Lapsettomuus mielenterveysongelmien takia

En voi koskaan yrittääkään hankkia lapsia koska mulla on niin pahoja "sopeutumisvaikeuksia", masennusta yms. Jostain syystä tämä asia ahdistaa minua, ehkä tuntuu jotenkin ettei voi unelmoida tulevaisuudesta ongelmiensa takia.

Olen käynyt erittäin pitkään terapiassa, joka alkuun auttoikin, mutta ei enää. Nykyään olen erittäin syrjäänvetäytyvä ja passiivinen, mulla ei ole minkäänlaisia ihmissuhteita enkä usko että niitä tuleekaan.
9161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos aloitetaan omasta itsestäsi ensin ja sitten siirrytään lapsiin. Mitään kiirettä ei tarvitse pitää.

Mikä sinua masentaa, tai mistä asti sinua on masentanut ja mistä asti olet tuntenut olosi passivoituneeksi? Onko sinulla jokin ajatus tai kysymys josta et pääse eteenpäin?

Äänestä

Ihmiset masentavat ja passivoivat minua. Toivon että voisin olla ihminen jonka ei tarvitse ajatella tällaisia asioita.

Ajatus tai kysymys josta en pääse eteenpäin? Miten oppia luottamaan itseensä, omaan olemiseensa ja siihen että oma oleminen on hyväksyttävää?

Äänestä

Haluaisin kyllä tappaa itseni.

Äänestä

Useimmat ihmiset eivät koskaan mieti koko asiaa, jossain vaiheessa ne vaan tekevät niitä kakaroita, ilman että pitää miettiä ovatko omista geeneistä tuotetut jälkeläiset edes elinkelpoisia.

Äänestä
  • Edelleenkään en usko rodunjalostukseen. Eivätköhän kaikkien geenit ole riittävän hyviä kun ovat nykypäivään siirtyneet. Lapsen hyvinvointi tulee vanhempien hyvinvoinnista ja perheen tunneilmastosta ei geeneistä. Geenikeskustelu on mennyt ihan liian pitkälle. Ei kaikkia tutkimustuloksia kannata niin uskollisesti ottaa omiksi ajatuksikseen. Eikä tieteelle kannata niin suurta auktoriteettia antaa.

    Äänestä

No mistäs aikuisen pahoinvointi sitten tulee, jos ei siitä että käsittää ettei pärjää tässä maailmassa kun on sellainen kuin on?

Äänestä

Kevät vissiin heittelee hormoneja miten sattuu. Taitaa olla oikeasti aika outoa miettiä tällaisia, vaan minkäs teet...

Äänestä
  • Eikö kukaan muu ole tosiaan koskaan miettiny tätä asiaa?

    Äänestä

Mies 46 v, olen tehnyt saman päätöksen eli en halua siirtää sairauksiani ja vaivojani seuraavalle sukupolvelle. Päätös ei ahdista koska se on oma valintani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-minna- kirjoitti:

En voi koskaan yrittääkään hankkia lapsia koska mulla on niin pahoja "sopeutumisvaikeuksia", masennusta yms. Jostain syystä tämä asia ahdistaa minua, ehkä tuntuu jotenkin ettei voi unelmoida tulevaisuudesta ongelmiensa takia.

Olen käynyt erittäin pitkään terapiassa, joka alkuun auttoikin, mutta ei enää. Nykyään olen erittäin syrjäänvetäytyvä ja passiivinen, mulla ei ole minkäänlaisia ihmissuhteita enkä usko että niitä tuleekaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu