneisyyden perusteella, vaan tulevaisuuden mukaan.

Indeksin muutosta suuntaan 50/50 kannattivat vasemmistoliitto, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset ilmeisesti toivoen parempaa eläkkeen kehitystä eläkeläisille. Hallitusrintama, kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP pitivät vaatimusta vastuuttomana; muutos tulisi liian kalliiksi.

Kaikki puolueet näyttävät odottavan, että palkkatulojen kehitys jatkaa nousuaan. Onko odotus oikein, vai vain meillä kaikilla olevan taaksepäin katsovan silmän odotus?

Kaikki ovat väärässä. Hyviä tulevaisuuden päätöksiä ei tehdä katsomalla taaksepäin vaan näkemällä tulevaisuuteen. Näen asian eri tavalla. Puhkeaa EU:n rahakupla pian tai vasta vuoden kuluttua, seuraus on aina sama. Palkat kreikkalaistuvat. Jos eläkeläiset nyt kärvistelevät leikattujen eläkkeittensä kanssa, olisi aivan kohtuutonta muuttaa eläkeindeksiä niin, että eläkeläisten pitäisi lähteä kilpailemaan romanialaisten kanssa muovimuki kädessä turvatakseen päivittäisen leipänsä.

Olisi mukava kuulla, mihin kaikki puolueet perustavat odotuksensa palkkojen myönteisestä kehityksestä, kun talous romahtaa puolen ta kahden vuoden kuluessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu