Halusin meidän molempien voittavan

Olen pahoillani, äiti.

Tiedän, että olen onnekas, että et sanoillasi tai käytökselläsi enää tuomitse minua seksuaalisen suuntautumiseni ja sukupuoli-identiteettini takia. Minä lienen siinä asiassa monia muita ei-heteroita ja ei transihmisiä onnekkaampi ja tiedän, että minun pitäisi olla siitä kiitollinen. Sinä olet vielä kaiken lisäksi ihan hyvä ihminen, sellainen jolle tahtoisin tämän maailman olevan parempi paikka elää, vaikka välini sinuun eivät olekaan kamalan läheiset.

Siksi minusta tuntuukin niin typerältä, että en voi arvostaa tätä tilannetta. Et ole koskaan varsinaisesti sanonut sitä, mutta minusta tuntuu, että sinä et ole lopettanut tyrkyttämistä, riitelyä ja vastaan väittämistä siksi, että hyväksyisit minut, vaan siksi, että olet luovuttanut. Olet vaiti siksi, että olet hävinnyt sodan. Äiti, en koskaan halunnut, että tunnet olosi häviäjäksi -- kai tiedät sen?

Kunpa voisin puhua tästä kanssasi, mutta en ole loppujen lopuksi pudonnut puusta pitkälle. Olen yhtä huono puhumaan kuin sinä ja isä. Kaiken lisäksi pelkään, että löydätte keinon löytää tästäkin asiasta jokin sivuseikka, josta muodostaa teidän kahden keskinen riita -- olette hyvin tehokkaasti ehdollistaneet minut vaikenemaan silloinkin, kun pitäisi huutaa ja itkeä. Et tiedä sitäkään, että ilman ystäviäni olisin varmaankin tehnyt itsemurhan teini-iässä.

Jos jotain voisin kysyä juuri nyt, niin kysyisin, että miten voisin saada sinut tuntemaan itsesi voittajaksi. Mutta, koska tiedät ettei minulla ole identiteettiini valtaa sen enempää kuin sinullakaan on, luulen ettet tietäisi itsekään, mitä voisin tehdä.

Olemme kai sitten molemmat häviäjiä, nyt ja ikuisesti

.