Soinin perusmoka paljastuu tässä!

Vaikka meillä ei olisi EU:ta tai euroa, Euroopan maat laittaisivat latinsa likoon Kreikan, Portugalin ja Irlannin pelastamiseksi.

Kyse ei siis ole rahasta, järjestelmistä ja liitoista vaan ikieurooppalaisesta kaveriavusta: naapuria ei voi päästää kuralle tai muuten itsekin mennään mukana.

Pelkurimaiset Soini ja persut siis vastustavat naapuriapua ja upottavat tällä järjettömän yksisilmäisellä sekä muukalaisvihaisella paapatuksellaan ja mutu-ideologiallaan myös oman laivansa.
Yksinkertaisesti: huonoa politiikkaa.

Joko heräsitte?
468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En herännyt!

Kreikkaa lukuunottamatta kyse on Irlannille ja Portugalille rahaa lainanneille pankeille vakuuksien myöntämisestä - esim. Suomesta.

Mitä kansakunnan naapuriapua se on? Se on vain näiden lainaa-antaneiden pankkien tukemista niin, että ne saavat ainakin osan rahoistaan takaisin takaajilta kun/ jos ko. maat ajautuvat konkurssiin, kuten Kreikalle on jo käymässä ja sieltä tulee Suomelle noin 1 mrd euron lasku.

Eivät ne muutkaan maat taatusti sitä sulasta lähimmäisenrakkaudesta tee, vaan ajattelevat omaa etuaan pankkiensa kautta.

Äänestä

Vai niin.

Missähän ne Ruotsin ja Englannin antamat "kaveriavut" viipyy.

Aika yksinkertainen tapaus olet. Toivottavasti järkesi ei riitä löytämään edes lähintä äänestyspaikkaa. Imbesilleltä pitäisi evätä äänioikeus.

Äänestä

Kiitos poijjaat!

Olitte samaa mieltä kanssani: kysehän ei siis todellakaan ole Eu:sta ja eurosta, joita vastaan Soini käy suurta kampanjaansa. Kyse on takapajuisesta ja yksisilmäisestä pelosta kaikkea kaukana olevaa outoa kohtaan.

Sivistynyt Eurooppa hoitaa takamaansa keinolla tai toisella, muttei jätä pyllyään pyyhkimättä kuten luksusmaa-ajatteluun linnottautuvat persut haluaisivat ryysyrantalaiseen malliin. Valitettavasti lemu alkaisi kakkakasan kasvaessa levitä sieltä Välimereltä tännekin, vaikka kuinka pantaisiin kaikki apuhanat ja portit täällä meillä kiinni. Jätehuolto on hoidettava.

Toki pankkiasioista ja talousavusta voi keskustella niitä kehittäen, mutta ei semmoisessa pöydässä persujen mustavalkoisella Eu- ja eurovihalla oikein ole sijaa. Valitettavasti näin. Ehkä jossain lämpimien leveyspiirien diktatuureissa homma hoituisi Soinin malliin, eli tervemenoa näiden ihannemaiden vapauteen, jos niikseen jollekin tulee.

Kiva kun myönsitte erheenne, eikä se haittaa, jos pinna palaa: kyllä minua saa haukkua, jos se auttaa. Se kuitenkin on ensimmäinen askel kohti selkeää ajattelua.

Eli, mars mars parempaa maailmaa äänestämään sieltä synkistä protestipoteroistanne! Joku SKP olisi jo paljon parempi vaihtoehto talousajatteluineen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Määmäämää kirjoitti:

Vaikka meillä ei olisi EU:ta tai euroa, Euroopan maat laittaisivat latinsa likoon Kreikan, Portugalin ja Irlannin pelastamiseksi.

Kyse ei siis ole rahasta, järjestelmistä ja liitoista vaan ikieurooppalaisesta kaveriavusta: naapuria ei voi päästää kuralle tai muuten itsekin mennään mukana.

Pelkurimaiset Soini ja persut siis vastustavat naapuriapua ja upottavat tällä järjettömän yksisilmäisellä sekä muukalaisvihaisella paapatuksellaan ja mutu-ideologiallaan myös oman laivansa.
Yksinkertaisesti: huonoa politiikkaa.

Joko heräsitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu