Me uskomme viimeiseen päivään, mikä on tuomion päivä, milloin ihmiset herätetään haudoistaan uudestaan henkiin, jäämään elämään nautintojen asumuksiin tai ankaran rangaistuksen asumuksiin.
USKO UUDELLEEN HENKIIN HERÄÄMISEEN
Me uskomme henkiin herättämiseen, milloin Allah herättää henkiin kaikki kuolleet kun Israafil puhaltaa pasuunaan toisen kerran. ”Ja kun pasuunaan puhalletaan, niin kaikki taivaassa ja kaikki maan päällä menevät tainnoksiin paitsi Jumalan vahvistamat; sitten puhalletaan uudestaan, ja katso, he nousevat odottaen.” (39:68) Ihmiset nousevat haudoistaan, vastaten maailmojen Herran kutsuun. He tulevat olemaan paljain jaloin, alasti ja ympärileikkaamattomina, ”Sinä päivänä Me käärimme taivaan kokoon, kuten kirjoitukset kääröksi kootaan. Samoin kuin Me alussa loimme oliot, niin saatamme ne takaisin sinne, mistä ovat tulleet. Tämä on Meitä velvoittava lupaus.Totisesti, näin tulemme tekemään.” (21:104)
USKO TEKOJEN LUETTELOIHIN JA VAAKAAN
Me uskomme tekojen luetteloihin, jotka tullaan antamaan ihmisille heidän oikeaan käteensä tai heidän vasempaan käteensä selän taakse. ” Kenelle kirja annetaan oikeaan käteen, hänen tilintekonsa on oleva helppo, ja hän palaa omiensa luo iloiten, mutta toisin on sen, jolle kirja annetaan hänen selkänsä taakse, hän pyytää itselleen tuhoa, mutta hänen on astuttava helvetin tuleen”. (84:7-12)
”Jokaisen ihmisen kohtalon Me olemme kiinnittäneet hänen niskaansa, ja ylösnousemuksen päivänä Me tuomme hänen eteensä kirjan, jonka hän huomaa avatuksi. Hänelle lausutaan, lue omaa kirjaasi. Tänä päivänä olet itse itsellesi riittävä tilintekijä”. (17:13-14) Me uskomme, että tuomionpäivänä tekojemme vaa´at tuodaan esiin ja kenellekään ei tulla tekemään vääryyttä. ”Silloin se, joka on tehnyt hyvää hiukkasenkin verran, on sen näkevä, ja se, joka on tehnyt pahaa hiukkasenkin verran, saa sen havaita”. (99:7-8) ”Sen vuoksi ne, joiden hyveet painavat vaa'assa eniten, tulevat onnellisiksi. Mutta joiden ansiot painavat vähän, he ovat niitä, jotka ovat kadottaneet sielunsa. Helvetissä he saavat asua. Tuli on siellä kärventävä heidän kasvonsa ja pahasti turmeleva heidät.” Se, joka tekee hyvän työn, saa kymmenkertaisesti takaisin. Ja se, joka tekee pahan teon, palkitaan ainoastaan sen mukaan, heidän kärsimättänsä mitään vääryyttä”. (6:106)
lue lisää
http://helsinginmuslimit.com/uskon-pilarit.html

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tälläinen rangaistuksiin, tuomioihin, vihaan ja käskyihin perustuva Jumalkuva on hyvin kaukana siitä todellisesta Jumalasta, johon olemme koko ajan yhteydessä aina ja ikuisesti.
Kerron nyt sinulle jotain mistä et ehkä ole koskaan ollut tietoinen tässä elämässäsi.
Ei ole mitään pelättävää kun on vain ehdoton rakkaus, johon olemme yhteydessä.
Vapaudut unesta kun vapaudut peloistasi ja vajavaisesta Jumalkuvastasi.
Tällä tiellä olemme kaikki. Olemme matkalla rakkauteen ja suurempaan ymmärrykseen siitä keitä todella olemme. Olemme niin paljon enemmän kuin mikään uskonto meille opettaa.
Voit halutessasi olla vapaa ja lentää vapaasti kuin taivaan lintu. Se on Jumalan toive (ei käsky sillä todellisella Jumalalla ei ole käskyjä) kaikille lapsilleen. Sama toive elää haudattuna jokaisen meidän sisällämme.
On olemassa Jumala, joka rakastaa ehdoitta, joka toivoo vain parastasi, näkee jumalaisen olemuksesi, ymmärtää kaiken tarkoituksen ja on aina kanssasi ja joka ei koskaan tuomitse eikä rankaise mistään "virheistä" joita teemme.
"Elämän merkitys on yhdistyä ja tuntea taivas maan päällä - ihmiskunnalla ei ole mitään muuta syytä tai merkitystä. Silloin kun tiedätte tämän totuuden, olette oppineet elämän salaisuuden eikä mikään muu merkitys ole mahdollinen tai tarpeellinen." -Arkkienkeli Uriel
Lue lisää täältä
http://www.adonai.fi/5
Itse en usko mihinkään jumalaan, mutta suosittelen ihmisiä menemään mielummin kirkkoihin hiljentymään kuin moskeijoihin kuuntelemaan imaamien vihasaarnoja: http://video.google.com/videoplay?docid=2515587181120245843#
"Joka uskoo Jeesukseen pelastuu, mutta joka ei usko, on jo kadotettu!" Tarkoittaa Uuden Testamentin opettamaa uskoa!!!
Se on nimenomaan KIRJAN opettamaa uskomusta. Miten paljon siinä on todellisen Jumalan opetusta todellisesta olemuksestamme on sitten jokaisen itse pääteltävissä.
Kukaan ei katoa koskaan. Kaikki tiet vievät Jumalan tykö. Jokainen on rakastettu ja ikuinen täällä ja toisella puolen. Luota elämään, näe kauneus ympärilläsi jonka olet luonut ja joka on Rakkauden Lähteestä peräisin, näe kauneus toisissa ihmisissä, elä harmoniassa luonnon kanssa...siinä muutamia totuuksia, jotka ovat kirjattuna jokaiseen meistä. Elämämme suurta muutoksen aikaan. Muutos, joka vie meidät parempaan elämään....merkkejä on jo ilmassa jokaisen nähtävissä. Voit myös itse aloittaa tietoisen ja paremman elämän luomisen itsellesi ja toisille heti kun ymmärrät mikä voima sinulla on. Jeesus puhui vuorien siirtämisestä ja siitä kuinka me tulemme tekemään suurempia tekoja kuin hän itse. Aika on tullut.
Nyt,Nyt täytyy kysyä. Pitääkö ihmisen uskoa jumalaan koko sydämmestään,pitääkö ihmisen rukoilla,käydä kirkossa, puhua ilo sanomaa jumalasta jotta pääsee taivaaseen? Onko se taivaaseen pääsemisen ehto? Eikös sinne taivaaseen pääse jos on normaalin mukava ihminen siitä huolimatta, että ei pysty sanomaan uskooko jumalaan vai ei tai ei rukoile eikä käy kirkossa, vaan elää sitä omaa onnellista elämää ilman että yrittää väkisin ylistää jumalaa liikaa ilman omaa tahtoa?